Salakuuntelulaitteet - SecMeter

Salakuuntelulaitteista puhuttaessa on luonnollisesti mainittava Léon Theremin, oikealta nimeltään Lev Sergejevitš Termen (1896–1993). Hän oli venäläinen keksijä ja fyysikko, joka tunnetaan parhaiten theremin-soittimen keksimisestä. Theremin työskenteli Neuvostoliitossa sekä myöhemmin Yhdysvalloissa, jossa hän kehitti paitsi musiikkiteknologiaa, myös muun muassa varhaisia valvontalaitteita.

Hänet liitetään myös ensimmäisiin salakuuntelulaitteisiin, kuten "The Thing" -onteloresonaattoriin, jonka hän suunnitteli ja joka piilotettiin Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystöön 1940-luvulla. Kyseessä on ehdottomati yksi legendaarisimmista ja kaikkien aikojen nerokkaimmasta salakuuntelulaitteesta. Laitetta käsitellään jäljempänä.

Thereminin elämä oli monivaiheinen. Hän katosi mystisesti 1930-luvulla Yhdysvalloista. Neuvostoliiton agentit olivat siepanneet hänet ja kuljettaneet takaisin Moskovaan. Tutkimustyöhön Theremin palasi vietettyään vuosia työleireillä.

Tiedustelupalvelut käyttävät vakoiluun kehittyneitä salakuuntelulaitteita ja -menetelmiä. Laitteita ja tekniikoita kehitetään tiedustelupalveluita lähellä olevissa yrityksissä. Kohteen salakuunteluun käytettävät tekniikat valitaan tapauskohtaisesti soveltuvien mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisuuksia on monia, kuten esimerkiksi:

Mikrofonit

Pieniä langattomia mikrofoneja käytetään sisätiloissa kohteen lähellä. Mikrofonit voivat lähettää ääntä langattomasti tai tallentaa sen nauhoituslaitteeseen myöhempää käyttöä varten.

Pieniä mikrofoneja voidaan piilottaa esimerkiksi esineisiin tai huonekaluihin. Langattomat mikrofonit voivat lähettää äänen tiedustelupalvelulle reaaliajassa ja mahdollistavat kaukaa kuuntelun ilman fyysistä yhteyttä.

Seinäkuuntelulaitteet

Seinäkuuntelulaitteita mm. piikkimikrofoneja käytetään kuunteluun seinän läpi (katso Kemiran tapaus) ja ilmanvaihtokanavissa. Laitteet mahdollistavat kuuntelun myös fyysisesti vaikeasti saavutettavissa paikoissa.

Lasermikrofonit

Lasermikrofoneja käytetään kuunneltavan rakennuksen ulkopuolelta. Lasersäteet moduloivat ääniaaltojen ikkunapinnoissa aiheuttamaa värähtelyä ja muuttavat ne kuultavaksi puheeksi. Laser-kuuntelulaitteita käytetään pääsääntöisesti kohteen ikkunoihin kohdistetun äänen taltiointiin. Ikkunalasin värähtelyjä analysoimalla voidaan rekonstruoida keskustelut, jotka tapahtuvat lasin takana.

IMSI Catcher-laitteet (Stingrays)

IMSI Catcher (International Mobile Subscriber Identity) on valetukiasema (tukiasemasimulaattori), joita käytetään jäljittelemään tukiasemia. Laitteet saavat lähellä olevat mobiililaitteet yhdistymään niihin. Tämä mahdollistaa puheluiden ja viestien sieppaamisen ja puhelimen sijainnin seurannan.

Puhelimen vakoiluohjelmat.

Puhelimen vakoiluohjelmia käytetään esimerkiksi puheluiden ja ympäristön äänien kuuntelun ilman, että käyttäjä tietää asiasta. Näitä ohjelmia käytetään yleensä kohdennetuissa salakuunteluoperaatioissa.

Pegasus-vakoiluohjelma on laajasti tunnettu vakoiluohjelma, joka antaa pääsyn kohteen älypuhelimen mikrofoneihin, kameraan ja viestintäsovelluksiin. Tällaisia ohjelmia käytetään erityisesti korkeasti suojattujen henkilöiden salakuunteluun. Nämä ohjelmistot eivät ole yleisesti saatavilla.

Salakuuntelu voi tapahtua myös esimerkiksi SIM-kortin kautta tai puhelimen sisäisen ohjelmiston kautta. Käyttämällä haittaohjelmia tai teknisiä takaportteja voidaan saada pääsy kohteen käyttämiin viestintäohjelmistoihin, kuten esimerkiksi WhatsAppiin ja Signaliin.

Etähallintaohjelmat (Remote Access, Trojans, RATs)

Etäohjelmalla voidaan kaapata tietokoneen mikrofoni ja kamera. Kaappaamista käytetään tietokoneen ympäristössä tapahtuvien keskustelujen kuunteluun. Vastaavasti tietokoneen kameran kaappaamista käytetään kuva- ja videoinformaation tallentamiseen tilassa, jossa tietokonetta käytetään.

Keylogger-ohjelmisto

Keylogger-ohjelmistoja käytetään näppäimistön syötteiden ja/tai näytön sisällön tallentamiseen.

Pakettianalysaattorit (snifferit)

Internetin liikenteen pakettien sieppausta käytetään datan seuraamiseen. kuten esimerkiksi VoIP-palveluissa. Pakettianalysaattoreita ovat mm. Wireshark, tcpdump, Nmap ja Ettercap.

