Vakoilu

Yritysturvallisuus > Vakoilu

Vakoilu

Autoritääriset hallintokulttuurit ovat usein luonteeltaan syvästi epäluuloisia. Niitä määrittää krooninen vainoharhaisuus, joka ei ole vain satunnainen hallintotavan piirre vaan periytyvä ja järjestelmän sisäänrakentama psykologinen mekanismi. Vainoharhaisuus sinänsä on psykiatrian piirissä tunnettu oireyhtymä, jonka taustalla on todellisuuden vääristynyt tulkinta ja jatkuva uhkakokemus eli olosuhteet, jotka autoritäärisissä järjestelmissä eivät rajoitu yksilön henkilökohtaiseen psyykeen vaan muuntuvat osaksi poliittista ja hallinnollista toimintakulttuuria.

Vakoilu on vastenmielinen ilmiö, mutta samalla yksi keskeisimmistä autoritääristen valtioiden toimintamuodoista, joka toimii konkreettisena ilmentymänä tästä psykiatrisesta oireesta. Se heijastaa hallinnon syvää epäluottamusta toisia osapuolia kohtaan, ei ainoastaan kuviteltuja ulkopuolisia vihollisia, vaan usein myös omia kansalaisia ja virkamiehiä kohtaan. Ironista kyllä, tämä epäluottamus ulottuu myös avoimeen ja julkiseen tietoon, tieto, joka on kaikkien saatavilla, ei tunnu hallinnon silmissä riittävän uskottavalta tai käyttökelpoiselta.

Tästä syntyy erikoinen ristiriita. Tieto, jonka voisi saada "äiti Teresalta", ei koeta yhtä arvokkaaksi kuin salaiseksi vakoilun avulla hankittu tieto. Julkinen tieto menettää merkityksensä, koska autoritäärinen logiikka pitää vain salaista tietoa totena. Se, mikä on varastettu tai piilotettu ja sitten paljastettu, koetaan todellisempana ja arvokkaampana.

Tämä ilmiö ei ole irrationaalista hallinnolle itselleen. Vakoilun avulla hankittu tieto palvelee myös toista psykologista funktiota, se vahvistaa hallinnon omaa itsetuntoa. Se tuottaa hallinnon sisälle kokemuksen kyvykkyydestä ja ylemmyydestä. Jokainen onnistunut vakoiluoperaatio ei ainoastaan paljasta jotakin "totta" toisesta osapuolesta, vaan myös todistaa hallinnon omasta älykkyydestä ja voimasta. Samalla se luo sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kuin koko järjestelmä olisi osallistunut suureen ja salaperäiseen tehtävään.

Vakoilu ei ole vain tiedonhankinnan keino, vaan oire syvemmästä luottamuspulasta ja identiteettikriisistä, joka piinaa autoritäärisiä järjestelmiä. Se on oire paranoidista maailmankuvasta, jossa kaikki ovat potentiaalisia vihollisia, ja vain tieto, mutta ei mikä tahansa tieto, vaan salainen, pimeydestä kaivettu tieto, voi tuoda turvallisuutta, varmuutta ja merkitystä.

Asia Tapauksia

Vakoilulla tarkoitetaan salaista tiedonhankintaa, joka tapahtuu vastoin toisen henkilön, ryhmän tai valtion etua. Vakoilussa käytetään erilaisia teknisiä keinoja, kuten salakuuntelulaitteita, vakoiluohjelmistoja, ja kyberhyökkäyksiä.

Vakoilu voi olla laillista vakoilua harjoittavan valtion omien kansallisten lakien puitteissa, mutta vakoilun kohdevaltiossa vieraan valtion itse suorittama vakoilu on aina laitonta toimintaa. Kumppanimaiden tiedusteluorganisaatiot tekevät kuitenkin yhteistyötä ja voivat ottaa toisiltaan tietopyyntöjä ja vakoilutoimeksiantoja.

Vakoilu ja luvaton tiedustelutoiminta on säädetty rikoslaissa rangaistavaksi. Vakoilulla tarkoitetaan tiedustelutoimintaan liittyvää salaisten tiedonhankintamenetelmien kokonaisuutta, joiden avulla hankitaan tarkoituksellisesti ja vieraan valtion hyödyksi tai Suomen vahingoksi tietoa salassa pidettävistä asioista mm. mielipiteistä, mielialoista, aikomuksista, päätöksistä, suunnitelmista, järjestelyistä, tutkimuksista ja asiakirjoista.

