Tiedustelupalvelut

Tiedustelupalvelut ovat valtiollisia organisaatioita, joiden tehtävänä on kerätä, analysoida ja hyödyntää tietoa kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi. Tiedustelutoiminta herättää monia merkittäviä kysymyksiä, jotka liittyvät muun muassa tiedon luotettavuuteen, eettisiin periaatteisiin, teknologian käyttöön ja tiedon analysoinnin menetelmiin. Vaikka tiedustelu tapahtuu usein salassa ja poliittisten tavoitteiden ohjaamana, sen toimintatavat pohjautuvat monin tavoin akateemiseen tutkimukseen ja tieteellisiin menetelmiin.

Tarkkaa lukua maailman tiedustelupalveluista on vaikea antaa, koska kaikista tiedustelupalveluista ei kerrota julkisuuteen. Jos jokaisella maailman noin 195 valtiolla olisi vähintään 1–3 tiedusteluelintä, mikä on täysin realistista, niin maailmassa on todennäköisesti vähintään 300–400 tiedustelupalvelua, mutta todellinen luku on todennäköisesti täsä suurempi.

Tiedustelupalveluiden ydinprosessit muistuttavat tieteellistä tutkimusta. Ne sisältävät havainnointia, hypoteesien muodostamista, analyysia ja johtopäätösten tekemistä. Tieteellinen metodi tarjoaa työkaluja, joiden avulla kerättyä tietoa voidaan arvioida kriittisesti ja järjestelmällisesti. Esimerkiksi avoimen lähteen tiedustelu (Open Source Intelligence, OSINT) hyödyntää laajoja datamääriä ja käyttää kvantitatiivisia menetelmiä, jotka ovat tuttuja myös tilasto- ja yhteiskuntatieteissä.

Tekoälyn ja koneoppimisen menetelmät ovat yleistyneet niin tieteessä kuin tiedustelussa. Niitä hyödynnetään datan seulontaan, mallintamiseen ja ennustamiseen. Tieteen näkökulmasta analyysin läpinäkyvyys ja arvioitavuus ovat keskeisiä arvoja. Nämä ovat piirteitä, jotka eivät kuitenkaan aina toteudu salassa tehtävässä tiedustelutyössä.

Tiedustelupalvelut käyttävät edistynyttä teknologiaa, kuten satelliittivalvontaa, signaalitiedustelua ja kybertiedustelua. Näiden teknologioiden kehittämisessä tieteellisillä innovaatioilla on keskeinen rooli. Esimerkiksi kryptologia, joka on olennainen osa sähköistä tiedustelua, nojaa vahvasti matematiikkaan ja tietojenkäsittelytieteeseen.

Teknologinen kehitys nostaa esiin myös eettisiä kysymyksiä, kuten missä kulkee raja hyväksyttävän tutkimuksen ja valvontayhteiskunnan välillä? Voiko tutkija osallistua kehitystyöhön, jonka sovellukset ovat salaisia ja mahdollisesti ihmisoikeuksia uhkaavia? Näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia, mutta ne korostavat tarvetta monitieteiselle ja eettiselle pohdinnalle.

Tiedustelutoiminta hyödyntää lisäksi psykologista tietoa esimerkiksi käyttäytymisanalyysissa, valheenpaljastuksessa ja agenttien rekrytoinnissa. Psykologian tieteellinen ymmärrys ihmismielestä voi tukea näitä prosesseja, mutta samalla herää kysymys, kuinka eettistä on käyttää tätä tietoa manipulointiin tai painostukseen.

Yksi tieteen keskeisistä periaatteista on avoimuus ja vertaisarviointi, kun taas tiedustelutoiminta perustuu salassapitoon. Jos tieto ei ole avoimesti tarkasteltavissa, sen luotettavuutta ei voida ulkopuolelta arvioida. Tiedon kriittinen tarkastelu jää usein yksittäisen analyytikon vastuulle, mikä voi heikentää tiedustelun luotettavuutta ja käytettävyyttä päätöksenteossa.

Kaikesta huolimatta tiedustelu ja tiede ovat monin tavoin rinnakkaisia tiedon käsittelyn järjestelmiä. Tieteellinen lähestymistapa voi rikastuttaa tiedustelutyötä tuomalla siihen systemaattisuutta, kriittisyyttä ja metodologista selkeyttä. Näiden kahden maailman välinen vuoropuhelu voi parhaimmillaan vahvistaa sekä kansallista turvallisuutta että eettisesti kestävää tiedonhallintaa.

Tiedustelupalvelut ovat olennainen osa kansallista turvallisuusjärjestelmää. Niiden toiminnan ytimessä on uhkien ennakointi, analyysi ja tiedon tuottaminen päätöksenteon tueksi. Samalla ne muodostavat eräänlaisen harmaan alueen, jossa valtion valtuutuksella voidaan operoida lain ja etiikan rajoilla tai niiden ulkopuolella.