SSL-salauksen murtaminen

Sertifikaattijärjestelmän haavoittuvuuksia (SSL-sertifikaatit) käytetään "man-in-the-middle"-hyökkäyksiin, jolloin voidaan ohittaa HTTPS (Hypertext Transfer Protocol Secure) verkkoprotokolla ja kaapata dataa myös salatuista viestintäkanavista. Nykyiset SSL/TLS-protokollat käyttävät vahvaa salausta ja avainhallintaa. Tämä tekee niiden murtamisesta käytännössä mahdotonta ilman erittäin suurta laskentatehoa ja resursseja.

SSL-salauksen murtamisen sijaan hyökkääjät pyrkivät yleensä hyödyntämään tietoturva-aukkoja ja konfiguraatiovirheitä tai heikentämään salausta. Esimerkiksi SSL Strip on menetelmä, jossa hyökkääjä muuttaa käyttäjän HTTPS-pyynnön HTTP-muotoon, jolloin liikenne ei ole enää suojattu. Tämä hyökkäys edellyttää kuitenkin, että käyttäjä hyväksyy yhteyden ei-salattuna ja että verkkosivusto sallii HTTP-yhteydet.

Metadatan keräys

Metadatan keräämistä käytetään salattujen viestien lähettäjän, vastaanottajan ja lähetysajankohdan selvittämiseen. Samalla voi paljastua tärkeitä tietoja kohteen toiminnasta ja verkostoista.

Akustiset anturit

Akustisia antureita käytetään ympäristöäänien taltiointiin etäältä. Esimerkiksi seinän tai lattian läpi kulkevia ääniä voidaan vahvistaa ja analysoida erilaisten antureiden avulla. Tekoälyyn perustuvat akustiset anturit pystyvät tunnistamaan erityyppisiä ääniä, analysoimaan tapahtumien sijainteja ja reagoimaan automaattisesti tietyissä tilanteissa.

Lip reading-laitteet

Lip reading-laitteita käytetään puheen optiseen etätulkintaan. Laitteet seuraavat puhujan huulten liikkeitä ja kääntävät ne tekstiksi tai puheeksi. Laitteet toimivat tehokkaasti myös meluisissa kaupunkiympäristöissä ja lentoasemilla. Lip reading-laitteet käyttävät tekoälyä ja konenäköä (computer vision) yhdistettynä edistyneisiin kamerateknologioihin.

Matkapuhelin

Matkapuhelin on vakoilun monitoimilaite ja kaikkein yleisin sekä ongelmallisin salakuunteluväline erityisesti työpaikoilla. Yrityssalaisuuksia ja henkilöstön luottamuksellisia tietoja ei pitäisi käsitellä matkapuhelinverkossa tai säilyttää matkapuhelimen muistissa.

Työpaikalla käytäviin luottamuksellisiin keskusteluihin kuten esimerkiksi kehityskeskusteluihin ja luottamuksellisia henkilöstöasioita käsitteleviin kokouksiin ei saisi tuoda puhelimia.

On tapauksia, joissa mm. esimiehen ja alaisen välisiä luottamuksellisia kehityskeskusteluja on välitetty esimiehen avoinna olevan puhelinyhteyden kautta johtajan korviin. On myös tapauksia, joissa työpaikan luottamuksellisia yksityisluonteisia keskusteluja on nauhoitettu matkapuhelimella ja välitetty kolmannelle osapuolelle.

Puheen välittäminen ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan on rikoslain mukaan salakuuntelua (RL 20 luku 5 § 2 mom.)

Vakoilulähettimet
Vakoilukäyttöön soveltuvien transistoroitujen radiolähettimien valmistus alkoi 1950-luvulla. Omavaraisten lähettimien kantomatka oli tuolloin noin 100 metriä ja lähetintehot 0,5 mW - 1 W. Radiolähettimellä ja yhdellä mikrofonilla hankitut nauhoitukset olivat laadultaan suttuista, etenkin jos keskusteluun osallistui useita henkilöitä.

Salakuunteluun käytetään edelleen huipputeknisten laitteiden lisäksi myös perinteisiä tavanomaisia salakuuntelulaitteita. Tiedustelupalvelut kehittävät jatkuvasti uusia salakuuntelutekniikoita. Vakoilukäyttöön valmistetut "nappilähettimet" ovat fyysiseltä kooltaan erittäin pieniä. Tehdasvalmisteisia vakoilulähettimiä on saatavana pinssistä rannekelloon.

Periaatteessa radiolähetin voi olla piilotettu mihin tahansa tuttuun arkipäiväiseen esineeseen, lahjaan tai kalusteeseen. Sovelluksesta riippuen antennina voi toimia esim. kiinteistön omat johtimet. Lähetin voi olla myös passiivinen tilan ulkopuolelta aktivoitava laite.

Radiolähettimellä tapahtuvan salakuuntelun paljastaminen on periaatteessa helppoa, joskaan ei vaivatonta uusilla mikropiiriteknologiaan perustuvilla etsintälaitteilla. Helpoimmin paljastuvat yksinkertaiset jatkuvaan lähetykseen perustuvat salakuuntelusovellukset. Muiden sovellusten etsintä edellyttää ammattitaitoa, kokemusta ja kallista välineistöä.

Digitaaliset kryptaavat salakuuntelulähettimet toimivat UHF ja VHF alueilla. Kaupallisen tiedustelusektorin ammattilaiset ovat siirtyneet käyttämään lähes yksinomaan kryptaavia lähettimiä. Digitaaliset lähettimet ehtivät olla vain jonkin aikaa hallitusten tiedustelupalveluiden käytössä, kun ne tulivat jäädäkseen myös kaupalliselle tiedustelusektorille.

Lähettimillä on erittäin pitkiä toiminta-aikoja 6 tunnista yli vuoteen. Lähete on digitaalinen, joten siinä mahdollisesti esiintyviä puutteita pystytään jälkeenpäin korjailemaan. Digitaalinen ääninäyte pystytään identifioimaan myös äänentunnistuslaitteistoilla.

