Schengen alueen rajaturvallisuus

Yritysturvallisuus > Terrorismi

Schengen-alueen turvallisuus, Venäjä ja vihamielisten valtioiden pääsy Eurooppaan

Schengen-järjestelmä on yksi Euroopan suurista saavutuksista, mutta sen toimivuus perustuu siihen, että jäsenmaat kantavat yhteisen vastuunsa turvallisuudesta.

Schengen-järjestelmä perustuu luottamukseen. Kun yksi jäsenmaa myöntää viisumin, henkilö voi käytännössä liikkua lähes koko Schengen-alueella ilman rajatarkastuksia. Järjestelmä suunniteltiin aikana, jolloin Eurooppa uskoi turvallisuusympäristönsä olevan vakaa. Nykyinen todellisuus on kuitenkin hyvin erilainen.

Kasvaneet turvallisuusuhat osoittavat, että vanhoja käytäntöjä on arvioitava uudelleen. Turistiviisumien laaja myöntäminen valtion kansalaisille, jonka johto käy sotaa Euroopassa ja jonka tiedustelupalvelut toimivat aktiivisesti länsimaita vastaan, herättää perusteltuja kysymyksiä.

Venäjän tiedustelu-, vaikuttamis- ja sabotaasioperaatiot Euroopassa ovat lisääntyneet merkittävästi. Tässä tilanteessa on aiheellista kysyä, ovatko Euroopan unionin ja Schengen-alueen nykyiset viisumi- ja rajakäytännöt enää ajan tasalla.

Ratkaisun ei tarvitse olla kaikkien rajojen sulkeminen, mutta nykyistä tiukempi, yhtenäisempi ja turvallisuuslähtöisempi viisumipolitiikka olisi perusteltu. Euroopan avoimuus on arvokas periaate, mutta avoimuus ei saa tarkoittaa sinisilmäisyyttä tilanteessa, jossa turvallisuusuhat ovat todellisia.

Venäjä turvallisuusuhkana Euroopalle
Venäjä ei ole enää pelkästään kilpailija tai hankala naapuri. Se on valtio, joka käy hyökkäyssotaa Euroopassa ja jonka viranomaiset ovat vuosien ajan käyttäneet salamurhia, kyberhyökkäyksiä, vakoilua, sabotaasia ja informaatiosodankäyntiä ulkopolitiikkansa välineinä.

Useat Euroopan turvallisuuspalvelut ovat varoittaneet Venäjän tiedusteluverkostojen aktiivisuudesta. Euroopassa on viime vuosina paljastunut lukuisia tapauksia, joissa Venäjän toimijoiden epäillään olleen osallisina infrastruktuuriin kohdistuneissa häiriöissä, kyberoperaatioissa tai vaikutusyrityksissä.

Tällaisessa tilanteessa on naiivia ajatella, ettei turistiviisumijärjestelmää voitaisi hyödyntää myös tiedustelu- ja vaikuttamisoperaatioissa. Vaikka valtaosa matkustajista on täysin tavallisia ihmisiä, turvallisuuspolitiikassa ei arvioida vain enemmistöä vaan myös pienien riskiryhmien aiheuttamia seurauksia.

Yksikin onnistunut sabotaasioperaatio kriittistä infrastruktuuria vastaan voi aiheuttaa huomattavia vahinkoja yhteiskunnalle.

Kuka on vastuussa nykyisestä tilanteesta?
Vastuu jakautuu usealle tasolle. Ensimmäinen vastuutaho ovat ne Schengen-maat, jotka edelleen myöntävät suuria määriä turistiviisumeita Venäjän kansalaisille. Erityisesti Ranska, Italia ja Espanja ovat jatkaneet suhteellisen avointa viisumipolitiikkaa, vaikka useat Itä-Euroopan maat ovat kiristäneet käytäntöjään merkittävästi.

Toinen vastuutaho on Euroopan unioni kokonaisuutena. EU ei ole kyennyt muodostamaan yhtenäistä linjaa Venäjän kansalaisten turistiviisumeista. Tämän seurauksena turvallisuuspolitiikka on hajanaista. Yksi maa voi tehdä tiukkoja ratkaisuja, mutta niiden vaikutus jää rajalliseksi, jos toinen maa myöntää viisumeita laajasti.

