Teollisuusvakoilutapauksia

Yritysturvallisuus > Vakoilu

Teollisuusvakoilu ei ole vain vakoojien ja monikansallisten agenttien varassa toimivaa draamaa, vaan se voi ilmetä yksittäisen suunnittelijan tai insinöörin arkisena mutta tuhoisana vilppinä. Vuonna 1997 Yhdysvalloissa paljastui merkittävä yrityssalaisuuksien väärinkäyttötapaus, joka liittyi Gillette-yhtiön uuden parranajoteknologian kehitykseen.

Tässä tapauksessa prosessin valvontainsinöörinä toiminut henkilö työskenteli Wright Industries Inc. -yhtiössä, jonka tehtävänä oli auttaa Gilletteä uuden tuotteen suunnittelussa ja valmistusprosessin kehittämisessä. Insinööri pääsi työtehtäviensä kautta käsiksi luottamukselliseen aineistoon, johon sisältyi Gilletten liikesalaisuuksia.

Hän kuitenkin käytti luottamusasemaansa väärin ja syyllistyi salassapitovelvollisuuden rikkomiseen. Hän paljasti maksua vastaan näitä yrityssalaisuuksia Gilletten kilpailijoille, kuten Warner-Lambertille, Bicille ja amerikkalaiselle Razorille. Kyse ei ollut vain yksittäisistä teknisistä tiedoista, vaan laajemmasta kehitysstrategiasta ja valmistusprosessin yksityiskohdista, jotka olivat Gillettelle huomattava kilpailuetu.

Tapaus kuvaa hyvin, kuinka teollisuusvakoilu voi ilmetä myös niin sanotun alihankintaketjun kautta. Wright Industries oli Gilletten kumppani, jonka tehtävä oli auttaa teknologian kehittämisessä. Tämä luottamukseen perustuva yhteistyösuhde avasi pääsyn yrityssalaisuuksiin myös henkilöstölle, joka ei ollut suoraan Gilletten palkkalistoilla. Insinöörin väärinkäytös rikkoi siis paitsi hänen oman työnantajansa, myös asiakkaan eli Gilletten luottamuksen.

Yrityssalaisuudet ovat usein kriittisiä kilpailuedun lähteitä. Uuden parranajoteknologian kehittäminen edellytti Gilletteltä huomattavia investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Kun nämä tiedot päätyvät kilpailijoille, ne voivat säästää suuria summia kehitystyössä ja kiihdyttää markkinoille pääsyään Gilletten kustannuksella. Tällainen tieto voi olla esimerkiksi tarkkoja suunnitelmia, prototyyppien kuvia, prosessikaavioita tai kustannusrakenteita eli kaikkea, mikä antaa kilpailijalle epäreilua etua.

Tapauksen opetus on, että yritysten on tärkeää hallita koko arvoketjunsa tietoturvariskit, mukaan lukien alihankkijat ja palveluntarjoajat. Salassapitosopimukset, tiedon käyttöoikeuksien rajoittaminen ja henkilöstön koulutus ovat keskeisiä keinoja vähentää riskejä. Samalla tapaus muistuttaa, että yksittäinen työntekijä voi väärinkäytöksellään aiheuttaa asiakkaalle valtavia taloudellisia ja mainehaittoja.

Case "Renault"
Ranskan teollisuusministeri Eric Bessonin mukaan kyseessä oli erittäin vakava teollisuusvakoilutapaus. Kuukausia kestäneissä tutkimuksissa oli saatu yhtenäistä näyttöä siitä, että kolme Renaultin johtajaa oli toiminut epäeettisesti ja he olivat tietoisesti vaarantaneet yhtiön tuotekehityksen. Epäiltyjen työsuhteet jäädytettiin.

Yksi johtajista oli yhtiön johtokunnan jäsen. Renaultin mukaan työsuhteiden jäädytyksillä turvattiin viipymättä yhtiön strategiset ja henkiset resurssit sekä teknologia. Myöhemmin pääjohtaja Carlos Ghosn kertoi yhtiön antaneen potkut kolmelle toimihenkilölleen, joiden työsuhteet oli aiemmin jäädytetty.