Salakuuntelulähettimien nuohouksessa tiedustelupalveluiden ECM -henkilöstö turvautuu yhä useammin NLJD (Non-linear junction detector) -laitteiden käyttöön, koska salakuuntelulähettimiä on yhä vaikeampi saada kiinni "itse teossa". Nuohousstrategiaksi valitaan usein ongelmallinen puolijohteiden etsintä. Laitteiden tekniset ominaisuudet ja käyttökelpoisuus on kuitenkin kehittynyt aivan viime aikoina melkoisesti.

Cocktail-party menetelmä
Tunnetuin ilman teknisiä laitteita tapahtuva salakuuntelumenetelmä on nk. cocktail-party menetelmä. Salakuuntelija voi kutsuilla keskittyä tietyn henkilön tuottamaan puheeseen ja sulkea muut äänilähteet ympäriltään kääntämällä toisen korvan kohti kuunneltavaa henkilöä ja keskittymällä tähän äänilähteeseen (binauraalisesti).

Martini oliivi
Mielenkiintoinen, joskin vanhempi esimerkki on eräältä vastaanotolta (Yhdysvaltain parlamentti 1965), jossa radiolähetin oli sijoitettu Martini oliiviin. Martini oliivibugin kehittäjä oli amerikkalainen yksityisetsivä Hal Lipset. Lue lisää välilehti "Hal Lipset".

Kattokruunun kannattimessa salakuuntelumikrofoni
Erään valtion Moskovan suurlähetystössä oli salakuuntelumikrofoni sijoitettu kattokruunun kannattimeen. Katokruunun irrottua kannattimesta, jäi yksinäinen mikrofoni roikkumaan johdosta kattoon.

Kiinteistötekniset järjestelmät

Tiedustelupalveluiden tekniset asiantuntijat pystyvät salakuuntelemaan mitä tahansa tavanomaisessa rakennuksessa käytävää keskustelua. Erityisesti lähetystörakennukset ja diplomaattien asunnot ovat ympäri vuorokauden salakuuntelun kohteina. Ainoastaan ääntä, radiosignaaleja ja sähkömagneettista säteilyä läpäisemätön huonetila pystyy tarjoamaan riittävän turvallisuustason luottamuksellisille keskusteluille.

Eräissä tapauksissa rakennuksen teräspalkistot ja betoniraudoitus on suunniteltu toimimaan valtavana sähkömagneettista säteilyä sieppaavana antennina. Turvallisen huonetilan seinärakenteiden osalta on myös tämä vuotokohta huomioitava. Kiinteistöteknisiä laitteita esimerkiksi keskusradiojärjestelmiä ja puhelimia (johtimia, kuulokkeita/kaiuttimia) voidaan hyödyntää salakuuntelussa. Suttuista ja häiriöpitoista kuunteluinformaatiota on mahdollista korjata eri menetelmin mm. suodattamalla pois tiettyjä äänispektrejä tai kuten ennen käyttämällä kahden äänipään nauhuria, jolloin saadaan aikaan muutamien millisekuntien viive äänen kulkuun ja samalla selkeämpi ääni.

Harmonikkabugi (puhelimen etäkuuntelu)
Kansainvälisen telestandardointijärjestö ITU:n ISDN -protokolla sisältää yksittäisen tilaajaliittymän salakuuntelumahdollisuuden ilman, että liittymän käyttäjä tietää puhelimen lähellä käytävien keskustelujen menevän verkkoon. Harmonikkabugi avaa kuunneltavassa tilassa sijaitsevan pöytäpuhelimen mikrofonin huoneessa oleskelevien henkilöiden tietämättä. Yhden soittokerran kuuntelujakso rajoittuu laitteesta riippuen 5 -9 minuuttiin.

Harmonikkabugin toimintaperiaatteena on poistaa keskuksen vastaanottajalle välittämä ilmoitus tulevasta puhelusta. Ilmoitus välitetään normaalisti vastaanottajan puhelinpäätteeseen 25 Hz merkinannolla (soittojännitteen nimellisarvo 75V, soittojakso 750 ms, soittojaksojen välissä 5 s tauko). Periaatteessa harmonikkabugin avulla voidaan kuunnella mitä tahansa maapallon toisella puolella olevaa huonetilaa, jossa on yleiseen puhelinverkkoon liitetty puhelin.

Harmonikkabugi asennetaan tilaajajohtoon tai kuunneltavaan ääniohjattuun puhelimeen. Laitteen kytkeminen linjaan muodostaa äänitaajuisen kytkimen, mikrofonin ja vahvistimen toiminnallisen kokonaisuuden. Asennuksen jälkeen salakuuntelija soittaa kuuntelupaikan puhelimesta kuunneltavaan puhelimeen. Kuunneltavan puhelimen vastatessa salakuuntelija ilmoittaa esim. "anteeksi väärä numero" ja odottaa, että vastapuoli sulkee puhelimen, mutta ei sulje omaansa. Linja jää tällöin auki.

Tämän jälkeen salakuuntelija aktivoi etäkuuntelun tietylle äänitaajuudelle viritetyllä erikoispillillä. Ääni muistutti harmonikan ääntä, josta salakuuntelulaite sai nimensä. Äänitaajuuden avulla harmonikkabugi säätää puhelinjohtimen jännitteen vastaavaan arvoon kuin normaalissa vastaustilanteessa. Kuunneltava puhelin ei soi, mutta salakuuntelija voi tämän jälkeen kuulla kaiken mitä huoneessa puhutaan.

