Yksityisyyden suoja - SecMeter

Mitä yksityisyyden suoja tarkoittaa?

Yksityisyyden suojalla tarkoitetaan yksilölle kuuluvaa oikeutta henkilökohtaiseen elämänpiiriin. Sen lähtökohtana on, että ihminen saa elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten, yritysten, median, työnantajien, yhteisöjen tai muiden ihmisten mielivaltaista ja perusteetonta puuttumista.

Yksityisyyden piiriin kuuluvat esimerkiksi koti, perhe-elämä, läheiset ihmissuhteet, terveydentila, vakaumus, henkilökohtainen viestintä, seksuaalisuus, taloudellinen tilanne, elämäntavat sekä monet henkilön identiteettiin ja persoonallisuuteen liittyvät tiedot. Yksityisyys ei kuitenkaan muodosta yhtä tarkkarajaista aluetta. Sen sisältö riippuu tilanteesta, tiedon luonteesta, henkilön asemasta, tiedon käyttötarkoituksesta ja siitä, millaisia seurauksia puuttumisella voi olla.

Yksityisyyden suojaan kuuluu myös ihmisen oikeus kehittää persoonallisuuttaan. Ihmisellä tulee olla mahdollisuus ajatella, kokeilla, erehtyä, muuttaa mielipidettään ja rakentaa identiteettiään ilman, että hänen jokainen tekonsa tai ajatuksensa tallennetaan pysyvästi ja yhdistetään myöhemmin toisiin tietoihin. Yksityisyys muodostaa tilan, jossa ihminen voi olla keskeneräinen.

Yksityisyyttä voidaan lähestyä ainakin neljän ulottuvuuden kautta. Ensimmäinen on fyysinen yksityisyys, joka koskee kotia, ruumista ja henkilökohtaista tilaa. Toinen on viestinnällinen yksityisyys, joka turvaa kirjeiden, puhelujen ja sähköisen viestinnän luottamuksellisuutta. Kolmas on tiedollinen yksityisyys, joka koskee henkilötietojen keräämistä, käyttöä ja luovuttamista. Neljäs on sosiaalinen ja persoonallinen yksityisyys, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden hallita erilaisia roolejaan, ihmissuhteitaan ja julkista kuvaansa.

Yksityisyyden suojan oikeudellinen perusta Suomessa

Suomen perustuslain 10 §ä säädetään yksityiselämän suojasta. Pykälän mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Lisäksi henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla ja luottamuksellisen viestin salaisuus on lähtökohtaisesti loukkaamaton. Perustuslaki mahdollistaa kotirauhaan ja viestinnän salaisuuteen kohdistuvia rajoituksia vain lailla säädetyissä ja välttämättömissä tilanteissa.

Perustuslain 10 § kokoaa yhteen useita toisiinsa liittyviä oikeushyviä. Yksityiselämä on niistä laajin. Kunnian suoja estää perusteettomia hyökkäyksiä ihmisen ihmisarvoa ja yhteiskunnallista arvostusta vastaan. Kotirauha suojaa fyysistä yksityisyyttä erityisesti asunnossa ja siihen rinnastuvissa tiloissa. Luottamuksellisen viestin salaisuus puolestaan suojaa viestin sisältöä sekä tietyissä tilanteissa myös viestintään liittyviä tunnistamis- ja välitystietoja.

Perustuslain sanamuodossa ei enää puhuta ainoastaan perinteisestä kirjesalaisuudesta. Luottamuksellisen viestin salaisuus on teknologianeutraalimpi käsite, joka kattaa kirjeiden lisäksi esimerkiksi puhelut, sähköpostit, pikaviestit ja muun luottamukselliseksi tarkoitetun viestinnän. Kirjesalaisuutta voidaan siten pitää osana laajempaa viestintäsalaisuutta.

Yksityisyyden suoja ei velvoita vain julkista valtaa pidättäytymään perusteettomista puuttumisista. Valtiolla on myös velvollisuus luoda lainsäädäntöä ja oikeussuojakeinoja, joilla yksilöä suojataan muiden yksityisten toimijoiden loukkauksilta. Tämän vuoksi yksityisyyttä turvataan perustuslain lisäksi muun muassa rikoslaissa, vahingonkorvausoikeudessa, tietosuojalainsäädännössä, työelämää koskevassa lainsäädännössä, sähköisen viestinnän sääntelyssä sekä viranomaisten ja eri ammattiryhmien salassapitovelvollisuuksissa.

