Stressihäiriöiden hallinta - SecMeter

Trauma ja posttraumaattinen stressihäiriö

Traumaattinen tapahtuma on vahingoittava tai hengenvaarallinen kokemus, joka voi aiheuttaa voimakkaan psykologisen stressireaktion. Tällaisessa tilanteessa henkilö altistuu todelliselle tai koetulle hengenvaaralle, vakavalle vammalle tai väkivallalle. Trauma voi kohdistua suoraan henkilöön, tai hän voi todistaa tapahtumaa muiden kohdalla.

Posttraumaattisen stressihäiriön virallinen määritelmä perustuu kansainvälisiin lääketieteellisiin diagnoosijärjestelmiin, erityisesti DSM-5-TR:ään (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) ja ICD-11:een (International Classification of Diseases). Häiriö tunnetaan nimellä Post-traumatic stress disorder.

Sana posttraumaattinen tarkoittaa kirjaimellisesti trauman jälkeen ilmeneviä psykologisia tai fysiologisia reaktioita. Näillä viitataan trauman mahdollisiin pitkäaikaisiin vaikutuksiin yksilön psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Stressijärjestelmän evolutiivinen tausta

Ihmisen stressireaktio on evoluution aikana kehittynyt mekanismi, jonka tarkoituksena on lisätä selviytymisen todennäköisyyttä vaaratilanteessa. Kun ihminen kohtaa uhkan, autonominen hermosto aktivoituu nopeasti.

Tätä reaktiota kutsutaan yleisesti taistele tai pakene -reaktioksi. Sen aikana elimistössä tapahtuu useita fysiologisia muutoksia:

• sydämen syke kiihtyy
• hengitys nopeutuu
• lihasten verenkierto lisääntyy
  
• tarkkaavaisuus kasvaa
• kiputuntemus voi tilapäisesti heiketä.

Stressireaktion tarkoituksena on valmistaa keho nopeaan toimintaan. Useimmissa tilanteissa tämä reaktio rauhoittuu uhkan poistuttua. Posttraumaattisessa stressihäiriössä stressijärjestelmä voi kuitenkin jäädä kroonisesti aktivoituneeseen tilaan.

Posttraumaattinen stressihäiriö on suhteellisen yleinen mielenterveyden häiriö. Tutkimukset eri maissa osoittavat, että elinaikainen PTSD-esiintyvyys väestössä on keskimäärin noin 5–8 prosenttia.

Traumaattiset kokemukset ovat kuitenkin huomattavasti yleisempiä. Arvioiden mukaan jopa 60–70 prosenttia ihmisistä kokee elämänsä aikana ainakin yhden merkittävän traumaattisen tapahtuman. Tämä tarkoittaa, että vain osalle traumalle altistuneista henkilöistä kehittyy PTSD.

Sukupuolierot

Tutkimusten mukaan PTSD:n esiintyvyys on keskimäärin suurempi naisilla kuin miehillä. Tämän eron taustalla ei ole yksinomaan biologisia tekijöitä, vaan myös erot trauma-altistuksessa. Naiset altistuvat keskimäärin useammin tietyntyyppisille traumoille, kuten väkivallan eri muodoille.

PTSD:n oireet

Uudelleenkokeminen tarkoittaa traumaattisen tapahtuman palaamista mieleen toistuvasti ja usein hallitsemattomasti. Tyypillisiä ilmenemismuotoja ovat traumaattiseen tapahtumaan liittyvät muistot, painajaiset sekä voimakkaat tunnereaktiot tilanteissa, jotka muistuttavat traumasta.

Flashbackit voivat olla erityisen voimakkaita kokemuksia, joissa henkilö kokee traumaattisen tapahtuman uudelleen ikään kuin se tapahtuisi nykyhetkessä. Monet PTSD oireista kärsivät ihmiset pyrkivät välttämään kaikkea, mikä muistuttaa traumaattisesta kokemuksesta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi:

• tiettyjen paikkojen välttämistä
• tiettyjen ihmisten välttämistä
• traumaan liittyvien keskustelujen välttämistä.