Tele-MONITOR 3000 oli laite, joka mahdollisti salakuuntelun puhelinliittymän kautta mistä päin maailmaa tahansa. Kuuntelun aktivointi ei edellyttänyt perinteisten harmonikkabugien tavoin pilliin viheltämistä. Tele-MONITOR 3000 laitteella kuunteluaika oli kerrallaan 5 minuuttia, jonka jälkeen laite voitiin aktivoida uudelleen 5 minuutin tauon jälkeen. Aktivointikerroille ei ollut rajoituksia.

Kuuma puhelin (vanha analoginen puhelinverkko)
Historiallisena nyanssina on mainittava 1950 - 1960 luvuilla käytetty ns. kuuma puhelin. Kuumaksi puhelimeksi kutsuttiin puhelinkojetta, johon oli tehty yksinkertainen, mutta lähes huomaamaton ohituskytkentä.

Kytkentä tapahtui tiedustelemalla kuunneltavassa tilassa oleva puhelinmalli, jonka jälkeen koje vaihdettiin vastaavan malliseen modifioituun kojeeseen. Jos koje oli merkitty, kytkentä oli tehtävissä melko nopeasti paikan päällä.

Kytkennän jälkeen puhelinkojeen lähetinosa (mikrofoni) oli jatkuvasti aktiivisena ja lähetti kaiken tilasta kantautuvan informaation linjalle. Kuuntelija pystyi kuuntelemaan informaation kytkeytymällä puhelinkojeen ja ensimmäisen keskuksen väliselle linjalle.

Normaalisti kuuntelu tapahtui tunkeutumalla talojakomoon ja suorittamalla kuuntelu talojakomossa. Kuuntelijan ei tässä tapauksessa tarvinnut oleilla fyysisesti talojakomossa, vaan informaatio oli mahdollista siirtää kuunteluyksikkönä toimivaan autoon radiolähettimellä.

Rotaatio-menetelmä
Puhelinlaitteiden kierrättäminen on tehokas tapa vähentää salakuuntelun riskiä. Ensin on arvioitava salakuuntelun kohteena olevat potentiaaliset henkilöt ja muut henkilöt, joiden puhelimet otetaan rotaatioon. Puhelimia kierrätetään eri käyttäjien kesken tietyin väliajoin. Jokaisen vaihtotapahtuman yhteydessä puhelinlaite tarkistetaan salakuuntelulaitteiden varalta.

Salakuuntelulaite
Salakuuntelulaite koostuu seuraavista osista:

• Mikrofoni
  
• Lähetin
  
• Virtalähde
  
• Antenni
  
• Vastaanotin
  

Tavanomaisimmat mikrofonit

• Dynaaminen mikrofoni (ei tarvitse virtalähdettä).
  
• Hiilimikrofoni (jatkuvaa tehoa edellyttävä).
  
• Kidemikrofonit (pietsosähköinen, ei tarvitse virtalähdettä):
  
• Kontaktimikrofoni.
  
• Värähtelymikrofoni.
  
• Sondimikrofoni.
  
• Kondensaattorimikrofonit (tarvitsevat virtalähteen):
  
• Elektrettimikrofoni.
  

Mikrofonien suuntakuviot
Mikrofonin suuntakuvio vaikuttaa siepattavaan äänikuvaan. Suuntakuviot ovat:

• Hertta (suoraan edestä päin tulevat äänet).
  
• Super- tai hyperhertta (normaalia herttakuviota tehokkaampi suuntakuvio).
  
• Kahdeksikko (edestä ja takaa tulevat äänet).
  
• Pallo (eri suunnista tulevat äänet).
  

Huonetilojen ulkopuoliseen kuunteluun on kehitetty koko joukko erilaisia apuvälineitä, joista esimerkkinä mainittakoon sondimikrofoni (piikkimikrofoni). Sondimikrofoni asennetaan poraamalla naapurin puolelta seinää ohut reikä (4 - 6 mm).

Reikä porataan tarkoitusta varten valmistetulla poranterällä. Poraus lopetetaan 10 mm ennen seinän läpäisyä. Loppuosa seinää läpäistään neulan ohuella terällä. Reikään asennetaan (4 - 6 mm) muoviputki, jonka päähän liitetään mikrofoni. Kuuntelu voidaan suorittaa myös vahvistimella varustetun stetoskoopin avulla.

Suuntamikrofoni
Suuntamikrofoneja käytetään näkökontaktiin perustuvassa kuuntelussa. Ulkoilmassa ääniaallot vaimenevat ja sekoittuvat ympäristön häiriöääniin. Liittämällä mikrofoniin paraboiliheijastin on mahdollista tehostaa mikrofonin suuntavaikutusta ja leikata häiriöääniä.

Paraboiliheijastin on halkileikkaukseltaan paraboilin muotoinen. Asettamalla mikrofoni paraboilin polttopisteeseen saadaan aikaan voimakas suuntavaikutus, jolloin voidaan kuunnella puhetta, jota muutoin olisi mahdotonta kuulla. Suuntamikrofoniin kytketty radiolähetin voi lähettää informaation edelleen satojen metrien päässä sijaitsevaan nauhoituspisteeseen.

Hyvä suuntavaikutus saadaan aikaan myös suuntaputki- eli interferenssiputkimikrofonilla. Mikrofoni koostuu useista yhdensuuntaisista päällekkäin olevista putkista, joiden toiseen päähän asennetaan mikrofoni.

Lasermikrofoni
Lasermikrofoni on kehitetty 1960-luvulla. Ensimmäiset laserkuuntelulaitteet tulivat markkinoille 1970-luvun alussa. Valmiit kaupalliset lasermikrofonit ovat kalliita. Halvimmat lasermikrofonit maksoivat Britanniassa vuonna 2013 noin 25 000 puntaa. Samana vuonna esimerkiksi LASER-3000 laitteen hinta oli 51 000 dollaria. Laitteita on mahdollista rakentaa myös itse kaupallisista komponenteista.

