Majvikin kartano - SecMeter

Syyskuun 19. päivänä 1944 allekirjoitettu Moskovan välirauhansopimus pakotti Suomen vuokraamaan Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi laivastotukikohtaa varten. Alue käsitti huomattavan osan Kirkkonummesta, osia Siuntiosta ja Inkoosta sekä silloisen Degerbyn kunnan. Suomalaiset asukkaat evakuoitiin erittäin lyhyessä ajassa. Neuvostoliitto rakensi alueelle sotilastukikohdan, jonka vahvuus nousi kymmeniin tuhansiin sotilaisiin ja siviileihin. Vuokra-alue palautettiin Suomelle jo 26. tammikuuta 1956.

Porkkalan sotilaallinen merkitys oli ilmeinen. Se sijaitsi Suomenlahden kapeassa osassa lähellä Helsinkiä ja mahdollisti Neuvostoliitolle meriliikenteen kontrollin, rannikkotykistön sijoittamisen sekä Suomen pääkaupungin sotilaallisen painostamisen. Vähemmän näkyvä mutta vähintään yhtä kiinnostava osa tukikohdan toimintaa oli tiedustelu. Venäjän arkistojen avautuminen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on mahdollistanut sen osoittamisen asiakirjoista, ettei kyse ollut pelkästä suomalaisesta vastatiedustelun epäilystä: Porkkala-Uddin esikunnassa todella oli virallinen tiedusteluorganisaatio.

Majvik sijaitsi vuokra-alueen koillisosassa korkealla paikalla Espoonlahden rannalla, vain lyhyen matkan päässä Suomen hallitsemasta alueesta. Kartanon myöhempään historiaan on vakiintunut kertomus siitä, että siellä toimi neuvostoliittolainen radio- ja vakoilukeskus. Syyskuussa 2026 julkaistussa Yleisradion selvityksessä Majvik kuvataan myös paikaksi, johon suomalaisagentteja tuotiin radioliikenteen, valokuvauksen, värväyksen ja salaisten yhteydenpitomenetelmien täydennyskoulutukseen.

Tutkimuksellinen ongelma syntyy siitä, että käsite ”Neuvostoliiton tiedustelu” peittää alleen useita keskenään erillisiä organisaatioita. Porkkalan laivastotiedustelu ei ollut sama asia kuin Helsingissä toiminut NKGB:n ulkomaantiedusteluresidentuura. Kumpikaan näistä ei ollut sama kuin asevoimien yleisesikunnan sotilastiedustelu. Organisaatioita myös järjesteltiin useita kertoja vuosina 1944–1956.

Vahvimman lähderyhmän muodostavat historioitsija Pavel Petrovin vuonna 2021 julkaisemien alkuperäisten neuvostoasiakirjojen jäljennökset. Ne ovat peräisin Venäjän federaation puolustusministeriön keskusarkiston laivastoarkiston Gattšinan haarasta, Porkkala-Uddin esikunnan fondista 3632. Petrov huomauttaa itse, että julkaistu kokonaisuus on vain valikoima laajemmasta aineistosta. Asiakirjat kattavat syyskuun 1944 ja syyskuun 1945 välisen ajan.

Tämä aineisto on Majvik-tutkimuksessa erittäin arvokas, mutta rajallinen. Se osoittaa Porkkala-Uddin tiedusteluorganisaation olemassaolon ja tehtäviä, mutta julkaistussa valikoimassa Majvik-nimeä ei esiinny. Tästä ei voida päätellä, ettei Majvik olisi kuulunut järjestelmään.

Toisen keskeisen lähderyhmän muodostavat suomalaiset valvontakomissiota koskevat asiakirjat. Lokakuun 4. päivänä 1944 laadittu salainen suomalaisraportti kuvaa Liittoutuneiden valvontakomission kokoonpanoa aivan sen toiminnan alkuvaiheessa. Raportista tunnistetaan muun muassa ministeri Pavel Orlov, entinen konsuli Dmitri Popov, kenraalimajuri Sergei Tokarev ja turvallisuushenkilöstöä johtanut eversti Jefimov.

Toivo Flinkin tutkimus Kotiin karkotettavaksi vahvistaa ulkoministeriön B-osaston alkuperäisaineiston perusteella, että Orlov, Jefimov ja Popov kuuluivat ensimmäiseen Helsinkiin syyskuussa 1944 saapuneeseen neuvostoryhmään. Flink määrittelee Popovin nimenomaisesti tiedustelumieheksi, joka oli työskennellyt Neuvostoliiton Suomen-edustustossa jo ennen jatkosotaa.

