The Pond

Yritysturvallisuus > Tiedustelupalvelut > USA

The Pond

The Pond oli Yhdysvaltain salaista tiedustelua harjoittanut yksikkö, joka toimi pääosin vuosina 1942–1955. Se oli pieni, erillinen ja riippumaton organisaatio, joka keräsi tietoa erityisesti Neuvostoliitosta ja sen vaikutusalueista, mukaan lukien Itä-Eurooppa ja Pohjoismaat. The Pond ei ollut osa CIA:ta, vaan toimi oman johtonsa alaisuudessa.

Organisaation pieni koko ja riippumattomuus tekivät siitä joustavan ja usein nopeasti reagoivan tiedusteluyksikön, mutta samalla se kärsi joskus tiedonvaihdon puutteista muiden tiedusteluvirastojen kanssa.

The Pondin tehtävänä oli ylläpitää laaja kansainvälinen agenttiverkosto, jonka kautta se sai tietoa poliittisista, sotilaallisista ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Se käytti sekä henkilötiedustelua (HUMINT) että muita salaisia tiedonhankintamenetelmiä.

Erityisen kiinnostuksen kohteena oli Neuvostoliiton poliittinen tilanne, sotilaallinen toiminta ja vaikutusvallan laajeneminen Euroopassa ja muualla maailmassa. Myös Pohjoismaat ja Suomi kuuluivat sen kiinnostusalueisiin. The Pondin raportit oli tarkoitettu vain Yhdysvaltain korkeimmalle johdolle.

Asia Sulku

The Pond, salainen tiedustelujärjestö
Toisen maailmansodan aikainen ja sen jälkeinen tiedustelutoiminta Yhdysvalloissa oli monimutkainen ja usein sisäisesti kilpaileva kenttä. Yksi vähiten tunnetuista, mutta merkittävimmistä toimijoista oli The Pond, pieni ja erittäin salainen vakoiluorganisaatio, joka toimi vuosina 1942–1955. Sen toiminta pidettiin piilossa lähes puoli vuosisataa, kunnes se tunnustettiin virallisesti vasta vuonna 2001. The Pondin historia on esimerkki siitä, miten tiedustelutoiminta voi jäädä paitsi suuren yleisön myös hallituksen ylimpien tahojen ulottumattomiin.

Perustaminen ja johto
The Pondin perusti prikaatikenraali Hayes Kroner keväällä 1942 Yhdysvaltain sotaministeriön aloitteesta. Organisaation johtoon nimitettiin kapteeni Jean (John) Valentin Grombach, karismaattinen, mutta äärimmäisen salailuun taipuvainen henkilö, jolla oli pitkän linjan kokemus tiedustelutyöstä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Grombach oli voimakkaan antikommunistinen ja kehitti Pondin toiminnan erityisesti kommunistisen vaikuttamisen tunnistamiseen Yhdysvaltain sisällä ja sen ulkopuolella.

Toiminnan rakenne ja salassapito
The Pond oli poikkeuksellisen pieni organisaatio, jonka toiminta oli erittäin salattua. Sen olemassaolo pysyi hämärän peitossa jopa muilta tiedustelupalveluilta, kuten laivaston tiedustelulta, eikä ole varmaa, tiesikö presidentti Harry Truman siitä lainkaan. Organisaatio käytti salanimiä ja koodisanoja systemaattisesti, ja Grombach ei koskaan paljastanut tiedonlähteitään. Organisaation agenttiverkosto oli kuitenkin laaja, käsittäen yli 2 500 henkilöä 32 eri maasta.

Taktiikat, menetelmät ja rahoitus
The Pond toimi aluksi osana armeijan yleistä esikuntaa, mutta muuttui myöhemmin valtion sopimuksella toimivaksi yksityiseksi yritykseksi. Sen rahoitus tuli pääosin sotaministeriöltä. Vuosibudjetti nousi sodan aikana 150 000 dollarista yli 300 000 dollariin. Organisaatio teki yhteistyötä ulkomaisten yritysten kanssa kasvattaakseen taloudellisia resurssejaan ja värväsi agentteja erityisesti suuryrityksistä ympäri maailmaa. Vakoilussa käytettiin diplomaattista viestiliikennettä, ja epäilykset viestien urkinnasta johtivat siihen, että The Pond käytti lopulta omia kuriirejaan.

