Henkivartiointi - SecMeter

Historiaa

Hallitsijoiden henkilökohtainen turvallisuus on ollut vallankäytön keskeinen haaste niin kauan kuin keskitettyä poliittista valtaa on ollut olemassa. Kuninkaita, keisareita ja muita hallitsijoita ovat uhanneet ulkoisten vihollisten lisäksi vallankaappaukset, palatsijuonet, kapinat, salamurhat ja oman lähipiirin petokset. Tämän vuoksi hallitsijoiden ympärille kehittyi jo varhain erilaisia henkivartio-, kaarti-, tiedustelu- ja vastatiedustelujärjestelmiä.

Henkilösuojauksen perusajatus on säilynyt vuosituhansien ajan. Uhka pyritään tunnistamaan ennen kuin se pääsee suojattavan henkilön läheisyyteen. Menetelmät ovat sen sijaan muuttuneet. Nykyisen kehäsuojauksen, ennakkotiedustelun, kulunvalvonnan, lähisuojauksen ja taustalla toimivan tiedustelun historiallisia vastineita voidaan tunnistaa jo antiikin hovien turvallisuusjärjestelyistä.

Aleksanteri Suuren ympärillä toimi pieni somatophylakes-niminen luottomiesten ryhmä. Nämä henkivartijat olivat paitsi kuninkaan henkilökohtaisia suojelijoita myös korkea-arvoisia sotilaita, neuvonantajia ja myöhempiä hallintomiehiä. Henkilösuoja ja poliittinen luottamus olivat näin jo antiikin aikana läheisesti sidoksissa toisiinsa.

Rooman valtakunnassa keisarin tunnetuin turvallisuusorganisaatio oli Pretoriaanikaarti. Se muodostui eliittisotilaista ja vastasi keisarin ja keisarillisen hovin turvallisuudesta, mutta kaartista tuli vähitellen myös merkittävä poliittinen voimatekijä. Pretoriaanit osallistuivat keisarien syrjäyttämiseen ja jopa uusien keisarien valintaan. Keisari Konstantinus Suuri hajotti kaartin vuonna 312 voitettuaan Maxentiuksen.

Bysantin keisareita suojeli myöhemmin Varjagikaarti. Keisari Basileios II sai Kiovan Rusin hallitsijalta Vladimirilta noin 6 000 soturia vuosina 988–989. Näistä muodostettiin keisarille poikkeuksellisen lojaalina pidetty eliittijoukko. Aluksi sen jäsenet olivat suurelta osin Rusin ja Skandinavian sotureita. Myöhemmin kaartissa palveli myös tanskalaisia, norjalaisia ja erityisesti normannivalloituksen jälkeen Bysanttiin saapuneita anglosakseja.

Euroopan keskiaikaisissa ja uuden ajan monarkioissa hallitsijoiden henkilökohtaiset kaartit vakiintuivat osaksi valtiollista järjestelmää. Englannin Henrik VII perusti vuonna 1485 Yeomen of the Guard -henkivartioston. Se on edelleen olemassa ja on Britannian vanhin kuninkaallinen henkivartiokaarti, vaikka sen tehtävät ovat nykyään pääasiassa seremoniallisia.

Paavi Julius II perusti Paavillisen sveitsiläiskaartin vuonna 1506. Ensimmäiset 150 sveitsiläistä kaartilaista saapuivat Roomaan 22. tammikuuta 1506. Vuoden 1527 Rooman ryöstön yhteydessä 147 kaartilaista kaatui puolustaessaan paavi Klemens VII:tä, samalla kun 42 kaartilaista saattoi paavin turvaan Castel Sant’Angeloon. Nykyisin kaartin vahvuus on 135 henkilöä, ja sen tehtäviin kuuluvat paavin henkilösuojaus, paavin asuinpaikan turvallisuus, Vatikaanin sisäänkäyntien valvonta sekä seremonialliset tehtävät.

Ranskan kuningas Ludvig XIII muodosti vuonna 1622 oman musketööriyksikkönsä irrottamalla 50 karabiinimiestä kuninkaallisesta kaartista. Näistä syntyivät kuninkaan musketöörit, joista tuli yksi Ranskan tunnetuimmista eliittijoukoista. He palvelivat sekä sotaretkillä että kuninkaan henkilökohtaisessa turvallisuudessa ja saattoivat hallitsijaa hänen matkoillaan.