Kolmas lähderyhmä on Jyväskylän vakoilujuttua koskeva aineisto. Erkki Hujasen ja Kari Junkkalan vuonna 2025 ilmestynyt Suuri suomalainen vakoilutapaus perustuu tekijöiden mukaan pääosin poliisin esitutkinta- ja oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Korkein oikeus määräsi nämä vuonna 1954 pysyvästi salaisiksi, mutta salaus purettiin tutkijoiden osalta vuonna 2000. Teoksen sisällysluettelosta käy ilmi Porkkalan käyttö vakoilukeskuksena ja Reino Kettusen, Paavo Koukan ja Martti Salon käynnit siellä.

Korkeimman oikeuden omasta arkistohakemistosta löytyy huhtikuulta 1954 merkintä ”Kettunen Reino Armas, Valtio”, joten oikeusprosessin arkistojälki voidaan todentaa myös kirjan ulkopuolisesta lähteestä.

Majvikin radiotiedustelusta tärkeä täydentävä lähde on puolestaan muistitieto. Porkkalan Parenteesi -yhdistyksen tallentaman kertomuksen mukaan neuvostokersantti Valentin Smirnov palveli Majvikissa radiotiedustelijana. Hän palasi 1990-luvulla paikalle kertomaan palveluksestaan. Muistitieto ei ole samalla evidenssitasolla kuin aikalaisasiakirja, mutta se on merkittävää silloin, kun se sopii yhteen muun tiedon kanssa.

Porkkala-Udd tiedustelutukikohtana

Venäläisissä arkistoasiakirjoissa Porkkala-Uddin tiedustelutehtävä alkaa käytännössä heti tukikohdan perustamisesta. Lokakuulle 1944 laaditussa tiedustelutehtävässä käskettiin kehittää tukikohdan sotilaallisen tiedustelun organisaatiota, varustaa yksiköt tiedusteluohjeilla ja -materiaaleilla, järjestää yhteistyö Itämeren laivaston muiden tiedusteluelinten kanssa sekä tutkia järjestelmällisesti potentiaalista vastustajaa.

Asiakirjojen perusteella tukikohdan tiedustelu ei rajoittunut Suomenlahden sotilasliikenteen tarkkailuun. Syyskuussa 1945 Porkkala-Uddin upseereille annettiin tiedustelutehtäviä heidän liikkuessaan Suomen alueella.

Yksi näistä, vanhemmalle luutnantille Georgi Menžuloville annettu tehtävä, määräsi tutkimaan Suomen miinanraivauslaivaston organisaatiota, sen kalustoa ja huoltoa sekä tutustumaan suomalaisiin aluksiin ja keskustelemaan asiaan liittyneiden upseerien kanssa. Asiakirja on päivätty 11.9.1945 ja sen arkistotunnus on Ф. 3632, Оп. 1, Д. 160, Л. 167.

Samana päivänä vanhemmalle luutnantille Iljinille annettiin tehtävä hankkia tietoja Suomen teollisuus- ja rautatierakentamisesta, Porkkalan lähisaarten sotilaallisesta varustamisesta sekä Suomen merivoimien upseeristosta. Menetelminä mainitaan suomalaisen lehdistön ja teknisen kirjallisuuden järjestelmällinen seuraaminen sekä keskustelut suomalaisten upseerien kanssa. Asiakirjan tunnus on Ф. 3632, Оп. 1, Д. 160, Л. 169.

Tällaiset asiakirjat ovat ratkaisevan tärkeitä, koska ne osoittavat tiedustelun aktiivisen luonteen. Porkkala ei ollut ainoastaan sensori, joka tarkkaili Suomenlahtea omalta alueeltaan. Sen henkilöstöä lähetettiin Suomen puolelle keräämään sotilaallisia, teknisiä ja henkilötietoja.

Venäläinen Voenno-istoritšeski žurnal käsitteli Porkkala-Uddia vuonna 2023 samojen arkistoaineistojen pohjalta ja toteaa yksiselitteisesti tukikohtaa käytetyn tiedustelutarkoituksiin. Artikkelissa mainitaan Suomen sotilas- ja siviilimeriliikenteen järjestelmällinen seuranta.

