Poliittinen ohjaus - SecMeter

Suomalaisen yhteiskunnan haavoittuvuus ja supon politisoituminen

Suomi on tällä hetkellä turvallisuuspolitiikan näkökulmasta vedenjakajalla. Jos keittiön ovia ei suljeta ja lainsäädäntöä ei ajanmukaisteta, ulkovaltojen vaikutusvalta suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaa entisestään.

Erityisesti Venäjän toimet osoittavat, että kansallista turvallisuutta ei voida enää puolustaa vain rajoilla, sitä uhkaavat myös sisäiset heikkoudet, poliittinen ohjaus ja virkamiesten arkuus. Supon riippumattomuuden ja ammattitaidon turvaaminen on yksi keskeisimmistä kysymyksistä kansallisen turvallisuuden kannalta. On aika sulkea keittiön ovi Venäjän vaikuttamiselta.

Suomen turvallisuus on rakentunut vuosikymmenten ajan vahvan hallinnon, viranomaisten keskinäisen luottamuksen ja kansalaisyhteiskunnan vakauden varaan. Ulkoapäin katsottuna järjestelmä on eheä, tehokas ja läpinäkyvä. Todellisuus voi kuitenkin olla toisenlainen.

Venäjän aktiviteetit suomalaisessa yhteiskunnassa ovat herättänyt huolta siitä, kuinka haavoittuvainen ja jopa sinisilmäinen Suomi on modernin hybridivaikuttamisen aikakaudella. Vaikka Suomi vartioi pääoviaan tarkasti, keittiön ovet näyttävät jääneen selälleen ja juuri näistä ovista Venäjä pyrkii hivuttautumaan sisään.

Keittiön ovet eivät ole vain auki, vaan ne ovat sepposen selällään

Toimittaja Outi Salovaara on tehnyt ansiokasta tutkimustyötä paljastaessaan kirjassa Ruplaruhtinaat (ISBN-numero 9789511498193 Atena) Venäjän hyödyntämiä avonaisia ”keittiön ovia”.

Hän paljasti mm. ”tuplaprofessoriksi” nimetyn Jevgeni Kutšerjavyin, joka sai tehdä töitä rauhassa sekä yliopisto- että yritysmaailmassa samanaikaisesti Suomessa ja Venäjällä.

Sinisilmäiset viranomaiset olivat myöntäneet Kutšerjavyille Suomen kansalaisuuden. Kutšerjavyi oli siten oikeutettu asumaan ja työskentelemään Suomessa.

Suomi tarjosi venäläiselle Kutšerjavyille myös koulutuksen, professuurin ja rahoitusta. Samanaikaisesti hän palveli tutkijaverkostoineen synnyinmaataan Venäjää.

Venäläinen Jevgeni Kutšerjavyi toimi samaan aikaan sekä Tampereen yliopistossa että Moskovan kauppatieteellisessä professorina tutkien mm. 5g- ja 6g-teknologiaa.

Hän oli järjestänyt myös yhdessä toisen venäläisen tutkijan Sergey Balandinin kanssa drooneihin, kyberturvallisuuteen ja satelliitti- ja paikannusteknologiaan liittyen Fruct-konferensseja, joissa lähinnä venäläiset tai venäläistaustaiset tutkijat käsittelivät kriittistä infrastruktuuria ja kyberturvallisuutta. Konferensseja järjestettiin useissa suomalaisissa yliopistoissa.

Kutšerjavyin tuplaprofessuuri paljastui Tampereen yliopistolle vasta Salovaaran yhteydenoton jälkeen. Yliopisto päätyi tämän jälkeen tekemään kolme tutkintapyyntöä poliisille epäillyistä pakotesäännösten ja kaksikäyttöteknologian vientisäännösten rikkomisesta.

Jevgeni Kutšerjavyin Tampereen yliopiston sähköposti lakkasi toimimasta, ja hän ilmoitti Linkedin-palvelussa Tampereen-professuurinsa päättyneen syksyllä 2024. Tämän jälkeen Kutšerjavyi nimitettiin loppuvuodesta 2024 Moskovan yliopiston uuden televiestintäinstituutin johtajaksi.