Lasermikrofoni mittaa rakenteellista tärinää ja sen muutoksia. Huonetilan ikkunalasi on salakuuntelijan kannalta äänirasia. Lasermikrofoni muuttaa puheen aikaansaaman ikkunalasin värähtelyn ääneksi. Sen kaksi keskeistä komponenttia ovat interferometri ja photodiodi. Lasermikrofonin säde on ihmissilmälle näkymätön. Kuunteluetäisyys on laitteesta riippuen noin 200 - 400 metriä.

Periaatteena on, että ääniaaltojen aiheuttaman ikkunalasin värähtely kohdistuu lasersäteeseen ristikkäisestä suunnasta. Äänen värähtelyllä moduloitu lasersäde vastaanotetaan prisman kautta valonilmaisimeen ja muunnetaan puheeksi.

Toinen käyttötapa on muutoin sama, mutta laserin ja valoilmaisimen sijoituspaikka on erilainen. Lasersäde suunnataan suoraan ikkunaruudun pintaa kohti. Takaisin heijastuva säde ohjautuu suoraan valonilmaisimeen.

Lasermikrofonit kuuluvat lähinnä tiedustelupalveluiden välinevalikoimiin. Niihin turvaudutaan yleensä silloin, kun kuunneltavaan tilaan ei päästä sijoittamaan tavanomaisia salakuuntelulaitteita.

CIA on käyttänyt lasermikrofoneja mm. Venäjän suurlähetystöjen salakuunteluun. Se käytti lasermikrofonia salakuunteluun myös valmistellessaan operaatiota Pakistanin Abbottabadissa Osama bin Ladenin surmaamiseksi. Lähde: (npr.org 4.5.2011)

Tavanomaisimpia suuntauskohteita ovat rakennusten ja autojen ikkunaruudut. Ikkunaruutujen eteen vedetyt kaihtimet tai verhot riittävät yleensä estämään lasermikrofonin avulla tapahtuvan salakuuntelun.

Useimmissa tärkeissä tiloissa esimerkiksi suurlähetystöissä on toteutettu myös muita tehokkaita vastatoimia.  Nämä tilat on suojattu usein valkoista melua tuottavilla kohinageneraattoreilla, jotka sotkevat tilassa käydyt keskustelut tehokkaasti.

Esimerkiksi presidentin Mäntyniemen virka-asunnon erikoisvalmisteiset ikkunalasit ja -rakenteet estävät lasermikrofonilla tapahtuvan salakuuntelun. Eräissä suurissa teollisuusyrityksissä johdon neuvotteluhuoneet on varustettu kohinageneraattoreilla.

Lasersäteessä on ainoastaan yksi aallonpituus ja se voidaan havaita ainoastaan kapealla alueella, johon se on suunnattu. Ikkunaruudut voidaan myös varustaa ilmaisijoilla, jotka varoittavat ikkunaruutuun suunnatusta lasersäteestä. Ikkunapinnan värähtelyyn perustuvat salakuuntelumenetelmät voidaan eliminoida esimerkiksi seuraavin menetelmin:

• Lisätään taustamelua ja keskustellaan hiljaisella volyymilla.
  
• Huonetilassa käytetään valkoista melua tuottavia kohinageneraattoreita.
  
• Ikkunoihin liimataan sähköiset läpinäkyvät kalvot, jotka eliminoivat lasiin kohdistuvat ääniaallot.
  
• Ikkunalaseihin liitetään värähtelyä aiheuttava sähköinen häirintäkenttä.
  
• Käytetään kolminkertaisia paksuja ikkunalaseja, jotka on asennettu toisiinsa nähden eri kallistuskulmiin.
  
• Käytetään tietyllä menetelmällä epätasaiseksi hiottuja ikkunalaseja.
  
• Ikkunalasien välissä käytetään tyhjiötä.
  

Laserin käytöstä huoneessa tapahtuvien keskustelujen kuuntelemiseksi on joissakin yhteyksissä annettu vaikutelma helposta ja heti käyttövalmiista menetelmästä. Valitettavasti käytännön kokemukset maailmalla ovat kuitenkin päinvastaisia. Lasermikrofonin käyttö edellyttää tietoja, taitoja, testauksia ja valmisteluja.

Jatkuva lähetys
Jatkuvaa kantoaaltoa lähettävä sovellus. Jatkuvassa lähetyksessä radiolähetin lähettää kantoaaltoa, vaikka mikrofoniin ei kantaudu tilasta ilmanpainevaihtelun tuottamia ääniaaltoja. Lähetin kuluttaa tarpeettomasti itsenäistä virtalähdettä. Lähettimet ovat ammattilaisilla harvinaisia.

Herätelähetys
Herätelähetyksessä (ääniaktivoituva) lähetin ei lähetä jatkuvaa kantoaaltoa, ellei mikrofoni vastaanota ääniaaltoja. Mikrofonin vastaanottamat ääniaallot aktivoivat lähettimen. Herätelähetinsovelluksiin lukeutuvat myös passiivilähettimet.

Ajastettu lähetys
Ajastetussa lähetyksessä informaatio tallennetaan kuuntelupisteessä ja lähetetään myöhemmin suurella nopeudella muualla sijaitsevaan vastaanottoasemaan, jolloin radiolähetin on vain lähetyshetken aktivoituna. Lähetyshetki on yleensä yöllä, koska silloin muu radioliikenne on vähäistä ja paljastumisriski pieni. Sovellus käyttää lähettimen ja nauhurin yhdistelmää ja on useimmiten varustettu kryptauspiirillä.

