Kiista supon asemasta

Yritysturvallisuus > Suojelupoliisi

Kiista supon asemasta ja ohjauksesta

Sisäministerin tavoitteena on siirtää supo poliisiosaston alaisuuteen. Ministeriö on luopumassa kansallisen turvallisuuden yksiköstä, joka on viime vuodet tulosohjannut supoa.

Suomen sisäisen turvallisuuden toimintaympäristö on kokenut viime vuosina huomattavan muutoksen. Kasvavat hybridivaikuttamisen muodot, kyberuhkien monimutkaistuminen sekä geopoliittisen tilanteen jyrkentyminen ovat nostaneet esiin tarpeen selkeyttää viranomaisten rooleja ja vastuita.

Tämän muutoksen keskellä sisäministeriö on esittänyt Kansallisen turvallisuusyksikön lakkauttamista ja sen tehtävien jakamista muille hallinnon sektoreille. Päätöstä on perusteltu hallinnollisilla, operatiivisilla ja strategisilla syillä.

Uudistuksen valmistelu on alkanut ja tavoite on tehdä päätökset vuoden 2025 puolella niin, että muutokset tulisivat voimaan vuoden 2026 alusta.

Suomen turvallisuus- ja tiedustelupalveluiden institutionaalinen asema on ollut 2020-luvulta lähtien jatkuvan poliittisen keskustelun kohteena, kun kansainvälisen toimintaympäristön muutos, hybridivaikuttaminen ja Nato-jäsenyys ovat haastaneet perinteiset hallintorakenteet.

Supon institutionaalinen asema on noussut viime vuosina yhdeksi suomalaisen turvallisuuspolitiikan keskeisimmistä jännitteistä. Pääministerin oma ehdotus siirtää supo sisäministeriön alaisuudesta Valtioneuvoston kansliaan (VNK) edustaa yhtä merkittävimmistä suomalaisen turvallisuusarkkitehtuurin uudistuksista sitten tiedustelulakien säätämisen.

Pintatasolla pääministerin ja sisäministerin välinen kiista näyttäytyy hallinnollisena kysymyksenä siitä, mihin kohtaan valtion organisaatiota siviilitiedustelu tulisi sijoittaa.

Taustalla vaikuttavat kuitenkin laajemmat valtapoliittiset kysymykset siitä, kuka kontrolloi kansallisen turvallisuustiedon tuottamista ja miten tieto välittyy poliittiselle johdolle.

Poliittisen vallan, hallinnollisten rakenteiden ja tiedustelun ohjauksen välinen jännite on tyypillinen ilmiö demokratioissa, joissa tiedustelupalvelut ovat yhtä aikaa sekä poliittisen päätöksenteon välineitä että siitä riippumattomia asiantuntijaorganisaatioita.

Kiista kuvastaa suomalaisen turvallisuusjärjestelmän murrosvaihetta, jossa tiedon tuotannon hallinta määrittää valtion strategisen suuntautumisen 2020-luvulla.

Supon organisointia koskeva kiista institutionaalisena valtakysymyksenä
Supon organisointia ja hallinnollista sijoittumista koskeva keskustelu näyttäytyy institutionaalisesta näkökulmasta merkittävänä valtion sisäisen vallankäytön kysymyksenä. Kyse ei ole yksinomaan hallinnollisesta uudelleenjärjestelystä, vaan laajemmasta kamppailusta tiedon ohjauksesta, turvallisuuspolitiikan päätöksentekorakenteista ja siitä, miten valtio määrittelee tiedustelun aseman osana kansallista hallintojärjestelmää.

Kiista heijastaa jännitteitä valtion turvallisuusarkkitehtuurissa sekä erilaisia käsityksiä tiedustelutiedon roolista poliittisessa päätöksenteossa. Erityisesti kysymys supon asemasta suhteessa sisäministeriöön, valtioneuvoston kansliaan ja pääministerin ohjaukseen kytkeytyy siihen, miten Suomi asemoituu osaksi läntistä tiedusteluyhteistyötä ja millä tavoin strateginen tieto kanavoituu valtion ylimmälle johdolle.

Pääministeri Petteri Orpon esillä pitämä ajatus supon mahdollisesta siirtämisestä valtioneuvoston kansliaan on ajoitettu realistisesti seuraavan hallitusohjelmaneuvottelun yhteyteen vuosille 2027–2029. Tällainen institutionaalinen muutos edellyttäisi laajaa parlamentaarista konsensusta, vahvistettuja valvontamekanismeja sekä selkeästi määriteltyä ohjaus- ja vastuujärjestelmää. Ilman näitä edellytyksiä uudistus olisi altis politisoitumiselle ja institutionaaliselle vastarinnalle, mikä todennäköisesti hidastaisi tai estäisi sen toteutumisen.

