Jaakko Laakso

Yritysturvallisuus > Vakoilu > Poliittinen vakoilu

Jaakko Laakso

Jaakko Laakson tarina on poikkeuksellinen luku suomalaisen poliittisen historian ja kylmän sodan ajan tiedustelupolitiikan risteyskohdassa. Hänen ympärilleen kietoutuvat kysymykset lojaliteetista, ulkovallan vaikutusyrityksistä, suomettumisen ilmapiiristä ja poliittisen vallan sisäisestä dynamiikasta.

Laakson toiminta, hänen laajat kontaktinsa Neuvostoliittoon ja maininnat Mitrohinin arkistossa tekevät hänestä yhden tunnetuimmista ja kiistellyimmistä suomalaisista poliitikoista, joiden nimi on liitetty KGB:n kontaktiverkostoihin.

Vaikka arkistomerkinnät eivät muodosta oikeudellista näyttöä, ne kertovat ajasta, jolloin poliittiset ja ideologiset yhteydet Moskovaan olivat yhtä aikaa sekä hyväksyttyjä että epäilyttäviä, sekä osa normaalia puolueyhteistyötä että tiedustelun potentiaalista pelikenttää.

Laakso oli keskeinen poliittinen toimija Suomessa, kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, vaikuttaja niin eduskunnassa kuin kansainvälisillä areenoilla. Hänen asemansa mahdollisti sen, että hän pystyi ylläpitämään suhteita, joita muilta olisi rajoitettu.

Tämä herätti kysymyksiä, joita viranomaiset, kollegat ja tutkijat pohtivat vuosikymmeniä, osin julkisesti, osin suljettujen ovien takana.

Laakso operoi ajassa, jossa poliittiset, journalistiset ja tiedustelulliset verkostot lomittuivat tavalla, joka hämärsi rajan normaalin yhteydenpidon ja ideologisesti motivoidun vaikuttamisen välillä. Laakson suhde KGB:hen, Stasiin, ulkomaisiin koulutuslaitoksiin ja jopa supoon piirtää kuvan järjestelmästä, jonka sisällä toimijat liikkuivat monimutkaisilla poluilla, toiset tiedostaen, toiset tietämättään.

Jaakko Laakso
Jaakko Laakso, entinen kansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja kommunistisen puolueen jäsen. Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen luonnehti Jaakko Laaksoa seuraavin sanoin: "Jaakko Laaksolla on omat neuvostoyhteytensä. Hän jos kukaan oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelun palveluksessa". Kertoja: Lauri Hokkanen (entinen taistolainen)

Laaksolla oli yhteydet Stasiin, KGB:n ja supon Seppo Tiitiseen. Seppo Tiitinen on suomalainen juristi ja valtionhallinnon pitkäaikainen virkamies. Tiitinen toimi supon päällikkönä vuosina 1978–1990. Presidentti Urho Kekkonen valitsi Seppo Tiitisen supon johtajaksi 8. 2.1978. Mukana päätöstä tekemässä olivat hallituksen keskustalaiset ja sosiaalidemokraattiset ministerit.

Laakson ja Seppo Tiitisen välistä suhdetta on luonnehdittu hyvin läheiseksi. Tiitisestä olisi ollut poliittista noitavainoa ryhtyä tutkimaan ystävällisen valtion kommunisteille antamaa rahoitusta. Tiitinen luopui myös käsitteen ”suomettuminen” käytöstä supossa.

Laakso toimi eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä ja sen varapuheenjohtajana vuosina 1991–2007. Puolueen eduskuntaryhmä käsitteli 1990-luvun alussa kansanedustaja Jaakko Laakson tapausta. Laakso sai edustajatovereiltaan vapauttavan tuomion ja sai jatkaa eduskuntatyötä myös puolustusvaliokunnassa.

Laakso sai vuonna 2018 elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvoston tiloihin, koska hänet todettiin toimineen Azerbaidžanin lobbarina vastoin neuvoston sääntöjä. Hänen väitettiin pyrkineen estämään neuvostoa arvostelemasta Azerbaidžanin ihmisoikeusloukkauksia.

Myöhemmin Laakso on aktiivisesti osallistunut mm. Nato-keskusteluun luennoitsijana ja esitelmöijänä mm. Suomen Rauhanpuolustajien järjestöjen tilaisuuksissa. Laakson mielestä Nato jäsenyys oli virhe ja hän suhtautui jäsenyyteen kriittisesti.

Vuonna 2014 julkistetussa aineistossa (ns. Mitrokhin Archive) mainitaan, että Laakso oli KGB:n yhteyshenkilö Suomessa peitenimellä "Jan" vuosina 1973–1976.