Outi Salovaaran paljastettua tuplaprofessorin Helsingin Sanomien jutussa alkuvuonna 2025, hän kertoi joutuneensa itse supon tentattavaksi kaksoisprofessorin tapauksesta. Salovaaran mukaan hän oli kertonut supolle noin tunnin ajan löydöistään. Ilmeisesti tapaus oli supolle uusi. Lähteet: (mtvuutiset 5.6.2025, hs.fi 3.1.2025, aamulehti.fi 1.1.2025, is.fi 5.6.2025, suomenkuvalehti.fi 5.6.2025)

Nykyinen virkamieskulttuuri on heikkouden lähde

Yksi suomalaisen yhteiskunnan suurimmista rakenteellisista haavoista on virkamieskulttuuri, jota leimaa salailu, vastuun välttely ja poliittinen ohjattavuus. Hallintorakenteet ovat siiloutuneita, eri virastojen välinen yhteistyö on usein tehotonta. Tämä tarjoaa parhaan mahdollisen kasvualustan ulkovaltojen vaikuttamispyrkimyksille.

Venäjä on osoittanut kykynsä hyödyntää suomalaisen virkakoneiston heikkouksia, se tuntee virkamiesten yksilölliset haavoittuvuudet ja käyttää niitä hyväkseen luoden suhteita ja vaikuttaen päätöksentekoon tavalla, joka ei aina ole näkyvää eikä laillisesti kiellettyä, mutta yhteiskunnan turvallisuuden kannalta silti erittäin haitallista.

Lainsäädäntö laahaa perässä, eikä valtion koneisto kykene reagoimaan riittävän nopeasti muuttuviin uhkiin. Poliitikkojen ja virkamiesten taipumus etsiä syitä ja olla tekemättä asioita vaarantaa kansallisen turvallisuuden.

Sen sijaan, että etsittäisiin perusteita uudistuksiin, ajaudutaan väittelyihin, jotka johtavat siihen, että tarvittavat toimenpiteet jäävät tekemättä. Tässä ympäristössä kansallinen turvallisuus jää toiveajattelun ja sinisilmäisyyden varaan.

Salailu peittää todellisuuden

Suomessa viranomaiset vetoavat salassapitovelvoitteisiin silloinkin, kun julkisuus palvelisi kansallista etua paremmin. Salailu ei palvele pelkästään turvallisuutta, vaan usein myös huonosti hoidettujen asioiden piilottelua. Tämä heikentää kansalaisten luottamusta viranomaisiin ja avaa tilaa salamyhkäiselle vaikuttamiselle.

Tapaus, jossa Helsingin Sanomien toimittajia vastaan nostettiin syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, on esimerkki siitä, kuinka viranomaisten toiminta ei välttämättä kestä päivänvaloa, ei siksi, että kyse olisi aidosti vaarallisesta tiedosta, vaan siksi, että kyseinen tieto paljastaa viranomaisten laiminlyöntejä tai virheitä.

Venäjän vaikuttamiskanavat ja toimintatavat

Venäjän vaikuttamispyrkimykset kohdistuvat erityisesti sisäministeriön hallinnonalan virastoihin ja laitoksiin. Erityinen kiinnostuksen kohde ovat rajanylityspaikat, turvallisuusselvitykset, kiinteistökaupat, viisumit ja kaksoiskansalaisuudet. Näiden prosessien kautta voidaan avata "keittiön ovia", joiden kautta vaikutusvalta voidaan ulottaa syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Verkostot, joissa kaverisuhteet, liiketoiminta ja valta kietoutuvat yhteen, tarjoavat Venäjälle oivan mahdollisuuden vaikuttaa suomalaiseen päätöksentekoon. Bulvaanien, edunvalvontaorganisaatioiden ja hyvä veli -verkostojen kautta vaikuttaminen ei ole pelkkää teoriaa, vaan jo arkea suomalaisessa virkamieskulttuurissa.