Porkkalan merivoimien tiedustelun henkilöstö

Ensimmäinen vahvasti dokumentoitu nimi on Pjotr Vasiljevitš Tšernyšev. Petrovin julkaisemien asiakirjojen henkilötiedoissa hänet määritellään entiseksi Kronstadtin meripuolustusalueen ja Leningradin laivastotukikohdan tiedustelujohtajaksi, joka siirtyi vuonna 1944 Porkkala-Uddin laivastotukikohdan esikunnan tiedusteluosaston päälliköksi. Hänen allekirjoituksensa esiintyy syyskuun 1945 tiedustelukäskyissä.

Anatoli Ivanovitš Mankevitš johti puolestaan Porkkala-Uddin rannikkopuolustussektorin tiedustelujaostoa syyskuusta 1944 lähtien. Hänen taustansa oli Kronstadtin rannikkopuolustuksen tiedustelussa.

1950-luvun alussa Porkkalan tiedustelujohdossa esiintyy Nikolai Nikolajevitš Ivanov. Neuvostoliiton merivoimien tiedusteluhenkilöstöä koskevan Vjatšeslav Lurjen hakemiston mukaan Ivanov oli heinä–joulukuussa 1949 Porkkalan tiedustelujaoston päällikkö, helmikuusta joulukuuhun 1950 tiedustelusta vastaava esikuntapäällikön sijainen ja joulukuusta 1950 tammikuuhun 1952 tiedustelupäällikkö ja esikuntapäällikön sijainen.

Ivanovin ajankohta tekee hänestä erityisen kiinnostavan Jyväskylän verkoston kannalta. Reino Kettusen johtama toiminta jatkui vuosia, ja suomalaisagenttien yhteydet Porkkalaan osuivat myös Ivanovin virkakauteen. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Ivanov olisi ollut Kettusen tai Martti Salon henkilökohtainen agenttikäsittelijä. Julkisesti saatavilla oleva asiakirjanäyttö osoittaa vain hänen johtaneen Porkkalan sotilaallista tiedustelua.

Majvik radiotiedustelukeskuksena

Majvikin vahvimmin dokumentoitu erikoistehtävä on radiotiedustelu. Porkkalan Parenteesi -yhdistyksen tallentaman Valentin Smirnovin muistitiedon mukaan hän palveli Majvikissa radiotiedustelijana. Korkealla sijaitsevasta kartanosta kuunneltiin Suomen radioliikennettä ja tarkkailtiin Espoonlahden vastarannalla sijainnutta suomalaista tiedustelutoimintaa.

Jari Leskisen ja Pekka Silvastin Suljettu aika -teokseen pohjautuvassa myöhemmässä selostuksessa Majvikin radiotiedustelun vahvuudeksi 1950-luvun alussa ilmoitetaan 28 henkilöä, joista 24 kersanttia ja neljä upseeria. Henkilöstön kerrotaan työskennelleen kolmessa vuorossa ja kuunnelleen muun muassa puolustusvoimien, poliisin, rajaviranomaisten ja merenkulun radioliikennettä.

Yleisradion vanhempi historiakatsaus kuvaa Majvikia radio- ja puhelinliikenteen ympärivuorokautiseksi kuuntelukeskukseksi. Uudempi, syyskuussa 2026 julkaistu selvitys vahvistaa Majvikin radiotiedusteluroolin mutta nostaa lisäksi esiin agenttien koulutuksen.

Vanhemmassa Ylen esityksessä Majvikin sanotaan toimineen Leningradin sotilaspiirin alaisuudessa. Venäjän laivastoarkiston asiakirjoista todistettavissa oleva Porkkalan tiedusteluketju kulkee sen sijaan Porkkala-Uddin laivastotukikohdan, Tallinnan meripuolustusalueen ja Punaisen lipun Itämeren laivaston kautta.

Tämä voi tarkoittaa, että Majvikin radiotiedusteluyksikkö kuului eri komentoketjuun kuin tukikohdan esikunnan tiedusteluosasto, mutta tästä ei ole vielä löytynyt dokumenttia. Toinen mahdollisuus on, että vanhemman suomalaislähteen organisaatiokuvaus on liian yleisluontoinen.