Venäjänkielinen arkistomerkintä:

"Ян" – Яакко Лааксо, активист молодёжного движения, живёт в Хельсинки. Завербован в 1973 году как доверительная связь. Работа с ним до 1976 года, прекращена из-за расшифровки оперработника резидентуры, у которого он был на связи.

Suomenkielinen käännös:
"Jan" – Jaakko Laakso, nuorisoliikkeen aktivisti, asuu Helsingissä. Rekrytoitu vuonna 1973 luottamukselliseksi yhteyshenkilöksi. Työ hänen kanssaan jatkui vuoteen 1976 asti, mutta se lopetettiin sen vuoksi, että residentuurin operatiivinen työntekijä, jonka kanssa hän oli yhteydessä, paljastui.

Paljastuneen operatiivisen työntekijän on kerrottu olleen KGB:n N-linjan Ernst Russak. Hänet poistettiin Suomesta 1976 Olavi Pihlmanin paljastuttua vakoojaksi. Tämän paljastumisen myötä monet KGB:n kontaktit ja verkostot joutuivat “jäihin”.

Arkistomerkintä kuuluu Mitrohinin arkistoon, joka on kokoelma KGB:n asiakirjoja, mutta sen sisältöä ei ole vahvistettu oikeudessa eikä se muodosta virallista syyllisyysnäyttöä. Mitään oikeudellista näyttöä tai tuomiota ei ole, eikä näin voida esittää, että Jaakko Laakso olisi toiminut tiedustelijana tai agenttina.

Neuvostoliiton käytännön mukaan KGB:n ei värvännyt asemamaan kommunistipuolueen jäseniä agenteiksi, mutta poikkeuksia teki illegaalilinjaksi (N-linja) kutsuttu yksikkö, joka vastasi peitettyjen identiteettien ja epävirallisten kontaktien käytöstä. Peite- ja diplomaattikoodistojen avulla N-linjan upseerit saattoivat toimia diplomaatteinakin, mutta todellinen tehtävä oli tiedustelu.

N-linjan tehtävä oli hyödyntää peitehenkilöllisyyksiä, epävirallisempia kontakteja ja luottamuksellisia yhteyshenkilöitä sekä ylläpitää verkostoja ulkomailla. Tällaiset merkinnät eivät kuitenkaan tarkoita, että henkilö olisi toiminut vakoojana tai tehnyt lainvastaisia tekoja. N-linja pystyi kuitenkin värväämään ja ohjailemaan kohdemaan omia kansalaisisia. Heidän tehtävänään saattoi olla tiedustelu, vaikutusvalta tai yhteyksien luominen.

Laakso opiskeli vuosina 1978-1979 Moskovassa yhteiskuntatieteiden instituutissa, joka oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean alainen puoluekoulu. Opetus tapahtui venäjäksi, mutta tulkit käänsivät opetuksen myös opiskelijoiden äidinkielelle. Opiskelu Moskovan puoluekoulussa oli tuohon aikaan tavallista kommunististen puolueiden aktiiveille ja liittyi puoluepoliittiseen koulutukseen, ei tiedustelukoulutukseen.

Moskovan puoluekoululla, virallisesti СССР:n kommunistisen puolueen puoluekorkeakoulu, КПСС Высшая партийная школа) tarkoitettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ideologista ja organisatorista koulutuslaitosta. Siellä koulutettiin sekä neuvostoliittolaisia että ulkomaisten kommunistipuolueiden jäseniä.

Kyse ei ollut KGB:n Red Banner Higher School of the KGB (Краснознамённая высшая школа КГБ СССР) vakoilukoulusta, mutta KGB:llä oli koulun opetuksessa rooli ja osa opetuksesta liittyi Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan, turvallisuusajatteluun ja kansainväliseen liikkeeseen. Vaikka varsinaisia KGB:n operatiivisia taitoja ei opetettu, niin opiskelijat saivat:

yleiskuvan KGB:n roolista valtionhallinnossa
ohjeita turvallisesta viestinnästä
käytännön neuvoja ulkomailla toimiville puoluekadereille:

varovaisuus
epävirallinen raportointi
kontaktipolitiikka

KGB upseerit pitivät ajoittain luentoja, erityisesti ulkomaalaisille opiskelijoille, koska nämä toimivat maissaan puolueiden johtotehtävissä ja olivat luonnollisia KGB:n kiinnostuksen kohteita.

