Vientivalvonta - SecMeter

Sisältöön

Vientivalvonta

Yritysturvallisuus > Riskienhallinta
Vientivalvonta tarkoittaa sotilaallisten tai sotilaskäytön mahdollisuuden omaavien tuotteiden, ympäristön tai terveyden kannalta vahingollisten tuotteiden, eräiden maataloustuotteiden tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden tuotteiden ja esineiden maastaviennin sääntelyä. Erityistapauksissa vientivalvonta koskee myös taloussaarrossa olevaan maahan vietäviä tuotteita tai tiettyjä tuoteryhmiä.

Hallinnollisesta näkökulmasta vientivalvonnalla tarkoitetaan viennin ja yleensä myös kauttakuljetuksen luvanvaraisuuteen perustuvaa vientilupa- eli lisensiointimenettelyä, johon olennaisena osana liittyvät

  • vientitullaustoiminta ja
  • tullivalvonta.

Tullivalvonnalla tarkoitetaan tullitarkastusten ja muun vastaavan tullitoiminnan yhteydessä tapahtuvaa valvonnanalaisten tuotteiden viennin seurantaa. Vientivalvonnan piiriin kuuluvia tuotteita ovat:

  • aseet ja muu puolustusmateriaali
  • siviilikäyttöön tarkoitetut ampumatarvikkeet ja räjähdysaineet
  • ydinmateriaali
  • myrkylliset kemikaalit
  • vaaralliset jätteet
  • huumeiden lähtöaineet
  • kaksikäyttötuotteet.

Vientivalvontaan liittyviä kansainvälisiä sopimuksia ovat mm:

  • Ydinsulkusopimus 1968 (Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons, NPT)
  • Kemiallisten aseiden täyskieltosopimus 1993 (Chemical Weapons Convention, CWC)
  • Biologisten aseiden täyskieltosopimus 1972 (Convention on the Prohibition of the Development, Production and Stockpiling of Bacteriological (Biological) and Toxin Weapons and on their Destruction, BWC)

Kansainväliset vientivalvontajärjestelyt

  • Wassenaarin järjestely (WA)
  • Australiaryhmä(AG), kemiallisten ja biologisten tuotteiden valvontajärjestely
  • Ohjusteknologian valvontajärjestely (MTCR)
  • Ydinalan aineiden, laitteistojen ja laitteiden vientivalvontajärjestely (NSG)

Kaksikäyttötuotteet
Kaksikäyttötuotteiksi kutsutaan tuotteita, jotka soveltuvat siviili- ja sotilaskäyttöön. Tuotteet ilmenevät EU:n vientivalvontajärjestelyissä sovituista luetteloista.

Kaksikäyttötuotteet kuuluvat kansainvälisen vientivalvontasopimuksen piiriin. Tavoitteena on estää joukkotuhoaseiden leviäminen kansainvälisin sopimuksin ja monenvälisellä vientivalvontaan liittyvällä yhteistyöllä.

Kaksikäyttötuotteita koskeva vientivalvontasopimus tunnetaan nimellä The Wassenaar Arrangement on Export Controls for Conventional Arms and Dual-Use Goods and Technologies. Vientivalvontasopimus laajeni 3.12.1998 koskemaan salausohjelmien vientimahdollisuuksia.

Sopimuksen mukaan yli 64 -bitin salausavaimilla toimivien ohjelmistojen vienti on luvanvaraista. Vientivalvonta koskee myös siviilikäyttöön tarkoitettuja salausohjelmistoja. Suomessa vientiluvat myöntää kauppa- ja teollisuusministeriö.

Neuvostoliitto perusti 1960-luvun lopulla kaksi mittavaa ohjelmaa länsimaisen teknologian hankintaan. Ensimmäisen ohjelman nimi oli VPK (Voennyi Promyshlennoi Komissii, Military Industrial Commission) ja sitä johti Neuvostoliiton puolustusteollinen komissio.