Supon politisoituminen on turvallisuusuhka

Suojelupoliisi, jonka tehtävänä on huolehtia valtion turvallisuudesta, ei ole säästynyt poliittiselta vaikuttamiselta. Sen johtajanimitykset ovat vuosien varrella olleet näkyvästi poliittisia. Esimerkiksi sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) tehtyä useita peräkkäisiä poliittisia nimityksiä Supon johtoon, heräsi huoli siitä, onko Supo enää riippumaton ja kykeneekö se toimimaan kansallisen turvallisuuden vaatimalla tavalla.

Poliittisesti motivoituneet nimitykset herättävät epäilyksiä siitä, onko viraston ensisijainen tehtävä puolueettoman turvallisuustyön tekeminen vai tietyn poliittisen agendan edistäminen.

Kylmän sodan aikakaudella Supon politisoituminen oli maan tapa, ja tämä perinne ei ole kadonnut. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa politisoitunut turvallisuusviranomainen ei ole pelkästään epätoivottavaa, vaan suorastaan vaarallista.

Kansalaisten oikeusturva ja valtion itsenäisyys voivat vaarantua, mikäli turvallisuusviranomaisen ensisijainen lojaalisuus kohdistuu puolueisiin eikä kansaan ja lakiin.

Mitä tulisi tehdä

Kansallisen turvallisuuden näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää, että turvallisuusviranomaiset kuten Supo vapautetaan poliittisesta ohjauksesta yksittäisten toimien tasolla. Tarvitaan vahvempaa parlamentaarista valvontaa, riippumatonta johtajavalintaprosessia ja läpinäkyvyyttä virkamiesten sidonnaisuuksissa.

Virkamieskulttuuria tulisi muuttaa kohti vastuullisuutta, avoimuutta ja rohkeutta. Virkamiesten on uskallettava tehdä vaikeita päätöksiä ja kantaa vastuu toimistaan ilman, että viraston päällikkö, urapolitiikka ja kritiikin pelko lamauttavat päätöksenteon. Suomalaisessa yhteiskunnassa turvallisuutta tulee edistää yhdessä kansalaisten kanssa, ei heiltä salaa.

Supon poliittinen ohjaus

Sisäministeriö vastaa poliisin toimialan strategisesta ja poliittisesta ohjauksesta. Lähde: (HE 58/2009, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi).

Supon johtajanimitykset ovat olleet poliittisia virkanimityksiä tai poliittisia palkintovirkanimityksiä, joiden kautta supon operatiivinen toiminta on kytketty tukemaan puoluepoliittisia tavoitteita sekä myös vallan pysyvyyden ja jatkuvuuden tavoitteita.

Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (SDP) tuohtui supon virkojen täytöstä. Rajamäen mukaan oli poikkeuksellista, että sisäministeri Anne Holmlund (kok.) nimitti heti alkumetreillä poliittisen erityisavustajansa Ilkka Salmen (kok.) supon johtajaksi.

Ilkka Salmen tilalle poliittiseksi erityisavustajakseen Anne Holmlund nimitti 1.12.2007 alkaen poliisiylijohtaja Mikko Paateron (kok.) pojan (kok). Lähde: (savonsanomat.fi 9.2.2011)

EU:n ulkoministeri Catherine Ashton ilmoitti perjantaina 17.12.2010, että supon päällikkö Ilkka Salmi oli nimitetty EU:n uuteen ulkosuhdehallintoon EU SITCENin johtajaksi. Kausi oli nelivuotinen. Ilkka Salmen tilalle supon määräaikaiseksi johtajaksi Anne Holmlund nimitti oman valtiosihteerinsä Antti Pelttarin (kok.).

Kylmän sodan aikakaudella supoon kohdistuva poliittinen vaikuttaminen oli ”maan tapa”. Poliitikot eivät jättäneet supoa myöhemminkään rauhaan. Erityisesti Seppo Nevalan ja Ilkka Salmen johtajuuskausina supoon kohdistuva poliittinen vaikuttamien oli silmiinpistävän näkyvää.