Moderni henkilösuojaus alkoi kehittyä erityisen nopeasti 1800- ja 1900-luvuilla, kun valtiojohtajien liikkuminen lisääntyi, joukkotapahtumat yleistyivät ja tuliaseet sekä räjähteet muuttivat salamurhauhan luonnetta.

Yhdysvalloissa Valkoiseen taloon perustettiin ensimmäinen pysyvä turvallisuusjoukko vuonna 1842. Presidentti Franklin Pierce oli vuosina 1853–1857 ensimmäinen presidentti, jolla oli kokopäiväinen henkilökohtainen henkivartija, Thomas O’Neil. Hänen aikanaan voidaan jo havaita nykyisen kehäsuojauksen perusidea: Valkoisen talon ja sen ympäristön muodostama ulompi suojauskehä ja presidentin välittömässä läheisyydessä toimiva henkilösuojaus.

United States Secret Service perustettiin vuonna 1865 Yhdysvaltain valtiovarainministeriön yhteyteen torjumaan laajalle levinnyttä rahaväärennöstoimintaa. Secret Service osallistui presidentin suojaamiseen epävirallisesti 1890-luvulla, mutta presidentti William McKinleyn salamurhan jälkeen vuonna 1901 Yhdysvaltain kongressi pyysi palvelua ottamaan presidentin jatkuvan suojauksen vastuulleen.

Theodore Rooseveltia suojasi vähintään kaksi Secret Service -agenttia. Vuonna 1906 kongressi myönsi ensimmäisen nimenomaisen rahoituksen presidentin Secret Service -suojaukselle.

Presidentinsuojauksen merkitys kasvoi edelleen ensimmäisen ja toisen maailmansodan sekä useiden poliittisten väkivallantekojen seurauksena. Valkoisen talon suojausta vahvistettiin, vierailijoiden pääsyä rajoitettiin ja presidentin liikkumiseen liittyvästä turvallisuudesta tuli yhä järjestelmällisempää.

Vuonna 1951 Yhdysvaltain lainsäädännössä vahvistettiin pysyvästi presidentin, hänen lähiperheensä, presidentiksi valitun henkilön ja varapresidentin suojelu. Secret Service siirrettiin Department of Homeland Securityn alaisuuteen 1.3.2003 vuoden 2002 Homeland Security Actin perusteella.

Venäjällä presidentti Vladimir Putin perusti vuonna 2016 Venäjän kansalliskaartin, Rosgvardijan. Se muodostettiin pääasiassa sisäministeriön sisäisistä joukoista ja useista erikois- ja poliisiyksiköistä.

Rosgvardija toimii presidentin johtamisen alaisena, mutta sen tehtävät käsittävät laajasti yleisen järjestyksen, tärkeiden kohteiden suojauksen, terrorismin torjunnan ja muita sisäisen turvallisuuden tehtäviä. Sitä ei siten pidä rinnastaa suoraan presidentin henkilökohtaiseen henkivartiokaartiin.

Venäjän presidentin varsinainen henkilösuojaus kuuluu liittovaltion suojelupalvelulle FSO:lle (Federalnaja služba ohrany Rossijskoi Federatsii). Se on Venäjän federaation liittovaltion suojelupalvelu. Kyseessä on valtiollinen turvallisuusorganisaatio, jonka keskeinen tehtävä on suojata Venäjän ylimpää valtiojohtoa ja muita valtion erityissuojelun piiriin kuuluvia kohteita. Putinin henkilösuojauksen kannalta FSO on olennaisempi organisaatio kuin Rosgvardija.

Presidentin välittömään suojaamiseen liittyy FSO:n yhteydessä toimiva presidentin turvallisuuspalvelu SBP (Služba bezopasnosti Prezidenta Rossiiskoi Federatsii)..Sen päätehtävä on Venäjän presidentin henkilökohtaisen turvallisuuden varmistaminen, presidentin lähisuojaus, presidenttiin kohdistuvien turvallisuusuhkien ehkäiseminen ja torjuminen sekä presidentin liikkumiseen, vierailuihin ja julkisiin esiintymisiin liittyvien suojausjärjestelyjen toteuttaminen.