Miksi Majvikia ei voi kutsua vuosien 1944–1953 osalta KGB-keskukseksi

Majvikin historiasta kerrottaessa käsitettä KGB käytetään usein yleisnimityksenä Neuvostoliiton tiedustelulle. Historiallisesti se on ongelmallista. KGB perustettiin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston presidiumin päätöksellä vasta 13.3.1954. Venäjän presidentillinen kirjasto ja Venäjän valtiollista turvallisuusorganisaatiota käsittelevä virallinen aineisto vahvistavat päivämäärän.

Vuonna 1944 Neuvostoliiton ulkomaantiedustelua hoiti NKGB. Sodan jälkeen järjestelmää organisoitiin uudelleen MGB:n alaisuuteen. Vuonna 1947 perustettiin Komitet Informatsii, johon yhdistettiin ainakin alkuvaiheessa sekä valtionturvallisuuden ulkomaantiedustelun että sotilastiedustelun toimintoja. Sotilastiedustelua irrotettiin siitä jälleen vuonna 1949, ja agenttitiedustelua palautettiin MGB:lle vuonna 1951.

Samaan aikaan Neuvostoliiton laivastolla oli oma tiedustelurakenteensa, josta Porkkala-Uddin tiedusteluosaston asiakirjat ovat konkreettinen esimerkki. Näin ollen lause ”KGB perusti Majvikiin vakoilukeskuksen vuonna 1944” on anakronismi.

KGB:n ajalle voidaan sijoittaa ainoastaan Porkkalan vuokrakauden kaksi viimeistä vuotta, 1954–1956. Tämäkään ei itsessään todista, että juuri KGB olisi tällöin organisatorisesti johtanut Majvikin kaikkia tiedustelutoimintoja.

NKGB:n Helsingin residentuura ja Jelisei Sinitsyn

Porkkalan sotilaallisen tiedusteluorganisaation rinnalla Helsingissä toimi Neuvostoliiton valtionturvallisuuden ulkomaantiedustelu. Keskeinen henkilö oli Jelisei Tihonovitš Sinitsyn, joka oli työskennellyt Suomessa jo ennen jatkosotaa. Venäläisten henkilöstölähteiden mukaan Sinitsyn siirrettiin syyskuussa 1944 Helsinkiin NKGB:n residentiksi. Hänen virallisena peitetehtävänään oli Liittoutuneiden valvontakomission poliittisen neuvonantajan sijaisuus.

Sinitsyn käytti Suomessa myös nimeä Jelisejev. Toivo Flinkin tutkimuksessa Jelisejev yhdistetään myöhemmin julkaistujen Sinitsynin muistelmien perusteella samaan henkilöön. Tämä on ratkaisevan tärkeää Majvikin agenttitoiminnan tulkinnalle.

NKGB:n residentuuran toimialaan kuului ulkomaisten agenttien värväys, käsittely ja tiedonhankinta. Jos suomalaisia agenttiverkostoja johdettiin Helsingistä, Sinitsynin asema tekee hänen organisaatiostaan paljon todennäköisemmän varsinaisen agenttitoiminnan johtajan kuin Porkkalan rannikkotiedustelu sellaisenaan. Tämä ei silti tarkoita, että Sinitsyn olisi henkilökohtaisesti käsitellyt Reino Kettusta tai käynyt Majvikissa hänen kanssaan. Tällaisesta ei ole löytynyt todistetta.

Dmitri Popov

Lokakuun 1944 suomalaisessa valvontakomissioraportissa Popov kuvataan entiseksi konsuliksi ja Orlovin ohella ensimmäisen neuvostoryhmän poliittiseksi jäseneksi. Flink määrittelee hänet tiedustelumieheksi ja toteaa hänen toimineen Suomessa jo ennen jatkosotaa.

Popovin merkitys ei kuitenkaan perustu vain muodolliseen asemaan. Muista suomalaisista lähteistä tunnetaan hänen myöhempi toimintatapansa, jossa suomalaisia henkilöitä pyrittiin saamaan yhteistyöhön painostamalla ja kompromettoivalla materiaalilla. Tämä tekee hänestä toimintaprofiililtaan erittäin kiinnostavan silloin, kun Majvikista kuvattuja agenttien kontrollointimenetelmiä arvioidaan.