Vaikka välttämiskäyttäytyminen voi lyhyellä aikavälillä vähentää ahdistusta, se usein ylläpitää oireita pitkällä aikavälillä.

Trauma voi myös vaikuttaa merkittävästi siihen, miten ihminen näkee itsensä ja ympäröivän maailman. Tyypillisiä muutoksia ovat esimerkiksi:

• syyllisyyden tunne
• häpeä
• pessimistinen maailmankuva
• kiinnostuksen menetys aiemmin merkityksellisiin asioihin.

Ylivireystila on yksi PTSD:n keskeisistä oireista. Se voi ilmetä esimerkiksi:

• unettomuutena
• ärtyneisyytenä
• keskittymisvaikeuksina
• voimakkaana säikähdysreaktiona.

Neurobiologiset mekanismit

Mantelitumake (amygdala) osallistuu pelon ja uhkan havaitsemiseen sekä pelkoreaktioiden käynnistämiseen. PTSD:ssä mantelitumakkeen aktiivisuus on usein kohonnut. Tämä voi johtaa siihen, että henkilö reagoi voimakkaasti myös suhteellisen vähäisiin tai epäselviin uhkavihjeisiin.

Hippokampus osallistuu muistien järjestämiseen ja tapahtumien kontekstualisointiin. Tutkimuksissa on havaittu, että PTSD-potilailla hippokampuksen tilavuus voi keskimäärin olla pienempi kuin vertailuryhmissä. Tämä saattaa liittyä traumamuistojen voimakkaaseen emotionaaliseen lataukseen sekä vaikeuksiin erottaa menneisyyden tapahtumia nykyhetkestä kokemuksellisella tasolla.

Prefrontaalinen aivokuori (otsalohkon etuosassa sijaitseva aivoalue) osallistuu tunteiden säätelyyn, tarkkaavaisuuden ohjaukseen ja päätöksentekoon. PTSD:ssä tämän alueen kyky säädellä mantelitumakkeen pelkoreaktioita voi olla heikentynyt, mikä voi osaltaan ylläpitää voimakkaita stressi- ja pelkoreaktioita.

Stressihormonijärjestelmä

Stressireaktioon osallistuu hypotalamus–aivolisäke–lisämunuaisakseli (HPA-akseli), joka säätelee elimistön stressivastetta ja kortisolin eritystä. PTSD:ssä tämän järjestelmän säätelyssä on havaittu muutoksia, jotka vaikuttavat stressihormonien tuotantoon sekä stressireaktioiden palautumiseen.

Psykologiset mekanismit

Trauma voi vaikuttaa syvästi muistin ja oppimisen prosesseihin. Traumaattiset kokemukset voivat muuttaa tapaa, jolla ihminen käsittelee uhkaa, tulkitsee ympäristöä ja reagoi stressaaviin tilanteisiin. Keskeisiä psykologisia mekanismeja ovat esimerkiksi:

• pelkoehdollistuminen
• traumamuistin vahvistuminen
• välttämiskäyttäytyminen
• uhkaan liittyvien ärsykkeiden liiallinen tulkinta.

Nämä prosessit voivat ylläpitää oireita pitkään traumaattisen tapahtuman jälkeen ja vaikeuttaa traumaan liittyvien muistojen käsittelyä.

Sosiaaliset vaikutukset

PTSD vaikuttaa usein laajasti ihmisen sosiaaliseen elämään. Häiriö voi heikentää yksilön kykyä ylläpitää ihmissuhteita sekä osallistua työelämään ja sosiaaliseen toimintaan. Mahdollisia seurauksia ovat esimerkiksi:

• ihmissuhdeongelmat
• työkyvyn heikkeneminen
• sosiaalinen eristäytyminen
• lisääntynyt päihteiden käyttö.

Lisäksi PTSD voi lisätä riskiä muihin mielenterveyden häiriöihin, kuten masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin.