Julkisissa lähteissä Putinin suojausta on kuvattu neljän suojauskehän mallina.

• Sisimmässä kehässä toimivat presidentin välittömät lähisuojaajat.
• Toiseen kehään kuuluu väkijoukkoon sulautuvia siviilipukuisia turvallisuushenkilöitä, joiden tehtävänä on havaita mahdollisia uhkia.
• Kolmas kehä valvoo yleisön ja tapahtuma-alueen ulompaa osaa sekä estää epäilyttäviä henkilöitä pääsemästä presidentin läheisyyteen.
• Neljänteen kehään on kuvattu kuuluvan ympäröiviin rakennuksiin sijoitettuja tarkkailijoita ja tarkka-ampujia.

Tätä mallia on kuvattu useissa julkisissa lähteissä, mutta FSO ei ole julkistanut presidentin suojausjärjestelyjen tarkkaa operatiivista rakennetta.

Putinin ruokaturvallisuudesta julkaistiin vuonna 2025 Dossier Centerin tutkimus, jonka mukaan presidentin ruokahuolto kuuluu tiiviisti FSO:n suojausjärjestelmään. Tutkimuksessa kuvataan, että presidentille tarjottava ruoka tarkastetaan huolellisesti, FSO:n henkilöstö maistaa annokset ennen presidenttiä, ja tarvittaessa käytetään lääkäreitä, pikatestejä sekä liikkuvia laboratorioita esimerkiksi myrkkyjen, raskasmetallien ja muiden haitallisten aineiden havaitsemiseen. Tutkimuksen mukaan myös presidentin itse pyytämä riista tai kala tarkastetaan ennen tarjoilua.

Julkisuudessa on lisäksi esitetty väitteitä Putinin kaksoisolentojen käytöstä. Kaksoisolentoväitteitä ei ole luotettavasti vahvistettu, ja Kremlin edustajat ovat kiistäneet ne. Putin itse kertoi vuonna 2020, että ajatusta kaksoisolennon käyttämisestä oli hänen mukaansa ehdotettu hänelle turvallisuussyistä 2000-luvun alussa, mutta hän sanoi torjuneensa ehdotuksen. Myös FSO:n silloinen johtaja Jevgeni Murov kiisti jo vuonna 2000, että Putin käyttäisi kaksoisolentoja.

Henkilösuojauksen historia osoittaa myös yhden toistuvan ilmiön, henkivartiokaarti ei suojaa vain henkilöä vaan samalla vallan jatkuvuutta. Tämän vuoksi suojaorganisaatio on lähes aina ollut sekä turvallisuusorganisaatio että luottamukseen perustuva vallankäytön väline. Demokraattisessa järjestelmässä painopiste on kuitenkin siirtynyt hallitsijan henkilökohtaisesta kaartista ammattimaiseen, lailla säädeltyyn ja riskiperusteiseen henkilösuojaukseen.

Suomen valtiojohdon henkivartiointi

Helsingin poliisin mukaan valtionjohtoon, valtioneuvoston jäseniin ja muihin korkeisiin virkamiehiin kohdistuneet uhkat, kuten vihapuheet ja -kirjoitukset, suoranaiset uhkaukset ja väkivallan yritykset ovat lisääntyneet huomattavasti.

Turvallisuusympäristön muutos on ollut nopea ja raju. Valtioneuvoston jäsenten henkeä suojasi vuonna 2010 noin 10 henkivartijaa. Vuonna 2019 Helsingin poliisilaitoksella valtioneuvoston jäsenten henkivartioinnin parissa työskenteli yli 100 henkivartijaa.

Samaan aikaan Helsingin poliisilaitoksen vuotuiset henkivartioinnista aiheutuneet menot olivat kasvaneet noin 10 000 000 euroon. Yhden henkivartijan vuotuinen kustannus Helsingin poliisilaitokselle oli noin 75 000 euroa.

Helsingin poliisin henkilösuojausyksikölle kuuluvat valtionjohdon ja ulkomaan valtiovieraiden sekä Suomeen sijoittuneiden diplomaattisten lähetystöjen turvaamistehtävät. Tasavallan Presidentin henkivartiointi on Helsingin poliisin erillisen turvallisuusvartioston vastuulla.

