Terrorismi

Yritysturvallisuus > Terrorismi

Terrorismi

"Kansalaisyhteiskunta ja oikeusvaltio ovat olemassa kaikkia yksilöitä varten. Kansalaisyhteiskunnan rapautuminen ja taloudellisen vallan keskittyminen hyväosaisille voivat johtaa yhteiskuntaryhmien väliseen eriarvoistumiseen ja heikommassa asemassa olevien ryhmien epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

Anarkismi on yksi keinoista, joiden avulla jotkut pyrkivät puuttumaan koettuun yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Anarkistisen liikkeen tunnettu symboli on ympyröity A-kirjain, joka juontuu motosta "Anarkismi on järjestystä" (ransk. L’anarchie, c’est l’ordre).

Anarkismi (kreik. an-arkhos, vailla hallitsijaa) ja terrorismi kumpuavat usein samoista yhteiskunnallisista jännitteistä ja tyytymättömyyden kokemuksista. Näitä ilmiöitä yhdistää se, että ne voivat ilmentyä radikaaleina ja laittomina toimintatapoina, jotka kohdistuvat olemassa olevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan. Kuitenkin anarkismi itsessään ei ole synonyymi terrorismille, vaan ilmiönä monimuotoinen ja ideologisesti jakautunut.

Asia Kohdehenkilöt Tapauksia

Anarkismi on poliittis-filosofinen aatesuunta, jonka keskeisenä tavoitteena on valtiollisen pakkovallan purkaminen ja yksilön autonomian vahvistaminen. Se torjuu hierarkkiset rakenteet ja kannattaa usein horisontaalista yhteiskunnallista järjestäytymistä. Anarkistiset liikkeet ovat historiallisesti muovautuneet vastareaktioina autoritaarisiin yhteiskuntamuotoihin, ja ne korostavat vastavuoroisuutta, vapaaehtoista yhteistyötä ja osallistavaa päätöksentekoa.

Anarkismi suhteessa kansalaisyhteiskuntaan ja oikeusvaltioon
Demokraattinen ja toimiva kansalaisyhteiskunta kykenee sietämään kriittisiä ja järjestelmäkriittisiä ääniä. Laillisen yhteiskuntajärjestyksen näkökulmasta anarkistinen vaikuttaminen hyväksytään niin kauan kuin se tapahtuu perustuslaillisten oikeuksien, kuten sananvapauden ja kokoontumisvapauden puitteissa. Radikaalit vaikuttamismuodot, kuten kansalaistottelemattomuus tai sabotaasi, asettavat kuitenkin haasteita oikeusvaltiolle, joka nojaa lain yleiseen sitovuuteen.

Anarkismin ja terrorismin erot ja yhteiset juuret
Vaikka anarkismi ja terrorismi kumpuavat usein samoista yhteiskunnallisista jännitteistä, kuten marginalisaatiosta, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta ja vallan keskittymisestä, niiden taktiikat ja tavoitteet poikkeavat olennaisesti toisistaan.

Anarkistinen toiminta on tyypillisesti hajautettua ja matalahierarkkista, eikä sen perinteiseen keinovalikoimaan ole kuulunut siviiliväestöön kohdistuva väkivalta. Terrorismi puolestaan voidaan määritellä väkivallan systemaattisena käyttönä poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, usein tarkoituksena herättää pelkoa laajassa väestössä.

Anarkismi yksilön tasolla
Yksilötasolla anarkistisen ajattelun ydin voidaan nähdä moraalisena vaatimuksena autonomiasta ja oikeudenmukaisuudesta. Radikalisoitumisen tutkimuksen näkökulmasta on havaittu, että järjestelmään kohdistuva epäluottamus, kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta ja vaihtoehdottomuuden tunne voivat synnyttää valmiuden järjestelmälliseen normien rikkomiseen. Tästä näkökulmasta anarkistinen toiminta ei synny irrationaalisena reaktiona, vaan rationaalisesti motivoituneena pyrkimyksenä vaikuttaa.