Kansainvälinen ja eurooppalainen oikeus

Yksityisyyden suoja on kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus. Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 17 artikla kieltää mielivaltaisen tai lainvastaisen puuttumisen yksityisyyteen, perheeseen, kotiin ja kirjeenvaihtoon sekä lainvastaiset hyökkäykset kunniaa ja mainetta vastaan. Sopimus edellyttää myös tehokasta oikeudellista suojaa tällaisia puuttumisia vastaan.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla turvaa oikeuden nauttia yksityis- ja perhe-elämän, kodin ja kirjeenvaihdon kunnioitusta. Oikeus ei ole ehdoton, mutta viranomaisen puuttumisen on perustuttava lakiin, palveltava hyväksyttävää tarkoitusta ja oltava välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa yksityiselämän suoja ja henkilötietojen suoja on säädetty erillisiksi oikeuksiksi. Perusoikeuskirjan 7 artikla turvaa yksityis- ja perhe-elämän, kodin ja viestinnän kunnioittamisen. Perusoikeuskirjan 8 artikla puolestaan tunnustaa jokaiselle nimenomaisen oikeuden henkilötietojensa suojaan. Artiklan mukaan henkilötietoja on käsiteltävä asianmukaisesti, tiettyä tarkoitusta varten ja suostumuksen tai muun laillisen perusteen nojalla. Lisäksi henkilöllä on oikeus päästä tietoihinsa, vaatia niiden oikaisemista ja saada riippumattoman viranomaisen valvontaa.

Perusoikeuskirjan rakenne osoittaa havainnollisesti, etteivät yksityisyyden suoja ja tietosuoja ole sama oikeus. Ne ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa, mutta kummallakin on oma sisältönsä ja tehtävänsä.

Yksityisyyden suojan ja tietosuojan ero

Yksityisyyden suoja on tietosuojaa laajempi käsite. Se suojaa ihmisen henkilökohtaista elämänpiiriä riippumatta siitä, käsitelläänkö tilanteessa henkilötietoja teknisessä tai oikeudellisessa merkityksessä.

Esimerkiksi luvaton tunkeutuminen asuntoon loukkaa yksityisyyden ja kotirauhan suojaa, vaikka tilanteessa ei kerättäisi yhtään henkilötietoa. Samoin ihmisen salaa seuraaminen, henkilökohtaiseen tilaan tunkeutuminen tai yksityisen keskustelun kuunteleminen voi loukata yksityisyyttä ilman varsinaisen henkilörekisterin muodostamista.

Tietosuojan soveltaminen ei edellytä, että käsiteltävä tieto olisi salainen tai erityisen arkaluonteinen. Julkisesta lähteestä saatu tieto voi edelleen olla henkilötieto. Esimerkiksi henkilön nimi, työtehtävä, julkinen valokuva tai avoimessa rekisterissä oleva tieto voi kuulua tietosuojasääntelyn piiriin, jos tieto liittyy tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön.

Toisaalta kaikki yksityisyyttä koskevat asiat eivät ole henkilötietojen käsittelyä. Tästä seuraa keskeinen ero:

Yksityisyyden suoja vastaa kysymykseen siitä, millä tavoin ihmisen henkilökohtaiseen elämänpiiriin saa puuttua. Tietosuoja vastaa kysymykseen siitä, millä edellytyksillä ihmistä koskevia henkilötietoja saa käsitellä.

Työelämässä työntekijöiden yksityisyyttä turvaa laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Siinä säädetään esimerkiksi työntekijöiden henkilötietojen käsittelystä, testeistä ja tarkastuksista, teknisestä valvonnasta sekä työntekijän sähköpostiviesteihin liittyvistä menettelyistä. Lain nimenomaisena tarkoituksena on toteuttaa yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyttä turvaavia perusoikeuksia työelämässä.

Mihin yksityisyyden suojaa tarvitaan?

