Harmaan alueen toiminta

Yritysturvallisuus > Suojelupoliisi

Tekninen tarkkailu ja salakuuntelu ovat välineitä, joilla valtio pyrkii turvaamaan kansallista turvallisuuttaan. Kuitenkin, jos näitä välineitä käytetään ilman riittävää valvontaa, ne voivat helposti muuttua uhkaksi oikeusvaltioperiaatteelle ja yksilön perusoikeuksille.

Suomessa käyty keskustelu osoittaa, että avoimuus, lainsäädännön selkeys ja riippumattomat valvontaelimet ovat keskeisiä, jotta valtion turvallisuustyö ei muutu yksityisyyden loukkaukseksi tai vallan väärinkäytöksi. Historian opetusten tulisi ohjata tulevaisuutta. Teknisen tarkkailun tulee aina perustua laillisuuteen, suhteellisuuteen ja tarkkaan valvontaan.

Supon muiden viranomaisten harjoittama tekninen tarkkailu on ollut pitkään osa Suomen sisäistä turvallisuusvalvontaa. Tekninen tarkkailu, joka voi tarkoittaa muun muassa salakuuntelua, kohdejäljitystä ja muuta elektronista valvontaa, on usein piilossa julkisuudelta mutta sillä on ollut merkittävä vaikutus kansalaisten yksityisyydensuojaan ja oikeusturvaan.

Jos aihetta tarkastellaan historiallisessa ja oikeudellisessa kontekstissa, esiin nousee monia ristiriitoja. Turvallisuuden nimissä tehdyt toimenpiteet eivät ole aina pysyneet lain rajoissa, ja toisinaan niitä on peitelty viranomaisarvovallan suojaan.

Salakuuntelun piti virallisesti loppua Suomessa Pariisissa vuonna 1947 solmittuun rauhansopimukseen. Punaisen Valpon lopetettua toimintansa kaksi vuotta myöhemmin piti tilanteen lopullisesti normalisoitua. Salakuunteluepäilyksiä nousee kuitenkin esiin ajoittain. Useimmat epäilyksistä kohdistuivat supon toimintaan.

Supon tekninen tarkkailu herätti Suomessa toistuvasti keskustelua sen laillisuudesta, eettisyydestä ja valvonnan riittävyydestä. 1980-luvulta 1990-luvulle julkisuuteen nousseet tapaukset paljastavat valvontamenetelmien käytön laajuuden ja niiden mahdolliset väärinkäytökset. Keskustelu teknisen tarkkailun laillisuudesta, eettisyydestä ja valvonnan riittävyydestä on jatkunut aina nykypäivään saakka.

Suuri salakuuntelukohu
Suomessa syntyi suuri salakuuntelukohu helmikuussa 1997 eläkkeellä olevan supon entisen etsivän ja keskusrikospoliisin komisario Veli-Eino Nykäsen paljastettua supon harjoittaneen laitonta puhelujen salakuuntelua ja teknistä kuuntelua ainakin 1960-1970 -luvuilla.

Paljastus koski erästä sisäministeriön alaisessa toimistossa työskennellyttä virkamiestä, jonka uskottiin toimineen KGB:n avustajana ja olleen säännöllisessä yhteydessä KGB:n upseeriin. Virkamiehellä oli asemansa perusteella pääsy arkaluonteiseen ja salassa pidettävään asiakirja-aineistoon.

Eläkkeellä oleva Nykänen katsoi, että virkamiehen vaitiolovelvollisuus ei koske häntä, koska puhelinkuuntelussa oli kyse laittomista toimista ja se oli vaivannut häntä vuosikaudet.

Päijät-Hämeen puhelinyhdistyksen Harjukatu 28:ssa sijaitsevasta puhelinkeskuksesta kuunneltiin salaa vuosikausia lahtelaisten yksityishenkilöiden puheluita. Puhelinyhdistyksen entinen keskusasentaja (1971-1974) kertoi vuonna 1972 sattuneesta tapauksesta, jossa erään kunnallispoliitikon ja hänen perheensä puheluita nauhoitettiin keskuksessa tilaajareleeseen liitetyllä nauhurilla. Nauhuri kytkeytyi päälle aina kun tilaajareleen kautta tapahtui puhelinliikennettä.

Salakuuntelua hoitava henkilö oli Päijät-Hämeen puhelinyhdistyksen teknikko. Kuuntelun kohteena oli SKP:ssä vaikuttanut aviopari. Kuuntelu tapahtui erityisesti puoluekokousten yhteydessä tai kun matkatoimistonjohtajana toiminut vaimo oli tehnyt Neuvostoliiton matkan. Kyseisessä tapauksessa oli selviä viitteitä poliittisesta salakuuntelusta. Lähde: (MTV3 Rikosraportti 4.3.1997)

Helsingin Meilahdessa 1980-luvulla asuneen, Neuvostoliiton kanssa kauppaa harjoittaneen mieshenkilön naapurihuoneiston komerotiloista löytyi kuuntelulaitteistoja. Löydön olosuhteet viittasivat mahdolliseen järjestelmälliseen tekniseen tarkkailuun. Lähde: (Ydin 3–4, 1997).