Aktivismi anarkismin toimintamuotona
Aktivismi on anarkismin keskeinen ilmenemismuoto, jonka tarkoituksena on yhteiskunnallisten epäkohtien näkyväksi tekeminen ja muutosprosessien käynnistäminen. Moraalisesti hyväksyttävät päämäärät voivat joskus ilmentyä anarkistisissa toimintatavoissa, kuten sabotaasissa, performatiivisessa kansalaistottelemattomuudessa tai infrastruktuurin lamauttamisessa. Aktivismin teemoja ovat muun muassa ilmasto-oikeudenmukaisuus, sosiaalinen tasa-arvo, antifasismi ja eläinten oikeudet.

Organisaatiorakenteet ja toimintalogiikka
Anarkistiset ja aktivistiset liikkeet ovat järjestäytymiseltään usein horisontaalisia, ja niiden toiminta perustuu ns. verkosto-organisaatiomalliin. Näille liikkeille on ominaista hajautettu päätöksenteko, epämuodollinen koordinointi sekä nopea mobilisaatiokyky. Tällainen vapaamuotoinen organisoituminen tekee niistä resilienttejä ja vaikeasti kontrolloitavia viranomaisnäkökulmasta.

Ekoanarkismi Suomessa
Suomessa ekoanarkistiset liikkeet ovat vaikuttaneet erityisesti yrityksiin, joiden toiminnan on katsottu olevan ristiriidassa ekologisen kestävyyden kanssa. Ekoanarkistinen toiminta kohdistuu tyypillisesti materiaalisin ja symbolisin keinoin sellaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, joita pidetään ilmaston tai luonnon kannalta haitallisina. Vahingonteot ovat kohdistuneet pääasiassa omaisuuteen, esimerkiksi tuotantolaitoksiin, eivätkä henkilöihin.

Eduskuntatalon väriaineisku 2024
Syyskuussa 2024 ruotsalainen Återställ Våtmarker ja suomalainen Elokapina suorittivat yhteisen tempauksen, jossa Eduskuntatalon julkisivu sotkettiin punaisella vesiliukoisella värillä. Tapaus oli symbolinen mielenilmaus Suomen valtionyhtiö Neova Groupin turvetuotantoa vastaan.

Aktivistien mukaan Neovan laajentuminen Ruotsiin EU:n tukemasta alasajosta huolimatta on ristiriidassa ilmastopoliittisten tavoitteiden kanssa. Toiminnalla pyrittiin lisäämään poliittista painetta päättäjiin konkreettisten ilmastotoimien käynnistämiseksi.

“Jos demokratia olisi toiminut, meidän ei olisi tarvinnut maalata Eduskuntataloa.” Näin totesi Helen Wahlgren, Återställ Våtmarker.

Anarkismi ja siihen liittyvä aktivismi muodostavat monisyisen ilmiökentän, jossa ideologiset tavoitteet ja vaikuttamiskeinot voivat olla sekä yhteiskuntaa haastavia että demokraattista tilaa laajentavia. Niiden tutkiminen edellyttää moninäkökulmaisuutta ja kykyä erotella väkivallaton järjestelmäkriittinen toiminta siitä, mikä vaarantaa yhteiskuntarauhan tai ihmisten turvallisuuden.

Terrorismi poliittisena ja oikeudellisena väkivallan muotona
Terrorismi on järjestäytyneen yhteiskunnan näkökulmasta poikkeuksellisen vakava uhka, koska sen tarkoituksena ei ole ainoastaan aiheuttaa fyysistä vahinkoa, vaan myös horjuttaa yhteiskunnallista luottamusta ja päätöksentekojärjestelmän legitiimiyttä.

Erityisesti poliittisesti tai uskonnollisesti motivoituneet terroristit käyttävät väkivaltaa viestinnän välineenä, ja heidän toimintansa vaikuttavuus perustuu pelon ylläpitämiseen. Siksi tehokas vastatoimi terrorismiin edellyttää sekä rikosoikeudellisia toimenpiteitä että ennaltaehkäisevää työtä, erityisesti radikalisaation ja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjuntaa yhteiskunnan eri tasoilla.

