Tekoäly asejärjestelmissä

Tekoäly ei ole enää vain tulevaisuuden teknologia, vaan se on jo nyt osa sotilaallisia operaatioita monissa maissa. Israelin puolustusvoimien järjestelmät Lavender ja Where’s Daddy? ovat nostaneet keskusteluun kysymyksen siitä, kuinka pitkälle tekoäly voi ohjata päätöksiä, joissa panoksena on ihmishenki.

Kehityssuuntaa voidaan pitää huolestuttavana, sillä tekoäly lisää sodankäynnin tehokkuutta, mutta samalla vähentää läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta. Monien tutkijoiden ja kansainvälisten järjestöjen kanta on, että tekoälyn sotilaskäyttöä on välttämätöntä säädellä kansainvälisesti ennen kuin se syrjäyttää inhimillisen harkinnan kriittisissä päätöksissä.

Suomessa Puolustusvoimat on nostanut tekoälyn yhdeksi prioriteettialueekseen. Sitä pilotoidaan aluksi hallinnollisissa ja tukitehtävissä, mutta laajemmin myös tutkimus- ja kehityshankkeissa. Kehityskohteita ovat muun muassa autonomiset järjestelmät ja dynaaminen elektroniikkaspektrin hallinta. Koulutus tekoälyn hyödyntämiseen on keskeisessä roolissa, ja sitä sisällytetään järjestelmällisesti sotilaskoulutukseen.

Puolustusvoimat on lisäksi kehittänyt digitaalista kyvykkyyttään pitkään yhteistyössä teknologiayritys Digian kanssa. Yhteistyön painopiste on siirtynyt kohti dataan perustuvaa päätöksentekoa ja tekoälyn hyödyntämistä sotilaallisissa toiminnoissa.

Suomalaisten sotilasjärjestelmien kehittämisessä on jo käytössä niin sanottua "kapeaa tekoälyä", eli tukiälyratkaisuja, jotka parantavat esimerkiksi tilannekuvan analyysiä ja valmistavat asejärjestelmiä kohti suurempaa autonomiaa. Ihminen tekee kuitenkin edelleen kaikki lopulliset päätökset.

Suomella on myös merkittävä rooli eurooppalaisessa AIMA-projektissa (AI-based Multifunctional Aperture and Transceiver). Hankkeessa kehitetään tekoälypohjaista ohjelmistoradioperhettä, joka yhdistää viestintä- ja elektronisen sodankäynnin toiminnallisuuksia. Projektin arvo ylittää 50 miljoonaa euroa, josta 45 miljoonaa on Euroopan puolustusrahaston (EDF) myöntämää tukea.

Israelissa kehitetty Daavidin linko (David’s Sling) on esimerkki tekoälyn käytöstä ilmapuolustusjärjestelmässä. Suomi on tehnyt päätöksen hankkia järjestelmän osaksi omaa ilmapuolustusta.

Daavidin linko on keskikorkean torjuntakorkeuden järjestelmä, joka on suunniteltu tuhoamaan erilaisia ilma-aseita, kuten risteilyohjuksia, raketteja ja lentokoneita. Sen torjuntaohjus Stunner on teknisesti edistynyt ja varustettu monianturijärjestelmällä.

Daavidin linko hyödyntää tekoälyä useissa keskeisissä toiminnoissa. Tekoälypohjaiset algoritmit käsittelevät tutka- ja sensoriaineistoa reaaliaikaisesti. Näin järjestelmä voi tunnistaa kohteen tyypin, esimerkiksi erottamalla risteilyohjuksen miehitetystä lentokoneesta ja valita torjunnan sen mukaan.

Stunner-ohjuksen lentorata ja loppuvaiheen liikkeet perustuvat tekoälyn ohjaamiin laskelmiin. Tämä parantaa osumatarkkuutta ja vähentää torjuntojen epäonnistumisia.

Järjestelmä hyödyntää aiempien laukaisujen dataa suorituskyvyn parantamiseen. Tekoäly analysoi onnistumisia ja epäonnistumisia, jolloin järjestelmää voidaan päivittää entistä tehokkaammaksi.

Daavidin linko toimii yhdessä muiden järjestelmien kanssa. Tekoäly nopeuttaa päätöksentekoa esimerkiksi priorisoimalla, mitä uhkia torjutaan ensin ja millä järjestelmällä.

Vaikka Daavidin linko käyttää tekoälyä, se ei ole täysin autonominen asejärjestelmä. Viimekätinen päätös torjunnan käynnistämisestä kuuluu ihmiselle.

Tämä on linjassa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vaatimusten kanssa, joissa korostetaan inhimillisen kontrollin merkitystä. Mutta kuka tekee lopulta tosiasiallisen päätöksen, kun kysymys on vain sekunnin murto-osista?