Alla on taulukko, jossa tarkastellaan kymmentä maailman vaikutusvaltaisinta tiedustelupalvelua. Nämä “kymppisarjalaiset” muodostavat kansainvälisen tiedustelutoiminnan kärjen. Kymppisarjalaiset on valittu kokonaisvaltaisen asiantuntija-arvion perusteella, joka huomioi muun muassa globaalin vaikutusvallan, kyberkyvykkyyden ja operatiiviset resurssit. Taulukon numeroarvot eivät edusta järjestystä tai paremmuutta, vaan ovat suuntaa-antavia arvosanoja eri osa-alueilta (asteikolla 1–10), jotka perustuvat asiantuntija-arvioihin.

Tiedustelupalveluiden kymppisarjalaiset
Maailman vaikutusvaltaisimmat tiedustelupalvelut

CIA, Central Intelligence Agency (Yhdysvallat)

Perustettu: 1947
Pääkonttori: Langley, Virginia

Vahvuudet:

Maailman suurin budjetti (arviolta 15–20 miljardia USD/vuosi)
Globaali ulottuvuus, teknologinen ylivoima (satelliitit, kyber)
Kyky toteuttaa salaisia operaatioita (esim. Osama bin Ladenin surma)
Rooli: USA:n ulkomaantiedustelu, psykologiset operaatiot, salaiset toimet

Mossad (Israel)

Perustettu: 1951
Pääkonttori: Tel Aviv

Vahvuudet:

Pienestä koosta huolimatta äärimmäisen tehokas
Erikoistunut peiteoperaatioihin, salamurhiin ja sieppauksiin
Tunnettu hyvästä HUMINT-verkostosta (ihmistiedustelu)
Tunnettuja operaatioita: Adolf Eichmannin sieppaus, Iranin ydintutkimuksen sabotointi

SIS (MI6), Secret Intelligence Service (Yhdistynyt kuningaskunta)

Perustettu: 1909
Pääkonttori: Lontoo

Vahvuudet:
Pitkä historia ja kokemus globaaleissa operaatioissa
Tiivis yhteistyö muiden "Five Eyes" -maiden kanssa (mm. USA, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti)
Erikoisalaa: Ulkomaanvakoilu, vastavakoilu, terrorismin torjunta

FSB, Federal Security Service (Venäjä)

Perustettu: 1995 (KGB:n seuraaja)
Pääkonttori: Moskova

Vahvuudet:

Sisäisen turvallisuuden ja vastavakoilun pääelin
Kykenevä massavalvontaan ja hybridisodankäyntiin
Hyvin rajoitettu avoimuus, vahva poliittinen valta
Huomio: Ulkomaanoperaatioista vastaa erillinen GRU (sotilastiedustelu), joka mm. yhdistetään Skripal-myrkytykseen

MSS, Ministry of State Security (Kiinan kansantasavalta)
Perustettu: 1983
Pääkonttori: Peking

Vahvuudet:
Laaja vakoiluverkosto ulkomailla
Tekninen tiedustelu ja kybervakoilu erityisesti Yhdysvaltoja ja Eurooppaa kohtaan
Erityisen hyvä "non-official cover" -agenttien käyttö (peitehenkilöllisyyksillä)
Huomio: Toiminta salamyhkäistä, mutta Kiinan globaali vaikutusvalta kasvaa

DGSE, Direction Générale de la Sécurité Extérieure (Ranska)
Perustettu: 1982
Pääkonttori: Pariisi

Vahvuudet:
Vahva kyky suorittaa salaisia operaatioita ulkomailla
Tiedustelutoiminta erityisesti Afrikassa ja Lähi-idässä
Hyvä tekninen valmius ja kyberosaaminen

RAW, Research and Analysis Wing (Intia)

Perustettu: 1968
Pääkonttori: New Delhi

Vahvuudet:
Fokus Etelä-Aasiaan (Pakistan, Kiina, Bangladesh, Afganistan)
Erityisesti aktiivinen vastatoimissa ISI:tä vastaan
Pienempi rooli globaalisti, mutta alueellinen merkitys suuri

8. BND, Bundesnachrichtendienst (Saksa)
Perustettu: 1956
Pääkonttori: Berliini

Vahvuudet:
Hyvin rahoitettu ja teknisesti kehittynyt
Keskittyy terrorismin torjuntaan, taloustiedusteluun ja kyberuhkiin
Yhteistyö EU:n ja Naton puitteissa

ASIS, Australian Secret Intelligence Service
Perustettu: 1952
Pääkonttori: Canberra