Terrorismi on ilmiönä monitahoinen ja poliittisesti latautunut, mutta kansainvälisessä oikeudessa ja kansallisessa lainsäädännössä se määritellään suhteellisen tarkasti. Terrorismin ytimessä on väkivalta tai sen uhka, jonka tarkoituksena on vaikuttaa poliittiseen, uskonnolliseen tai yhteiskunnalliseen järjestelmään aiheuttamalla pelkoa, pakottamalla päättäjiä tai horjuttamalla yhteiskunnan rakenteita. Terrorismin vaikutus ei rajoitu yksittäisiin väkivallantekoihin, vaan sen perimmäinen voima perustuu pelon levittämiseen ja epävarmuuden ylläpitämiseen.

Islamistinen terrorismi Pohjoismaissa
Pohjoismaiden turvallisuuspoliisien mukaan merkittävin terrorismin uhka alueella oli 2010-luvulla islamistinen terrorismi. Esimerkiksi vuonna 2018 kaikkien Pohjoismaiden turvallisuusviranomaisten yhteinen arvio painotti jihadistisen väkivallan uhkaa, erityisesti niiden henkilöiden osalta, jotka olivat palanneet Syyriassa tai Irakissa sijaitsevilta konfliktialueilta. Arvioiden mukaan noin 600 vierastaistelijaa oli palannut Pohjoismaihin. Vierastaistelijat voivat muodostaa riskin, sillä heillä on mahdollisesti sekä ideologinen motiivi että taistelukokemusta, jota voidaan soveltaa terroritekoihin kotimaassa.

Terrorismin oikeudellinen määritelmä
Suomessa terrorismi on kriminalisoitu rikoslain 34a luvussa. Lain mukaan terroristisella tarkoituksella tehdyt teot ovat esimerkiksi henkeen, terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen kohdistuvia rikoksia, jotka tehdään tavoitteena:

aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa,
pakottaa valtio tai kansainvälinen järjestö toimiin tai pidättäytymään toimista,
horjuttaa valtion tai kansainvälisen järjestön yhteiskunnallisia perusrakenteita tai
aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai vastaaville rakenteille.

Terrorismiin kuuluu lisäksi sen tukeminen eri muodoissaan, kuten rahoittaminen, logistinen tuki, värväys ja propagandan levittäminen. Toiminta ei välttämättä edellytä fyysistä väkivaltaa, vaan sen valmistelu ja mahdollistaminen voivat itsessään täyttää rikosnimikkeen tunnusmerkistön.

Terrorismin tunnuspiirteet ja vaikuttavuus
Terrorismille on ominaista ennalta suunniteltu symbolinen ja mediatilan tavoitteluun tähtäävä luonne. Tyypillisesti terroritekoon liittyy julkinen ilmoitus tai uhkavaatimus, jossa tekijä tai organisaatio määrittelee teon poliittisen motiivin. Tämä propagandaulottuvuus erottaa terrorismin muista rikosmuodoista. Ilman julkista viestiä tai vastuunkantoa teko ei tuota toivottua painostusarvoa.

Vastuullisuus viittaa siihen, että terroriteon organisoija ilmoittautuu tekijäksi ja liittää tekoon vaatimuksia tai poliittisia tavoitteita. Anonyymit teot jäävät helposti "pimeiksi", jolloin niillä ei ole samanlaista psykologista ja poliittista vaikutuspotentiaalia.

Terroriteon vaikuttavuus syntyykin paitsi sen suorasta fyysisestä vaikutuksesta, myös pitkäaikaisista psykologisista vaikutuksista. Pelko, epävarmuus ja turvallisuuden tunteen heikentyminen voivat jatkua vuosia teon jälkeen ja heijastua yhteiskunnan toimintalogiikkaan esimerkiksi lainsäädännön kiristymisen tai sosiaalisen kontrollin lisääntymisen muodossa.