Suomen päätös hankkia Daavidin linko tuo mukanaan sekä uusia sotilaallisia kykyjä että kokemusta tekoälyn hyödyntämisestä kriittisissä puolustusjärjestelmissä. Se asettaa Suomen osaksi kansainvälistä kehitystä, jossa tekoälyllä on kasvava merkitys puolustuksessa.

Suomelle Daavidin linko merkitsee merkittävää teknologista harppausta. Sen kautta Suomi saa paitsi uuden puolustuskyvyn, myös mahdollisuuden osallistua tekoälyä hyödyntävien sotilasteknologioiden kehittämiseen ja eettiseen arviointiin.

Tekoälyn käyttö sodankäynnissä
Israelin puolustusvoimien (Israel Defense Forces, IDF) kehittämät tekoälyjärjestelmät Lavender ja Where’s Daddy? tarjoavat konkreettisen esimerkin tekoälyn mahdollisuuksista ja riskeistä nykyaikaisessa sodankäynnissä. Lavender tuottaa kohdelistoja epäillyistä militanttien jäsenistä, kun taas Where’s Daddy? ajoittaa iskut hetkiin, jolloin kohdehenkilö on kotonaan.

Kehittyneet asejärjestelmät, satelliittitiedustelu ja kybersodankäynti ovat jo mullistaneet sodankäynnin 1900- ja 2000-luvuilla. Nyt 2020-luvulla tekoäly edustaa uutta muutosvoimaa, sillä se mahdollistaa valtavien tietomassojen analyysin ja nopean päätöksenteon.

Israel on ollut yksi varhaisista tekoälyn soveltajista sotilaallisessa kontekstissa. Erityisesti Gazan sodassa 2023–2024 esiin tulleet järjestelmät ovat herättäneet laajaa kansainvälistä huomiota. Järjestelmät ilmentävät sekä operatiivista tehokkuutta että eettisiä ongelmia.

Lavender-järjestelmä
Lavender on tekoälyllä tuettu tietokanta, jonka avulla IDF tunnistaa henkilöitä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Hamasin tai Palestiinan Islamilaisen Jihadin toimintaan. Järjestelmä hyödyntää viestintädataa, valokuvia ja sosiaalisen median verkostoja.

Käytön mittakaava
Journalisti Yuval Abrahamin mukaan Lavender on merkinnyt yli 37 000 gazalaismiestä kohteiksi. Tämä mittakaava olisi mahdoton perinteisin tiedustelumenetelmin.

Luotettavuus ja virhemarginaali
Järjestelmän tarkkuudeksi on arvioitu noin 90 %. Tämä tarkoittaa, että tuhansia ihmisiä voidaan virheellisesti kirjata kohteiksi. Suurissa datamäärissä pienikin virheprosentti voi johtaa dramaattisiin seurauksiin.

Where’s Daddy? -järjestelmä
Where’s Daddy? on seurantajärjestelmä, joka hyödyntää geolokaatiotietoja. Se ilmoittaa, milloin kohdehenkilö on kotona, usein yöaikaan, jolloin isku voidaan ajoittaa hetkeen, jolloin kohde on helposti saavutettavissa.

Yhteys Lavenderiin
Lavender tuottaa kohdelistan, ja Where’s Daddy? ajoittaa iskut. Yhdistelmä mahdollistaa nopean ja osittain automatisoidun iskusyklin.

Eettiset ongelmat
Koska iskut kohdistuvat koteihin, siviiliuhrien riski kasvaa huomattavasti. Käytännössä tämä merkitsee, että kohdehenkilön perhe altistuu vakavalle vaaralle hänen oletettujen yhteyksiensä vuoksi.

Eettinen ja oikeudellinen analyysi
Geneven sopimusten (1977) mukaan siviilit ja taistelijat on erotettava toisistaan. Korkea virhemarginaali tekee tästä periaatteesta vaikeasti toteutettavan.

Suhteellisuus
Iskujen tulee olla suhteessa saavutettuun sotilaalliseen hyötyyn. Jos yhden alemman tason operatiivin eliminointi johtaa useiden siviilien kuolemaan, suhteellisuusperiaate ei toteudu.

Inhimillinen kontrolli
Tekoälyn sotilaskäytössä edellytetään merkityksellistä inhimillistä kontrollia. Jos järjestelmät tuottavat kohdelistat ja ajoittavat iskut lähes automaattisesti, ihmisen rooli voi jäädä muodolliseksi.

Kansainväliset seuraukset
Lavender ja Where’s Daddy? eivät ole vain yksittäisiä järjestelmiä, vaan merkki tulevasta kehityssuunnasta. Jos muut valtiot seuraavat samaa linjaa, vaarana on globaali tekoälyasevarustelu. Tämä voi heikentää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden toimivuutta.

Globaali asevarustelukilpailu
Sodankäynti on aina ollut sidoksissa teknologiseen kehitykseen. Jousipyssystä ydinaseisiin, jokainen innovaatio on muuttanut sodan luonnetta. 2000-luvun kolmannella vuosikymmenellä tekoäly on noussut yhdeksi keskeisimmistä muutosvoimista.