Yksityisyyden suojaa tarvitaan ensinnäkin ihmisarvon turvaamiseen. Ihminen ei ole pelkästään tarkkailtava, luokiteltava tai analysoitava kohde. Hänellä on oikeus henkilökohtaiseen elämänpiiriin, jota muut eivät saa käyttää hyväkseen ilman hyväksyttävää perustetta.

Toiseksi yksityisyyttä tarvitaan itsemääräämiseen. Itsemääräämisellä tarkoitetaan mahdollisuutta tehdä omaa elämää, kehoa, ihmissuhteita ja identiteettiä koskevia ratkaisuja. Henkilötietojen yhteydessä itsemäärääminen ilmenee oikeutena saada tietoa käsittelystä ja vaikuttaa siihen niissä rajoissa, jotka lainsäädäntö mahdollistaa.

Kolmanneksi yksityisyys suojaa vallankäytöltä. Henkilöstä kerättyjen tietojen avulla voidaan arvioida, luokitella, ohjata ja ennustaa hänen käyttäytymistään. Tietoja voidaan käyttää palvelujen tarjoamiseen, mutta myös henkilön mahdollisuuksien rajoittamiseen, profilointiin, manipuloivaan vaikuttamiseen tai epäedulliseen kohteluun. Mitä enemmän tietoa yhdellä toimijalla on, sitä suurempi voi olla toimijan ja yksilön välinen valtaepätasapaino.

Neljänneksi yksityisyys suojaa vahingoittamiselta. Arkaluonteisten tietojen paljastuminen voi johtaa esimerkiksi häirintään, kiristämiseen, identiteettivarkauksiin, syrjintään, mainehaittoihin tai taloudellisiin menetyksiin. Vahinko voi kohdistua myös henkilön läheisiin.

Viidenneksi yksityisyyttä tarvitaan demokratian ja sananvapauden käytännön edellytykseksi. Ihmisen on voitava etsiä tietoa, muodostaa mielipiteitä, keskustella muiden kanssa ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että hänen toimintansa rekisteröidään ja sitä käytetään myöhemmin häntä vastaan.

Yksityisyys ei siis eristä ihmistä yhteiskunnasta. Päinvastoin se mahdollistaa turvallisen osallistumisen yhteiskuntaan.

Onko yksityisyyden suoja totuuden piilottelua?

Yksityisyyden suojaa arvostellaan toisinaan ajatuksella, jonka mukaan rehellisellä ihmisellä ei pitäisi olla mitään salattavaa. Väite perustuu yksityisyyden liian kapeaan ymmärtämiseen. Yksityisyys ei ole ensisijaisesti oikeutta valehdella tai peittää väärinkäytöksiä, vaan oikeutta rajoittaa muiden pääsyä henkilökohtaiseen elämänpiiriin.

Totuudenmukainenkin tieto voi kuulua yksityiselämän suojan piiriin. Se, että tieto on totta, ei yksin anna kenelle tahansa oikeutta levittää sitä rajattomalle yleisölle. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään todennut, että yksityiselämän suoja voi merkitä myös kieltoa julkaista sinänsä totuudenmukaisia tietoja. Samalla yksityisyyden suojaa on punnittava sananvapauden ja yleisen yhteiskunnallisen merkityksen kanssa.

Esimerkiksi terveydentilaa, perhe-elämän kriisiä tai henkilökohtaisia ihmissuhteita koskeva tieto voi olla totta mutta silti syvästi yksityinen. Tiedon totuudenmukaisuus voi vaikuttaa oikeudelliseen arviointiin, mutta ratkaisevaa on myös se, edistääkö julkaiseminen yleisesti merkittävää keskustelua vai tyydyttääkö se lähinnä uteliaisuutta tai tirkistelynhalua.

Yksityisyyden suoja ei myöskään estä rikosten selvittämistä, viranomaisten laillista valvontaa, journalistista vallankäytön tarkastelua tai yhteiskunnallisesti merkittävien epäkohtien paljastamista. Se kuitenkin vaatii, että yksityisyyteen puuttumiselle on hyväksyttävä peruste ja että puuttuminen on suhteutettu tavoiteltuun päämäärään.