Vakoiluun ja luvattomaan tiedustelutoimintaan liittymätön tiedustelutoiminta on pääsääntöisesti tavanomaista avointa tiedon keruuta julkisista asiakirjoista tai henkilölähteistä, jota ei suoriteta tarkoituksena hyödyttää tai vahingoittaa vierasta valtiota tai vaarantaa Suomen ulkomaansuhteita. Luvallista tiedustelutoimintaa harjoittavat mm. kaupalliset tiedonkeruupalveluita tarjoavat yritykset.

Suomessa vakoilu ja sen yritys on säädetty rikoslain (19.12.1889/39) 12 luvun 5 §:n (21.4.1995/578) mukaan rikokseksi. Rikoslaki määrittelee perusmuotoisen ja törkeän vakoilun. Laki jättää paljon tulkinnanvaraa, mutta olennainen seikka luvallisessa ja luvattomassa tiedonkeruussa on se, että luvaton tiedonkeruu tapahtuu vahingoittamistarkoituksessa.

Perusmuotoinen vakoilu

”Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.”

Luvaton tiedustelutoiminta
”Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Rikoslaki (19.12.1889/39) 12 luku 9 § (21.4.1995/578)

Bryssel vakoojien paratiisi
Bryssel on maailman vakoojien pääkaupunki ja paratiisi. Useat sadat vakoojat ympäri maailmaa tavoittavat Brysselissä kaikki ne henkilöt ja delegaatiot, joilla on hallussaan tai joilla on pääsy kaikkein arvokkaimpiin kaupallisiin, sotilaallisiin ja poliittisiin tietoihin.

Suomessa pääkaupunkiseutu vakoilun päänäyttämönä
Julkisuudessa esiintyneiden tietojen perusteella valtaosa vakoilusta tapahtuu Helsingissä sijaitsevien suurlähetystöjen kautta. Supon arvioiden mukaan Suomessa näyttäisi toimivan nykyisin noin 50 koulutettua vakoojaa, jotka edustavat eri maiden tiedustelupalveluita.

Heistä suurin osa työskentelee Kehä III:n sisäpuolella ”tunnustamattomina tiedustelijoina” esiintyen diplomaatteina, toimittajina, tutkijoina, liikemiehinä, stipendiaatteina tai opiskelijoina. Noin 80–90 prosenttia agenteista toimii diplomaattisen koskemattomuuden suojaamana. Lähetystösihteereillä, passitoimiston virkailijoilla ja diplomaattien puolisoilla saattaa olla myös tiedusteluun liittyviä operatiivista tehtäviä.

Pääkaupunkiseudulla tapahtuvat aktiviteetit eivät aina koske Suomen intressejä. Vieraiden valtion tiedusteluvirkailijoilla on myös eri osapuolten välisiä operaatioita, jotka tapahtuvat Suomen maaperällä. Venäjällä on Suomessa eniten diplomaatteja, toiseksi eniten Yhdysvalloilla ja kolmanneksi eniten Kiinalla. Sen jälkeen tulevat Saksa, Britannia ja Ranska. Lähde: (HS.fi 25.4.2007)

Vakoojista arviolta noin 30 keskittyy siviilitiedusteluun ja noin 20 sotilaallisten tietojen hankkimiseen. Eri lähteiden perusteella GRU:n agenttien osuus näyttäisi olevan noin kymmenen henkilön suuruusluokassa.

Vakoiluverkostot
Useat kansainväliset organisaatiot keräävät henkilö- ja yritystietoa internetistä. Kerättävää tietoa käytetään mm. henkilöprofiilien ja kaupallisten rekistereiden muodostamiseen sekä ylläpitoon.

Tietoja voidaan ryhmitellä eri kategorioihin esimerkiksi toimialan, iän, sukupuolen, tulojen, ostohistorian ja terveystietojen perusteella. Internet -verkkoa voidaan käyttää myös rikollisuuden paljastamiseen esimerkiksi tekijänoikeuksia loukkaavan toiminnan jäljittämiseen (kuka, mitä, missä, milloin).