Helsingin poliisin lausunnon mukaan turvallisuusvartiostojen henkilöstömäärää on nostettava, mikäli ylemmän valtiojohdon suojaus halutaan pitää vähintään nykytasolla. Tehtävien hoitaminen edellytti tuolloin 15 henkilötyövuoden lisäyksen Valtioneuvoston turvallisuusvartioston nykyiseen vahvuuteen. Lisärahoituksen tarve henkilöstön osalta on 1 250 000 euroa (15 htv x 75 000 euroa).

Henkilösuojauksessa tarvittavan panssaroidun ajoneuvokaluston tilanne oli kriittinen. Helsingin poliisilaitos katsoi välttämättömäksi hankkia uusi B6/7 tason suojattu edustusauto sekä B4 suojattu edustusauto. Ajoneuvokaluston osalta lisärahoituksen tarve oli 1 500 000 euroa. Lähde: (Helsingin poliisi 12.10.2015 lausunto ID-1558124734)

Henkivartijatehtävä on Suomessa laissa määritelty vartioimistehtävä

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa henkivartijatehtävällä tarkoitetaan vartioimistehtävää, jossa suojataan tietyn henkilön koskemattomuutta. Ansiotarkoituksessa ja toimeksiantosopimukseen perustuvana harjoitettava vartioimisliiketoiminta on turvallisuusalan elinkeinolupaa edellyttävää toimintaa.

Henkivartijalla ei myöskään ole yleistä viranomaisasemaa. Yksityinen henkilösuojaus ei saa muuttua yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi eikä vaikeuttaa poliisin tai muiden viranomaisten tehtävien hoitamista.

Laki edellyttää vartioimistehtävissä oikeaa ja tasapuolista toimintaa sekä sovinnollisuuden edistämistä. Toimenpiteillä ei saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin tehtävän suorittamiseksi on välttämätöntä, ja niiden tulee olla oikeassa suhteessa tehtävän tärkeyteen, kiireellisyyteen ja tilanteeseen kokonaisuutena.

Tämä suhteellisuusperiaate on myös ammattimaisen henkilösuojauksen keskeinen lähtökohta. Kaikkia mahdollisia turvatoimia ei toteuteta varmuuden vuoksi, vaan turvallisuusjärjestelyjen tulee perustua todelliseen ja dokumentoituun tarpeeseen.

Henkilösuojaus alkaa uhka-arviosta

Henkilösuojauksen ensimmäinen vaihe ei ole henkivartijan sijoittaminen asiakkaan viereen vaan uhka- ja riskiarviointi. Ensin on selvitettävä, mitä tai ketä vastaan suojaudutaan, kuinka uskottava uhka on, millaisia seurauksia sen toteutumisella voisi olla ja missä tilanteissa suojattavan haavoittuvuus on suurimmillaan. Uhka-arvioinnissa voidaan tarkastella muun muassa:

• suojattavan henkilön tehtävää ja julkisuusprofiilia
• aikaisempia uhkauksia, häirintää ja vainoamista
• tunnistettuja vihamielisiä tai väkivaltaisia toimijoita
• rikollisuuteen liittyviä uhkia
• työ-, yritys- tai oikeusprosesseihin liittyviä ristiriitoja
• tapahtumia, matkoja ja muita poikkeuksellisia tilanteita
• suojattavan henkilön toimintaympäristöä ja päivittäiseen toimintaan liittyviä haavoittuvuuksia.

Uhka-arvio ei saa perustua pelkästään henkilön mielipiteisiin, poliittiseen toimintaan, aktivismiin, ammattiin tai muuhun ryhmäasemaan. Arvioinnissa olennaista on todellinen käyttäytyminen, aikomus, kyvykkyys, aikaisemmat tapahtumat ja muut turvallisuuden kannalta merkitykselliset seikat.

Uhka voidaan esimerkiksi luokitella matalaksi, keskitasoiseksi tai korkeaksi, mutta pelkkä luokitus ei riitä. Arvion pitää johtaa konkreettisiin johtopäätöksiin siitä, millaista henkilösuojausta tarvitaan.

Uhka-arvio ei myöskään ole kertaluonteinen asiakirja. Turvallisuustilanne voi muuttua nopeasti, minkä vuoksi arvio on päivitettävä aina olosuhteiden, toimintaympäristön tai suojattavaan kohdistuvan uhkatiedon muuttuessa.