Vahvuudet:
Osa "Five Eyes" -liittoumaa
Vahva rooli Tyynenmeren ja Kaakkois-Aasian alueilla
Pieni mutta erittäin ammattimainen toiminta

ISI, Inter-Services Intelligence (Pakistan)
Perustettu: 1948
Pääkonttori: Islamabad

Vahvuudet:
Todella merkittävä alueellisesti, erityisesti Afganistanin konfliktissa
On syytetty kaksoispeleistä, esim. Talibanin tukemisesta
Huomio: Taitava operatiivisesti, mutta toimintaa leimaa myös sisäpoliittinen käyttö

Tehokkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat tiedustelupalvelut globaalilla tasolla ovat:

CIA
Mossad
MI6
MSS
FSB

Taitavimmat tiedustelupalvelut alueellisissa operaatioissa:

ISI
RAW
ASIS

Hyvin resursoidut ja teknisesti kehittyneet tiedustelupalvelut:

CIA
MSS
BND
DGSE

Supon asema kansainvälisessä tiedustelukentässä
Supo ei ole "kymppisarjalainen" eli maailmanlaajuisen tiedustelupalveluiden kärkikastiin kuuluva toimija, mutta se on erittäin ammattimainen, tehokas ja nykyaikainen viranomainen Suomen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Supo keskittyy erityisesti vastatiedusteluun, terrorismintorjuntaan, kyberturvallisuuteen sekä ulkomaisen vaikuttamisen torjuntaan.

Toisin kuin suuret toimijat, kuten CIA, MI6 tai Mossad, Supo ei tee ulkomaanvakoilua tai laajoja kansainvälisiä operaatioita, vaikka vuoden 2019 tiedustelulainsäädäntö antaisi siihen valmiuden. Toiminta keskittyy edelleen pääasiassa kansalliseen turvallisuuteen ja vastatiedusteluun, yhteistyössä kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Supon toiminta ja tehtävät keskittyvät pääosin Suomeen, mutta sen vaikutus ei rajoitu täysin kansallisiin rajoihin. Supo toimii tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, kuten Euroopan unionin, Naton, Europolin, Interpolin ja Five Eyes -maiden kanssa (epäsuorasti). Tämä yhteistyö on erityisen tärkeää nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa, jossa kyberuhat ja hybridivaikuttaminen ylittävät valtioiden rajat.

Supo on erityisen arvostettu kumppani kansainvälisissä turvallisuusverkostoissa, koska se toimii luotettavasti, läpinäkyvästi ja tehokkaasti. Vaikka sen resurssit ja henkilöstömäärä ovat verrattain pienet (arviolta noin 500 työntekijää), Supo hyödyntää niitä strategisesti ja tuottaa korkeatasoista tiedustelutietoa. Supolla on myös merkittävä rooli kansallisen kyberturvallisuuden kehittämisessä yhteistyössä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sekä puolustushallinnon kanssa.

Erityisesti Venäjän vaikuttamisyritysten, hybridivaikuttamisen ja kyberuhkien torjunnassa Supolla on ajantasainen osaaminen ja tilannetietoisuus. Tämä rooli on korostunut entisestään Venäjän Ukrainassa käymän sodan ja Itämeren alueen kasvaneen jännityksen myötä. Supo on myös todennut julkisesti, että Suomen liittyminen Natoon kasvattaa entisestään ulkopuolisen tiedustelun kiinnostusta Suomea kohtaan, mikä edellyttää vastatiedustelun vahvistamista.

Vaikka Supo ei kuulu maailmanlaajuisten tiedustelujättien joukkoon, se on nykyaikainen, verkostoitunut ja tehokas kansallinen turvallisuustoimija, jonka rooli kansainvälisessä yhteistyössä ja erityisesti Pohjois-Euroopan turvallisuudessa on merkittävä.

Tiedustelutoiminnan perusta: tarkoitus, rakenne ja rooli päätöksenteossa
Tiedustelupalveluiden päätarkoituksena on kerätä, analysoida ja jalostaa tietoa, joka koskee ulkomaisten valtioiden, järjestöjen tai henkilöiden aikomuksia ja kyvykkyyksiä. Tämä tieto luo pohjan uhkaskenaarioiden muodostamiselle ja päätöksenteon tukemiselle. Tiedustelutoiminta on luonteeltaan ennakoivaa ja jatkuvaa. Sen tuotteet eli tiedustelutuotteet voivat olla ajankohtaiseen tilanteeseen perustuvia analyyseja tai tulevaisuuden kehitystä koskevia arvioita, joiden tarkoitus on estää päättäjiä joutumasta yllättäviin tilanteisiin.