Yrityksen ja henkilökunnan tulee olla selvillä siitä, että verkkoon lähetetyt luottamukselliset tiedot saattavat päätyä myös muun, kuin lähettäjän tarkoittaman yrityksen käsiin. Uudet äärettömän nopeat sovellukset sallivat ulkomaisille tiedustelupalveluille aiempaa paremmat edellytykset päästä kilpailijoiden dokumentteihin, joka edistää ratkaisevalla tavalla Internet -verkon käyttöä vakoilu- ja vastavakoilutarkoituksiin.

Agentit rakentavat laajoja vakoiluverkostoja, jotta analyytikot voivat toimia anonyymipalvelimien kautta turvallisesti omalta maaperältään. Agenttien värväämillä apulaisilla on usein jokin yhteinen kulttuurisidonnaisuus tai poliittinen näkemys. Internet -vakoiluverkostoissa osapuolet kommunikoivat toisiaan tapaamatta, jolloin kaikista sidonnaisuustekijöistä muodostuu erittäin tärkeitä luotettavuuden varmentajia.

Maailmalla toimii useita vakoiluverkostoja, jotka ovat erikoistuneet yritys- ja valtiosalaisuuksien kaappaamiseen. Eräs vakoiluverkosto hankki tietoja Intian avaruusohjelmasta tarjoamalla avaruustutkimuksen parissa työskenteleville henkilöille rahaa ja seksiä. Intian puolustustutkimuksen instituutin tutkija Sreedhar kommentoi "Tämä tulee olemaan erittäin tuhoisaa"

Kansallisen turvallisuuden käsite
Kansallisen turvallisuuden käsitettä ei ole määritelty yksiselitteisesti. Samoin teot, jotka vaarantavat kansallisen turvallisuuden ovat tulkinnanvaraisia. Ehdotuksessa sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (ISBN verkkojulkaisu: 978-951-25-2899-8, sivu 28) on otettu kantaa kansalliseen turvallisuuteen. Yhteiskunnan tärkein suojattava etu on valtion itsemääräämisoikeus, johon liittyy mm.

valtion johtaminen
kansainvälinen toiminta
puolustuskyky
sisäinen turvallisuus
talouden ja infrastruktuurin toimivuus
väestön toimeentuloturva ja toimintakyky.

Teot, jotka vaarantavat edellä mainitut edut vaarantavat kansallisen turvallisuuden. Viranomaisia, jotka vastaavat kansallista turvallisuutta vaarantavien tekojen torjunnasta, kutsutaan kansallisen turvallisuuden viranomaisiksi.

Edellä kuvatusta kansallisen turvallisuuden määrittelystä on mahdollista tehdä johtopäätös, että oleelliset kansallista turvallisuutta vaarantavat teot eivät liity vakoiluun tai yksittäisiin tietovuotoihin, vaan instituutioiden epäonnistuneisiin päätöksiin, jotka vaikuttavat epäsuotuisasti yhteiskunnan ja kansantalouden tilaan.

Vakoilussa hyödynnetään kaikkia mahdollisia informaatiokanavia ja metodeja. Väite, että vakoilussa olisi kyse yksinomaan kansallisesta turvallisuudesta, kuten esimerkiksi terrorismin torjunnasta ei ole totta. Kyse on myös mittavasta poliittisesta vakoilusta ja talousvakoilusta. Tiedustelupalvelut värväävät edelleen henkilöitä, joiden avulla on mahdollista hankkia turvaluokiteltuja tietoja.

Tunnetun taloushistorian aikana maailmassa ei ole koskaan vallinnut aitoa vapaata globaalia kilpailua, eikä sellaista tilannetta ole näköpiirissäkään. Vakoilua harjoittavien valtioiden monikansalliset yritykset saavat jatkuvasti perusteetonta kilpailuetua mm. tiedustelupalveluiden hankkimista tiedoista, eikä tilanne ole muuttumassa.