Radiolähettimien ryhmäjako
Radiolähettimet jaetaan kahteen ryhmään käytetyn modulaatiotekniikan perusteella:

• AM-lähettimiin.
  
• FM-lähettimiin.
  

Aktivoitu radiolähetin lähettää jatkuvaa tasaista kantoaaltoa. Kantoaalto sellaisenaan ei kuljeta informaatiota. Kantoaaltoa joudutaan vaihtelemaan (moduloimaan) siirrettävän informaation signaaleilla. Kaksi moduloinnin päätekniikkaa on jo mainitut AM eli amplitudimodulaatio ja FM eli taajuusmodulaatio.

Amblitudimodulaatio (AM)
Välitettävän äänisignaalin muutokset siirretään kantoaallon voimakkuuden muutoksiksi, ts. kantoaallon voimakkuus vaihtelee puhesignaalin tahdissa. AM-lähettimien heikkoutena ovat häiriöherkkyys ympäristön sähkömagneettisille häiriöille (atmosfääriset ilmiöt, taustakohina ja sähkölaitteet).

Sähkömagneettiset häiriöt muuttavat lähetyssignaalia ja välittyvät vastaanottimeen. AM-vakoilulähettimet ovat häiriöherkkyydestään huolimatta yhä tehtaiden valmistusohjelmissa "tee se itse" miehistä puhumattakaan. Lähettimiä käytetään pääasiassa 30 - 300 kHz taajuuksilla. Ammattitiedustelijat pyrkivät kuitenkin välttämään AM-lähettimien käyttöä.

Taajuusmodulaatio (FM)
Välitettävällä äänisignaalilla muutetaan kantoaallon taajuutta, ts. kantoaallon taajuus vaihtelee puhesignaalin tahdissa. FM-moduloitu signaali on huomattavasti tunnottomampi sähkömagneettisille häiriöille kuin AM-moduloitu signaali. Mahdollisia häiriöitä voidaan välttää lisäämällä kantoaallon deviaatiota.

Taajuusmodulaation haittana voidaan pitää sen edellyttämää leveämpää taajuuskaistaa. Lähetintä käytetäänkin yleensä niillä VHF- ja UHF alueilla, joilla on tilaa leveämmille taajuuskaistoille esimerkiksi seuraavat alueet:

• VHF-alueilla 30 - 300 Mhz
  
• UHF- alueilla 300 - 3000Mhz
  

Harvinaisempia modulointitekniikoita ovat:

• SSB yksisivukaistamodulaatio
  
• Kaksinkertainen modulaatio
  

SSB yksisivukaistamodulaatio

Moduloimiseen käytetään taajuuskaistaa. Modulaatio hyödyntää kantoaallon ylä- ja alapuolella olevia taajuuskaistoja, jotka muodostuvat sivukaistoiksi. Toinen sivukaistoista sisältää yksin koko informaation. Kantoaalto ja toinen sivukaista vaimennetaan kokonaan. Ainoastaan informaation sisältävä sivukaista lähetetään. Tehon säästö on merkittävä, mutta haittana on häiriöherkkyys.

SSB -lähetin on monimutkainen ratkaisu, joka edellyttää erikoisvastaanotinta. Etuna voidaan pitää suurta kuuluvuusaluetta ja tavanomaista vähäisempää kiinnijäämisriskiä, koska tavallinen vastaanotin ei pysty kunnolla vastaanottamaan SSB -lähetyksiä.

Kaksinkertainen modulaatio
Kantataajuisella signaalilla moduloidaan ensin pienitaajuista kantoaaltoa, jonka jälkeen modulaatiotuloksella moduloidaan varsinaista kantoaaltoa. Valitsemalla pääkantoaallon taajuudeksi jatkuvasti lähettävän radioaseman taajuus saadaan lähetys turvallisesti piilotettua.

Radiolähettimien päätyypit

• VLF-lähetin (MOP)
  
• Ontelomikrofoni (onteloresonaattori, passiivilähetin)
  
• SF-lähetin (Special Facility)
  

VLF-lähetin
VLF -lähettimet käyttävät signaalin siirrossa pääasiallisesti kiinteitä johtimia (sähkö-, puhelin- ja keskusradiojohtimia). Passiivilähettimet saavat käyttövoimansa kantoaaltoon kuuluvasta virrasta ts. lähetin siirtää kuunteluinformaation kiinteistön johtimia pitkin vastaanottimeen.

Lähetin kytketään verkkovirtaan ja voidaan asentaa suoraan pistorasiaan. Kuunteluinformaatio ei kulje muuntajan läpi, joten VLF -lähettimen kuuntelupaikan tulee sijaita ennen muuntajaa.

Ellei tämä ole mahdollista, on kuunteluinformaatio siirrettävä edelleen radiolähettimen avulla kuuntelupaikkaan. Kiinteistön sähköjohtimeen kytkettynä vastaanotto voi tapahtua suoraan pistorasiasta.

Radiolähettimen toimintoja voidaan myös kauko-ohjata radiosignaalien avulla (on/off). Ensimmäinen kauko-ohjattava lähetin paljastui vuonna 1966, jolloin Tshekkoslovakian tiedustelupalvelu yritti palkata Yhdysvaltain ulkoministeriön virkailijan asentamaan lähettimen ministeriön kirjakaappiin.

The Thing ontelomikrofoni (onteloresonaattori, passiivilähetin)

Venäläisen keksijän Léon Thereminin vuonna 1945 suunnitteleman yksinkertaisen, mutta nerokkaan salakuuntelulaitteen ideaa hyödynnetään yhä esimerkiksi RFID-laitteissa ja passiivisessa kuuntelussa.