Tiedustelun luonne ei kuitenkaan rajoitu vain puolustavaan tiedonhankintaan. Sen piiriin kuuluu myös aktiivisia, usein salaisten operaatioiden kautta toteutettavia vaikuttamistoimia, kuten poliittisia murhia, vallankumouksellista toimintaa ja tiedonhankintaa kehittynein teknologisin keinoin. Näin ollen tiedustelupalveluista muodostuu institutionaalisesti ja moraalisesti monimutkaisia toimijoita, joiden rooli yhteiskunnassa on sekä välttämätön että kyseenalaistettu.

Tiedustelutoiminnan epävirallinen ja laiton puoli
Tiedustelupalvelut eivät toimi pelkästään virallisten ja julkisten tavoitteiden puitteissa. Historian saatossa on käynyt ilmi, että monet niistä ovat osallistuneet hämäräperäisiin operaatioihin, joissa on käytetty väkivaltaa, manipuloitu poliittista kenttää ja kanavoitu varoja terrorismiin tai muuhun laittomaan toimintaan. Näiden operaatioiden vaikea jäljitettävyys ja verkostojen hajautettu luonne tekevät niiden paljastamisesta lähes mahdotonta. Tällaiset toimet herättävät oikeutettuja kysymyksiä kansainvälisen oikeuden, ihmisoikeuksien ja kansallisen suvereniteetin kunnioittamisesta.

Tietojärjestelmät ja kybertoimintaympäristö
Tiedustelupalveluiden toimintaympäristö on muuttunut radikaalisti digitalisaation myötä. Kybertoiminta on noussut keskeiseksi tiedustelun osa-alueeksi. Palvelut hyödyntävät kehittyneitä teknologioita, kuten vakoilusatelliitteja, salausteknologioita ja kybervakoilua, mikä mahdollistaa laaja-alaisen tiedonkeruun. Näissä järjestelmissä tietoturva ja luottamuksellisuus ovat kriittisiä: sisäiset ja ulkoiset verkot on fyysisesti erotettu, ja salausmenetelmät ovat huipputasoa. Samalla tietotekninen haavoittuvuus tekee palveluista alttiita kyberhyökkäyksille, erityisesti valtiollisten toimijoiden osalta.

Kybervakoilun luonne eroaa perinteisestä vakoilusta merkittävästi. Kyberavaruus mahdollistaa rajattoman tunkeutumisen toisen valtion tietoihin ilman fyysistä läsnäoloa. Samalla teknologinen kehitys tekee vakoilusta yhä hienovaraisempaa ja hajautetumpaa, mikä vaikeuttaa sen torjuntaa ja sääntelyä.

Luottamus kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä
Tiedusteluyhteistyö edellyttää luottamusta. Kuitenkin kansainvälisessä toimintaympäristössä tätä luottamusta horjuttavat poliittiset sidonnaisuudet, korruptioepäilyt ja geopoliittiset jännitteet. Esimerkiksi Itävallan FPÖ-puolueen läheiset suhteet Venäjään ovat heikentäneet maan asemaa tiedusteluyhteistyön luotettavana kumppanina. Suomessa supo on tästä hyvä esimerkki: se ei halunnut jakaa tiedustelutietoa Itävallan BVT:n kanssa mahdollisten vuotoriskien vuoksi.

Euroopan tasolla yhteistyö on keskitetty EU:n tiedusteluanalyysikeskukseen (EU Intcen), mutta sen rooli rajoittuu tiedon analysointiin eikä se tuota omaa tiedustelutietoa. EU:n sisäiset poliittiset jännitteet ja kansallisten intressien ristiriidat ovat estäneet yhteisen tiedustelupalvelun perustamisen, vaikka tällainen elin voisi vastata nykyisiin kyber- ja hybridivaikuttamisen uhkiin tehokkaammin.

Venäjä
Venäjän federaation tiedustelupalvelut, ulkomaantiedustelusta vastaava SVR, sisäisestä turvallisuudesta vastaava FSB ja sotilastiedusteluna tunnettu GRU (nyk. GU) muodostavat maan hybridistrategian ytimen. Toisin kuin monissa länsimaissa, Venäjällä tiedustelupalveluilla on keskeinen rooli valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Ne eivät ainoastaan kerää ja analysoi tietoa, vaan osallistuvat aktiivisesti poliittiseen vaikuttamiseen, epäsymmetriseen sodankäyntiin ja informaatiovaikuttamiseen ulkomailla.

Neuvostoliiton tiedusteluperintö elää vahvana nyky-Venäjällä. Erityisesti KGB:n perillisinä pidetyt FSB ja SVR ovat säilyttäneet organisatorisen jatkuvuuden, joka heijastuu toimintatapoihin. GRU puolestaan toimii puolustusministeriön alaisuudessa ja keskittyy strategiseen, usein sotilaalliseen vaikuttamiseen.