Vakoilu ei päättynyt kylmän sodan loppumiseen
Venäjän toiminta on ollut ja on edelleen Suomen kansallisen turvallisuuden suurin uhka. Nykyisin tämä uskalletaan todeta ääneen, toisin kuin kylmän sodan aikana. Venäjä on kertonut julkisuudessa kohtelevansa Suomea epäystävällisenä valtiona ja todennut Suomen olevan Natoon liittymisen jälkeen yksi Venäjän potentiaalisista ydiniskun kohteista.

Voiko tämän vakavampaa uhkausta esittää. Sen rinnalla Venäjän Suomeen kohdistuva vakoilu ja muu vaikuttaminen kuulostavat vähäpätöisilta uhkilta. Poikkeuksena on kuitenkin se, että vakoilu ja muu vaikuttaminen on jatkuvaa ja konkreettista yhteiskuntaan sekä yrityksiin kohdistuvaa toimintaa, ei retoriikkaa.

Supon vastatiedustelu on onnistunut karkottamaan tiedustelu-upseereita ja samalla heikentämään Venäjän henkilötiedustelun aktiviteetin tasoa. Uhka ei ole kuitenkaan poistunut. Meillä on aina ollut joukko suomalaisia toimijoita myös poliittisia, joiden missio on toimia isänmaan etujen vastaisesti Venäjän hyväksi. Näihin toimijoihin ei yhteiskunnassa ole toistaiseksi puututtu.

Euroopan unionissa toimii nykyisin kolme tiedusteluun keskittynyttä toimielintä, Bernin ryhmä, Europol ja Euroopan Unionin sotilasesikunta. Bernin klubi (Club de Berne) on vuonna 1971 perustettu tiedusteluyhteisöjen keskustelufoorumi, johon kuuluu 28 EU valtion tiedustelupalveluiden johtajat sekä Norja ja Sveitsi. Foorumi perustuu vapaaehtoiseen tiedustelutietojen, kokemusten ja näkemysten vaihtoon. Foorumissa ei tehdä päätöksiä.

Neuvostoliiton luhistuttua Suomi haluttiin mukaan lännen tiedustelupalvelujen toimintaan. Loppuvuodesta 1992 Suomi hyväksyttiin Tanskan ehdotuksesta Bernin klubiin, läntisen Euroopan turvallisuuspalveluiden päälliköiden yhteenliittymään. Tanska oli liittynyt Bernin klubin jäseneksi jo vuonna 1972.

Läntiseen tiedusteluyhteisöön liittymistä valmisteltiin Suomen sodanjälkeisen ajan suurimmalla saniteettioperaatiolla. Talvella 1992 presidentti Mauno Koivisto, pääministeri Esko Aho, sisäministeri Mauri Pekkarinen ja ulkoministeri Paavo Väyrynen hyväksyivät supon päällikön Eero Kekomäen esityksestä karkottaa Suomesta yksitoista venäläisdiplomaattia. Suomi halusi luopua Tiitisen ajan löysästä linjasta, eikä enää hyväksynyt muualla paljastuneita ja karkotettuja tiedustelu-upseereita Suomeen "diplomaateiksi". Lähde: (iltalehti.fi 7.1.2017)

Tiistaina 6.6.2023 Suomi toteutti toiseksi suurimman saniteettioperaation karkottamalla yhdeksän Venäjän suurlähetystössä diplomaattistatuksella työskennellyttä vakoojaa. Supon apulaispäällikkö Teemu Turunen vahvisti STT:lle, että kyse oli Venäjän tiedustelu-upseereista. Tiedustelu-upseerilla viitataan yleensä Venäjän sotilastiedustelu GRU:n vakoojiin. Ulkoministeri Pekka Haaviston lausuman mukaan karkotetut edustivat "erilaisia turvallisuusorganisaatioita".

Karkotukset tapahtuivat supon aloitteesta, mutta asiasta päätettiin Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa (TP-UTVA). Lähteet: (mtvuutiset.fi 6.6.2023, 7.6.2023, is.fi 6.6.2023, 7.6.2023, hs.fi 6.6.2023, 7.6.2023)

Tiedustelutoiminta on pääsääntöisesti laillista toimintaa. Rikoslaissa on kuitenkin maanpetoksellisena toimintana sanktioitu kaksi tiedustelutoimintaan liittyvää keskeistä tekoa, luvaton tiedustelu ja vakoilu (myös törkeä vakoilu). Näiden lisäksi on elinkeinorikoksena sanktioitu yritysvakoilu. Tiedustelumenetelmien käyttö etenee tiedustelun tavoitteesta ja tuloksista riippuen avoimien menetelmien käytöstä harmaalle alueelle päätyen mahdollisesti myös laittomien menetelmien käyttöön.