Valvontakomission eversti Jefimov ja ”Carelia-everstin” ongelma

Reino Kettusen värväysketjun yksi kiinnostavimmista arvoituksista liittyy hänen tammikuun 1945 lopulla Helsingissä tapaamaansa neuvostoupseeriin. Jari Leskisen ja Pekka Silvastin tutkimukseen pohjautuvan selostuksen mukaan Kettunen tapasi Hotelli Careliassa Liittoutuneiden valvontakomission everstin ja ilmoitti tälle peitenimensä ”Julkas”. Peitenimi tunnistettiin ja Kettusen agenttitoiminta Suomessa käynnistyi. Hänet määrättiin myöhemmin uusiin tapaamisiin Messuhallin ja Töölönlahden ympäristöön, ja hän sai ensimmäiset tiedustelutehtävänsä.

Lokakuun 4. päivän 1944 valvontakomissioraportti tarjoaa tälle uuden vertailukohdan. Sen mukaan komission suuri turvallisuusvartio oli eversti Jefimovin johdossa. Jefimov oli saapunut Suomeen ensimmäisessä ryhmässä ja vastasi neuvostoviranomaisten turvallisuudesta. Tämä tekee Jefimovista muodollisesti erittäin kiinnostavan ehdokkaan Kettusen muistamaksi everstiksi. Hänellä oli oikea sotilasarvo, hän oli Helsingissä oikeaan aikaan ja kuului turvallisuuskoneiston johtoon.

Jyväskylän vakoojaverkosto

Majvikin agenttitoiminnasta vahvin suomalainen tapaus on niin kutsuttu Jyväskylän vakoilurengas. Keskeinen henkilö oli vaatturi Reino Armas Kettunen, jonka värväys Neuvostoliiton palvelukseen alkoi sotavankeudessa vuonna 1944. Kettusen ympärille muodostui suomalaisista koostunut tiedusteluverkosto, jonka jäseniin kuuluivat esimerkiksi Paavo Koukka, Toivo Toivonen, Irma Paatola, kapteeni Martti Salo ja Lahja Naukkarinen.

Hujasen ja Junkkalan tutkimuksen sisällysluettelo kertoo jo yksinään paljon siitä, millaisesta toiminnasta alkuperäiset tutkimusasiakirjat kertovat. Kirjassa käsitellään erikseen Kettusen NKVD-värväystä, agenttiradiota, aseteollisuuteen kohdistettua vakoilua, Salon värväystä ja myöhemmin kokonainen jakso otsikolla ”Porkkalasta tuli vakoilukeskus”. Sitä seuraavat jaksot Kettusen kuljettamisesta rajan yli puna-armeijan upseeriksi puettuna, Koukan ”tukiopetuksesta” ja Salon käsittelystä illanvieton yhteydessä.

Majvik suomalaisagenttien koulutuspaikkana

Syyskuun 2026 Yle-selvityksen mukaan Majvikiin vietiin suomalaisia agentteja ainakin radiosähkötyksen, salausmenetelmien, valokuvauksen ja uusien tiedottajien värväyksen koulutukseen. Epävarmaksi käynyttä agenttia voitiin myös painostaa ja kontrolloida. Vieraita majoitettiin mikrofoneilla varustettuihin huoneisiin, heidän puheitaan kuunneltiin ja alkoholilla saatettiin madaltaa pidäkkeitä.

Tämä kokonaisuus on uskottava useasta syystä:

• Ensinnäkin Jyväskylän verkostoon kuuluneiden agenttien Porkkala-käynneille on vahvaa suomalaista dokumentaarista perustaa.
• Toiseksi Majvikissa tiedetään olleen radiotiedusteluinfrastruktuuria.
• Kolmanneksi Porkkala tarjosi Neuvostoliiton näkökulmasta poikkeuksellisen turvallisen paikan agenttitapaamisille: suomalaisviranomaisilla ei ollut pääsyä tukikohta-alueelle.
• Neljänneksi Neuvostoliiton Porkkalaan kulkeneen maantieliikenteen erityisasema tarjosi tiedustelulle käyttökelpoisen kuljetusjärjestelmän.

Hujasen ja Junkkalan tutkimuksen avoimessa osassa kuvataan Supon vuoden 1953 operaatiota, jossa Porkkalan ja Vaalimaan välistä neuvostoliikennettä alettiin järjestelmällisesti seurata. Suomalaisviranomaiset eivät saaneet tarkastaa neuvostoajoneuvoja normaalisti.