VPK-ohjelman tarkoituksena oli nostaa Neuvostoliiton asejärjestelmien ja puolustustarvikkeiden teknistä tasoa sekä parantaa teknisiä valmistusprosesseja. VPK-ohjelman johto koostui keskeisten aseteollisuudesta vastaavien ministeriöiden ylimmistä johtajista.

VPK hallinnoi kaikkien Neuvostoliiton aseiden ja puolustustarvikkeiden valmistusohjelmia, teknistä tasoa, suorituskykyä sekä valmistukseen liittyviä aikatauluja. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ei ollut tietoinen VPK-ohjelman todellisista mittasuhteista.

Toisen ohjelman tavoitteena oli hankkia lännestä kaksikäyttötuotteita. Tätä ohjelmaa hallinnoi ulkomaankauppaministeriö ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelut. Toimintatapana oli kiertää ja rikkoa kansainvälisiä sopimuksia ja vientivalvontasopimuksia.

Ohjelman avulla Neuvostoliitto säästi vuosittain satoja miljoonia dollareita. Yhdysvalloissa NSA (National Security Agency) sai selville, että neuvostoliittolaiset käyttivät pääasiallisina tiedonvälityskanavina Moskovaan kahta tutkimuskeskusta, joista yksi sijaitsi Wienissä ja toinen Helsingissä.

CoCom (Coordinating Committee on Multilateral Export Controls, Coordinating Committee for Western denial)
Kylmän sodan aikakauteen liittyvä läntisten teollisuusmaiden monenvälisen vientivalvonnan koordinointikomitea (CoCom). Komitean puitteissa pyrittiin rajoittamaan korkean teknologian vientiä Neuvostoliittoon ja sen liittolaismaihin. Puolueettomana maana Suomi ei voinut solmia CoCom –sopimusta. Suomen oli kuitenkin noudatettava vientirajoitusmääräyksiä USA:n painostuksesta.

Vientirajoitusten piiriin kuuluivat myös uudet ja käytetyt mikrotietokoneet (Industrial List). Suomessa sopimusrikkomusten tutkinta kuului supon toimialaan. Rajoitusten tavoitteena oli hidastaa itäblokin maiden teknologisen tason kehittymistä vaikeuttamalla uusimman tekniikan saamista ja soveltamista erityisesti sotilaalliseen käyttöön. Munitions List ja Atomic Energy List rajoittivat puolestaan sotilas- ja ydinteknologian tuotteiden vientiä.

CoCom-vientirajoituksista aiheutui ongelmia mm. Nokialle ja logistiikkayhtiö John Nurmiselle. Nokian osalta vaarantui sen tuotteille elintärkeiden komponenttien toimitus USA:sta. John Nurminen joutui puolestaan pahaan välikäteen, sen jouduttua CIA:n mustalle listalle.

Nurminen kuljetti mm. teollisuuden tuotteita Neuvostoliittoon. Kuljetukset sisälsivät myös vientikiellon alaisia tuotteita. CIA:lla oli tehokkaat painostuskeinot käytettävissä, jolla se sai teollisuusyritykset luopumaan Nurmisen logistiikkapalveluiden käytöstä. Mustalta listalta poispääsy kesti pitkään.

Nokia halusi osallistua Neuvostoliiton vanhentuneiden puhelinkeskusten korvaamiseen digitaalisilla puhelinkeskuksilla. Nokian toimittamat puhelinkeskukset olivat kuitenkin riippuvaisia amerikkalaisista komponenteista, jotka olivat vientikiellon alaisia.

Yhdysvaltain silloinen apulaispuolustusministeri Pentagonin ”pimeyden prinssiksi” kutsuttu Richard Perle paljasti Nokian ratkaisun vientikieltoasiassa. Nokia suostui yhteistyöhön Pentagonin kanssa. Yhteistyö tarjosi Nokialle pääsyn Neuvostoliiton markkinoille.