Supon vuosikertomuksen mukaan Suomeen kohdistuva tiedustelutoiminta on pysynyt 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä määrällisesti ja laadullisesti samanlaisena. Tietojen hankinta julkisista tietolähteistä on laajamittaista. Tästä huolimatta ulkomaisen tiedusteluhenkilöstön määrässä ei ole tapahtunut vähennystä, joka supon mukaan osoittaa, että turvaluokiteltujen tietojen hankkiminen perinteisen vakoilun avulla ei ole menettänyt merkitystään.

Supon päällikkö Ilkka Salmen mukaan vakoilu ei loppunut kylmän sodan päättymiseen. Supo on hyvin tietoinen Suomessa toimivista tiedusteluvirkailijoista. Supo oli jo edellisen johtajansa suulla varoittanut, että Venäjä on palannut poliittisessa tiedustelussa vanhaan KGB-tyyliseen värväykseen.

Ilkka Salmen mukaan turvallisuusyhteistyö ja tiedustelutietojen vaihto eri valtioiden tiedusteluvirkailijoiden kanssa on välttämätöntä, mutta sopimattomaan toimintaan puututaan. Salmi ei halunnut kommentoida vieraiden valtioiden tiedusteluvirkailijoiden tarkkaa määrää, mutta myönsi tiedusteluvirkailijoiden määrän osuvan 5-200 henkilön suuruusluokkaan. Lähde: (TV1:n Ykkösaamu 17.1.2009)

Supon eduskunnan hallintovaliokunnalle antamassa lausunnossa todetaan, että ulkomaisten tiedusteluorganisaatioiden Suomen valtion turvallisuusintresseihin kohdistama tiedustelu on operatiivisesti arvioituna perinteistä henkilötiedustelua (HUMINT) ja verkkovakoilua (COMINT). Vakoilu on luonteeltaan laajamittaista ja pitkäkestoista sekä jatkuvaa. Ulkomaalaisten tiedustelu-upseerien määrä on Suomen väkilukuun suhteutettuna yksi länsimaiden suurimpia. Lähde: (Lausunto 27.9.2016 Dnro 343/2016)

Vakoilutoiminnan painopisteiden muutokset
Suomessa tuomittiin vakoilusta vuosina 1945–2002 kaikkiaan 137 henkilöä. Tuomituista kymmenen oli naisia. Sodan jälkeisinä vuosina eräs keskeinen vakoilijaryhmä koostui Neuvostoliittoa ja kommunismia vastustavista henkilöistä. Tuomitut olivat hyvin koulutettuja, sivistyneitä ja varakkaita.

Toinen vakoilijaryhmä koostui neuvostoliittolaisista ”pintavakoilijoista”, jotka ylittivät rajan laittomasti ja operoivat rajaseuduilla. Pintavakoilijat värväsivät tietolähteikseen rajaseudun asukkaita ja tiedustelivat asukkailta paikallisista olosuhteista ja tapahtumista. On ymmärrettävää, että kaikkien palveluiden ulottumattomissa ja puutteellisissa oloissa eläville rajaseudun asukkaille saattoi olla ylivoimaista vastustaa tarjolla olevaa vodkaa, kaviaaria ja muita houkutuksia.

Kolmas vakoilijaryhmä koostui Naton värväämistä entisistä suomalaisista kaukopartiomiehistä, jotka tekivät tiedusteluretkiä rajan yli Neuvostoliiton puolelle. Kaukopartiomiesten käyttö vakoilutoiminnassa hiipui 1960-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen vakoilusatelliittien ja muun ilmakuvatiedustelun (IMINT) kehityksen myötä.