Nykyisen kiistan keskeinen taustatekijä liittyy kansallisen turvallisuuden yksikön lakkauttamiseen sisäministeriössä ja supon ohjauksen uudelleenjärjestämiseen. Supo on viime vuosina kehittynyt merkittäväksi siviilitiedustelua harjoittavaksi viranomaiseksi, jonka toiminta edellyttää sekä operatiivista johtamista että strategista ohjausta. Tästä näkökulmasta on esitetty, että supo kytkeytyy luontevammin sisäministeriön poliisiosaston rakenteisiin kuin laajapohjaiseen hallinnolliseen turvallisuusyksikköön, jonka tehtäväkenttä ulottuu useille eri politiikkasektoreille.

Tiedustelupalvelujen institutionaalinen sijoittaminen on keskeinen vallankäytön mekanismi, koska tiedustelu tuottaa tietoa, jonka varaan poliittinen johto rakentaa ulko-, sisä- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia linjauksia. Organisatorinen asema määrittää, kenelle tieto ensisijaisesti raportoidaan, missä sitä analysoidaan ja millaisessa institutionaalisessa kehyksessä sen merkitys tulkitaan. Tästä syystä keskustelu supon ohjauksesta on Suomessa kytkeytynyt erityisesti kysymykseen siitä, tulisiko palvelun raportoida ensisijaisesti sisäministerille vai pääministerille.

Institutionaalisen politiikan teorian mukaan organisaatioiden väliset siirrot ja uudelleenjärjestelyt ovat harvoin neutraaleja tai teknisiä. Niitä ohjaavat toimijoiden intressit, resurssiriippuvuudet sekä historiallisesti muotoutuneet hallintorakenteet. Supon tapauksessa tämä tarkoittaa, että poliisiorganisaatio, sisäministeriö ja valtioneuvoston keskeiset instituutiot pyrkivät kukin säilyttämään tai vahvistamaan asemaansa tiedustelun ohjauksessa. Näin ollen kiista ei ole poikkeuksellinen, vaan vastaa yleisiä havaintoja tiedustelupalvelujen asemasta demokraattisissa valtioissa.

Kokonaisuutena supon organisointia koskeva keskustelu ilmentää institutionaalista jännitettä turvallisuusviranomaisena toimivan tiedustelun ja strategisena, koko valtion johtoa palvelevan tiedonvälitysjärjestelmän välillä. Ratkaisuilla, joita tässä yhteydessä tehdään, on pitkäkestoisia vaikutuksia siihen, millaisena tiedustelu ymmärretään osana suomalaista valtiollista vallankäyttöä ja päätöksentekoa.

Supo on kehittynyt viime vuosina poliisivetoisesta turvallisuusviranomaisesta kohti siviilitiedustelua harjoittavaa organisaatiota. Samalla sen tuottaman tiedon strateginen merkitys on kasvanut erityisesti hybridivaikuttamisen, kyberuhkien ja Nato-jäsenyyden myötä. Tässä kontekstissa Supon organisatorinen sijoittuminen määrittää sen institutionaalisen roolin osana valtion turvallisuusarkkitehtuuria.

Keskeiset kysymykset

Tulosohjauksen paikka
Keskeinen kysymys on, mikä taho antaa supolle poliittisen ja hallinnollisen ohjauksen. Vaihtoehtoina ovat sisäministeriön poliisiosasto, sisäministeriön kansliapäällikkö tai valtioneuvoston kanslia (VNK). Kansainvälisessä vertailussa siviilitiedustelun sijoittaminen pääministerin alaisuuteen on yleinen ratkaisu, koska se tukee strategista koordinaatiota ja vahvistaa päätöksenteon tilannetietoisuutta.

Palomuuri poliisin ja tiedustelun välillä
Tiedustelun analyysitehtävän ja poliisin operatiivisen toiminnan erottaminen on institutionaalisen riippumattomuuden edellytys. Rakenteellinen palomuuri vähentää politisoitumisen riskiä ja tukee tiedustelun autonomista analyysikykyä.

Tiedustelutiedon virta valtion johtoon
Tiedon kulkureitit määrittävät, kenellä on tosiasiallinen valta asettaa turvallisuuspoliittinen agenda. VNK-malli mahdollistaisi suoremman yhteyden tiedustelun ja valtion ylimmän johdon välillä, kun taas ministeriöpohjainen malli suodattaa tiedon hallinnollisten rakenteiden kautta.