Renault yhdessä sen japanilaisen yhteistyökumppanin Nissan Motor Co Ltd:n kanssa oli aikonut investoida yhdessä sähköautoteknologian kehittämiseen noin 4 miljardia euroa. Tämän investointiohjelman kerrottiin vaarantuvan teollisuusvakoilutapauksen johdosta.

Renaultin tarkoituksena oli esitellä uudet sähköllä toimivat versiot Fluence ja Kangoo Express automallit vuoden 2011 puolivälissä. Pienemmistä Twizy ja Zoe mallit oli tarkoitus julkistaa loppuvuodesta 2011 ja 2012. Lähteet: (lemonde.fr 6.1.2011, vancouversun.com 6.1.2011, hs.fi 6.1.2011, 24.1.2011, mtv3.fi 6.1.2011)

Case ”General Motors Company”
Liittovaltion syyttäjän mukaan Yu Qin (49) ja hänen vaimonsa Shanshan Du (51) olivat pitäneet hallussaan tuhansia asiakirjoja, jotka sisälsivät General Motors Companyn hybridiautoihin liittyviä yrityssalaisuuksia. Insinööri Shanshan meni vuonna 2000 General Motors Companyn palvelukseen ja haki vuonna 2003 siirtoa toiselle osastolle saadakseen haltuunsa hybriditeknologiaan liittyviä tietoja.

Syytteen mukaan Shanshan Du oli kopioinut tuhansia liikesalaisuuksia sisältäneitä asiakirjoja GM:n tarjottua hänelle erorahasopimusta tammikuussa 2005. Asiakirjakopiot Shanshan Du luovutti miehelleen Yu Qinille, joka käytti liikesalaisuuksia Millennium Technology International Inc:n hyväksi. Yritys oli pariskunnan omistama.

Yu Qin oli tarjonnut yrityksensä puitteissa GM:n kehittämän hybridiauton tekniikkaa kiinalaiselle autonvalmistaja Chery Automobilelle. Vuonna 2006 pariskunnan kodissa suoritetussa kotietsinnässä tietokoneen kiintolevyltä löytyi kopioituja asiakirjoja.

Pariskunnan väitettiin yrittäneen myös hävittää silppuamalla kopioitua asiakirja-aineistoa. Muovikasseihin pakatut silputut asiakirjat he yrittivät tuhota dumppaamalla muovikassit ruokakaupan takana sijaitseviin roska-astioihin.

General Motors oli yli kymmenen vuoden ajan panostanut miljoonia dollareita hybridiajoneuvojen tutkimukseen ja kehitykseen. Alustavien laskelmien mukaan varastettujen tietojen arvo oli yli 40 miljoonaa dollaria. Lähteet: (lehdistötiedote United States Attorney's Office Eastern District of Michigan, Barbara L. McQuade United States Attorney 22.7.2010, theregister.co.uk 23.7.2010)

Case ”Taxol”
FBI pidätti kesäkuussa 1997 ulkomaalaistaustaisen (Taiwan) Yhdysvaltojen kansalaisen, joka yritti varastaa kasvisuuteperäisen Taxol-soluviljelmän kemiallisiin prosesseihin liittyviä kaavoja. Taxol on fuusiokonsentraattia (liuosta), jota käytetään nykyisin rinta-, munasarja- ja keuhkosyöpätyyppien hoidossa sekä Aidsiin liittyvän syövän (Kaposin sarkooma) hoidossa. Bristol-Myers Squibb omistaa patentin ja on investoinut noin 15 miljoonaa dollaria Taxolin kaupallisen prosessin kehittämiseen. Taxolin arvo yhtiölle on noin miljardi dollaria vuodessa.

Case ” Procter & Gamble ja Unilever”
Vuonna 2001 kaksi maailman johtavaa kulutustavaroita markkinoivaa yritystä Procter & Gamble ja Unilever kävivät sopimusneuvotteluita hiustenhoitotuotteita koskevassa yritysvakoilukiistassa. Unileverin edustaja totesi ”Olemme erittäin järkyttyneitä siitä, kuinka paljon tietoja päätyi kilpailijallemme.