Yksityisyys ei siis ole totuuden vastakohta. Se koskee sitä, kuka saa tietää totuuden, missä tilanteessa, mihin tarkoitukseen ja kuinka laajasti tietoa saa käyttää tai levittää.

Pelkäämmekö olla sitä, mitä olemme?

Yksityisyyden tarvetta ei voida selittää pelkästään häpeällä tai pelolla. Ihminen käyttäytyy eri tavoin eri tilanteissa, eikä tämä merkitse epärehellisyyttä. Perheenjäsenenä, ystävänä, työntekijänä, asiakkaana ja kansalaisena toimiminen edellyttää erilaisia rooleja ja erilaisia tapoja ilmaista itseään.

Yksityisyyden tarkoituksena ei ole rakentaa väärää kuvaa ihmisestä, vaan mahdollistaa elämän eri puolien tarkoituksenmukainen erottaminen. Se, että henkilö ei halua terveystietojensa kuuluvan työtovereilleen, ei tarkoita, että hän häpeäisi sairauttaan. Se, ettei hän halua työnantajan lukevan yksityisiä viestejään, ei tarkoita väärinkäytösten peittelemistä. Se, ettei ihminen halua verkkopalvelun seuraavan kaikkia hänen liikkeitään, ei osoita, että liikkeissä olisi jotain laitonta.

Täydellinen avoimuus ei ole ihmisen luonnollinen tai oikeudellisesti tavoiteltava perustila. Ihmisellä on oikeus valita yleisönsä ja asiayhteytensä. Yksityisyys antaa mahdollisuuden luottamuksellisiin ihmissuhteisiin, omien ajatusten kehittämiseen ja siihen, ettei menneisyydestä muodostu pysyvää digitaalista tuomiota.

Samalla on tunnustettava, että yksityisyyden suojaa voidaan yrittää käyttää myös vastuullisuuden välttämiseen. Esimerkiksi julkisen vallan käyttäjä ei voi vedota yksityisyyteen samalla tavalla silloin, kun tieto koskee hänen julkisen tehtävänsä hoitamista ja sillä on huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä. Tällöinkin tarvitaan tapauskohtaista punnintaa, sillä sananvapaudella ja yksityiselämän suojalla ei ole yleistä keskinäistä etusijajärjestystä.

Yksityisyyden suojan rakennetekijät

Yksityisyyden suoja muodostuu useista toisiaan täydentävistä oikeuksista, velvollisuuksista ja suojamekanismeista.

Itsemäärääminen tarkoittaa ihmisen oikeutta vaikuttaa omaa kehoaan, identiteettiään, ihmissuhteitaan ja henkilötietojaan koskeviin ratkaisuihin. Henkilötietojen käsittelyssä itsemäärääminen ei ole täydellistä määräysvaltaa, mutta se ilmenee muun muassa läpinäkyvyytenä, suostumuksena sekä tarkastus-, oikaisu-, vastustamis- ja poistamisoikeuksina.

Yksityiselämä muodostaa suojan laajan ytimen. Se käsittää ihmisen henkilökohtaiset olosuhteet, ihmissuhteet, identiteetin, elämäntavat ja mahdollisuuden kehittää persoonallisuuttaan.

Kirjesalaisuus ja viestintäsalaisuus suojaavat luottamukselliseksi tarkoitetun viestinnän sisältöä. Nykyisessä oikeudellisessa kielenkäytössä luottamuksellisen viestin salaisuus on kirjesalaisuutta laajempi käsite.

Kotirauha turvaa ihmisen fyysisen yksityisyyden erityisesti hänen kodissaan. Kotirauha suojaa sekä luvatonta tunkeutumista että oikeudetonta tarkkailua ja häirintää vastaan.

Pankkisalaisuus tarkoittaa pankki- ja asiakassuhteessa saatujen tietojen luottamuksellisuutta. Se tukee yksityisyyttä, mutta ei ole sama asia kuin yleinen yksityisyyden suoja tai tietosuoja. Pankkisalaisuuteen voi myös liittyä laissa säädettyjä poikkeuksia esimerkiksi viranomaisten tiedonsaantioikeuksien vuoksi.