Valtiollisen väkivallan muotoja ja seurauksia
Terrorismi mielletään usein yksittäisten ääriryhmien tai ei-valtiollisten toimijoiden väkivaltaiseksi vaikuttamiskeinoksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin se, että myös valtiolliset toimijat ovat historiallisesti ja nykyhetkessäkin syyllistyneet tekoihin, jotka täyttävät terrorismin kriteerit.

Poliittisessa ja oikeudellisessa keskustelussa tätä ilmiötä kutsutaan usein "valtioterrorismiksi", ja se viittaa tilanteisiin, joissa hallitukset tai valtion tukemat organisaatiot käyttävät väkivaltaa tai sen uhkaa siviiliväestöä vastaan poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Valtioterrorismin historiallinen ja poliittinen ulottuvuus
Valtioiden suora tai epäsuora osallistuminen terroritekoihin ei ole uusi ilmiö. Eräs esimerkki on lokakuun 6. päivänä 1976 tapahtunut Cubana Airlinesin lennon 455 räjäytys, jossa kuoli 73 ihmistä. Iskun taustalla olivat Fidel Castroa vastustavat kuubalaiset aktivistit, jotka toimivat CIA:n tuella.

Kyseinen teko oli siihen asti pahin läntisellä pallonpuoliskolla lentoliikenteessä tapahtunut terrori-isku. Tämä tapaus osoittaa, että valtioiden tiedustelupalvelut voivat osallistua terroritoimintaan ulkopuolisia välikäsiä käyttäen. Tähän valtioterrorismiin Venäjän tiedustelupalvellut ovat syyllistyneet Euroopassa ainakin vuodesta 2022 lähtien, jolloin Euroopan parlamentti hyväksyi 23. marraskuuta 2022 päätöslauselman, jossa Venäjä nimettiin terrorismia tukevaksi valtioksi.

Päätöslauselman mukaan Venäjän asevoimat ja niitä tukevat toimijat ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja kansainvälisen oikeuden loukkauksiin hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Lausuma oli symbolinen, mutta sillä pyrittiin ohjaamaan EU:n jäsenvaltioita lainsäädännöllisiin toimiin Venäjän ja sen liittolaisten, kuten Wagner-ryhmän saattamiseksi terroristilistalle. Tapaus havainnollistaa, kuinka valtiollinen väkivalta voi kansainvälisessä keskustelussa saada terrorismiin viittaavan luonnehdinnan.

Kriitikot, kuten Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Leonid Slutski, torjuivat päätöslauselman oikeudellisen arvon. Hänen mukaansa julkilausuma on "sumuverhoa Kiovan sotarikosten peittelemiseksi". Lausunto heijastaa, kuinka käsitykset terrorismista voivat olla poliittisesti jakautuneita ja riippuvaisia kansainvälisen järjestelmän valtatasapainosta.

Yksilöterrorismi on operatiivinen haaste
Terrorismi ei rajoitu valtioiden tai järjestöjen toimintaan, vaan yhä suurempi osa iskuista toteutetaan itsenäisesti toimivien henkilöiden toimesta. Yksilöterrorismi (engl. lone wolf terrorism) tarkoittaa sellaista väkivallantekoa, joka on suunniteltu ja toteutettu ilman suoraa yhteyttä tunnettuun terroristijärjestöön. Tällaiset teot ovat erityisen ongelmallisia viranomaisille, sillä tiedustelupalvelujen on äärimmäisen vaikeaa havaita yksittäisen henkilön radikalisoitumista ja valmisteluja.

Yksinkertaiset ja nopeasti toteutettavat iskut, kuten autoiskut väkijoukkoon ovat osoittautuneet yksilöterroristien suosimiksi taktiikoiksi. Tällaiset iskut eivät vaadi laajoja resursseja tai teknistä osaamista, mutta ne voivat aiheuttaa suurta tuhoa. Kaupunkiympäristössä fyysiset ajoesteet (pollarit) ovat tehokas keino estää tällaisia iskuja, ja ne tulisi sisällyttää julkisten tilojen suunnitteluun osana turvallisuussuunnittelua.