Asiakirjat sisälsivät tietoja mm. Unileverin markkinointi strategiasta ja hiustenhoitotuotteiden liiketoimintasuunnitelmista seuraavien kahden vuoden aikana. Procter & Gamble suostui lopulta maksamaan Unileverille 10 miljoonan dollarin korvaukset.

Lähteiden mukaan Procter & Gamble oli ulkoistanut yritysvakoiluoperaation yksityisille palveluyrityksille. Yksi yrityksistä tunnettiin salanimellä "The Ranch". Lisäksi ainakin yhden yrityksen perustajat ja johtohenkilöt olivat entisiä tiedustelupalvelun virkamiehiä. Tällä organisaatiolla oli ollut peiteoperaatioita myös Vietnamissa.

Yrityksen asiakkaana on ollut myös CIA. Yrityksen on väitetty syyllistyneen myös raakuuksiin. Tapauksen tultua julkisuuteen Procter & Gamble irtisanoi kolme henkilöä. Kilpailijan tietoja oli hankittu mm. roska-astioista. Amerikkalaiset kutsuvat roska-astioiden pengontaa termillä "dumpster diving".

Case "Kodak"
Vuonna 1997 paljastui Yhdysvalloissa tapaus, joka havainnollistaa konkreettisesti teollisuusvakoilun muotoja ja seurauksia. Tapaus koski Kodakilta eläkkeelle jäänyttä työntekijää, joka oli vuosien varrella päässyt käsiksi yhtiön salaisiin tuotantomenetelmiin ja prosesseihin. Eläkkeelle jäätyään hän perusti oman konsulttitoimiston, mutta vei mukanaan Kodakilta yrityssalaisuuksia ja myi niitä eteenpäin noin 25 000 dollarilla.

Yrityssalaisuudet ovat usein yrityksen kilpailukyvyn ydin. Kodakin tapauksessa tiedot liittyivät todennäköisesti edistykselliseen filminkäsittely- ja kuvantamisteknologiaan, johon yhtiö oli investoinut huomattavia summia tutkimus- ja kehitystyötä. Kun tällaisia tietoja myydään kilpailijoille tai muille osapuolille, yhtiön oma etumatka kaventuu tai katoaa kokonaan. Lisäksi tuotekehitysinvestoinnit voivat valua hukkaan, jos kilpailijat pääsevät hyödyntämään samoja ratkaisuja murto-osalla alkuperäisestä kustannuksesta.

Tekijä jäi kuitenkin kiinni. Hänet tuomittiin vuodeksi vankeuteen ja sen lisäksi kolmen kuukauden valvontajaksoon. Rikosoikeudellisen vastuun ohella seuraamuksiin kuului 30 000 dollarin sakkorangaistus. Myös siviilioikeudellinen vastuu toteutui. Kodak nosti häntä vastaan yksityisoikeudellisen vahingonkorvauskanteen. Tämä osoittaa, että yritysvakoiluun liittyy sekä rikosoikeudellisia että vahingonkorvausoikeudellisia seuraamuksia. Yritys voi pyrkiä oikeusteitse korvaamaan sille aiheutuneet taloudelliset vahingot, jotka saattavat olla moninkertaisia verrattuna varsinaiseen kauppahinnan suuruuteen, jolla salaisuudet myytiin.

Kodakin tapaus korostaa useita olennaisia asioita teollisuusvakoilun riskienhallinnassa. Ensinnäkin työnantajan vastuulla on kouluttaa ja sitouttaa henkilöstö ymmärtämään salassapitovelvoitteet myös työsuhteen päättymisen jälkeen. Toiseksi yritysten on hyvä pyrkiä teknisiin ja sopimuksellisiin keinoihin yrityssalaisuuksiensa suojaamiseksi.