Salaiset postipaikat ja Operaatio Laulu

Jyväskylän verkoston paljastuminen havainnollistaa neuvostotiedustelun logistista järjestelmää. Supo alkoi keväällä 1953 seurata Porkkalan ja Vaalimaan välillä liikkuvia neuvostoajoneuvoja. Hujasen ja Junkkalan mukaan operaatio sai peitenimen Laulu. Seurannassa havaittiin autojen pysähtelevän poikkeuksellisissa kohdissa.

Elokuussa 1953 Supo löysi Pyhtään tienvarsimetsästä metallisen kätköastian. Tällaiset dead drop -postipaikat mahdollistivat aineiston, käskyjen ja rahan siirtämisen ilman henkilökohtaista tapaamista. Järjestelmä täydensi radioyhteyksiä ja suoria käyntejä Porkkalassa.

Kokonaisuus auttaa ymmärtämään Majvikin asemaa. Agenttiverkosto ei ollut sidottu yhteen rakennukseen. Se oli hajautettu järjestelmä, johon kuuluivat agentit Suomessa, radioyhteydet, maantiekätköt, neuvostoajoneuvot, Helsingin residentuura ja Porkkalan kaltaiset turvalliset neuvostotilat. Majvik on tämän verkoston yksi solmu, ei koko järjestelmä.

GRU ja erillinen sotilastiedustelulinja

Suomessa toimi myös yleisesikunnan sotilastiedustelu. Kenraalimajuri Sergei Fjodorovitš Tokarev, joka toimi valvontakomission sotilasorganisaatiossa, siirrettiin myöhemmin yleisesikunnan sotilastiedustelun käyttöön ja nimitettiin vuonna 1948 Neuvostoliiton sotilasasiamieheksi Suomeen. Tokarevin ura osoittaa konkreettisesti, että sotilastiedustelulla oli oma linjansa Suomessa.

Tämän vuoksi käsite ”Neuvostoliiton tiedustelu” on erityisen ongelmallinen juuri 1940-luvun lopussa. Vuosina 1947–1949 Komitet Informatsii yhdisti osan poliittisesta ja sotilaallisesta ulkomaantiedustelusta, minkä jälkeen sotilastiedustelu erotettiin siitä jälleen. Porkkalan laivastotiedustelulla oli tämän lisäksi oma komentorakenteensa. Siksi Majvikissa mahdollisesti kohdanneet eri tiedustelulinjat eivät välttämättä näkyneet suomalaisagentille lainkaan. Agentille kaikki olivat yksinkertaisesti ”venäläisiä tiedustelumiehiä”.

Kabanovin rooli ja toinen yleinen historiavirhe

Porkkala-Uddin tunnetuin komentaja oli kenraali Sergei Kabanov. Hänet yhdistetään usein myös Majvikin tiedustelutoimintaan. Ajallisesti hän ei kuitenkaan voi selittää järjestelmän alkuvaihetta.

Kabanov tuli Porkkala-Uddin komentajaksi vasta vuonna 1951. Tukikohta ja sen tiedusteluorganisaatio olivat jo tuolloin toimineet seitsemän vuotta. Venäläinen tutkimus luettelee aiemmat tukikohdan komentajat ja osoittaa samalla, ettei Kabanovia voida yhdistää esimerkiksi Kettusen vuoden 1945 agenttitoiminnan käynnistämiseen.

Tämä ei vähennä Kabanovin merkitystä vuosien 1951–1956 Porkkalassa, mutta se osoittaa, kuinka helposti myöhempi tunnettu komentaja projisoidaan koko vuokrakauden johtajaksi.

Väite 160 KGB-miehestä Majvikissa

Espoon kaupungin vuonna 2025 julkaisemassa paikallishistoriallisessa podcastissa esitetään erittäin voimakas väite: Majvik olisi ollut suoraan KGB:n alainen ja siellä olisi ollut 160 KGB-tiedustelijaa. Samassa yhteydessä Majvikin sanotaan raportoineen suoraan ”Pietariin” eikä Porkkalan komentajalle.

Ensimmäinen ongelma on kronologia: KGB:tä ei ollut olemassa ennen maaliskuuta 1954. Toiseksi luku 160 on hyvin suuri verrattuna muihin Majvikista annettuihin henkilöstötietoihin. Kolmanneksi väitteelle ei podcastin yhteydessä esitetä venäläistä organisaatio- tai henkilöstöasiakirjaa.