Laaksoa on epäilty mm. KGB:n vakoojaksi, Stasin vakoojaksi ja suon kaksoisagentiksi. Laakso pitää epäilyjä salaliittoteorioina, jonka kärkihahmoa hän pitää Alpo Rusia. Laakso sai poikkeuksellisen vapaasti pitää yhteydet KGB:hen. Tämä herätti epäilyjä mahdollisesta roolista supon tietolähteenä.

Väitteen esitti rikostoimittaja Harri Nykänen, jonka mukaan supo oli suojellut Laaksoa 1980-luvun vakoilutapauksessa, jossa toimittaja Mats Dumell tuomittiin vankilaan. Nykäsen mukaan supon silloinen päällikkö Seppo Tiitinen olisi pelastanut Laakson syytteiltä. Seppo Tiitinen kiisti Nykäsen väitteen Jaakko Laakson saamasta erikoiskohtelusta. Harri Nykänen (1953–2023) oli suomalainen rikostoimittaja, kirjailija ja kustantaja, joka tunnettiin erityisesti rikosaiheisista teoksistaan ja pitkästä urastaan Helsingin Sanomien rikostoimittajana.

Laakso kritisoi myös Suomen yksipuolista kriittistä suhtautumista Neuvostoliiton harjoittamaan tiedusteluun, sivuuttaen täysin CIA:n harjoittaman vakoilutoiminnan. Laakson kertoman mukaan CIA jäi kiinni yrityksestä soluttaa oma henkilö presidentin linnan henkilökuntaan. Laakson mukaan CIA sai yrityksestä rangaistuksen ja joutui vähentämään henkilöstönsä määrää Suomessa. Lähde: (AlfaTV Päivän Soini 25.11.2025)

Laakso esittämä väite ei ole vahvistettavissa. Väite on olemassa vain Laakson kertomana. Julkisista lähteistä ei löydy dokumentoitua tapausta, jossa CIA olisi paljastunut soluttautumisesta Suomen valtion keskeiseen instituutioon ja saanut tästä virallisena seuraamuksena esimerkiksi henkilöstön vähentämisen.

Yhdysvaltain suurlähetystön virallinen historia ja julkiset tiedot kertovat, että Yhdysvallat on pitkin vuosikymmeniä ylläpitänyt suurlähetystöään Helsingissä ja legaatio (lähettilään johtama diplomaattinen edustusto) suljettiin vain toisen maailmansodan aikana, kun diplomaattisuhteet katkesivat vuonna 1944.

Julkista tietoa tai uutista, jossa dokumentoitaisiin, että Yhdysvaltain suurlähetystö Helsingissä olisi kohdannut karkotuksia tai henkilöstövähennyksiä vakoiluepäilyjen takia ei ole. Vaikka diplomaattien karkotukset ovat mahdollisia ja tapauksia on dokumentoitu muissa maissa. Toistaiseksi puuttuu näyttö, että näin olisi tapahtunut Yhdysvaltain edustuston osalta Suomessa.

Diplomaatit ja tiedusteluhenkilökunta voivat toimia osittain salassa. Jos karkotus tai henkilövähennys olisi tapahtunut ”salaisena” toimenpiteenä, on mahdollista, ettei se ole julkisesti ilmoitettu. Mutta tällöin yleensä edes lehdistö tai tutkimus tuo asian esiin.

KGB:n nimimerkintä “kontakti” tai “luottamuksellinen yhteyshenkilö” arkistossa ei kuitenkaan aina tarkoita, että henkilö olisi ollut aktiivinen vakooja. Neuvostoliiton tiedustelujärjestelmä oli paljon monimuotoisempi kontaktiverkosto.

Ernst Russak mainitaan länsimaisissa lähteissä ja suomalaisten kylmän sodan tutkijoiden kirjoituksissa KGB:n niin sanottuun “illegaalilinjaan” (N-linjaan) kytkeytyneenä tiedustelijana, joka toimi Neuvostoliiton Helsingin-lähetystössä.

Julkisissa lähteissä häntä on kuvattu diplomaattipeitteessä toimineeksi henkilöksi, jonka tehtäviin arvioidaan kuuluneen yhteyksien ylläpitäminen ja mahdollinen rekrytointitoiminta Suomessa.

1970-luvulla Russakin ja Aleksei Savinin on tutkimuskirjallisuudessa esitetty hoitaneen KGB:n yhteyksiä Suomeen. Heidän katsotaan toimineen tiedustelun palveluksessa, eivätkä he olleet lähetystön varsinaiseen poliittiseen osastoon kuuluneita diplomaatteja.

Russakin peitevirka “urheiluattaseana” oli tuolloin tyypillinen peite KGB-upseereille, sillä urheiludiplomatia tarjosi luontevan tavan solmia kontakteja laajoissa yhteiskuntaryhmissä.