Toisin kuin monissa demokraattisissa valtioissa, Venäjän tiedustelupalvelut eivät ole pelkästään hallituksen alaisia virastoja, vaan keskeinen osa valtion ideologista ja geostrategista koneistoa. Esimerkiksi presidentti Vladimir Putinin tausta KGB-upseerina on symbolisesti merkittävä: se heijastaa tiedusteluyhteisön vaikutusvaltaa maan ylimmässä johdossa. Tämä tekee tiedustelusta paitsi teknisen tiedonkeruun, myös valtion poliittisen projektin välineen.

Venäjän tiedustelupalvelut hyödyntävät laajasti ei-sotilaallisia keinoja toimintansa peittämiseen ja vaikuttamisen välineinä. Diplomaattista suojaa käytetään usein peiteroolina. SVR:n ja GRU:n operatiiviset toimijat toimivat suurlähetystöissä tai kulttuuri-instituuteissa, missä he suorittavat rekrytointeja, tiedonhankintaa ja vaikuttamistyötä. Länsimaiden suorittamat diplomaattikarkotukset, kuten vuonna 2018 Salisbury-myrkytyksen jälkeen, osoittavat tämän käytännön yleisyyden.

Venäjän hallitseman median (esimerkiksi RT ja Sputnik) rooli tiedustelustrategiassa on myös merkittävä. Ne toimivat propagandan ja disinformaation levittämisen välineinä, osana laajempaa informaatiosodankäyntiä, joka pyrkii muokkaamaan julkista mielipidettä ja horjuttamaan luottamusta demokraattisiin instituutioihin. Tätä tukevat automatisoidut bot-verkostot ja sosiaalisen median manipulointi, jotka ovat nousseet erityisesti vaalivaikuttamisen yhteydessä esiin muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2016.

Venäjän ulkopolitiikka nojaa yhä kylmän sodan aikaiseen etupiiriajatteluun. Naapurimaiden suvereniteettiä ei nähdä absoluuttisena, vaan maiden geopoliittinen asemoituminen tulkitaan nollasummapelinä. Nato-jäsenyyksiä ja EU-integraatiota pidetään eksistentiaalisina uhkina. Tiedustelupalvelujen tehtävä on estää näitä prosesseja sabotaasin, painostuksen ja informaatiovaikuttamisen keinoin.

Tässä strategiassa Ukrainalla ja Valko-Venäjällä on erityisasema. Venäjän toimet Ukrainassa vuodesta 2014 alkaen, kuten Krimin miehitys, Donbassin sodan tukeminen ja myöhempi laajamittainen hyökkäys ovat osoitus siitä, kuinka sotilaallinen ja tiedustelullinen vaikuttaminen yhdistyvät. GRU:n suorittamat salamurhat, kyberhyökkäykset ja sabotaasit toimivat osana tätä aggressiivista kokonaisstrategiaa. FSB:n ja SVR:n tehtävänä on varmistaa, että länsimielinen kehitys naapurimaissa pysäytetään tai käännetään.

Venäjän hybridistrategia on monitahoinen yhdistelmä sotilaallista ja ei-sotilaallista vaikuttamista. Informaatiovaikuttaminen, disinformaatio ja kognitiivisen ympäristön manipulointi ovat sen keskeisiä osa-alueita. Näiden operaatioiden tavoite ei ole välttämättä suoran vaikutuksen aikaansaaminen, vaan epävarmuuden, sisäisten ristiriitojen ja polarisaation lisääminen kohdemaan yhteiskunnassa.

Tällaisessa toimintaympäristössä länsimaiset demokraattiset instituutiot joutuvat vaikeaan asemaan. Koska vaikutus on epäsuoraa ja usein julkisen keskustelun tasolla tapahtuvaa, siihen on vaikea vastata ilman, että loukataan sananvapautta tai kansalaisten oikeuksia. Tämä asettaa Venäjän hybridivaikuttamisen epäsymmetriseksi uhaksi, joka haastaa lännen turvallisuusajattelun perusteet.

Venäjän tiedustelupalvelut eivät toimi pelkästään tiedonhankkijoina, vaan aktiivisina ulkopoliittisina vaikuttajina. Niiden toiminta kytkeytyy laajempaan strategiseen kokonaisuuteen, jonka ytimessä on etupiiriajattelu, Naton vastustaminen ja länsimaiden sisäisen yhtenäisyyden horjuttaminen. Tiedustelutoiminta, diplomatia ja media kietoutuvat toisiinsa hybridioperaatioissa, joiden tavoitteena on vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja kansalaismielipiteeseen länsimaissa.

Lännen on kehitettävä edelleen sekä vastatiedustelua että yhteiskunnallista resilienssiä torjuakseen Venäjän vaikuttamisoperaatioita. Keskeistä on kyetä tunnistamaan ja tunnustamaan tiedustelutoiminnan strateginen luonne sekä nähdä se osana suurempaa valtiollista vaikuttamiskokonaisuutta, ei pelkästään salaisten agenttien toimintana.