Väite ei kuitenkaan ole välttämättä kokonaisuudessaan virheellinen. Se voisi esimerkiksi perustua useiden tiedustelu-, viesti-, turvallisuus- ja tukihenkilöstöryhmien yhteenlaskettuun vahvuuteen tai myöhempään muistitietoon. Nykyisellä lähdenäytöllä sitä on kuitenkin pidettävä todentamattomana.

Samoin väite suorasta raportoinnista Leningradiin on mahdollinen jollekin Majvikin tekniselle yksikölle, mutta julkaistut Porkkala-Uddin tiedusteluasiakirjat osoittavat tukikohdan esikunnan tiedustelulle toisenlaisen laivastollisen komentoketjun.

Todennäköisin tulkinta on, että Majvik oli ensisijaisesti Porkkalan tiedustelu- ja viestijärjestelmään kuuluva turvallinen teknis-operatiivinen kohde, mutta sen tiloja voitiin käyttää myös muualla johdettujen agenttien vastaanottamiseen, kouluttamiseen ja kontrollointiin. Tämä malli selittää paremmin lähteiden ristiriidat kuin oletus yhdestä Majvikia hallinneesta tiedustelupalvelusta.

Mitä Majvikista voidaan nykyisin pitää varmana?

Varminta on Porkkala-Uddin sotilaallisen tiedusteluorganisaation olemassaolo. Sen pystyy osoittamaan venäläisillä alkuperäisasiakirjoilla.

Vahvasti tuettua on Majvikin radiotiedustelutehtävä. Siitä on sekä suomalaisen tutkimuskirjallisuuden tietoja että neuvostoliittolaisen radiotiedustelijan muistitieto.

Hyvin perusteltuna voidaan pitää myös sitä, että Jyväskylän verkoston henkilöitä vietiin Porkkalaan koulutukseen ja tapaamisiin. Uusi suomalainen tutkimus pohjautuu tässä poliisin esitutkinta- ja oikeusaineistoon.

Todennäköistä mutta organisatorisesti vielä avoimeksi jäävää on, että ainakin osa näistä tapaamisista tapahtui juuri Majvikissa ja että eri neuvostotiedusteluelimet käyttivät samoja Porkkalan resursseja.

Todentamatta ovat edelleen väitteet, että Majvik olisi koko vuokrakauden ollut nimenomaan KGB:n suorassa alaisuudessa tai että siellä olisi ollut 160 KGB-upseeria.

Samoin Carelia-hotellissa Kettusen vuonna 1945 tapaaman everstin henkilöllisyys on ratkaisematta.

Kuka johti suomalaisagentteja?

Henkilötodisteiden perusteella voidaan kuitenkin tehdä seuraava perusteltu työnjako:

• Pjotr Tšernyšev on vahvin dokumentoitu nimi Porkkala-Uddin vuoden 1944–1945 sotilaallisen tiedustelun johdossa.
• Nikolai Ivanov on keskeinen nimi 1949–1952.
• Jelisei Sinitsyn on puolestaan vahvin tunnettu henkilö NKGB:n Suomessa toimineen ulkomaantiedustelun johdossa vuonna 1944–1945.
• Dmitri Popov on erittäin kiinnostava käytännön agenttitoiminnan kannalta hänen aikaisemman Suomi-taustansa ja tiedusteluroolinsa vuoksi.
• Eversti Jefimov on tällä hetkellä paras tunnettu henkilö, joka täyttää Kettusen muistaman ”valvontakomission everstin” muodolliset tuntomerkit. Se ei kuitenkaan riitä henkilötunnistukseen.

Johtopäätökset

Majvik ei ollut kylmän sodan suomalaisessa historiassa pelkkä värikäs kartano, jonka ympärille olisi myöhemmin muodostunut vakoilulegenda. Porkkala-Uddissa harjoitettu neuvostotiedustelu on alkuperäisillä neuvostoasiakirjoilla todistettavissa oleva tosiasia, ja Majvikin käyttö radiotiedustelussa on erittäin vahvasti tuettu.

Majvik oli Porkkala-Uddin neuvostotukikohdan keskeinen tiedustelu- ja radiokuuntelukohde, jota käytettiin suomalaislähteiden perusteella myös agenttien kouluttamiseen ja käsittelyyn. Sen ympärillä toimivat tai sitä saattoivat käyttää useat eri neuvostotiedustelun organisaatiot, mutta niiden keskinäistä Majvik-komentoketjua ei vielä tunneta täydellisesti.