• Laitteessa oli metallinen ontelo, joka toimi resonaattorina.
• Resonaattorin koko ja muoto oli viritetty tietylle mikroaaltotaajuudelle.
• Mikrofonin sijaan laite hyödynsi kalvoa, joka värähteli huoneessa kuuluvien äänten mukana.
• Ääni sai aikaan pienen mekaanisen muutoksen resonaattorin muotoon tai tilavuuteen.
• Nämä muutokset siirtyivät heijastuneeseen radiosignaaliin, jonka ulkopuolinen vastaanotin pystyi dekoodaamaan.
• Laite oli täysin passiivinen, se ei tarvinnut virtalähdettä ja oli näin erittäin vaikea havaita.

Kuva: Onteloresonaattori

Kuva: Mikroaaltotaajuuksien lähetys- ja vastoonotto pakettiautossa

Vuosina 1945-1952 Neuvostoliitto salakuunteli Yhdysvaltojen Moskovan suurlähettilään työhuoneessa käytyjä keskusteluja onteloresonaattorin avulla, joka oli piilotettu puusta kaiverrettuun valkopäämerikotkaa esittävään vaakunaan.

Nuorten pioneerien lähetystö lahjoitti heinäkuussa 1945 Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläs W. A. Harrimanille puisen valtionvaakunan, johon oli kaiverrettu valkopäämerikotka. Valtionvaakunan sisään oli kätketty onteloresonaattori. Suurlähettiläs otti huomionosoituksen vastaan ja ripusti vaakunan työhuoneensa seinälle. Laite ei sisältänyt paristoja, sähköjohtoja tai aktiivista lähetintä, mikä teki siitä käytännössä mahdottoman havaita tavanomaisilla skannereilla.

Onteloresonaattori oli rakenteeltaan 19 mm levyinen hopeoitu kuparikapseli. Kapselin toisessa päässä oli erittäin ohut metallikalvo. Kun tilaan suunnattiin ulkopuolelta radioaaltoja (330 MHz signaali), kalvo värähteli ääniaaltojen tahdissa muuttaen sylinterin resonanssitaajuutta. Ääniaallot välittyivät edelleen kapseliin kapasitiivisesti kytketyn 230 mm pitkän hopeoidun kuparilanka-antennin välityksellä ulos kuunteluautoon.

Laite pysyi toiminnassa noin seitsemän vuotta (1945–1952), kunnes brittiläinen radiotiedustelu huomasi sattumalta epäilyttäviä signaaleja vuonna 1952, kun Iso-Britannian ilmailuasiamies oli kuuntelemassa NL:n ilmavoimien radioliikennettä lyhytaaltovastaanottimella. Yhtäkkiä hän kuuli oman äänensä kuuntelulaitteestaan. Ilmailuasiamiehelle oli selvää, että KGB kuunteli länsivaltojen diplomaattien keskusteluita.

Iso-Britannian ilmailuasiamiehen kerrottua havainnostaan amerikkalaisille virkaveljilleen, ryhdyttiin USA:n Moskovan suurlähetystössä etsimään mikrofoneja. Tuolloin vielä amerikkalaisille salakuuntelulaitteena tuntematon onteloresonaattori paikannettiin suurlähettilään virkahuoneen seinällä komeilevaan valtionvaakunaan. Etsintöjen tuloksena löytyi myös 60 muuta mikrofonia.

Hieman myöhemmin MI5 sai kehitettyä oman vastaavan salakuuntelulaitteen, joka perustui neuvostoliittolaisen The Thing-laitteen teknologiaan. Laite sai nimekseen SATYR.

MI5 ja GCHQ osallistuivat aktiivisesti USA:n Moskovan suurlähetystöstä löytyneen laitteen tutkimiseen. Erityisesti on mainittava Peter Wright tiedemies ja MI5:n tekninen asiantuntija, jonka panos The Thing-laitteen analysoinnissa ja kopioinnissa oli ratkaiseva.

Wright työskenteli MI5:n tutkimusosastolla ja oli yksi johtavista teknisistä asiantuntijoista kylmän sodan aikana. Wright oli syvästi vaikuttunut The Thing-laitteen nerokkaasta suunnittelusta ja käytti sen teknologiaa hyväksi omissa vakoilulaitteiden kehitysprojekteissaan.

Peter Wright kehitti SATYR-nimellä tunnetun version passiivisesta kuuntelulaitteesta (cavity resonator), joka käytti hyväkseen onteloresonaattorin ominaisuuksia.

Peter Wright kehitti myös matkalaukussa kannettavan version SATYR-laitteesta, jossa sateenvarjo toimi lähetys- ja vastaanottoantennina. Laitteeseen kuului mikroaaltovastaanotin ja -lähetin, jota käytettiin passiivisten kuuntelulaitteiden aktivointiin.

Sateenvarjo toimi huomaamattomana antennina, jolla voitiin suunnata mikroaaltosignaali kohderakennukseen tai huoneeseen. Tämä ominaisuus teki mahdolliseksi vakoilutoiminnan esimerkiksi autosta, kadunkulmasta tai hotellin aulasta, ilman että kohde tiesi mitään.

Sateenvarjo oli nerokas valinta, koska se oli täysin arkipäiväinen esine, eikä herättänyt epäilyksiä. Sateenvarjo voitiin helposti suunnata kohti kohdetta kuin suunta-antenni. Siihen voitiin upottaa johdot ja antennirakenteet ilman, että ne näkyivät ulospäin.

MI5 käytti laitetta erityisesti tilanteissa, joissa tarvittiin kenttätestejä, kohteiden tarkkailua lyhytaikaisesti tai kun haluttiin välttää pysyvän kuuntelulaitteen asentamista.