Lähteet: (Galeotti, M. (2018). The Vory: Russia’s Super Mafia. Yale University Press, Soldatov, A., & Borogan, I. 2015, The Red Web: The Kremlin's War on the Internet. PublicAffairs, U.S. Senate Intelligence Committee Hearings 2010–2013, The Guardian, 29.10.2013, Feinstein.senate.gov, 2010)

Kiina
Kiinan kansantasavalta on 2000-luvulla noussut globaaliksi talous- ja teknologiajättiläiseksi, jonka vaikutusvalta kasvaa nopeasti myös tiedustelutoiminnan saralla. Toisin kuin perinteiset läntiset tiedustelupalvelut, jotka korostavat turvallisuusuhkien torjuntaa, Kiinan tiedustelustrategia on pitkälti funktionaalinen ja instrumentaalinen. Sen keskeiset tavoitteet liittyvät taloudelliseen, teknologiseen ja strategiseen kilpailukykyyn.

Kiinan tiedustelujärjestelmä on hajautettu, mutta vahvasti valtiollisesti johdettu. Sen kaksi keskeistä organisaatiota ovat:

MSS (Ministry of State Security), joka on sisä- ja ulkomaantiedustelusta vastaava siviilivirasto, joka muistuttaa yhdistelmä CIA:ta ja FBI:tä.
PLA (Strategic Support Force) tiedusteluyksiköt vastaavat kybervakoilusta ja sotilaallisen teknologian hankinnasta.

Toisin kuin lännessä, Kiinassa tiedustelutoiminta ei rajoitu viranomaistoimintaan. Koko yhteiskunta, yliopistot, yritykset, kansalaisjärjestöt voi osallistua siihen. Tämä perustuu “siviili-sotilaallisen integraation” (civil-military fusion) strategiaan, joka ohjaa myös teknologiapolitiikkaa.

Kiinan tiedustelutoiminnan yksi keskeisimmistä motiiveista on taloudellisen ja teknologisen kehityksen tukeminen. Kiina pyrkii nopeuttamaan teknologista omavaraisuutta hankkimalla kehittynyttä osaamista ja teknologiaa ulkomailta myös laittomin keinoin. Tämä näkyy muun muassa seuraavissa toimintamalleissa:

Kaupallinen vakoilu
Kiinalaiset yritykset ja valtiolliset toimijat ovat olleet osallisina useissa teollisuusvakoilutapauksissa, joissa kohteina ovat olleet erityisesti ICT-, ilmailu-, bioteknologia- ja puolustusteollisuuden alat.

Yritysostot ja sijoitukset
Kiinalaiset valtionyhtiöt ja sijoitusrahastot ovat pyrkineet ostamaan strategisesti merkittäviä teknologiayrityksiä ulkomailta, erityisesti Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Tutkimusyhteistyö
Tutkijavaihtojen ja yliopistoyhteistyön kautta tapahtuva tiedonhankinta on keskeinen osa strategiaa. Esimerkiksi “Thousand Talents Program” on houkutellut ulkomaisia ja kiinalaistaustaisia huippututkijoita luovuttamaan tietotaitoa Kiinan hyväksi.

Kiinan kybervakoilu on yksi maailman kehittyneimmistä ja laajimmista. Sen kohteena ovat olleet niin valtiolliset instituutiot, yritykset kuin yksittäiset asiantuntijat. Kiinalaiset toimijat eivät rajoitu vain yksittäisiin murtoihin, vaan harjoittavat laajamittaista ja pitkäkestoista tietojen keruuta.

Yksi tunnetuimmista yksiköistä on PLA Unit 61398, joka on yhdistetty useisiin laajoihin kyberhyökkäyksiin, muun muassa Yhdysvaltojen ilmailu- ja puolustusteollisuuteen. Kiinan kybertoiminta sisältää:

Verkkohyökkäykset, kuten tietomurrot ja haittaohjelmien levitys
Kohdennettu tietojen keruu yksittäisistä henkilöistä tai projekteista
Salaisten tietokantojen rakentaminen (esimerkiksi henkilötiedot, patentit, tutkimusdokumentit)

Kybervakoilu mahdollistaa Kiinalle sekä kustannustehokkaan tiedonhankinnan että vaikutusvallan rakentamisen. Se toimii myös osana laajempaa “asymmetrisen sodankäynnin” strategiaa, jossa tietoteknologialla kompensoidaan perinteisen sotilaallisen voiman puutteita.