Terrorismi yhteiskunnallisen epävakauden lähteenä
Terrorismin vaikutukset ulottuvat huomattavasti fyysistä väkivaltaa laajemmalle. Sen psykologiset ulottuvuudet pelko, epävarmuus ja luottamuksen horjuminen heikentää yhteiskunnan elinvoimaa monin tavoin.

Terrori-iskujen seurauksena sananvapaus voi kaventua, turvallisuustoimia kiristetään ja lainsäädäntöä muutetaan poikkeuksellisten uhkien varjolla. Nämä muutokset vaikuttavat poliittisiin ja uskonnollisiin järjestelmiin, kansainväliseen talouteen ja yksilöiden arkeen.

Myös yritystoimintaan kohdistuu merkittäviä vaikutuksia. Globaalit yhtiöt arvioivat maariskejä investointipäätöksissään, ja terrorismista kärsivät alueet jäävät usein ilman ulkopuolisia investointeja. Tämä johtaa talouskasvun pysähtymiseen, julkisten palveluiden rapautumiseen ja sosiaalisten ongelmien kasautumiseen. Tuloksena voi olla noidankehä, jossa yhteiskunnallinen epävakaus ruokkii uusia ääriryhmiä ja terrorismi lisääntyy entisestään.

Terrorismin hiljainen nousu 1990-luvulla
Kylmän sodan päättyminen 1990-luvun alussa merkitsi merkittävää geopoliittista muutosta, jonka odotettiin vähentävän aseellisia konflikteja ja poliittista väkivaltaa maailmanlaajuisesti. Vallitsevan narratiivin mukaan suurvaltojen välinen vastakkainasettelu oli keskeinen tekijä monien terrorijärjestöjen olemassaololle.

Kuitenkin 1990-luku osoittautui ajanjaksoksi, jolloin terrorismi ei suinkaan hiipunut, vaan pikemminkin kehittyi ja kansainvälistyi merkittävästi. Monet ei-valtiolliset toimijat aktivoituivat uudelleen tai muuntuivat globaaleiksi turvallisuusuhiksi, ja terrorismi siirtyi yhä enemmän länsimaiden ulkopuolelta näiden rajojen sisäpuolelle.

Islamilaisen ääriliikehdinnän nousu
Erityisesti arabi- ja muslimimaissa 1990-luku oli väkivaltaisen islamilaisen radikalismin nousun aikaa. Algerian sisällissota (1991–2002), jossa hallitus ja islamistiset kapinallisryhmät taistelivat vallasta, johti kymmenien tuhansien siviilien kuolemaan (ICG, 2001).

Egyptissä ryhmät kuten al-Gama'a al-Islamiyya ja Egyptin islamilainen jihad toteuttivat useita hyökkäyksiä valtionhallintoa ja ulkomaalaisia vastaan. Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa uskonnollisesti motivoituneet ryhmät iskivät sekä paikallisia että kansainvälisiä kohteita vastaan, usein poliittisen vallan horjuttamiseksi tai länsimaista vaikutusta vastustaakseen.

Tällaiset tapahtumat ilmensivät terrorismia ei enää vain paikallisena tai kansallisena ilmiönä, vaan osana kehittyvää, rajat ylittävää jihadistista liikettä, joka sai lisää pontta muun muassa Afganistanin sodan jälkimainingeista ja sen tuottamista taistelukokemusta omaavista toimijoista.

Euroopan sisäinen radikalismi ja vanhojen järjestöjen aktivoituminen
Vaikka useat perinteiset äärivasemmistolaiset ja nationalistiset ryhmät hiipuivat 1980-luvun lopulla, jotkut palasivat väkivaltaiseen toimintaan 1990-luvulla. Esimerkiksi italialainen Brigate Rosse (Punaiset prikaatit), joka oli ollut lähes kaksi vuosikymmentä passiivinen, teki väkivaltaisen paluun 20. toukokuuta 1999 murhaamalla työministeriön virkamiehen Massimo D’Antonan Roomassa. Tapaus oli osoitus siitä, että poliittinen väkivalta ei ollut kadonnut Euroopasta, vaikka sen luonne oli muuttunut.