Laite tarjosi MI5:lle tavan kuunnella passiivisia kuuntelulaitteita etänä, esimerkiksi kun joku oli asettanut laitteen vihollisen tiloihin ja haluttiin saada sieltä tiedot ilman riskiä kiinni jäämisestä.

Ontelomikrofoni osoittautui vuosikymmenen parhaaksi salakuuntelumenetelmäksi. Laite pystyi kuulemaan jopa avaimen rahinan lukkopesässä. SATYR-laitetta käytettiin laajasti 1950-luvulla Britannian, Yhdysvaltojen, Kanadan ja Australian tiedustelupalveluissa.

SF -lähetin (Special Facility)
Puhelinkuuntelulaite, jonka lähetin asennetaan puhelinkojeeseen ja aktivoidaan kohdistamalla puhelimeen voimakas radiosignaali.

Antennit
Lähettimen antenneina voidaan käyttää esimerkiksi

• kiinteistön omia johtimia,
  
• monopoliantennia ja
  
• neljännesdipolia.
  

Virtalähteet
Radiolähettimien lähetystehoa ja toiminta-aikaa rajoittaa virtalähteen teho. Alle 4 mm omavaraisella paristolla varustetun lähettimen toiminta-aika rajoittuu alle kymmeneen tuntiin ja lähetysteho on korkeintaan 30 metriä.

Vain hieman suuremmalla voimanlähteellä varustetun lähettimen omavarainen toiminta-aika saattaa olla jopa useita kuukausia. Voimanlähde voidaan kytkeä myös aurinkokennoon.

Lähetin voi toimia myös parasiittinä ottaen tehonsa kiinteistön kaapeloinneista (sähköjohdot, puhelinjohdot). Seuraavassa on lueteltu radiolähettimen voimanlähteitä:

• Kiinteistön omat johtimet
  
• Ulkoinen mikroaaltoenergia (>1 GHz)
  
• Valokennot
  
• Alkaliparistot.
  
• Mangaaniparistot
  
• Litiumparistot
  
• Elohopeaoksidiparistot.
  

Virtalähteen kapasiteetti (K) muodostuu purkausvirran (I) ja purkausajan (t) tulosta (K = I x t)

Toistimet
Toistin on laite, joka vastaanottaa lähettimen heikkotehoisen signaalin ja lähettää signaalin kuuntelupaikkaan suuremmalla teholla. Toistimet toimivat VHF ja UHF alueilla. Tehot vaihtelevat 1 - 5 watin välillä.

Kaksisuuntainen televisio (Two way television)
Kaksisuuntainen televisio on huonevieraiden salakatselumenetelmä. Televisiovastaanottimen sisään asennettu huomaamaton kamerayksikkö kuvaa ja kuuntelee huoneessa tapahtuvat aktiviteetit.

Informaatio voidaan lähettää kuuntelupaikkaan esimerkiksi kaapeli TV:n johtimia hyödyntäen. Tällöin kamera lähettää informaation kaapeliin eri taajuudella kuin varsinaiset kaapelissa liikkuvat ohjelmalähetykset.

Ratkaisun ongelmaksi saattaa muodostua, että kaapelitelevisioyhtiön valvonta huomaa ylimääräisen lähetyksen. VIP-liikematkailijoiden on otettava huomioon, että hotellihuoneen tapahtumia voidaan tarkkailla melko helposti useilla eri tekniikoilla. Television kääntäminen seinään päin ja seinäkaapeleiden irrottaminen ovat yleisimmät varotoimenpiteet.

Käsitteitä

HVAC-system

(Heating, Ventilation and Air Condition) Nuohoustoimenpiteiden kohdealue, joka liittyy taloteknisten järjestelmien tilapuhtauden tarkastukseen (Physical inspection). Työmenetelmiin kuluu mm. Röntgenkuvaus.

IPM (In Place Monitoring)

Tilapuhtauden tarkkailu. Useimmiten tarkkailu on tavanomaista perustason valvontaa, joka koostuu kulunvalvonnan ja sisäisen tarkkailun toimenpiteistä. Tärkeiden kaupallisten neuvotteluiden yhteydessä IPM kattaa myös TSCM -vastatoimenpiteet.

TSCM-toimenpiteet

Teknisin laittein tapahtuvan tarkkailun vastatoimenpiteillä (TSCM Technical Surveillance Countermeasures) tarkoitetaan hallinnollisia järjestelyitä ja teknisiä toimenpiteitä, joiden avulla estetään ja paljastetaan tekninen tarkkailu sekä hyödynnetään vastapuolen tarkkailutoimenpiteitä oman operatiivisen päämäärän saavuttamisessa.

Tarkkailun pitkäkestoisuus ja kattavuus lisää oleellisesti teknisen tarkkailun vaikuttavuutta myös kovia kohteita vastaan. Operatiivinen lähtökohta on tarkkailun kohteen heikkouksien analysointi ja teknisen tarkkailun kohdistaminen niihin tiloihin, joissa kohteella on operatiivista toimintaa. Olettamuksena on, että pitkäkestoisen tarkkailun aikana kohde tekee sellaisen virheen, että teknisen tarkkailun operatiivinen tavoite saavutetaan.

Tarkkailun kohteen on muistettava, että TCM-toimenpiteet kohdistuvat yksinomaan tilaturvallisuuden varmistamiseen. Teknisen tarkkailun estäminen on kuitenkin tilojen nuohousta huomattavasti laajempi toimenpidekokonaisuus, joka käsittää mm. tiloissa liikkuvat ja työskentelevät henkilöt, tarjoilijat ja tarjoiluvälineet, kokousvälineet, kuten esimerkiksi kynät yms.