Kiinan tiedustelutoiminta ei rajoitu aggressiiviseen kybervakoiluun tai teollisuusvakoiluun, vaan sisältää myös pehmeämpiä, usein hienovaraisia muotoja:

Kulttuuridiplomatia ja Konfutse-instituutit
Käytetään vaikutusvallan lisäämiseen ja narratiivien hallintaan ulkomailla.

Kiinalaistaustaiset diasporayhteisöt
MSS seuraa ja joskus painostaa ulkomailla asuvia kiinalaisia toimimaan valtion intressien mukaisesti.

Tiedustelu peiteroolien kautta
Kiinalaiset diplomaatit, liikemiehet ja tutkijat voivat toimia tiedustelun peitehenkilöinä. Kiinan lainsäädäntö (esim. National Intelligence Law, 2017) velvoittaa kansalaiset ja organisaatiot auttamaan valtion tiedustelua pyynnöstä.

Kiinan strategia perustuu usein pitkän aikavälin vaikutukseen. Toimintaa ei aina havaita heti, mutta sen seuraukset voivat olla merkittäviä strategisen teknologisen edun tai poliittisen vaikutusvallan muodossa.

Kiinan tiedustelustrategia eroaa perinteisestä länsimaisesta tiedustelutoiminnasta siinä, että sen tavoitteet ovat vahvasti taloudellisia ja teknologisia. Kiina pyrkii rakentamaan strategista etumatkaa pitkälti hienovaraisin keinoin, kybervakoilun, tutkimusyhteistyön, siviili-instituutioiden ja yritysverkostojen avulla. Tämä tekee Kiinan toiminnasta vaikeasti havaittavaa ja haasteellista torjua avoimissa yhteiskunnissa.

Kiinan valtiollinen tiedustelujärjestelmä on vahvasti politisoitunut ja palvelee maan laajempia geopoliittisia tavoitteita. Tiedustelutoiminta ei ole vain turvallisuusväline, vaan väline taloudellisen vallan, teknologisen riippumattomuuden ja kansainvälisen vaikutusvallan kasvattamiseen. Sen torjuminen edellyttää länsimailta strategista pitkäjänteisyyttä, tutkimusyhteistyön valvontaa ja kansainvälistä kyberyhteistyötä.

Lähteet: (Joske, A. 2019. Spies and Lies: How China’s Greatest Covert Operations Fooled the World. Hardie Grant Books), Segal, A. (2016). The Hacked World Order. PublicAffairs, U.S.–China Economic and Security Review Commission Reports 2011–2023, MIT Technology Review, “China’s Cyber Strategy”, 2021, Congressional Research Service: China’s National Intelligence Law, 2017.

Yhdysvallat
Yhdysvaltojen tiedustelukoneisto on maailman suurin ja teknologisesti kehittynein. Se toimii globaalisti ja sen toimintaa ohjaa terrorismin torjunnan ohella kansallisten etujen, kuten luonnonvarojen ja innovaatioiden suojeleminen.

Yhdysvaltain budjettimittakaava on massiivinen. Vuonna 2010 sen tiedustelumenot olivat 80 miljardia dollaria. Edward Snowdenin paljastukset osoittivat, kuinka laajaa ja kaiken kattavaa Yhdysvaltain globaali vakoiluverkosto on, jopa omat liittolaiset olivat sen kohteina.

Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitean puheenjohtajan, senaattori Dianne Feinsteinin mukaan Yhdysvaltain tiedustelumenot kasvoivat merkittävästi vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Vuonna 2010 tiedustelubudjetti oli noin 80 miljardia dollaria, josta 53,1 miljardia kohdistui maan 16 tiedusteluorganisaatiolle ja 27 miljardia sotilastiedusteluun. Feinstein korosti tarvetta purkaa päällekkäisyyksiä, karsia tehottomia kustannuseriä ja supistaa vähemmän tärkeiden toimintojen rahoitusta.

Feinstein piti kestämättömänä sitä, että tiedusteluyhteisön budjettivalvonta oli hajautunut: CIA:n budjetti oli DCI:n (Director of Central Intelligence) alaisuudessa, kun taas noin 80 prosenttia kokonaismenoista kuului puolustusministerin vastuulle. Hänen mukaansa koko yhteisön tehokas johtaminen edellyttää keskitetympää taloudellista ohjausta.

Feinstein, Kalifornian San Franciscossa vuonna 1933 syntynyt demokraattisenaattori, on koulutukseltaan Stanfordin yliopiston kasvatteja. Hän toimi aktiivisesti tiedustelun parlamentaarisessa valvonnassa.