Nokia oli valmis toimittamaan CIA:lle dokumentaatiot Neuvostoliittoon toimitetuista puhelinkeskuksista ja tekemään puhelinkeskuksiin CIA:n esittämiä muutoksia. Neuvostoliiton näkökulmasta vakoiluun rinnastettava yhteistyö tarjosi USA:n toimesta Nokialle myös jonkinasteisen suosituimmuusaseman. Nokian tapaus on kuitenkin vain jäävuoren huippu siitä, miten CIA on painostanut ja painostaa edelleen myös muita globaaleja tietoliikenneinfrastruktuurin rakentajia ja tietoliikenneoperaattoreita.

KGB alkoi luonnollisesti heti epäillä, kuinka Nokia pystyi toimittamaan heille vientikiellon alaisia osia sisältäviä laitteita USA:n puuttumatta asiaan. KGB epäili, että keskuksiin oli asennettu salakuuntelukomponentteja tai keskusten toimintaa haittaavia dokumentoimattomia ohjelmistoja.

KGB pidätti yhden Nokian työntekijän kuulusteluita varten. Henkilön kerrottua pidätyksestä esimiehelleen tämä otti yhteyttä supoon. Supo kannusti henkilöä jatkamaan vaarallista yhteistyötä KGB:n edustajien kanssa ja raportoimaan tapahtumista supon vastavakoiluyksikölle.

Suomi neuvotteli USA:n kanssa vientikieltosopimukseen liittyvistä ongelmista kolmen vuoden ajan. Yhteinen näkemys saavutettiin lopulta heinäkuussa 1987, jolloin osapuolet allekirjoittivat asiasta sopimuksen. Sopimus tulee julkiseksi vuonna 2012. Lähde: (TV1, Ykkösdokumentti 7.12.2008)

CoCom lakkautettiin 31 päivänä maaliskuuta 1994, josta lähtien sen 1990-luvulla osittain karsittuja valvontalistoja on sovellettu ainoastaan kansallisella pohjalla. Suomi pyrki varmistamaan läntisen teknologian saannin noudattamalla CoCom -valvontaa idänkaupassa, vaikkakaan ei ollut juridisesti sitoutunut noudattamaan sopimusta. Idänkaupan uudelleenjärjestelyihin liittyen Industrial List sisällytettiin vuonna 1992 Suomen vientivalvontalainsäädäntöön.

Vuonna 1993 ryhdyttiin CoCom -jäsenmaiden kesken neuvotteluihin sopimuksen korvaamiseksi jäsenpohjaltaan laajemmalla yhteistyöjärjestelyllä. Mukaan toivottiin myös Venäjää. Toiminta käynnistyi myöhemmin 28 maan (OECD-maat pois lukien Islanti ja Meksiko, Visegrad-maat ja Venäjä) kesken.

Järjestelyn virallinen nimitys on The Wassenaar Arrangement on Export Controls for Conventional Arms and Dual-Use Goods and Technologies. Toiminnan käynnistänyt ensimmäinen täysistunto pidettiin huhtikuun alussa 1996. Vientivalvonnan perustana olivat seuraavat joulukuussa 1995 sovitut alkuvaiheen toimintaperiaatteet (Initial Elements):

  • Uusitut valvontalistat (korkean teknologian kaksikäyttötuotteet sekä tavanomaiset aseet).
  • Edellisten suhteen noudatettavat ilmoitus- ja tiedonvaihtomenettelyt.
  • Pyrkimys menettelytapojen vähittäiseen laventamiseen (evoluutioperiaate).

Uusi järjestely kohdentuu erityisesti arkaluonteisten tai strategista merkitystä omaavien tuotteiden (esimerkiksi raskaiden aseiden tai aseiden valmistamiseen soveltuvien koneiden ja laitteiden) vientiin, joka suuntautuu epävakaalle (esim. Lähi-itä) alueelle tai alueella sijaitsevaan epävakautta aiheuttavaan yksittäiseen maahan.