Suojaussuunnittelu muuttaa uhka-arvion käytännön toiminnaksi

Uhka-arvion perusteella laaditaan henkilösuojaussuunnitelma. Suunnitelman laajuus riippuu tehtävän kestosta, toimintaympäristöstä ja uhkatasosta. Muutaman tunnin tilaisuuden suojaaminen on olennaisesti erilainen tehtävä kuin kuukausia jatkuva henkilösuojaus.

Suunnittelussa määritellään ainakin henkilösuojauksen tavoitteet, vastuut, johtaminen, resurssit, viestintä, siirtymisiin ja tapahtumiin liittyvät järjestelyt, poikkeustilanteiden toimintaperiaatteet sekä yhteistoiminta muiden turvallisuustoimijoiden kanssa.

Suunnittelun keskeinen periaate on vaihtoehtojen olemassaolo. Henkilösuojausta ei pitäisi rakentaa yhden henkilön, yhden viestintämenetelmän tai yhden toimintavaihtoehdon varaan.

Myös henkilösuojauksen jatkuvuutta on tarkasteltava. On ratkaistava etukäteen, miten toiminta jatkuu esimerkiksi henkilöstön sairastuessa, teknisen järjestelmän vikaantuessa, aikataulun muuttuessa tai alkuperäisen suunnitelman menettäessä käyttökelpoisuutensa.

Henkilösuojaus on ennen kaikkea ryhmätyötä ja johtamista

Vaativassa henkilösuojaustehtävässä yksittäinen henkivartija on vain osa laajempaa turvallisuusjärjestelyä. Toiminnassa on oltava yksiselitteisesti määritelty johtamisvastuu. Jokaisen tehtävään osallistuvan henkilön on tiedettävä, mistä hän vastaa, kenelle hän raportoi ja miten päätöksenteko tapahtuu muuttuvassa tilanteessa.

Henkilösuojaustehtävään voi tilanteen mukaan osallistua henkilösuojaajien lisäksi esimerkiksi kuljettajia, turvallisuuskoordinaattoreita, tapahtumaturvallisuudesta vastaavia henkilöitä, teknisen turvallisuuden asiantuntijoita ja muita tehtävän kannalta tarpeellisia toimijoita.

Henkilöstön määrä ei kuitenkaan itsessään ratkaise turvallisuutta. Huonosti johdettu suuri organisaatio voi olla tehottomampi kuin pienempi, selkeästi johdettu ja tehtäväänsä koulutettu ryhmä.

Ammattimaisessa henkilösuojauksessa korostuvat erityisesti tilannetietoisuus, uhkien tunnistaminen, rauhallinen päätöksenteko, viestintä, ensiapuvalmius, de-eskalaatio, konfliktinhallinta sekä tehtävään soveltuva fyysinen toimintakyky. Henkivartijan tärkeimpiä ominaisuuksia ei ole halu joutua fyysiseen yhteenottoon, vaan kyky välttää sellainen.

Ennakointi on tehokkaampaa kuin reagointi

Henkilösuojaus voidaan rakentaa kerrokselliseksi kokonaisuudeksi, jossa turvallisuutta tarkastellaan suojattavan henkilön välittömän ympäristön lisäksi myös laajemmassa toimintaympäristössä. Periaatteena on tunnistaa mahdolliset turvallisuusongelmat mahdollisimman aikaisin.

Tapahtumien, kokousten, majoittumisen ja liikkumisen turvallisuutta tarkastellaan jo ennen suojattavan henkilön saapumista. Suunnittelussa huomioidaan esimerkiksi kulunhallinta, poistumismahdollisuudet, henkilöstö, toimintaympäristön muutokset ja muut tehtävän kannalta olennaiset turvallisuustekijät.

Henkilösuojauksen onnistumista ei siksi pitäisi mitata sillä, kuinka tehokkaasti henkivartija reagoi hyökkäykseen. Parempi mittari on se, kuinka tehokkaasti turvallisuusjärjestelmä pystyy estämään suojattavan joutumisen tilanteeseen, jossa hyökkäys on mahdollinen.

Teknologia tukee henkilösuojausta, se ei korvaa ammattitaitoa

Henkilösuojauksessa voidaan hyödyntää ajoneuvojen turvallisuusratkaisuja, viestintävälineitä, kulunvalvontaa, kameravalvontaa, hälytysjärjestelmiä, paikannus- ja tilannekuvaratkaisuja sekä muita teknisiä järjestelmiä.