Samalla tapaus kertoo siitä, miten yksittäinenkin työntekijä voi muodostaa huomattavan riskin yrityksen liiketoimintasalaisuuksien vuotamiselle. Luottamuksen ja kontrollin tasapainon hallinta onkin keskeinen osa yritysturvallisuutta.

Case ”Volkswagen”Neljä General Motorsista (Adam Opel AG) Volkswagenille vuonna 1993 siirtynyttä johtajaa sai vuoden 1996 lopulla syytteet teollisuusvakoilusta. Johtajat olivat Volkswagenin palvelukseen siirtyessään varastaneet salaisia tietoja sisältäneitä tietokonelevykkeitä, jotka käsittelivät mm. GM:n Espanjaan suunnittelemaa autotehdasta ja autotuotannon hintatietoja.

Aiemmin Volkswagen yritti saada GM:n luopumaan syytteistä ilmoittamalla GM:ltä siirtyneen johtajan erosta. Eroilmoitus ei kuitenkaan riittänyt GM:lle. Se ilmoitti, ettei tuotantopäällikön ero riitä korvaamaan GM:lle tähän mennessä aiheutuneita vahinkoja.

General Motors ja Volkswagen pääsivät vuoden 1997 alussa sopimukseen pitkään hiertäneessä teollisuusvakoilukiistassaan. Volkswagen myönsi syytökset oikeiksi ja suostui korvaamaan GM:lle aiheutuneet vahingot.

Case "Kemira"
Nordenskiöldinkadulla toiminut Neuvostoliiton tiede- ja kulttuurikeskus toimi Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän yhtenä Suomeen kohdistuvan vakoilun keskuksena, josta käsin värvättiin kontakteja ja pidettiin heihin yhteyttä. Neuvostoliiton aikana tiede- ja kulttuurikeskuksessa toimivat mm. KGB:n "punaiset casanovat" Boris Stalnov ja Sergei Sidorov.

Aikanaan suurta julkisuutta mediassa sai vakoilutapaus, jossa Kemiran tietopalvelujaoston päällikkö Eila Helin (KGB:n kodinimi ”Pirko”) luovutti vuosina 1974-1979 Neuvostoliittoa kiinnostavia tietoja tieteen, tekniikan ja teollisuuden tutkimustuloksia KGB:n tieteellis-teknisen X-linjan agentti Boris Stalnoville ja tämän palattua Moskovaan Sergei Sidoroville.

Boris Stalnov pystyi rakentamaan intiimin luottamuksellisen suhteen Kemiran tietopalvelujaoston päällikköön ja onnistui myös siirtämään suhteen hoidon myöhemmin Sergei Sidorovin vastuulle Neuvoliiton lähetystön Porkkalassa sijaitsevalla huvilalla.

Tapauksen aikaan salakuuntelu- ja salakatselutekniikat olivat vielä rajallisia. Supon entisen etsivän Veli-Eino Nykäsen mukaan supon etsivät asettuivat Soukassa sijainneen Eila Helinin asunnon takahuoneeseen, sen jälkeen kun Helin oli suostunut yhteistyöhön. Supon etsivät salakuuntelivat seinän läpi, kun hän tapasi Sergei Sidorovia. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan tapaamisen aikana keskustelu myös nauhoitettiin. Seppo Tiitisen mukaan näin saatiin näyttö suomalaisen rikoksesta ja neuvostoliittolaisen onnistuneesta värväyksestä.Lähde: (is.fi 19.9.2018)

Vakoilu tapahtui luovuttamalla vieraan vallan edustajalle Kemiran yhteyksien kautta saatua tutkimusmateriaalia. Aineiston tietopalvelujaoston päällikkö luovutti kopioitavaksi asunnossaan tapaamisten yhteydessä. Luovutettu aineisto oli osaksi julkista, mutta osa tiedoista oli salaista. KGB:n agentit vierailivat Soukassa sijaitsevassa tietopalvelujaoston päällikön asunnolla ainakin 104 kertaa.