Toimijat ja intressit

Sisäministeriö ja poliisiorganisaatio pyrkivät säilyttämään ohjausvallan sisäisen turvallisuuden sektorilla.
Pääministeri ja VNK korostavat strategista koordinaatiota, kansainvälistä yhteensopivuutta ja kansallisen tilannekuvan keskittämistä.
Supo tavoittelee institutionaalista autonomiaa ja asemaa tiedustelupalveluna poliisiorganisaation sijaan.
Tasavallan presidentti painottaa jatkuvuutta, luotettavaa tilannekuvaa ja selkeää eroa operatiiviseen poliisitoimintaan.

Supo siirtyyvuoden 2026 alusta kansliapäällikön alaisuuteen
Päätöksellä lakkautetaan supoa sisäministeriössä ohjannut kansallisen turvallisuuden yksikkö ja supon ohjaus siirretään suoraan kansliapäällikön alaisuuteen vuoden 2026 alusta alkaen. Kyseessä on merkittävä linjaus, joka vaikuttaa supon institutionaaliseen identiteettiin ja toiminnan painotuksiin.

Supon pitäminen sisäministeriön alaisena virastona ja ohjauksen keskittäminen ministeriön sisälle on klassinen ratkaisu sisäisen turvallisuuden viranomaiselle. Tämä hallinnollinen malli korostaa ennen kaikkea kotimaan uhkien torjuntaa, kuten terrorismia, ekstremismiä ja vastavakoilua.

Supon uusi hallinnollinen asema painottaa poliisi- ja viranomaisyhteistyötä sekä operatiivista turvallisuustoimintaa, jossa supo toimii osana kansallista sisäisen turvallisuuden järjestelmää.
Jos supoa painotettaisiin ensisijaisesti kansallisena tiedustelupalveluna, sen luontevampi hallinnollinen sijoituspaikka olisi valtioneuvoston kanslia tai erillinen, koko hallinnonalaa palveleva tiedusteluohjaus.

Tällainen malli korostaisi tiedustelun strategista merkitystä valtion ylimmälle johdolle ja mahdollistaisi poikkihallinnollisen tilannekuvan tuottamisen ilman yhden ministeriön rakenteellisia rajoitteita.
Kansallisen turvallisuuden yksikön lakkauttaminen vahvistaa tätä tulkintaa supon turvallisuuspoliisiluonteesta. Lakkautettava yksikkö on käsitellyt strategista varautumista, kyberturvallisuutta, riskienhallintaa, valmiutta sekä siviilitiedustelun kokonaisuutta.

Nämä tehtävät ovat tiedustelutoiminnan strategisia ydinelementtejä, eivät perinteisen poliisitoiminnan keskiössä olevia vastuita. Kun nämä tehtävät hajautetaan muille osastoille sisäministeriössä, supon ohjaus kytkeytyy aiempaa vahvemmin hallinnolliseen ja operatiiviseen sisäisen turvallisuuden johtamiseen.

Myös kansliapäällikkömalli itsessään tukee tätä kehitystä. Kansliapäällikön alaisuus vahvistaa virkamiesjohtoista hallintaa ja organisatorista selkeyttä, mutta se ei luo erillistä tiedustelun strategista ohjauskykyä.

Kansallisille tiedustelupalveluille on tyypillistä suora yhteys valtion ylimpään poliittiseen ja strategiseen päätöksentekoon sekä keskitetty analyysi ja tilannekuva koko valtion käyttöön. Tässä mallissa supo pysyy selvästi yhden ministeriön virastona, ei koko valtion strategisena tiedusteluresurssina.

Supon sijoittumiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, nähdäänkö se ensisijaisesti turvallisuus- vai tiedustelupalveluna. Nyt tehty päätös vastaa tähän kysymykseen käytännössä. Se valitsee turvallisuusviranomaisen näkökulman ja määrittää supon roolin ennen kaikkea sisäisen turvallisuuden kentällä toimivaksi virastoksi.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että päätös vahvistaa supon identiteettiä turvallisuuspoliisina, mutta samalla heikentää sen asemaa kansallisena, poikkihallinnollisena tiedustelupalveluna. Kyse ei ole vain organisaatiokaaviosta, vaan siitä, miten valtio ymmärtää tiedustelun roolin osana strategista päätöksentekoa.

Tässä ratkaisussa tiedustelu jää alisteiseksi sisäiselle turvallisuudelle sen sijaan, että se toimisi erillisenä, koko valtion johtoa palvelevana strategisena välineenä.