Supoa lähellä olevat poliitikot ovat useaan kertaan julkisuudessa selitelleet sitä, kuinka tärkeätä Suomen on ottaa Yhdysvaltojen intressit huomioon. Erityisesti terrorismin torjuntaa on käytetty argumentointiperusteena useille poliittisille linjauksille tai päätöksille, eikä vähiten Nato-keskustelun ohjauksessa.

Tietyt poliittiset puolueet pitävät tärkeänä, että supolla on poliittisesti yhteneväinen käsitys asioista. Yhteiskunnan eheyden kannalta olisi kuitenkin tärkeämpää huolehtia siitä, ettei mikään poliittinen puolue tai ministeri tee suposta edunvalvontajärjestöään.

Tässä suhteessa esimerkiksi keskusrikospoliisi ja supo eroavat kuin yö ja päivä. Keskusrikospoliisin vahvuus ja uskottavuus perustuvat lahjomattomuuteen ja politisoimattomuuteen. Supolla ei sen sijaan ole juuri mitään tekemistä varsinaisen poliisityön kanssa.

Supo on esitutkintaviranomaisen valtuuksilla toimiva poliittisesti johdettu organisaatio. Supoon kohdistuva suora poliittinen vaikuttaminen, painostus ja ohjaus ovat oikeusvaltion ja erityisesti kansalaisten oikeusturvan kannalta erittäin huolestuttava piirre. Esitutkinnan siirtämistä suposta keskusrikospoliisille on ehdotettu aika ajoin, mutta Ilkka Salmi on todennut ”ei käy”. Lähde: (ksml.fi. 6.12.2007).

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja arvosteli supon poliittisia nimityksiä

Suomenmaan artikkelissa Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) puheenjohtaja arvosteli poliisin poliittisia virkanimityksiä. SPJL:n puheenjohtaja ei hyväksynyt poliittisia virkanimityksiä, koska poliisin on palveltava kansalaisia hyvin ja tasapuolisesti poliittisesta näkemyksestä riippumatta.

SPJL:n puheenjohtajan mukaan supo on siitä merkillinen poliisin yksikkö, että siellä on politiikka ollut aina tavalla tai toisella näkyvässä roolissa. Poliisiviran kohdalla poliittinen virkanimitys luo kansalaisten suuntaan mielikuvan, että hakijan poliittinen tausta on tärkein asia. Suhonen viittasi artikkelissa Antti Pelttarin virkanimitykseen. Lähde: (suomenmaa.fi 18.3.2011)

Supon aseman muutos 2026

Supon asema on ollut useasti tarkastelun kohteena suomalaisessa hallinnossa. Vuonna 2025 sisäministeriössä valmisteltiin uudistusta, jossa supo siirrettäisiin poliisiosaston alaisuuteen. Uudistus lähti liikkeelle kansliapäällikkö Matti Sarasmaan aloitteesta, ja tavoitteena on toteuttaa muutos vuoden 2026 alusta lähtien.

Supon siirtyminen sisäministeriössä poliisiosaston alaisuuteen tarkoittaa, että jatkossa supoon kohdistuvaa ohjaus- ja valvontavaltaa käyttää sisäministeriön poliisiosasto. Tämä saattaa muuttaa supon profiilia siten, että sitä aletaan nähdä aiempaa enemmän poliisihallinnon osana kuin itsenäisenä tiedusteluviranomaisena.

Samassa yhteydessä ministeriö on luopumassa kansallisen turvallisuuden yksiköstä, joka on vuodesta 2019 lähtien tulosohjannut suojelupoliisia ja hoitanut laajasti kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Yksikön vastuulla ovat olleet muun muassa siviilitiedustelun koordinointi, varautuminen, riskienhallinta, organisaatioturvallisuus, kyberturvallisuus sekä hybridivaikuttamiseen liittyvät asiat. Uudistuksen myötä nämä tehtävät on tarkoitus jakaa muualle ministeriön sisällä.