Kolmas vastuutaho ovat Euroopan poliittiset päättäjät laajemmin. Monissa maissa taloudelliset intressit, matkailutulot ja poliittinen varovaisuus ovat painaneet enemmän kuin turvallisuusnäkökohdat. Tämä on ymmärrettävää normaalitilanteessa, mutta sodan aikana turvallisuuden pitäisi olla ensisijainen lähtökohta.

Pitäisikö venäläisille myöntää turistiviisumeita?
Turistiviisumeita pitäisi rajoittaa huomattavasti nykyistä enemmän niin kauan kuin Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki venäläiset olisivat turvallisuusuhka. Sellainen väite olisi väärä ja epäoikeudenmukainen. Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan, ei syntyperästään.

Turistiviisumi ei kuitenkaan ole ihmisoikeus vaan valtioiden harkinnanvarainen etuus. Euroopan valtioilla on oikeus arvioida, mikä palvelee niiden turvallisuutta ja kansallisia etuja.

Massaturismia ei kuitenkaan voida pitää välttämättömänä tilanteessa, jossa lähtömaa käy hyökkäyssotaa Euroopassa. Poikkeuksia tulisi edelleen myöntää esimerkiksi:

opposition jäsenille
vainotuille henkilöille
tutkijoille
opiskelijoille
perhesyistä matkustaville
humanitaarisissa tilanteissa oleville

Entä muut vihamieliset valtiot?
Kysymys ei koske ainoastaan Venäjää. Euroopan on arvioitava turvallisuusriskejä samalla tavalla riippumatta siitä, mistä maasta ne tulevat. Jos jokin valtio harjoittaa järjestelmällistä vakoilua, vaikuttamisoperaatioita tai tukee terrorismia, sen kansalaisten viisumihakemuksiin on suhtauduttava tavallista suuremmalla varovaisuudella.

Turvallisuuspolitiikan tulee perustua riskiarvioihin eikä kansallisuuksiin sinänsä. Mitä suurempi turvallisuusuhka tietyn valtion toiminnasta aiheutuu, sitä perusteellisempaa taustaselvitystä matkustajilta tulee edellyttää.

Mitä pitäisi tehdä?
Ensimmäinen toimenpide olisi yhteisen EU-linjan luominen. Nykyinen tilanne, jossa osa jäsenmaista kiristää käytäntöjä ja osa jatkaa lähes entiseen tapaan, ei ole kestävä.

Toiseksi Schengen-viisumien taustaselvityksiä tulisi vahvistaa. Turvallisuusviranomaisten tietojenvaihtoa on lisättävä ja epäilyttäviä hakemuksia on voitava tarkastella nykyistä perusteellisemmin.

Kolmanneksi kriittisen infrastruktuurin suojaamista on vahvistettava. Vaikka viisumijärjestelmää kiristettäisiin, turvallisuusuhat eivät katoaisi. Siksi energiaverkkojen, tietoliikenteen, satamien, lentokenttien ja muiden strategisten kohteiden suojaamiseen on panostettava.

Neljänneksi Euroopan maiden tulee ymmärtää, että turvallisuuspolitiikka on yhteinen kysymys. Yhden maan löysä käytäntö voi vaikuttaa kaikkiin muihin Schengen-maihin.

Voiko Suomi estää sabotöörien pääsyn maahan?
Julkisessa keskustelussa esiintyy toisinaan ajatus, että Suomi voisi halutessaan estää täysin vihamielisten toimijoiden pääsyn maahan. Todellisuudessa mikään valtio ei kykene takaamaan sataprosenttista turvallisuutta. Myöskään Suomi ei voi varmuudella estää jokaista tiedustelu-upseeria, sabotööriä tai muuta vihamielistä toimijaa saapumasta maahan.

Suomella on kuitenkin käytössään merkittäviä keinoja riskien vähentämiseksi. Supo, Rajavartiolaitos, poliisi ja muut viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Tiedustelutietoa vaihdetaan jatkuvasti muiden eurooppalaisten turvallisuuspalveluiden sekä liittolaisten kanssa. Lisäksi viisumihakemuksia, matkustusreittejä ja turvallisuusuhkiin liittyviä tietoja analysoidaan järjestelmällisesti.