Salassapitovelvollisuus velvoittaa tiettyjä viranomaisia, ammattihenkilöitä ja organisaatioita olemaan ilmaisematta luottamuksellisia tai laissa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja. Salassapitovelvollisuus suojaa yksityisyyttä, mutta se on tiettyyn tehtävään tai asemaan liittyvä velvollisuus eikä itsenäinen yleismääritelmä yksityisyydelle.

Tietosuoja säätelee henkilötietojen käsittelyä. Sen avulla yksityisyyden ja muiden perusoikeuksien vaatimukset muutetaan organisaatioita sitoviksi käsittelyperiaatteiksi, velvollisuuksiksi ja rekisteröidyn oikeuksiksi.

Oikeusturva varmistaa, etteivät oikeudet jää pelkiksi periaatteiksi. Ihmisellä tulee olla mahdollisuus saada tietoa oikeuksiensa loukkauksesta, vaatia virheen korjaamista, saattaa asia valvontaviranomaisen tai tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä tietyissä tilanteissa saada korvausta aiheutuneesta vahingosta.

Kaikki luetellut tekijät eivät siis ole samalla tavalla itsenäisiä perusoikeuksia. Osa niistä on perusoikeuden osa-alueita, osa lakisääteisiä salassapitovelvollisuuksia ja osa oikeuksien toteuttamista tukevia mekanismeja. Yhdessä ne muodostavat yksilön yksityisyyttä suojaavan kokonaisuuden.

Yksityisyys digitaalisessa toimintaympäristössä

Digitaalisessa ympäristössä yksityisyyden keskeinen haaste ei ole vain yhden tiedon paljastuminen. Merkittävä riski syntyy siitä, että eri lähteistä saatuja tietoja yhdistetään ja niiden perusteella tehdään uusia päätelmiä.

Yksittäinen verkkokauppaostos, sijaintimerkintä tai hakusana voi vaikuttaa merkityksettömältä. Kun tuhansia havaintoja yhdistetään, niistä voidaan päätellä henkilön kiinnostuksen kohteita, terveydentilaa, taloudellista asemaa, ihmissuhteita, elämäntilannetta tai tulevaa käyttäytymistä. Päätelty tieto voi olla yksilön kannalta yhtä merkityksellinen kuin hänen itse antamansa tieto.

Sosiaalisen median palvelut, mobiilisovellukset, älylaitteet, kanta-asiakasjärjestelmät ja verkkomainonta muodostavat laajoja tietovirtoja. Käyttäjä voi hyväksyä yksittäisen palvelun ehdot ymmärtämättä, kuinka laajaan käsittelyketjuun tiedot päätyvät tai miten niitä yhdistetään muista lähteistä saatuihin tietoihin.

Erityisen haastavaa on se, että henkilön muodollinen valinta ei aina merkitse todellista vapaaehtoisuutta. Jos palvelu on käytännössä välttämätön, ehdot vaikeaselkoisia tai kieltäytyminen huomattavasti hankalampaa kuin hyväksyminen, käyttäjän mahdollisuus hallita tietojaan voi jäädä näennäiseksi.

Tämän vuoksi yksityisyyden suojaa ei voida rakentaa yksinomaan käyttäjän vastuulle. Organisaatioiden on suunniteltava palvelunsa siten, että yksityisyyttä ja tietosuojaa kunnioitetaan oletusarvoisesti. Tarpeettomia tietoja ei pidä kerätä, säilytysajat on määriteltävä, käyttöoikeudet rajattava ja henkilölle on kerrottava käsittelystä ymmärrettävästi.

Organisaatioiden vastuu

Yrityksille ja julkisille organisaatioille yksityisyyden suoja ei ole vain juridinen velvoite. Se on myös osa vastuullista johtamista, riskienhallintaa ja luottamuksen rakentamista.

Organisaation on tunnettava, mitä henkilötietoja se käsittelee, mistä tiedot saadaan, mihin niitä käytetään, kenelle niitä luovutetaan ja kuinka pitkään niitä säilytetään. Jokaiselle käsittelytoimelle tulee olla määritelty tarkoitus ja oikeusperuste.