Suomessa valmistettuja tuotteita (mm. pumppuja ja taajuusmuuntimia) on yritetty käyttää joukkotuhoaseiden kehittämisessä. Supon tietoon tulee vuosittain muutamia tapauksia, joissa Suomesta on yritetty ostaa joukkotuhoaseiden valmistukseen soveltuvia tuotteita. Vientilupia haetaan noin 300 vuodessa, joista noin 3 % saa kielteisen päätöksen.

Supon mukaan suomalaisia yrityksiä on yritetty harhauttaa peitejärjestelyillä. Tuotteita voidaan kierrättää esimerkiksi tytäryhtiöiden välillä. Yritykselle on saatettu kertoa, että tuotteet ovat menossa esim. Sveitsiin, mutta tosiasiallisesti ne jatkavat matkaa Euroopan ulkopuolelle. Tosiasiallisena määränpäänä on saattanut olla esimerkiksi Iran, Syyria, Pakistan tai Pohjois-Korea.

Tiedustelupalvelut pitävät rekistereitä mm. joukkotuhoaseita kehittävien ja tietoa käsittelevien tutkimuslaitosten palveluksessa olevasta henkilökunnasta. Suomessa supo on vuosien varrella evännyt myös tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden maahantulolupia, estääkseen joukkotuhoaseisiin liittyvän tietotaidon leviämistä.  Lähteet: (YLE TV1 uutislähetykset 9.5.2010 kello 09:00 ja 10:00, hs.fi 9.5.2010)

Case ”Yhdysvallat paljasti kaksikäyttötuotteiden salakuljetusverkoston”
Yhdysvaltain syyttäjävirasto nosti syytteen keskiviikkona 3.10.2012 New Yorkissa vientivalvonnan alaisten kaksikäyttötuotteiden vientiä harjoittaneita henkilöitä vastaan. Syytteen mukaan vastaajat hyödynsivät Yhdysvaltojen vapaata markkinataloutta ja toimittivat vientiluvan alaisia korkean teknologian tuotteita Venäjän hallitukselle.

Teksasissa asuvaa Kazakhstanissa syntynyttä Alexander Fishenkoa syytettiin salakuljetusverkoston johtamisesta. Fishenko oli opiskellut mm. Pietarin Electro-Technical Instituutissa. Hän oli muuttanut Yhdysvaltoihin vuonna 1994 ja sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden vuonna 2003. Vuonna 1998 hän perusti Houstoniin yrityksen Arc Electronics Inc.

Vuodesta 2002 lähtien hänen yhtiönsä oli toimittanut noin 50 000 000 dollarin arvosta mikroelektroniikkaa ja muita tuotteita Venäjän sotilas- ja tiedustelupalveluille. Tuotteita oli mahdollisuus käyttää mm. tutkalaitteistoissa ja räjähteiden sytytinjärjestelmissä. Osan tavaroista salakuljetusverkosto toimitti Venäjälle Suomen kautta. Tuotteilla ei ollut vientilupia ja tavarat oli merkitty huolinta-asiakirjoihin väärillä nimikkeillä.

Venäjä kiisti Venäjän hallituksen yhteydet Alexander Fishenkon yrityksiin. Venäjän varapääministeri Dmitri Rogozin totesi Ria Novostille "Mikään niistä ei ole toimittanut meille mitään". Osana välitysketjua Yhdysvaltain vientivalvontaviranomainen Bureau of Industry and Security BIS asetti seitsemän suomalaisyritystä ja neljä Suomessa asuvaa venäläistaustaista yksityishenkilöä mustalle listalle.

Mustalle listalle asetettuja yrityksiä tai henkilöitä ei syytetä mistään. Viranomaiset julkistivat listan siinä tarkoituksessa, että muut tietäisivät, että yrityksiltä vaaditaan Yhdysvaltain vientiluvat. Kyseisten suomalaisyritysten liiketoiminta liittyy tavalla tai toisella Suomen ja Venäjän välisen kaupan logistiikka- ja huolintapalveluihin.