Terrorismin taktiikoiden kehittyminen
1990-luvulla terrorismin taktiikat muuttuivat teknisesti kehittyneemmiksi ja strategisesti monimuotoisemmiksi. Autopommit, joita käytettiin erityisesti Lähi-idässä ja Afrikassa, mahdollistivat suurta tuhoa lyhyessä ajassa.

Vuonna 1998 tapahtuneessa Yhdysvaltain suurlähetystöjen pommituksessa Nairobissa ja Dar es Salaamissa kuoli yli 200 ihmistä ja loukkaantui tuhansia. Isku oli järjestetty Osama bin Ladenin johtaman al-Qaidan toimesta, ja se osoitti kansainvälisen jihadistisen liikkeen kehittyvän kyvykkyyden.

Vielä poikkeuksellisempi oli vuonna 1995 Tokion metrossa toteutettu sariinikaasuisku, jonka toteutti japanilainen kultti Aum Shinrikyo. Iskussa kuoli 13 ihmistä ja yli tuhat loukkaantui. Kyseessä oli ensimmäinen tunnettu laajamittainen kemiallisen aseen käyttö terrorismin välineenä, mikä herätti huolta joukkotuhoaseiden mahdollisesta yleistymisestä terroristien käsissä.

Ekoterrorismi ja yritysturvallisuuden haasteet
1990-luvulla myös ideologisesti motivoitunut ympäristöön liittyvä aktivismi niin sanottu ekoterrorismi alkoi herättää laajempaa huomiota erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vaikka teot eivät olleet mittakaavaltaan verrattavissa poliittisesti tai uskonnollisesti motivoituihin hyökkäyksiin, ne aiheuttivat merkittäviä taloudellisia tappioita ja lisäsivät yritysten turvatoimien tarvetta.

Esimerkiksi eläinkokeita tekeviin yrityksiin, turkistarhoihin ja energiayhtiöihin kohdistetut hyökkäykset, kuten sabotaasit ja murhapolttoyritykset, pakottivat organisaatiot arvioimaan riskejään uudelleen. Suomessa ja muualla Euroopassa ekoterrorismin mahdollisuus alkoi vaikuttaa yritysturvallisuusstrategioihin ja kriisinhallintasuunnitteluun.

Globalisaatio ja turvallisuuskäsityksen muutos
Kansainvälisen kaupan ja liikkuvuuden lisääntyminen 1990-luvulla laajensi terrorismia koskevaa uhkakuvaa. Yritysten, kansalaisjärjestöjen ja hallintojen oli entistä vaikeampaa erottaa kansallisia ja kansainvälisiä turvallisuusuhkia toisistaan. Globalisaatio paitsi lisäsi mahdollisuuksia laajamittaisille iskuverkostoille, myös pakotti turvallisuustoimijat kehittämään uusia malleja riskien arviointiin.

Monissa organisaatioissa yritysturvallisuus laajeni koskemaan entistä selkeämmin myös geopoliittisia ja terrorismiin liittyviä uhkia, ja yksityisen ja julkisen sektorin välinen yhteistyö turvallisuustoimissa alkoi lisääntyä.

Terroristijärjestöt internetissä ja niiden torjunta
Internet on mullistanut yhteiskuntien välistä viestintää ja mahdollistanut globaalin vuorovaikutuksen ennennäkemättömällä tavalla. Samalla se on kuitenkin avannut uusia toimintamahdollisuuksia myös niille, joiden päämäärät perustuvat väkivaltaan ja yhteiskuntien destabilointiin.

Terroristijärjestöt ovat huomanneet internetin tarjoavan tehokkaan alustan hajautettujen solujen toiminnan organisointiin ja operaatioiden suunnitteluun ja ovat enenevässä määrin hyödyntäneet internetiä paitsi propagandan levittämiseen, myös rekrytointiin, koulutukseen ja viestintään.

