Rakenteellinen korruptio - SecMeter

Suomea pidetään kansainvälisesti oikeusvaltiona, jossa hallinto on luotettavaa ja suoranainen lahjonta verrattain harvinaista. Tämä myönteinen maine ei kuitenkaan tarkoita, että suomalainen yhteiskunta olisi vapaa korruptiosta. Suomessa korruptio näyttäytyy usein toisenlaisena kuin maissa, joissa viranomaiselle maksettava lahjus kuuluu kansalaisten arkeen. Tyypillisempiä suomalaisia ongelmia ovat epäselvät sidonnaisuudet, esteellisyys, suosinta, epäeettiset verkostot sekä päätöksenteon avoimuuden puute. Oikeusministeriön vuonna 2026 julkaisemassa kansallisessa korruptiotilannekuvassa juuri nämä ilmiöt nousivat keskeisiksi koetuiksi ongelmiksi.

Rakenteellisella korruptiolla tarkoitetaan järjestelmään, organisaatioon tai päätöksentekokulttuuriin juurtunutta vallan väärinkäyttöä. Kyse ei välttämättä ole yksittäisestä lahjuksesta, salaisesta rahansiirrosta tai selvästi rikollisesta sopimuksesta. Päätökset voivat näyttää ulospäin asianmukaisilta: kokoukset on pidetty, asiakirjat laadittu ja päätökset kirjattu pöytäkirjoihin. Todellisuudessa ratkaisuja saatetaan kuitenkin ohjata niin, että ne hyödyttävät tiettyjä henkilöitä, yrityksiä, puolueita tai verkostoja yleisen edun kustannuksella. Rakenteellinen korruptio käyttää siten hyväkseen laillisen päätöksenteon rakenteita ja voi esiintyä myös muodollisesti demokraattisen päätöksen sisällä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa rakenteelliseen korruptioon yhdistetään usein niin sanotut hyvä veli -verkostot. Ilmaisulla tarkoitetaan epävirallisia suhteita, joissa toisilleen tutut tai samaan verkostoon kuuluvat henkilöt jakavat keskenään tietoa, tehtäviä, sopimuksia ja vaikutusvaltaa. Verkosto sinänsä ei ole korruptiota, sillä luottamus ja yhteistyö ovat yhteiskunnan ja talouden toiminnalle välttämättömiä. Ongelma syntyy silloin, kun henkilökohtainen tuttavuus, vastavuoroisuuden odotus tai ryhmäuskollisuus alkaa ohittaa pätevyyden, avoimen kilpailun ja puolueettoman harkinnan.

Tällainen toiminta voi näkyä esimerkiksi virantäytössä. Tehtävän kelpoisuusehdot voidaan muotoilla niin tarkasti, että ne sopivat käytännössä vain ennalta ajatellulle henkilölle. Hakumenettely toteutetaan muodollisesti oikein, mutta todellista kilpailua ei synny. Samankaltainen ilmiö voi liittyä luottamustoimien, asiantuntijatehtävien, hallituspaikkojen tai avustusten jakamiseen. Kun samat henkilöt vuorottelevat päättäjinä, valvojina, edunsaajina ja toistensa nimittäjinä, järjestelmä alkaa suojella itseään. Ulkopuolisen on vaikea osoittaa yksittäistä väärinkäytöstä, vaikka päätösten kokonaisuus näyttäisi jatkuvasti suosivan samaa lähipiiriä.

Julkiset hankinnat muodostavat yhden merkittävimmistä rakenteellisen korruption riskialueista. Hankinnan tarjousvaatimukset voidaan räätälöidä tietylle toimittajalle, kilpailutuksia voidaan pilkkoa pienemmiksi kokonaisuuksiksi tai suorahankintoja voidaan käyttää ilman kestäviä perusteita. Päätöksentekijä ei välttämättä saa henkilökohtaista rahallista etua, mutta voi suosia tuttua yritystä, paikallista toimijaa tai poliittisesti läheistä tahoa. Oikeusministeriön korruptiontorjuntapalvelu nostaa julkiset hankinnat keskeiseksi riskialueeksi ja muistuttaa, että kilpailutuksen näennäinen toteuttaminen ei vielä takaa aitoa ja syrjimätöntä kilpailua.