Vuonna 1989 Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi kaksi poliisia puhelujen nauhoittamisesta sakkoihin ja kymmenien tuhansien markkojen korvauksiin, jotka hovioikeus piti voimassa.
Tapaus liittyi ns. Korppoon sahan jupakkaan, jossa kaksi KRP:n rikostutkijaa kuunteli vuonna 1983 Pohjan Saha Oy:n paloon liittyen sahan toimitusjohtajan puheluita hänen pidätysaikanaan ilman lupaa. Vuonna 1989 Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi rikostutkijat puhelimen salakuuntelusta.

Vuonna 1984 kaavilainen mieshenkilö kertoi löytäneensä salakuuntelumikrofonin Helsingin Tapanilassa sijainneesta rivitaloasunnostaan. Mikrofoni paljastui muuton ja remontin yhteydessä. Pienikokoinen mikrofoni oli asennettu ammattimaisesti lattiaan porattuun reikään. Mikrofonista lähti lyhyt tapetinsaumaan piilotettu antennijohto. Remonttia tehnyt helsinkiläismies vahvisti tapauksen. Lähde: (Helsingin Sanomat 5.3.1997)

1980-luvun lopulla Supo nauhoitti useiden viikkojen ajan Suomessa asuvan palestiinalaisopiskelijan puheluita. Valvonta liittyi joulukuussa 1988 Lockerbien yläpuolella räjäytetyn Pan-Am:n jumbojetin tutkimuksiin. Epäily osoittautui perusteettomaksi, ja tiedon vahvistivat FBI ja Pan Am. Lähteet: (MTV3 Huomenta Suomi 25.2.1997; Helsingin Sanomat 25.2.1997; Ilta-Sanomat 25.2.1997; MTV3 Rikosraportti 25.2.1997 klo 21:00; Ilta-Sanomat 27.2.1997; Duffy & Emerson, The Fall of Pan Am 103).

Salakuuntelukohu nosti julkisuuteen myös useita muita salakuunteluepäilyjä

Huumerikoksiin liittyvissä tutkimuksissa on epäilty poliisin asentaneen epäiltyjen autoon kohdejäljityslaitteita.
Mielenosoituksia järjestävät yhdistykset ovat epäilleet viranomaisten kuunnelleen heidän käymiään puhelinkeskusteluja.
Liikemiehet ovat esittäneet salakuunteluepäilyksiä.
Valtioneuvoston jäsenet, ja valtion virkamiehet ovat aika-ajoin tuoneet esiin salakuunteluepäilyksensä.
Eräät kansanedustajat ovat olleet vakuuttuneita, että heidän puheluitaan on kuunneltu.
Eräät toimittajat ovat esittäneet huolensa puhelinkuuntelusta, joka vaarantaa lähdesuojan.

Lähteet: (Helsingin Sanomat 17.10.1994, Helsingin Sanomat 25.2.1997)

Poliisijohdon kommentit
Sisäministeriön alaisessa toimistossa työskennellyttä virkamiestä koskevan salakuuntelutapauksen tultua julkisuuteen poliisijohto kommentoi paljastusta tiedotusvälineissä.

Poliisiylijohtaja Olli Urponen totesi lehtiartikkelin mukaan "Minulla ei ole mitään syytä epäillä, ettei entinen komisario puhuisi totta, kun hän kertoo salakuunnelleensa puheluita suojelupoliisissa". "Olen vain yllättynyt, että hän on syyllistynyt laittomuuteen, josta hän sitten kertoilee julkisuudessa". Lähde: (Ilta-Sanomat 26.2.1997)

Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Matti Tenhunen totesi lehtiartikkelin mukaan "Tutkin viran puolesta useita sellaisia tapauksia, joissa väitettiin poliisin salakuunnelleen puheluita. Yksikään niistä ei antanut vahvistusta tällaiselle kuunteluväitteelle". "Minusta on ollut lupa kuunnella vaikkapa hakkeria, jolla ei ole mitään puhelinsuojaa tai sitten törkeitä rikoksia suunnittelevia ihmisiä". Lähde: (Ilta-Sanomat 26.2.1997)