Kemiran tietopalvelujaoston päällikkö tuomittiin 18.3.1980 neljäksi vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta. Korkein oikeus lievensi tuomiota ja tuomitsi tietopalvelujaoston päällikön kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. "Maire" poistui Suomesta pian paljastumisensa jälkeen. Kemiran tietopalvelujaoston päällikkö kuoli 79-vuotiaana tammikuussa 2011. Lähteet: (Helsingin Sanomat 25.2.1997, 26.2.1997, iltalehti.fi 20.10.2018)

Supon johto kiisti Kemiran maanpetosjuttuun liittyvän salakuuntelun
Salakuunteluasioiden penkominen julkisuudessa oli poliisille kaiken kaikkiaan erittäin kiusallista. Suojelupoliisi myönsi sisäasianministeriön alaisessa toimistossa työskennelleen virkamiehen puhelinkuuntelun, mutta kiisti kuunnelleensa ketään Kemira-jutussa, joka myös nousi kohun aikana uudelleen julkisuuteen. Lähde: (Ilta-Sanomat 20.3.1997).

Seppo Tiitinen totesi lehtiartikkelin mukaan "Jotain on saattanut olla". Tiitisen mukaan hänen aikanaan ei ole käytetty laittomia keinoja. "Erään ulkovallan edustaja pyysi kerran meiltä salakuunteluapua, mutta kieltäydyimme". Lähde: (Helsingin Sanomat 25.2.1997).

Vuonna 1981 Seppo Tiitinen totesi Ilta-Sanomille, että myös tekninen kuuntelu oli laitonta. Tiitisen mielestä mikrofonikuuntelu oli yksityisyyden kannalta puhelinkuuntelua vakavampaa.

Supon johto kiisti kategorisesti käyttäneensä teknistä kuuntelua Kemiran maanpetosjutun tutkinnassa. Selvityksen mukaan jutun tutkinnassa ei kuunneltu puhelinta tai harjoitettu teknistä kuuntelua seinän läpi. Lähde: (Helsingin Sanomat 20.3.997)

Helsingin Sanomien lehtiartikkelin mukaan supon silloinen ylitarkastaja oli kuitenkin kertonut Kemiran osastopäälliköille järjestetyllä koulutusristeilyllä keväällä vuonna 1986, kuinka supo oli kätkenyt epäillyn asuntoon mikrofonin. Supon ylitarkastajana toiminut henkilö myönsi lehdelle luennon, mutta kiisti kuunteluväitteet. Lähde: (Helsingin Sanomat 5.3.1997)

Suojelupoliisin silloinen päällikkö Seppo Nevala totesi "Minulle nämä tiedot olivat yllättäviä". Lähde: (MTV3 Rikosraportti 25.2.1997 klo 21:00). Seppo Nevala totesi, että salakuuntelu on ollut laillista uuden lain voimaantuloon vuoteen 1995 saakka ja tällä tavalla on eletty. Nevala viittasi lausunnossaan eduskunnan lakivaliokunnan mietintöön vuodelta 1972, jossa mainitaan mm. seuraaava: "Rikostutkintaa suorittaessaan poliisi voi joutua tarkkailemaan kotirauhan suojaamalla alueella oleskelevaa rikoksesta epäiltyä teknisellä laitteella".

Julkisuudessa esitettiin Kemiran tapauksesta vastakkaisia näkemyksiä
Kaksi luennolla ollutta Kemiran työntekijää vahvistivat, että supon silloinen ylitarkastaja kertoi nimenomaan Kemiran diplomi-insinöörin salakuuntelusta. Supon ylitarkastajana toiminut henkilö kuitenkin epäili, että jotkut luennolla olleet muistivat tai ymmärsivät puhetta väärin. Lähde: (Helsingin Sanomat 5.3.1997)

Supon entisen etsivän Veli-Eino Nykäsen mukaan hän ei tiedä kuinka paljon supossa käytettiin kuuntelua. Supon työskentelykäytäntö oli sellainen, ettei tieto liikkunut etsivätasolla. "Kaikki työskentelivät suljetuin ovin, eivätkä kertoneet toisilleen jutuista, joita tutkivat." Lähde: (Helsingin Sanomat 25.2.1997)