Suomen turvallisuusviranomaisten työ vaikeutuu kuitenkin siitä syystä, että ammattimainen tiedustelutoiminta pyrkii nimenomaan sulautumaan tavalliseen matkustamiseen. Henkilö voi saapua maahan aidolla passilla, ilman rikostaustaa ja täysin laillisen matkan perusteella. Tällöin hänen erottamisensa tavallisesta turistista tai liikematkustajasta on erittäin vaikeaa.

Viime vuosien tapahtumat Euroopassa ovat osoittaneet myös sen, että vihamieliset valtiot eivät välttämättä käytä operaatioissaan pelkästään omia tiedustelu-upseereitaan. Toisinaan tehtäviä voidaan antaa paikallisille rikollisille, rahasta rekrytoiduille henkilöille tai Euroopassa jo valmiiksi asuville toimijoille. Tällaiset menetelmät tekevät uhkien tunnistamisesta entistä haastavampaa.

Suomen erityispiirteenä on sen maantieteellinen sijainti Venäjän naapurina. Samalla Suomi kuuluu nykyisin Natoon ja on siten osa läntistä puolustusjärjestelmää. Tämä lisää Suomen strategista merkitystä ja tekee maasta potentiaalisen tiedustelun, vaikuttamisen ja mahdollisen sabotaasin kohteen.

Suomen vahvuutena on kuitenkin se, että turvallisuusuhkiin on varauduttu aiempaa vakavammin. Venäläisten turistiviisumien myöntämistä on rajoitettu merkittävästi, rajaturvallisuutta on vahvistettu ja turvallisuusviranomaisten resursseja on kasvatettu. Myös kansainvälinen tiedusteluyhteistyö on nykyisin huomattavasti laajempaa kuin ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Voiko supo estää sabotöörien pääsyn maahan?
Supo ei normaalisti seiso rajalla tarkastamassa jokaisen matkustajan passia. Rajatarkastuksista vastaavat ensisijaisesti Rajavartiolaitos, poliisi, Tulli ja Maahanmuuttovirasto omilla vastuualueillaan. Supo osallistuu kuitenkin maahantulon turvallisuusarviointiin useilla tavoilla:

Kerää ja analysoi tiedustelutietoa mahdollisista turvallisuusuhista.
Antaa turvallisuusarvioita viisumi-, oleskelulupa- tai kansalaisuusasioissa.
Jakaa tietoa Rajavartiolaitokselle ja muille viranomaisille henkilöistä, joiden epäillään muodostavan turvallisuusuhan.
Seuraa ulkomaisten tiedustelupalveluiden toimintaa Suomessa.
Tekee esityksiä maahantulon epäämisestä tai henkilön karkottamisesta turvallisuusperusteilla.

Käytännössä, jos esimerkiksi ulkomaisesta tiedustelu-upseerista tai turvallisuusuhaksi arvioidusta henkilöstä on tietoa suomalaisilla tai liittolaismaiden viranomaisilla, tieto voi päätyä rajaviranomaisten käyttöön ennen henkilön saapumista Suomeen.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että supo ei voi tarkistaa kaikkia maahantulijoita yksitellen. Suomeen saapuu vuosittain miljoonia matkustajia. Turvallisuusviranomaisten työ perustuu riskiperusteiseen valvontaan, tiedustelutietoon, kansainväliseen yhteistyöhön ja kohdennettuihin tarkastuksiin.

Vastaus kysymykseen on ei pysty estämään, mutta supolla on merkittävä rooli niiden henkilöiden tunnistamisessa, joiden epäillään muodostavan uhkan Suomen turvallisuudelle.

Turvallisuuspolitiikassa ei tavoitella täydellistä suojaa, koska sellaista ei ole mahdollista saavuttaa. Tavoitteena on sen sijaan tehdä vihamielisestä toiminnasta mahdollisimman vaikeaa, havaita uhkat ajoissa ja minimoida niiden aiheuttamat vahingot.