Rakenteellista korruptiota voi esiintyä myös kaavoituksessa, rakentamisessa ja yhdyskuntasuunnittelussa. Näissä päätöksissä jaetaan huomattavaa taloudellista hyötyä, sillä maan käyttötarkoituksen, rakennusoikeuden tai suuren rakennushankkeen hyväksyminen voi nostaa omaisuuden arvoa merkittävästi. Päätöksentekijöiden, rakennusliikkeiden, maanomistajien ja muiden paikallisten vaikuttajien pitkäaikaiset suhteet voivat synnyttää tilanteen, jossa epävirallisesta yhteistyöstä tulee tärkeämpää kuin tasapuolisuudesta. Suomen korruptionvastaisessa strategiassa rakennusala, julkiset hankinnat, yhdyskuntasuunnittelu ja politiikka on tunnistettu rakenteellisen korruption riskialueiksi.

Rakenteellisen korruption vaarallisuus liittyy juuri sen arkisuuteen. Toimintaa voidaan puolustella käytännöllisyydellä, kiireellä, paikallistuntemuksella tai sillä, että tuttu toimija on aikaisemmin osoittautunut luotettavaksi. Vähitellen poikkeuksesta muodostuu tapa ja tavasta organisaatiokulttuuri. Työntekijät oppivat, mistä asioista ei kannata kysyä, keitä ei saa arvostella ja millaisia ratkaisuja johto odottaa. Kukaan ei välttämättä anna suoraa määräystä toimia epäasiallisesti, mutta järjestelmä palkitsee mukautumisesta ja rankaisee avoimuudesta.

Tähän liittyy myös vaikenemisen ongelma. Oikeusministeriön korruptiotilannekuvaa varten toteutetussa avoimessa kyselyssä monet työssään korruptiota havainneet kertoivat jättäneensä asian ilmoittamatta. Syiksi mainittiin muun muassa pelko henkilökohtaisista seurauksista, epäusko seuraamusten toteutumiseen sekä epätietoisuus siitä, mihin havainnoista pitäisi ilmoittaa. Kysely ei ollut koko väestöä edustava, mutta sen tulokset havainnollistavat sitä, kuinka vaikeaa epäeettisiin rakenteisiin puuttuminen voi olla organisaation sisältä.

Korruption vaikutukset ulottuvat yksittäisiä päätöksiä laajemmalle. Kun tehtäviä ei anneta pätevimmille, hankintoja ei tehdä parhailla ehdoilla tai julkisia resursseja ohjataan lähipiirille, yhteiskunnan toiminta kallistuu ja sen laatu heikkenee. Rehellisesti toimivat yritykset menettävät kilpailumahdollisuuksia, osaavat työntekijät jäävät syrjään ja kansalaisten luottamus päätöksentekoon vähenee. Samalla syntyy eriarvoisuutta. Parhaaseen lopputulokseen ei päästä sääntöjä noudattamalla vaan kuulumalla oikeaan verkostoon.

Rakenteellisen korruption torjunta ei siksi voi perustua vain lahjusrikosten tutkintaan. Tarvitaan päätöksenteon avoimuutta, sidonnaisuuksien ilmoittamista, toimivaa esteellisyysvalvontaa, riippumatonta sisäistä tarkastusta ja todellista kilpailua julkisissa hankinnoissa. Päätösten perusteiden tulee olla jälkikäteen ymmärrettävissä, eikä valvonta saa olla niiden henkilöiden käsissä, joiden toimintaa pitäisi valvoa. Myös tehtävien kierrättäminen ja päätöksenteon vastuiden erottaminen voivat estää liian suljettujen valtaverkostojen muodostumista.

Suomen vuosien 2025–2027 korruptionvastaisessa strategiassa painotetaan korruption parempaa tunnistamista, päätöksenteon läpinäkyvyyttä, viranomaisten yhteistyötä, tapausten paljastumista sekä vastuun toteutumista. Tavoitteena on ulottaa torjunta laajasti julkishallinnon eri tasoille sekä vahvistaa eettisiä käytäntöjä myös yrityksissä. Olennaista on kuitenkin se, etteivät korruptionvastaiset periaatteet jää strategioiksi ja ohjeiksi, vaan ne muuttuvat organisaatioiden päivittäisiksi toimintatavoiksi.

Rakenteellinen korruptio on suomalaiselle yhteiskunnalle erityinen haaste, koska se kätkeytyy helposti luottamuksen, yhteistyön ja muodollisesti oikeiden menettelyjen taakse. Vahva luottamus yhteiskuntaan on Suomen voimavara, mutta se voi muuttua heikkoudeksi, mikäli luottamuksen vuoksi valvonnasta tingitään tai epäkohtia ei haluta nähdä. Korruption kitkeminen ei toteudu itsestään. Se edellyttää jatkuvaa avoimuutta, riippumatonta valvontaa ja valmiutta puuttua myös sellaisiin toimintatapoihin, joita on pitkään pidetty normaaleina.