Merkittäviä operaatioita ja kiistoja
Yksi Pondin monista operaatioista liittyi OSS:iin (CIA:n edeltäjä) soluttautuneiden neuvostoagenttien löytämiseen. Yhdysvaltoihin loikannut neuvostoupseeri Alexander Barmin auttoi Grombachia keräämään listan näistä agenteista, mutta Yhdysvaltain hallitus jätti tiedot huomiotta liittolaissuhteidensa vuoksi. Myöhemmin Grombach käynnisti "Projekti 1641:n", jonka tavoitteena oli paljastaa kommunistivaikutteita ulkoministeriössä, mutta projekti päättyi skandaaliin, kun Grombachia syytettiin kollegoidensa mustamaalaamisesta.

Toinen erikoinen Pondin yhteys oli Marcel Petiot, sarjamurhaaja, joka toimi tietolähteenä. Petiotin kautta saatiin tietoa muun muassa Saksan tiedustelupalvelun Abwehrin upseereista. Myös Unkari oli keskeinen kohde, erityisesti toisen maailmansodan jälkeisen kommunistisen vallankaappauksen aikana. The Pondin raportointi edesauttoi kymmenien kommunisminvastaisten johtajien pelastamista.

Suhde ulkoministeriöön ja CIA:han
The Pond toimi ulkoministeriön suojeluksessa erityisesti sen operoidessa ulkomailla. Jokaisessa suurlähetystössä, jossa Pond oli aktiivinen, työskenteli siihen kuuluva virkamies. Myöhemmin, kun keskustiedustelupalvelu CIA perustettiin, alkoi Grombachin organisaation asema horjua. CIA piti monia Grombachin raportteja epäluotettavina. Lopulta Grombachin tapana raportoida väärää tietoa esimiehistä ja työntekijöistä johti siihen, että CIA ei enää uusinut Pondin sopimusta.

The Pondin raportit ja merkitys
The Pondin raportit tarjosivat usein yksityiskohtaisia arvioita Neuvostoliiton poliittisesta johdosta, turvallisuuspolitiikasta, vakoilutoiminnasta ja strategisista suunnitelmista. Ne sisälsivät myös arvioita eri maiden kommunistisista liikkeistä ja niiden vaikutuksesta paikalliseen politiikkaan.

Suomi ja Pohjoismaat
Koska Suomi oli kylmän sodan alkuaikoina erityinen kohde Neuvostoliiton vaikutusyrityksille, The Pond seurasi myös Suomen poliittista tilannetta tarkasti. Raporteissa arvioitiin kommunistisen puolueen ja Neuvostoliiton agenttien toimintaa Suomessa.

John Raymond Ylitalon rooli The Pondin raporttien arvioijana ulkoministeriössä kertoo hänen syvästä asiantuntemuksestaan ja arvostuksestaan turvallisuus- ja tiedustelukysymyksissä kylmän sodan vuosina.

Vaikutus
Vaikka The Pondin toiminnasta on vähän julkista tietoa, sen raportit ovat olleet arvokkaita Yhdysvaltain korkeimmalle johdolle kylmän sodan alkuvaiheessa. Ne tarjosivat toisinaan vaihtoehtoisen näkökulman verrattuna esimerkiksi CIA:n tuottamaan tietoon.

Vuoteen 1955 mennessä The Pond oli lakkautettu. Sen tarina on esimerkki tiedustelumaailman pimeästä puolesta: salailu, henkilökohtaiset valtapelit ja institutionaalinen kilpailu voivat tuhota organisaation, vaikka sen tarkoitusperät olisivat vilpittömiä. Grombachin johtamistyyli, jossa korostettiin ehdotonta salassapitoa ja epäluuloa, johti lopulta Pondin tuhoon. Silti The Pond jätti jälkensä Yhdysvaltain tiedusteluhistoriaan, varjossa kulkien.