Vakoilu keskittyi 1960-1970-luvuilla kaupunkeihin pääsääntöisesti poliittisen aatteen omaavien tiedonantajien avustamana. Suomessa arvellaan toimineen noin 50 vakoilijaa, joiden motiivi oli lähinnä aatteellinen tai sisäpoliittinen. Tietolähteistä noin 40 vakoili KGB:lle ja noin 10 CIA:lle. Lähde: (hs.fi 17.6.2001)

Maailmanlaajuisen kybertoimintaympäristön kehittyminen sai alkunsa 1990-luvulla, jolloin vakoiluoperaatioiden painopiste siirtyi vähitellen julkiseen verkkoon. Nykyisin elämme maailmassa, jossa kybervakoilu on uusi normaali. Kybervakoilu ei kuitenkaan pystynyt korvaamaan kokonaan perinteistä vakoilua. Kaikkein salaisimman tiedon hankkiminen edellyttää edelleen perinteisin keinoin tapahtuvaa soluttautumista eri organisaatioihin ja organisaation sisällä olevien myyrien käyttöä.

Kybervakoilun painopisteen kasvaessa analyytikoille tarjoutui mahdollisuus kerätä, koostaa ja analysoida eri lähteistä saatuja tietoja aiempaa helpommin askel askeleelta loogisiksi informatiivisiksi kokonaisuuksiksi. Kybervakoilun avulla hankituilla tiedoilla ei tarvitse olla välitöntä käyttöä ja eheyttä. Tiedustelupalvelut keräävät ja varastoivat tietoa vastaisuuden varalle mahdollista tulevaa käyttötarvetta varten, jolloin eri lähteistä saatuja tietoja yhdistellään suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Supon vuosikertomuksen mukaan se käynnisti vuonna 2013 useita esitutkintoja, jotka koskivat viranomaisten tietojärjestelmiin kohdistuneita valtiollisia verkkohyökkäyksiä, joissa oli syytä epäillä tapahtuneen vakoilua.

Verkkohyökkäykset paljastuivat kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden toimesta. Valtiollisen hyökkääjän identifiointi on erittäin ongelmallista. Vieraiden valtioiden tiedustelupalveluissa toimiviin hakkereihin ei voida kohdistaa poliisin pakkotoimia. Hakkerit on koulutettu harhauttamaan vastapuolen tutkijat ja piilottamaan alkuperäinen hyökkäyksen lähde.

Hakkereiden käytössä on työkaluja, tekniikoita ja menettelyjä, joilla omat jäljet peitetään ja vastapuolen tutkijat harhautetaan uskomaan hyökkäyksen tulleen toisen hallituksen suorittamana. Tyypillisesti hyökkäysoodiin liitetään toiseen valtioon viittaavia todisteita, kuten merkistöjä.

Ulkoasianministeriöön kohdistuneen kyberhyökkäyksen osalta kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen Suomessa rikoslain 12 luvun nojalla aloitettu esitutkinta, joka koski tietoverkkojen kautta tehtyä törkeää vakoilutekoa. Lähde: (supo vuosikertomus 2013)

Kaikki valtiolliset toimijat pyrkivät käyttämään kyberhyökkäyksissä välikäsiä esimerkiksi peiteorganisaatioita, jolloin hyökkäyksen takana olevasta todellisesta toimijasta ei jää todisteita. Hyökkäyksen takana oleva toimija joudutaan arvioimaan muiden tosiasioiden pohjalta, kuten esimerkiksi:

mihin organisaatioon hyökättiin?
mikä oli hyökkäystapa ja tapahtumien kehityskulku?
oliko muita vastaavia hyökkäystapoja ja kehityskulkuja tiedossa?
mitä tietoja hyökkääjä sai haltuunsa?
mihin tietoja on mahdollista käyttää?
kuka varastetuista tiedoista todennäköisemmin hyötyy?

Nykyisin vakoiluun liittyvä aktiviteetti voi kohdistua mihin tahansa asiaan tai ilmiöön esimerkiksi yksityishenkilöön, yritykseen, yhteiskunnan rakenteisiin tai poliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Tiettyyn asiaan tai ilmiöön kohdistuva vakoiluaktiviteetti kohdistuu ensisijaisesti julkisista lähteistä saataviin tietoihin. Tietoja täydennetään tarpeen mukaan eri lähteistä, jotka eivät ole julkisia. Tätä informaatiotarvetta varten tiedustelupalvelut joutuvat rakentamaan tiedottaja- ja vakoiluverkostoja.