Tietosuojavastuu ei kuulu vain tietosuojavastaavalle tai tietohallinnolle. Johto vastaa siitä, että organisaatiolla on riittävät resurssit, toimintamallit ja valvontamekanismit. Esihenkilöiden on ymmärrettävä henkilöstötietoihin liittyvät rajoitukset, järjestelmien suunnittelijoiden sisäänrakennetun tietosuojan vaatimukset ja asiakaspalvelun rekisteröityjen oikeuksien toteuttaminen.

Keskeisiä käytännön toimenpiteitä ovat tietovarantojen kartoittaminen, käsittelyperusteiden dokumentointi, tarpeettomien tietojen poistaminen, säilytysaikojen määrittäminen, käyttöoikeuksien hallinta, henkilöstön koulutus, palveluntarjoajien valvonta, tietoturvaloukkausten hallinta ja korkean riskin käsittelytoimien vaikutustenarviointi.

Organisaation tulisi arvioida lainmukaisuuden lisäksi toimintansa kohtuullisuutta. Kaikki teknisesti mahdollinen tai liiketoiminnallisesti hyödyllinen henkilötietojen käyttö ei välttämättä ole yksilön kannalta hyväksyttävää. Eettinen arviointi kysyy, odottaisiko ihminen tietojaan käytettävän kyseisellä tavalla ja voisiko käyttö aiheuttaa hänelle yllättäviä tai kohtuuttomia seurauksia.

Luottamus syntyy siitä, että organisaatio toimii ennakoitavasti, kertoo avoimesti tietojen käytöstä, tunnustaa virheensä ja antaa ihmisille todellisia mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan.

Yksityisyyden suojan rajat

Yksityisyyden suoja ei ole ehdoton oikeus. Se voi joutua ristiriitaan esimerkiksi sananvapauden, julkisuusperiaatteen, rikosten torjunnan, kansallisen turvallisuuden, muiden ihmisten oikeuksien ja yhteiskunnallisen tiedonsaannin kanssa.

Ristiriitoja ei ratkaista toteamalla automaattisesti, että toinen oikeus on aina toista tärkeämpi. Ratkaisu edellyttää oikeuksien yhteensovittamista. Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa puuttumisen lakiperustaa, tavoitteen hyväksyttävyyttä, välttämättömyyttä, oikeasuhtaisuutta, tietojen luonnetta ja henkilölle aiheutuvia seurauksia.

Julkisessa tehtävässä toimivan henkilön on siedettävä tehtäviinsä kohdistuvaa arviointia laajemmin kuin täysin yksityisen henkilön. Julkinen asema ei kuitenkaan poista kaikkea yksityisyyden suojaa. Myös julkisuuden henkilöllä on yksityiselämän ydinalue, joka ei lähtökohtaisesti kuulu yleisölle.

Vastaavasti viranomainen voi saada oikeuden puuttua viestinnän salaisuuteen tai kotirauhaan vain laissa säädetyillä perusteilla. Pelkkä toiminnan hyödyllisyys tai tehokkuus ei riitä. Puuttumisen on oltava välttämätöntä ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään.

Yksityisyys luottamuksen perustana

Yksityisyyden suoja ei ole vain yksilön henkilökohtainen etu. Se on myös yhteiskunnallisen luottamuksen edellytys. Ihmiset uskaltavat käyttää terveyspalveluja, asioida viranomaisten kanssa, hakea apua, tehdä ostoksia ja osallistua digitaalisiin palveluihin, kun he voivat luottaa tietojensa asianmukaiseen käsittelyyn.

Luottamus ei synny pitkistä tietosuojaselosteista tai muodollisista suostumusvalinnoista. Se syntyy kokemuksesta, että organisaatio kerää vain tarpeellisia tietoja, käyttää niitä ilmoitettuun tarkoitukseen, suojaa ne huolellisesti ja kunnioittaa ihmisen oikeuksia.

Yksityisyyden heikentyminen voi vaikuttaa myös käyttäytymiseen. Jos ihmiset kokevat olevansa jatkuvasti tarkkailtuja, he voivat alkaa rajoittaa tiedonhankintaansa, viestintäänsä ja yhteiskunnallista osallistumistaan. Siksi yksityisyys tukee sananvapautta, ajattelun vapautta ja demokraattista osallistumista.