Neuvostoliiton laivaston tiedustelu pystytään dokumentoimaan suoraan. Tšernyševin ja myöhemmin Ivanovin asemat tunnetaan. Helsingin NKGB-residentiksi voidaan tunnistaa Sinitsyn, ja Popov voidaan sijoittaa tiedustelulliseen toimintaympäristöön. Valvontakomission turvallisuusjohdossa esiintyy Jefimov. Jyväskylän vakoilurenkaan jäsenet puolestaan muodostavat konkreettisen sillan suomalaisen yhteiskunnan ja Porkkalan neuvostotiedustelun välille.

Lähteet ja kirjallisuus

• Petrov, Pavel V. ”Документы о деятельности разведки военно-морской базы Порккала-Удд в сентябре 1944 — сентябре 1945 годов.” Альманах североевропейских и балтийских исследований / Nordic and Baltic Studies Review, 6 (2021). DOI 10.15393/j103.art.2021.1883. Julkaisee alkuperäisasiakirjoja Venäjän puolustusministeriön keskusarkiston laivastoarkiston fondista 3632.
• Musajev, Vadim. ”Советская военно-морская база Порккала-Удд в Финляндии (1944–1956 гг.) в системе военно-политических интересов СССР.” Военно-исторический журнал 12/2023. Perustuu muun muassa ЦАМО РФ – Архив ВМФ:n fondiin 3632.
• Leskinen, Jari & Silvast, Pekka. Suljettu aika: Porkkala Neuvostoliiton sotilaallisena tukikohtana vuosina 1944–1956. WSOY, 2001; myöhempi painos 2006.
• Hujanen, Erkki & Junkkala, Kari. Suuri suomalainen vakoilutapaus. Docendo, 2025. Teos perustuu laajasti poliisin esitutkinta- ja oikeudenkäyntiaineistoon.
• Mononen, Toni. Rohkeutta ja luovuutta: Suomen sotilastiedustelu vuosina 1944–1945. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2024.
• Flink, Toivo. Kotiin karkotettavaksi: Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon vuosina 1944–1955. Historiallisia Tutkimuksia 251, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. Erityisesti LVK:n saapumista ja Popovia koskeva aineisto.
• Liittoutuneiden valvontakomission kokoonpano ja työjärjestys, salainen suomalainen selvitys 4.10.1944; Hannu Rautkallion kokoelman kautta julkaistu digitaalinen kopio.
• Korkeimman oikeuden arkisto, Dg:209, Päätöstaltiot 1.–30.4.1954; hakemistossa ”Kettunen Reino Armas; Valtio”.
• Venäjän presidentillinen kirjasto. ”Образован Комитет государственной безопасности СССР”, 13.3.1954. KGB:n perustamisen kronologia.
• Lurje, Vjatšeslav. Neuvostoliiton merivoimien tiedustelun henkilöhakemisto; Nikolai N. Ivanovia koskeva merkintä vahvistaa tämän Porkkala-Uddin tiedustelutehtävät 1949–1952.
• Porkkalan Parenteesi ry. Porkkalan vuokrakauden historiakokoelma; Valentin Smirnovin Majvik-palvelusta tallennettu muistitieto. Käytettävä lähdekriittisesti suullisena historiatietona.
• Kirkkonummen kunta. ”Porkkalan vuokrakausi 1944–56.” Taustatiedot vuokra-alueesta, väestöstä, tukikohdasta ja palautuksesta.
• Brenner, Anna-Kaisa & Heilala, Emilia. ”Vodkaa ei säästelty, kun Neuvostoliitto koulutti suomalaisvakoojia Majvikin jugendlinnassa.” Yle, 11.9.2026. Uusin journalistinen Majvik-selvitys.
• Yle Elävä arkisto. ”Puna-armeija purki sotilastukikohtansa ja palautti Porkkalan yllättäen.” Sisältää vanhemman kuvauksen Majvikin tiedustelu- ja radiokuuntelutehtävästä.
• Hujanen, Erkki. ”Itävakoilun vastapainoksi Suomi lännettyi jo 1940-luvulta lähtien.” Centrum Balticum, 2025. Tiivistää Operaatio Laulun ja Jyväskylän vakoilujutun taustaa.
• Espoon kaupunki. Katse Espooseen -podcast, jakso ”Espoonlahti – kun naapurina oli Neuvostoliitto”, 2025. Sisältää 160 KGB-henkilön väitteen; tässä artikkelissa sitä käsitellään todentamattomana muistitietona.