Feinsteinin huoli osoittautui perustelluksi. Yhdysvallat käytti vuosina 2001–2012 noin 500 miljardia dollaria tiedustelutoimintaan pyrkimyksenä estää 9/11:n kaltainen isku. Samalla tiedusteluorganisaatioiden yhteenlaskettu budjetti kaksinkertaistui. Vuonna 2013 tiedustelulaitoksilla oli käytössään 1452-sivuinen budjetti ja 178-sivuinen yhteenveto, joiden mukaan organisaatiot työllistivät 107 035 henkilöä 25 osavaltiossa. Näistä 83 675 oli siviilejä ja 23 400 sotilaita. Lisäksi 21 800 työskenteli ulkopuolisten palveluntarjoajien kautta.

Vuoden 2013 tiedustelumenot olivat 52,6 miljardia dollaria, mikä vastasi 167 dollaria kansalaista kohden. Summa oli 2,4 % pienempi kuin vuonna 2012. Tämä ei sisältänyt armeijan 23 miljardin dollarin sotilastiedustelubudjettia eikä 5 miljardin kustannuksia ulkopuolisilta toimijoilta.

Keskeisimmistä virastoista NRO (National Reconnaissance Office), joka vastaa vakoilusatelliiteista, käytti noin 10,3 miljardia dollaria. Yhdessä NSA:n ja CIA:n kanssa nämä kolme virastoa nielivät noin 68 % koko tiedustelubudjetista. NGP (National Geospatial-Intelligence Program), joka tuottaa kartta- ja kuva-aineistoa asevoimille ja muille viranomaisille, käytti noin viisi miljardia dollaria.

Tiedusteluyhteisön sisäiseen vastavakoiluun ja uhkien torjuntaan käytettiin 3,7 miljardia dollaria. Vuonna 2013 tehtiin noin 4000 korkean tason turvallisuusselvitystä.

Senaattori Feinstein vaati kaikkien tiedusteluohjelmien tarkistamista. Hän arvosteli voimakkaasti liittolaisvaltioiden johtajien salakuuntelua ilman presidentin hyväksyntää poikkeustapauksissa. Hänen mukaansa senaatin tiedustelukomitea ei ollut tietoinen siitä, että valtionpäämiesten puhelimia oli kuunneltu.

NSA:n johtaja kenraali Keith Alexander todisti kongressin kuulemistilaisuudessa 29.10.2013, että valtaosa eurooppalaisia koskevista vakoilutiedoista oli saatu paikallisilta tiedustelupalveluilta. Hänen mukaansa osa tiedoista oli kerätty Euroopan ulkopuolella, ja media oli tulkinnut Edward Snowdenin vuotamia asiakirjoja virheellisesti.

Alexander puolusti Yhdysvaltojen toimintaa toteamalla, että myös eurooppalaiset tiedustelupalvelut vakoilevat Yhdysvaltoja. Kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper vahvisti tämän ja totesi, että muiden maiden johtajien vakoilu kuuluu tiedustelun perustehtäviin.

Lähteet: (feinstein.senate.gov, The Washington Post, Aamulehti 28.10.2010, mtv3.fi 28.10.2010, hs.fi 28.10.2010, The Guardian 29.10.2013)

Tiedustelutoiminnan eettiset ja oikeudelliset ulottuvuudet
Tiedustelutoiminta haastaa jatkuvasti kansainvälisen oikeuden, yksityisyydensuojan ja kansalaisoikeuksien rajat. Vaikka valtioilla on oikeus suojella itseään, se ei saa tapahtua täysin läpinäkymättömästi ja vastuuttomasti. Snowdenin vuodot toivat esiin sen, kuinka laajalle ulottuvaa vakoilu voi olla jopa ilman poliittista mandaattia. Syntyi kansainvälinen keskustelu vakoilun pelisäännöistä, mutta konkreettisia ja sitovia kansainvälisiä normeja ei ole vielä syntynyt.

Johtopäätökset
Tiedustelupalvelut ovat välttämätön mutta ongelmallinen osa kansainvälistä turvallisuusarkkitehtuuria. Niiden rooli kasvaa kybertoimintaympäristön kehittyessä, mutta samalla niiden toiminnan läpinäkymättömyys ja lainalaisuuksien kiertäminen aiheuttavat epäluottamusta. Kansainvälisen yhteistyön kehittäminen, sääntelyn lisääminen ja eettisten rajojen selkeyttäminen ovat keskeisiä tulevaisuuden haasteita.

Yhtenä ratkaisuna voitaisiin nähdä EU:n oman tiedustelupalvelun perustaminen. Se mahdollistaisi tiedonhankinnan keskittämisen, mutta edellyttäisi jäsenvaltioiden välistä poikkeuksellista luottamusta ja poliittista tahtoa. Tiedustelumaailmassa, jossa epäluulo ja varautuneisuus ovat normi, tämä tavoite jää toistaiseksi utopiaksi. Silti juuri yhteinen eettinen viitekehys ja yhteistyö voivat olla paras puolustus yhä kompleksisemmassa ja teknologisesti edistyneemmässä uhkaympäristössä.