Teknologian käyttämisen tulee kuitenkin perustua tehtävän tarpeeseen. Ballistisesti suojattuja ajoneuvoja, henkilösuojaimia tai muita korkean uhkatason ratkaisuja ei tarvita automaattisesti kaikissa henkilösuojaustehtävissä. Niiden tarve määräytyy uhka-arvion perusteella.

Teknisiin järjestelmiin liittyy lisäksi toimintavarmuusvaatimus. Laitteiden kunto, käyttövalmius, varajärjestelmät ja henkilöstön osaaminen on varmistettava ennen tehtävää.

Teknologia ei auta, jos sitä ei osata käyttää tai jos sen tuottamaa tietoa ei saada oikealle henkilölle oikeaan aikaan.

Viestintä voi ratkaista koko suojausoperaation onnistumisen

Henkilösuojauksessa tieto on turvallisuusresurssi. Uhkatieto, havainto tai toimintaympäristössä tapahtunut muutos menettää merkityksensä, jos tieto ei välity henkilölle, joka pystyy tekemään sen perusteella päätöksen.

Viestinnälle tulee siksi olla ennalta määritellyt vastuut, menetelmät ja varajärjestelyt. Yhteistoimintatilanteissa on lisäksi huolehdittava siitä, että eri organisaatiot pystyvät muodostamaan yhteisen tilannekuvan.

Donald Trumpiin 13.7.2024 Butlerissa Pennsylvaniassa kohdistuneen murhayrityksen tutkinta osoitti konkreettisesti, mitä voi tapahtua, kun suunnittelussa, vastuunjaossa, tiedonvälityksessä, viranomaisyhteistyössä ja resurssien järjestämisessä esiintyy samanaikaisesti puutteita.

Yhdysvaltain senaatin Homeland Security and Governmental Affairs Committeen vuonna 2025 julkaisemassa loppuraportissa nostettiin esille muun muassa epäselvät vastuut, uhkatiedon välittämisen epäonnistuminen sekä puutteellinen koordinointi Secret Servicen ja muiden lainvalvontaviranomaisten välillä.

Tapauksen keskeinen oppi soveltuu kaikkeen henkilösuojaukseen. Vakava turvallisuuspoikkeama on harvoin seurausta vain yhdestä virheestä. Se voi syntyä useiden pienten, toisiinsa liittyvien puutteiden ketjusta.

Suojattavan henkilön autonomia on osa onnistunutta henkilösuojausta

Henkilösuojauksen tarkoituksena ei ole ottaa suojattavan henkilön elämää turvallisuusorganisaation hallintaan. Liian raskaat turvallisuusjärjestelyt voivat häiritä työntekoa, sosiaalista elämää ja liikkumista niin paljon, ettei toiminta enää palvele tarkoitustaan.

Ammattimainen henkilösuojaus pyrkii löytämään tasapainon turvallisuuden ja normaalin toimintavapauden välillä. Henkilösuojaus sovitetaan mahdollisuuksien mukaan suojattavan henkilön elämäntilanteeseen, tehtäviin ja toimintatapoihin.

Tämä edellyttää vahvaa luottamussuhdetta.

Suojattavan on voitava kertoa turvallisuuteen vaikuttavista asioista ilman pelkoa tietojen tarpeettomasta leviämisestä. Henkilösuojaajan puolestaan on kyettävä tuomaan esiin turvallisuuden kannalta vaikeitakin havaintoja ja suosituksia ammattimaisesti ja perustellusti.

Luottamuksellisuus on henkilösuojauksen perusedellytys

Henkilösuojaustehtävässä voidaan saada tietoa, joka koskee esimerkiksi suojattavan henkilön liikkumista, perhettä, asumista, työtehtäviä, yksityiselämää, turvallisuusjärjestelyjä ja mahdollisia uhkia.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa säädetään vartijan salassapitovelvollisuudesta. Velvollisuus koskee muun muassa turvallisuusjärjestelyjä, liikesalaisuuksia ja henkilön yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita, ja salassapitovelvollisuus jatkuu myös tehtävän päätyttyä.