Verkkoa käytetään muun muassa vahvasti salattuun viestintään, propagandaan, värväykseen, varainhankintaan ja jopa hyökkäysten toteuttamiseen. Esimerkiksi ohjelmisto Mujahideen Secrets 2 tarjoaa 2048-bittistä salausta viestien suojaamiseen, mikä vaikeuttaa viranomaisten rikostiedustelua.

Internet toimii myös logistisena ja operatiivisena välineenä kyberhyökkäyksille, joiden kohteena ovat usein valtion ja yhteiskunnan kannalta kriittiset infrastruktuurit, kuten sähköverkot tai sairaaloiden tietojärjestelmät. Näiden hyökkäysten tarkoituksena ei ole tuhota internetiä itsessään, vaan käyttää sitä aseena.
Vastaavasti viranomaiset käyttävät haitta- ja vakoiluohjelmia selvittääkseen mahdollisia hyökkäyksiä, mutta riskinä on, että kansalaisten yksityisyys vaarantuu, kun internetistä on tullut sodankäynnin ja vakoilun uusi toimintaympäristö.

Terrorismin torjunta Suomessa
Suomessa terrorismilainsäädäntö otettiin käyttöön vuonna 2003, ja vuotta myöhemmin Suojelupoliisiin perustettiin terrorismintorjunnan erikoisyksikkö. WTC-iskujen jälkeen kansainvälinen yhteistyö tiivistyi, ja Suomessakin tiedonvaihto kolminkertaistui vuoteen 2012 mennessä.

Supo on korostanut niin sanottua eteen työnnettyä puolustusta, jonka avulla pyritään estämään riskihenkilöiden pääsy maahan jo viisumihakuvaiheessa. Tätä varten suunniteltiin työntekijöiden sijoittamista suurlähetystöihin esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Afrikkaan. Rahoitus- ja poliittisista syistä pysyviä virkoja ei kuitenkaan perustettu.

Suomessa on lisäksi havaittu ongelmia kansainvälisen matkustajavalvonnan osalta. Esimerkiksi CIA:n vankikuljetukset ovat osoittaneet, ettei viranomaisilla ole aina tietoa diplomaattisesti suojattujen lentojen matkustajista, mikä avaa väylän myös epätoivottaville henkilöille, kuten terroristeille ja vakoojille.

Äärioikeistolainen terrorismi ja järjestäytyminen
Vaikka ääri-islamilainen terrorismi on ollut pitkään tiedustelupalveluiden ensisijainen huolenaihe, äärioikeistolaiset liikkeet, kuten Saksan Reichsbürger-verkosto, ovat nousseet keskeiseksi uhkaksi Euroopassa. Näiden ryhmien toiminnassa yhdistyvät aseellinen aktivismi, hallinnon vastustaminen ja salaliittoteoriat. Reichsbürger-liikkeen tapauksessa jäsenet suunnittelivat aseellista vallankaappausta, johon liittyi yhteyksiä Venäjän viranomaisiin.

Verkostoitumisen ja solurakenteen vuoksi tällaiset liikkeet ovat vaikeita paljastaa. Solut organisoituvat niin, etteivät jäsenet tunne koko verkostoa, ja hierarkkisessa viestinnässä käytetään salaisia menetelmiä. Tämä organisointimalli tekee tiedustelutyöstä monimutkaista ja altistaa yhteiskunnan nk. "nukkujien" uhalle eli henkilöille, jotka aktivoituvat vasta käskyn saatuaan.

Supon rooli ja resurssit
Suojelupoliisin toiminta on viime vuosina tehostunut, mutta virasto kärsii yhä riittämättömistä resursseista suhteessa sen tehtäväkentän vaativuuteen. Henkilötarkkailun kustannukset ovat huomattavia. Yhden kohdehenkilön tarkkailu kuuden kuukauden ajan voi maksaa jopa 300 000 euroa. Vuonna 2019 Supo arvioi terrorismintorjunnan kohdehenkilöitä olevan noin 390.
Teoreettisesti, mikäli jokaista heistä seurattaisiin yhtäjaksoisesti vuoden ajan, kokonaiskustannukset voisivat nousta jopa 234 miljoonaan euroon. Tämä on moninkertainen summa supon vuoden 2019 kokonaisrahoitukseen verrattuna, joka oli vain 50,9 miljoonaa euroa (Suojelupoliisin vuosikirja 2019, s. 16).