Tekoälyn avulla voidaan analysoida massiivisia tietomääriä, automatisoida tiedustelua ja kohdentamista sekä jopa ohjata asejärjestelmiä ilman välitöntä ihmisen osallistumista. Tekoälyn käyttö sotilaallisessa toiminnassa herättää kuitenkin vakavia kysymyksiä: missä määrin koneet saavat päättää elämästä ja kuolemasta?

Yhdysvaltojen Project Maven ja strateginen tekoäly
Yhdysvallat on tekoälyn sotilaskäytön edelläkävijä. Tunnetuin esimerkki on Project Maven, jossa tekoäly analysoi droonien kuvaa ja tunnistaa mahdollisia kohteita.

Lisäksi Pentagon kehittää miljardiluokan projekteja, kuten Thunderforgea, joka automatisoi sotasuunnittelua ja eri toimintavaihtoehtojen arviointia. Yhdysvallat näkee tekoälyn ennen kaikkea keinona tehostaa armeijan globaalia toimintakykyä ja vähentää ihmisen työtaakkaa.

Kiinan autonomiset aseet ja tilannetietoisuus
Kiina on investoinut voimakkaasti tekoälyyn osana laajempaa sotilaallista modernisaatiota. Sen kehityskohteina ovat autonomiset tankit, droonit ja älykkäät ohjusjärjestelmät.

Erityistä painoa annetaan tilannetietoisuuden parantamiseen, jossa tekoäly yhdistää sensoridataa ja tarjoaa komentajille kokonaiskuvan taistelukentästä. Kiinan strategia perustuu teknologiseen ylivoimaan Aasian ja Tyynenmeren alueella, mikä on lisännyt jännitteitä Yhdysvaltojen kanssa.

Ukraina ja NATO ovat tekoälydroonien laboratorio
Ukrainan sota on toiminut eräänlaisena tekoälyaseiden laboratoriona. Ukrainan puolustus on hyödyntänyt tekoälyllä varustettuja drooneja, jotka pystyvät iskemään tarkemmin ja jopa toimimaan ilman GPS-signaalia.

NATO-yhteistyön myötä kehitetyt FPV-droonit kykenevät itsenäiseen liikkumiseen ja kohteiden tunnistamiseen. Käytännössä tämä on osoittanut, että tekoäly voi muuttaa sodankäyntiä hyvin konkreettisella tavalla jo tänään.

Intian ja Etelä-Korean alueellisia ratkaisuja
Intia on kehittänyt Akashteer-ilmapuolustusjärjestelmän, jossa tekoäly yhdistää eri aselajien sensorit ja mahdollistaa automaattiset vastatoimet esimerkiksi droonihyökkäyksiä vastaan.

Etelä-Korea puolestaan käyttää Super aEgis II -järjestelmää, automaattista konekivääriä, joka pystyy tunnistamaan ja seuraamaan kohteita useiden kilometrien päästä. Näissä järjestelmissä on usein mukana ihmisohjaus, mutta niiden olemassaolo osoittaa, että osittain autonomiset aseet ovat jo arkipäivää.

Eurooppa seuraa ja tasapainoilee sääntelyn ja kehityksen virrassa
Euroopassa kehitetään myös tekoälypohjaisia asejärjestelmiä. Esimerkiksi Kreikan Achilles Shield yhdistää tekoälyn ohjus-, ilma- ja meripuolustukseen.

EU pyrkii kuitenkin korostamaan sääntelyä. EU:n linjauksissa painotetaan, että tappavien tekoälyjärjestelmien on aina oltava merkittävän inhimillisen kontrollin alaisia. Eurooppa siis tasapainoilee teknologisen kehityksen ja eettisten huolten virrassa.

Eettiset kysymykset ja kansainväliset seuraukset
Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää yksi kysymys: miten varmistaa, että tekoälyjärjestelmät noudattavat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita?

Kontrollin toteutuminen on kuitenkin haastavaa tilanteessa, jossa tekoäly voi toimia nopeammin kuin ihminen ehtii valvoa. YK:n piirissä on jo käyty keskustelua niin sanotuista “killer roboteista”, mutta kansainvälinen sääntely tulee jälkijunassa.

Johtopäätökset
Tekoälyn rooli sotateknologiassa kasvaa nopeasti, ja Israelin Lavender- ja Where’s Daddy? -järjestelmät ovat vain jäävuoren huippu. Yhdysvallat, Kiina, Ukraina ja useat muut maat kehittävät aktiivisesti omia sovelluksiaan. Tämä luo uudenlaisen asevarustelukilpailun, jossa riskinä on, että päätöksiä elämästä ja kuolemasta ulkoistetaan koneille. Kansainvälisen yhteisön on kiireesti luotava selkeät pelisäännöt tekoälyn sotilaskäytölle, jotta tehokkuus ei syrjäyttäisi ihmisyyttä sodan päätöksenteossa.