Tietoja ei tule kerätä vain sillä perusteella, että ne voisivat joskus olla hyödyllisiä. Henkilötietojen käsittelyn tulee olla tarkoituksenmukaista, tarpeellista ja asianmukaisesti suojattua.

Erityistä huolellisuutta tarvitaan terveydentilaa koskevien tietojen käsittelyssä. EU yleisessä tietosuoja-asetuksessa terveystiedot kuuluvat erityisiin henkilötietoryhmiin, joiden käsittelylle asetetaan tavallista tiukemmat edellytykset.

Henkilösuojauksessa tulee tämän vuoksi käsitellä vain sellaisia terveydellisiä tai muita erityisiä tietoja, joiden käsittelylle on asianmukainen peruste ja jotka ovat tehtävän turvallisen toteuttamisen kannalta tarpeellisia.

Voimankäyttö on viimesijainen keino

Henkilösuojausta ei pidä samaistaa voimankäyttöön. Hyvin toteutetun henkilösuojauksen ensisijaisia keinoja ovat ennakointi, vaarallisten tilanteiden välttäminen, tilanteiden rauhoittaminen ja suojattavan henkilön turvallisen toimintakyvyn säilyttäminen.

Suomessa vartijan voimankäyttöä ja voimankäyttövälineiden kantamista säännellään laissa. Myös ampuma-aseen kantaminen henkivartijatehtävässä on poikkeuksellinen, tarkoin säännelty järjestely eikä henkilösuojauksen normaali lähtökohta.

Lain mukaan ampuma-asetta voidaan kantaa henkivartijatehtävässä vain silloin, kun tehtävän suorittaminen olosuhteiden vuoksi sitä välttämättä edellyttää ja muut laissa säädetyt vaatimukset täyttyvät. Ammattitaito näkyy ennen kaikkea siinä, että voimankäyttöön johtavia tilanteita pystytään välttämään.

Dokumentointi luo perustan jatkuvalle parantamiselle

Henkilösuojauksen aikana tehdyt olennaiset turvallisuushavainnot ja poikkeamat on käsiteltävä järjestelmällisesti. Dokumentoinnin tarkoituksena ei ole tuottaa mahdollisimman paljon aineistoa, vaan ylläpitää tilannekuvaa, osoittaa tehtyjen ratkaisujen perusteet ja tuottaa tietoa toiminnan kehittämistä varten.

Tehtävästä riippuen voidaan dokumentoida esimerkiksi turvallisuushavaintoja, poikkeamia, uhkatilanteiden muutoksia, merkittäviä suunnitelman muutoksia ja toteutettuja korjaavia toimenpiteitä.

Pitkäkestoisessa henkilösuojauksessa myös johdon on saatava riittävä tilannekuva tehtävän kehityksestä. Tehtävän tai suojausjakson jälkeen toiminta kannattaa arvioida. Mitä tapahtui? Mitkä ratkaisut toimivat? Missä havaittiin haavoittuvuuksia? Oliko henkilöstöä ja resursseja riittävästi? Toimiko viestintä? Mitä seuraavassa vastaavassa tilanteessa tehdään paremmin?

Ammattimainen henkilösuojaus on riskienhallintaa

Henkivartijan näkyvä läsnäolo on vain pieni osa henkilösuojausta. Taustalla on jatkuva prosessi, jossa muodostetaan tilannekuvaa, arvioidaan uhkia, suunnitellaan toimintaa, varmistetaan resurssit, johdetaan henkilöstöä, ylläpidetään viestintää ja varaudutaan muutoksiin.

Henkilösuojauksessa ei kuitenkaan voida poistaa kaikkea riskiä. Tavoitteena on tunnistaa merkittävät uhkat riittävän aikaisin ja pienentää niiden toteutumisen todennäköisyyttä ja vaikutuksia hyväksyttävälle tasolle.

Toiminnan tulee samalla olla lainmukaista, oikeasuhtaista, luottamuksellista ja suojattavan henkilön oikeuksia kunnioittavaa. Ammattilaisen työ ei siten ala hyökkäyksestä eikä pääty hyökkäyksen torjumiseen. Se alkaa paljon aikaisemmin tiedosta, uhka-arviosta ja suunnittelusta. Ja parhaimmillaan juuri niiden ansiosta mitään ei tapahdu.