Sisäministeri Jan-Erik Enestam pyysi supolta selvityksen väitetyistä salakuuntelutapauksista. Selvitykselle ei määritelty takarajaa. Selvityksessä poliisi selvitti itse omaa toimintaansa. Selvitys käsitti ainoastaan julkisuudessa väitetyt kaksi tapausta (Kemira Oy:n informaatikon ja erään virkamiehen salakuuntelutapaukset). Lähde: (Helsingin Sanomat 26.2.1997)

Sisäisen selvityksen tulos
Poliisijohdon suhtautuminen vuonna 1997 nousseisiin paljastuksiin oli vaihtelevaa. Osa johdosta piti paljastuksia uskottavina, mutta korosti, ettei heidän omissa tutkimuksissaan ollut löytynyt todisteita laittomasta kuuntelusta. Supo laati oman selvityksensä, joka oli kuitenkin rajattu suppeaksi ja vaikutti enemmän maineenhallinnalta kuin riippumattomalta tutkinnalta.
Yksinomaan tutkimuksen asettelu kertoi, että ei haluttu löytää mitään salakuuntelusta kertovia seikkoja. Selvityksessä ei haluttu muistella edes salakuuntelukohun yhteydessä julkisuuteen nousseita tapauksia.

Poliittiset ja oikeudelliset näkökulmat
Ennen nykyisiä tiedustelulakeja teknisen tarkkailun laillisuus ja eettisyys ovat olleet Suomessa pitkään epäselviä. Oikeusministeriön edustajien mukaan toimintaa on usein harjoitettu niin sanotulla harmaalla alueella, jossa se ei ole ollut selvästi laillista, mutta sitä ei ole myöskään aktiivisesti estetty. Tämä on näkynyt eduskunnan lakivaliokunnan mietinnöissä, joissa valvontatoimien rajat oli jätetty tarkoituksella tulkinnanvaraisiksi.

Vuoden 1972 lakivaliokunnan mietinnössä todettiin: "Rikostutkintaa suorittaessaan poliisi voi joutua tarkkailemaan kotirauhan suojaamalla alueella oleskelevaa rikoksesta epäiltyä teknisellä laitteella." Supon päällikkö Seppo Nevala tulkitsi tämän tarkoittavan, että tekninen kuuntelu, puhelinkuuntelua lukuun ottamatta on ollut laillista myös kotirauhan piirissä. Hänen mukaansa kyse oli harmaan alueen toiminnasta. Lähteet: (TV1 Aamu-uutiset 5.3.1997, Helsingin Sanomat 5.3.1997) Nykyistä tiedustelulakia ollaan muuttamassa niin, että tämä on jälleen lain puitteissa mahdollista.

Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Jan Törnqvist totesi, että "Nevala on osin oikeassa puhuessaan harmaasta alueesta". Oikeusministeriössä on muodostunut oma kanta eduskunnan lakivaliokunnan mietinnöstä "Mitä pidemmälle on edetty vuodesta 1972, sitä vähemmän painoa on haluttu antaa lakivaliokunnan arvoitukselliselle kirjoitukselle". Lähde: (Helsingin Sanomat 5.3.1997)

Johtopäätökset ja merkitys
Tarkastellut tapaukset osoittavat, että supon tekninen tarkkailu on Suomessa ollut vuosikymmenien ajan altis sekä juridisille tulkintaeroille että poliittisille ristiriidoille. Toiminnan kohdistuminen myös henkilöihin, joiden syyllisyydestä ei ole ollut näyttöä, on herättänyt kysymyksiä valvonnan oikeasuhtaisuudesta ja viranomaisten vastuusta.

Poliittisella tasolla keskustelu on paljastanut, että teknistä tarkkailua koskeva lainsäädäntö on ollut pitkään riittämättömästi täsmennetty. Tämä on mahdollistanut sen, että viranomaiset ovat voineet toimia vähäisellä ulkopuolisella valvonnalla. Oikeudellisesti tilanne on muuttunut vähitellen perusoikeusajattelun vahvistumisen myötä, mutta menneisyyden tapahtumat osoittavat, että valvontakeinojen käyttöä on voitu perustella laveilla tulkinnoilla.

Merkitykseltään nämä tapaukset ovat kaksijakoisia:

Yhtäältä ne osoittavat, että tekninen tarkkailu voi olla tehokas rikosten ja kansallisen turvallisuuden turvaamisen väline.
Toisaalta ne korostavat tarvetta tiukalle sääntelylle, selkeille valvontamekanismeille ja läpinäkyvyydelle, jotta yksilön perusoikeuksia ei loukata perusteettomasti.

Vuoden 1997 salakuuntelukohu ja sitä seuranneet paljastukset ovat jääneet suomalaisen oikeus- ja poliittisen historian varoittavaksi esimerkiksi siitä, kuinka valtion turvallisuustoimien ja oikeusvaltioperiaatteen välinen tasapaino voi horjua, jos sääntely ja valvonta eivät ole riittäviä.