Fyysiset terveysvaikutukset

PTSD ei vaikuta ainoastaan psykologiseen hyvinvointiin, vaan myös fyysiseen terveyteen. Traumaattinen stressi voi vaikuttaa elimistön useisiin biologisiin järjestelmiin. Tutkimuksissa PTSD on yhdistetty esimerkiksi:

• sydän- ja verisuonitauteihin
• immuunijärjestelmän muutoksiin
• krooniseen kipuun
• unihäiriöihin.

Pitkäaikainen stressi voi vaikuttaa moniin kehon järjestelmiin, kuten hermostoon, hormonijärjestelmään ja immuunijärjestelmään.

Hoito

Tehokkaita hoitomuotoja PTSD:n hoidossa ovat esimerkiksi:

• traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapia
• altistusterapia
• EMDR-terapia.

EMDR-terapia (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) on psykoterapeuttinen hoitomenetelmä, jota käytetään erityisesti traumaperäisten häiriöiden, kuten PTSD:n hoidossa.

Menetelmän tarkoituksena on auttaa potilasta käsittelemään traumaattisia muistoja uudelleen, niin että ne eivät enää aiheuta yhtä voimakasta ahdistusta. Tämä prosessi auttaa aivoja käsittelemään traumaattista muistoa uudella tavalla.

Edellä mainituissa hoitomuodoissa traumaattisia muistoja käsitellään turvallisessa terapeuttisessa ympäristössä tavoitteena vähentää traumaan liittyvää ahdistusta ja muuttaa haitallisia ajatus- ja käyttäytymismalleja.

Lääkehoidossa käytetään usein SSRI-ryhmän masennuslääkkeitä sekä muita ahdistuneisuutta lievittäviä lääkkeitä. Lääkityksen tavoitteena on vähentää esimerkiksi ahdistuneisuutta, unihäiriöitä ja muita PTSD:n oireita.

Perheen, läheisten ja yhteisön tarjoama sosiaalinen tuki on tärkeä tekijä traumasta toipumisessa. Sosiaalinen tuki voi auttaa yksilöä käsittelemään traumaattisia kokemuksia sekä vahvistamaan psykologista resilienssiä.

Paniikkihäiriön ja PTSD:n välinen yhteys

PTSD (Post-traumatic stress disorder) ja paniikkihäiriö (Panic disorder) ovat kaksi eri mielenterveyden häiriötä, mutta niillä on useita yhteisiä piirteitä ja ne voivat esiintyä myös samanaikaisesti. Molemmat häiriöt liittyvät voimakkaisiin ahdistusreaktioihin ja kehon stressijärjestelmän aktivoitumiseen.

Yksi keskeinen yhteys näiden häiriöiden välillä liittyy paniikkikohtauksiin. PTSD:stä kärsivillä henkilöillä voi esiintyä paniikkikohtauksia erityisesti tilanteissa, jotka muistuttavat traumaattisesta tapahtumasta. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi tietyt paikat, äänet tai muut ärsykkeet, jotka laukaisevat traumamuiston. Tällöin paniikkioireet ovat usein yhteydessä traumaattisen kokemuksen aktivoitumiseen.

Paniikkihäiriössä paniikkikohtaukset voivat puolestaan esiintyä ilman selkeää ulkoista syytä. Kohtaukset voivat alkaa äkillisesti ja aiheuttaa voimakkaita fyysisiä oireita, kuten sydämentykytystä, hengenahdistusta, vapinaa tai voimakasta pelon tunnetta.

Tutkimusten mukaan PTSD:n yhteydessä esiintyy usein myös muita mielenterveyden häiriöitä, kuten masennusta ja erilaisia ahdistuneisuushäiriöitä. Tätä ilmiötä kutsutaan komorbiditeetiksi, eli usean häiriön samanaikaiseksi esiintymiseksi. Joillakin henkilöillä PTSD ja paniikkihäiriö voivat esiintyä rinnakkain, mikä voi lisätä oireiden voimakkuutta ja vaikeuttaa arjessa selviytymistä.