On siis selvää, että Suojelupoliisilla on käytössään vain hyvin rajalliset resurssit kohdehenkilöiden pitkäkestoiseen seurantaan. Näin ollen toiminta perustuu riskiperusteiseen priorisointiin ja ennakoivaan analyysiin.

Useat tarkkailtavista henkilöistä ovat radikaali-islamistisen ideologian vaikutuspiirissä ja ovat joko palanneet ulkomaisilta konfliktialueilta tai olleet yhteydessä jihadistisiin ryhmiin, kuten ISISiin tai al-Qaidan eri haaroihin. Supon tehtäväksi on jäänyt paitsi seurata näitä henkilöitä, myös torjua kotoperäistä radikalisoitumista, esimerkiksi somalialaistaustaisen al-Shabaabin kaltaisten organisaatioiden harjoittaman propagandan ja rekrytoinnin muodossa.

Kansainväliset uhkakuvat ja vastatoimet
Terrorismin uhka ei tunne rajoja. ISISin, al-Qaidan ja al-Shabaabin kaltaiset ryhmät ovat onnistuneet värväämään taistelijoita Euroopasta ja Suomestakin. Tiedusteluyhteistyö on olennaista, mutta jakaminen edellyttää luottamusta ja tasavertaista panostusta. Tässä mielessä Suomi on vielä resurssi- ja vaikutusvaltaisesti altavastaaja.

Yhdysvallat on ollut yksi näkyvimmistä toimijoista terrorisminvastaisessa sodassa. 9/11-iskujen jälkeen matkustamista, maksuliikennettä ja tietoliikennettä alettiin valvoa ennennäkemättömällä tavalla. NSA:n kaltaiset organisaatiot seurasivat al-Qaidan viestintää satelliittien ja televalvonnan avulla. Samalla tiettyjen valvontatoimien eettisyys on herättänyt kysymyksiä yksityisyyden ja vapauden rajoista.

Pommit, välineet ja taktiikat
Terroristit käyttävät teknologisesti yksinkertaisia mutta tehokkaita keinoja. Esimerkiksi matkapuhelimet, kuten Nokia 3310, ovat olleet autopommien sytyttiminä. City-pommien, reppupommien ja räjähdevöiden käyttö on korostanut terrorismin materiaalista saatavuutta, räjähteet voidaan valmistaa arkipäiväisistä kemikaaleista.

Tällaisten uhkien torjumiseksi viranomaiset ovat tehostaneet valvontaa erityisesti yleisötapahtumissa ja strategisilla alueilla. Valtiojohdon vieraillessa mobiiliverkkoja voidaan sulkea tilapäisesti. Teknologinen valmius yhdistettynä poliisitoimintaan on osa kansallisen valmiuden nostamista.

Yhteenveto
Terrorismin torjunta digitaalisessa aikakaudessa on monisyinen ja resurssi-intensiivinen tehtävä. Internetin mahdollistama hajautunut organisoituminen, vahva salaustekniikka ja monikulttuurinen rekrytointipohja tekevät ilmiöstä globaalin ja vaikeasti hallittavan.

Suomen lainsäädäntö on reagoinut kehitykseen hitaasti, mutta supo on sopeutunut muuttuvaan toimintaympäristöön tehokkaasti. Silti resurssit, kansainvälinen yhteistyö ja kansalaisten oma valppaus ovat kriittisiä tekijöitä tehokkaassa torjuntatyössä.

Tulevaisuudessa on tärkeää kehittää entistä älykkäämpiä analyysityökaluja, investoida verkkotiedusteluun ja varmistaa, että yhteiskunnan oikeusvaltioperiaate säilyy terrorin vastaisesta työstä huolimatta. Vain näin voidaan saavuttaa tasapaino turvallisuuden ja yksilönvapauden välillä.