Yritysten toimipaikat sijaitsevat muun muassa Vantaalla, Lappeenrannassa ja Helsingissä. Mustalle listalle asetetut seitsemän yritystä olivat:

  • Eliron Logistics Oy
  • Kuusisaaren Sarnetex & Ter Oy
  • Lemon LCC Oy
  • Olkerboy Oy / Nurminen Oy
  • Russian Cargo Oy
  • SM Way Oy
  • Transsphere Oy / Transspherre Ltd / Transsphere Limited Oy

Lähteet: (fbi.gov lehdistötiedote 3.10.2012, talouselama.fi 6.10.2012)

Case ”KKO:1991:81 Valtiollinen rikos”
Kahta helsinkiläistä liikemiestä syytettiin maanpetoksesta heidän vietyä COCOM -vientirajoitusten piiriin kuuluvia tuotteita Neuvostoliittoon. Tuotteet olivat mm. mikrotietokoneita, supertietokoneen käyttöohjeita ja sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja kameraputkia. Pidätyksen yhteydessä Supon etsivä osoitti pistoolilla kohti liikemiestä. Lähde: (TV1, Ykkösdokumentti 7.12.2008)

Maanpetossyytteet kaatuivat korkeimmassa oikeudessa vuonna 1991. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden langettamat tuomiot, koska Suomi ei ollut sitoutunut noudattamaan CoCom -vientirajoitussopimusta. Sen sijaan liikemiehet olivat syyllistyneet vientitarkkailuilmoitusten laiminlyöntiin.

Hovioikeuden mukaan liikemiehet olivat tietoisia siitä, että laitteet oli voitu tuoda Suomeen ainoastaan sillä ehdolla, että niitä ei luovuteta kolmanteen mahan ilman valmistusmaan viranomaisen lupaa ja että niitä koskevaa tietoutta ei luovuteta kolmannelle maalle.

Hovioikeuden mukaan laitteiden ja tietojen luovutus Neuvostoliittoon vaaransi Suomen taloudellisia, tieteellistä ja sotilaallisia etuja sekä Suomen mahdollisuuksia saada tulevaisuudessa käyttöön korkeatasoista teknologiaa.
Hovioikeus tuomitsi liikemiehet 2 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen ja menettämään valtiolle rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn. Takavarikoitu aineisto tuomittiin valtiolle menetetyksi.

KKO:n ratkaisun mukaan yksistään sen seikan perusteella, että liikemiehet ovat tahallaan rikkoneet vientirajoituksia, joihin Suomen puolesta ei ole liitytty tai sitouduttu niitä noudattamaan, ei tekoa voida pitää maanpetoksellisena. Jutussa ei ole myöskään näytetty, että Neuvostoliittoon viedyt laitteet olisivat olleet laadultaan sellaisia, että niitä olisi pidettävä Suomen taloudellisten etujen suojelemiseksi vieraalta valtiolta salassa.

Laitteita koskevien tietojen ilmaiseminen tai hankkiminen ei myöskään olisi voinut vaarantaa Suomen suhteita vieraaseen valtioon. KKO hylkäsi liikemiehiä rikoslain 12 luvun 7§ 1 ja 2 momentin nojalla vastaan nostetut syytteet ja vapautti heidät hovioikeuden tuomitsemista rangaistuksista.

Vientitarkkailuilmoitusta koskevia määräyksiä rikkoen maasta viedyn omaisuuden arvona liikemiehet tuomittiin menettämään yhteisvastuullisesti 580.058 markkaa. Rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn osalta 85.000 ja 62.000 markkaa (hovioikeuden päätöksen mukaan 180.000 ja 100.000 markkaa). Muilta osin KKO hylkäsi seuraamusvaatimukset.

Sääntö nro 2
Valvontaa ei voi korvata luottamuksella.

Sääntö nro 3
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.

Sääntö nro 4
Jonkun pitää aina johtaa.


Sääntö nro 5
Delegoimalla ei voi välttää vastuuta.

Sääntö nro 1
Yritysturvallisuuden on palveltava toimintojen tavoitteita.
Takaisin sisältöön