Vaikka häiriöillä on yhteisiä piirteitä, niiden välillä on myös keskeisiä eroja. PTSD liittyy aina traumaattiseen tapahtumaan ja siihen liittyvien muistojen tai tilanteiden uudelleenkokemiseen. Paniikkihäiriö sen sijaan ei välttämättä liity yksittäiseen traumaattiseen kokemukseen, vaan sen keskeinen oire on toistuvat paniikkikohtaukset.

PTSD:n ja paniikkihäiriön välinen yhteys osoittaa, kuinka trauma voi vaikuttaa ihmisen stressijärjestelmään ja lisätä alttiutta voimakkaille ahdistusreaktioille. Tämän vuoksi molempien häiriöiden tunnistaminen ja asianmukainen hoito on tärkeää, jotta yksilö saa tarvitsemansa tuen ja hoidon.

Lähiesimiehen rooli PTSD-oireiden havaitsemisessa työpaikalla

Traumaattisen tapahtuman jälkeen työpaikalla lähiesimies on usein ensimmäinen henkilö, joka voi havaita työntekijän hyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia. Esimiehen tehtävänä ei ole tehdä lääketieteellistä diagnoosia, mutta hän voi tunnistaa käyttäytymisen, työkyvyn ja hyvinvoinnin muutoksia, jotka saattavat viitata traumaperäiseen stressireaktioon tai PTSD reaktioon.

Varhainen havainnointi on tärkeää, sillä se mahdollistaa työntekijän ohjaamisen tuen ja hoidon piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Yksi keskeinen havaintokohde on muutokset työntekijän käyttäytymisessä. Traumaattisen kokemuksen jälkeen työntekijä saattaa vetäytyä työyhteisöstä, vaikuttaa jatkuvasti jännittyneeltä tai olla tavallista varautuneempi.

Joissakin tapauksissa työntekijä voi myös reagoida voimakkaasti yllättäviin ääniin tai tilanteisiin. Tällaiset muutokset voivat viitata siihen, että henkilö on edelleen voimakkaan stressireaktion vaikutuksen alaisena.

Toinen tärkeä havaittava tekijä liittyy työkyvyn muutoksiin. Trauma voi heikentää keskittymiskykyä, muistia ja päätöksentekoa, mikä voi näkyä työtehtävien suorittamisessa.

Työntekijällä voi esiintyä virheiden lisääntymistä, työtehon laskua tai lisääntyneitä sairauspoissaoloja. Joissakin tilanteissa työntekijä voi myös epäröidä palata sellaisiin työtehtäviin, jotka muistuttavat tapahtuneesta traumasta.

Trauma voi näkyä myös tunne-elämän muutoksina. Esimies saattaa huomata työntekijässä lisääntynyttä ärtyneisyyttä, hermostuneisuutta tai alakuloisuutta. Joillakin henkilöillä voi esiintyä myös tunne-elämän turtumista tai vaikeutta ilmaista tunteitaan.

Yksi PTSD:lle tyypillisistä ilmiöistä on välttämiskäyttäytyminen. Työntekijä saattaa pyrkiä välttämään paikkoja, tilanteita tai työtehtäviä, jotka muistuttavat traumaattisesta tapahtumasta. Tämä voi ilmetä esimerkiksi haluttomuutena osallistua asiakaspalvelutilanteisiin tai keskustella tapahtuneesta.

On tärkeää huomata, että traumaattisen tapahtuman jälkeen lyhytaikaiset stressireaktiot ovat tavallisia ja usein normaaleja. Huolestuttavaa on kuitenkin se, jos oireet jatkuvat useita viikkoja tai kuukausia ja alkavat vaikuttaa työntekijän toimintakykyyn tai työkykyyn.

Mikäli esimies havaitsee tällaisia muutoksia, hänen tulisi pyrkiä keskustelemaan työntekijän kanssa luottamuksellisesti ja tarjota tukea. Tarvittaessa työntekijä voidaan ohjata työterveyshuollon tai muun ammatillisen tuen piiriin.

Varhainen tuki ja oikea-aikainen ohjaus voivat merkittävästi edistää työntekijän toipumista ja vähentää traumaperäisten oireiden pitkittymisen riskiä.