Supon hallinnollista asemaa on muutettu useaan otteeseen viime vuosikymmenen aikana. Vuoteen 2015 saakka supo toimi Poliisihallituksen alaisena valtakunnallisena poliisiyksikkönä (päällikkövirasto) aina vuoden 2015 loppuun saakka, kunnes se vuoden 2016 alusta siirrettiin suoraan sisäministeriön alaisuuteen.

Kansallisen turvallisuuden yksikkö perustettiin, kun tiedustelulait tulivat voimaan kesällä 2019, ja sen tehtäviin kuului supon tulosohjaus. Yksikkö toimi Sarasmaan alaisuudessa, ja sitä johti Petri Knape. Henkilöstön määrä oli kuitenkin vain kymmenkunta henkilöä, mikä oli Sarasmaan mukaan pieni suhteessa tehtäväkentän laajuuteen.

Hallinnollisesti uudistusta voidaan perustella usealla tavalla. Sen odotetaan selkeyttävän ja yksinkertaistavan rakenteita sekä yhdistävän resursseja tehokkaammin. Kansallisen turvallisuuden yksikön hajauttaminen voi vähentää päällekkäisyyksiä ja parantaa koordinaatiota muun ministeriön sisällä. Lisäksi supon asema poliisiosaston alaisuudessa mahdollistaisi tiiviimmän integraation muun poliisihallinnon kanssa, erityisesti rikostiedustelun ja kyberturvallisuuden alueilla. Näistä näkökulmista tarkasteltuna muutos voi lisätä operatiivista tehokkuutta ja selkeyttää ohjausta.

Uudistukseen liittyy kuitenkin merkittäviä strategisia riskejä. Supon asema tiedusteluviranomaisena ja kansallisen turvallisuuden toimijana on erityislaatuinen, ja sen liiallinen kytkeminen poliisihallintoon voi hämärtää sen roolia. Kansainvälisessä yhteistyössä, esimerkiksi EU:n ja Naton tiedusteluyhteistyössä, arvostetaan usein selkeästi erillisiä ja itsenäisiä tiedusteluviranomaisia. Jos Supo näyttäytyy ensisijaisesti osana poliisihallintoa, sen legitimiteetti tiedustelutoimijana saattaa heikentyä, mikä voi vaikeuttaa luottamuksellisen tiedonvaihdon ylläpitoa kansainvälisten kumppanien kanssa.

Lisäksi on olemassa riski, että kansallisen turvallisuuden pitkän aikavälin strategiset kysymykset jäävät poliisiosaston rikostorjuntapainotteisen työn varjoon. Teemat kuten hybridivaikuttaminen, varautuminen ja kyberturvallisuus edellyttävät kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä lähestymistapaa, joka ei välttämättä istu luontevasti rikostorjunnan toimintalogiikkaan. Tällöin kansallisen turvallisuuden näkökulma voi kaventua, ja supon rooli saattaa muuttua enemmän poliisiorganisaation sisäiseksi tiedustelutueksi kuin itsenäiseksi strategiseksi toimijaksi.

Supon siirtäminen poliisiosaston alaisuuteen on hallinnollisesti perusteltavissa oleva uudistus, joka selkeyttää sisäministeriön organisaatiota ja voi parantaa resurssien käyttöä. Samalla siihen liittyy kuitenkin strategisia riskejä, jotka koskevat sekä supon institutionaalista itsenäisyyttä että Suomen kykyä toimia uskottavana kumppanina kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä.

Poliittisesti muutos viestii pyrkimystä vahvistaa kontrollia ja vähentää ministeriön sisäisiä erillisyksiköitä. Lopullinen arvio uudistuksesta riippuu siitä, miten hyvin ministeriö kykenee varmistamaan, ettei kansallisen turvallisuuden pitkäjänteinen näkökulma jää hallinnollisen tehokkuuden varjoon.