Venäjän kirkko - SecMeter

Propaganda ja toiminta julkisen mielipiteen muokkaamiseksi

ROC:n rooli ei ole pelkästään salainen. Kirkko tukee myös julkisesti Kremlin politiikkaa, osallistuu tiedotus- ja mediatoimintaan sekä muokkaa julkista diskurssia siten, että Venäjän valtion narratiivit saavat uskonnollista legitiimiyttä.

Tämän kautta Venäjä pyrkii vaikuttamaan diasporaan ja ortodoksisuudella eri maissa oleviin ryhmiin, luomaan vaikutusverkostoja ja poliittisia liittolaisuuksia.

Kirkon piirissä on vakoilijoita

Dokumentoidut tapaukset osoittavat, että ulkomailla toimivia ROC:n seurakuntia on epäilty tiedustelu- tai hybridivaikuttamisesta. Arvioiden mukaan jotkut papit tai kirkon edustajat ovat toimineet käytännössä osana laajempaa vaikutus- ja tiedustelukonetta. Seurakuntarakenteet, matkustusoikeudet, diaspora-yhteydet ja rahoitus ovat mahdollistaneet sen. Papin rooli täyttää useita kriteereitä, jotka tekevät siitä tiedustelullisesti hyödyllisen aseman, koska se:

• tarjoaa pääsyn haavoittuviin ihmisiin
• antaa uskottavan syyn hakea henkilökohtaista tietoa
• normalisoi laajan verkostoitumisen
• rakentuu luottamuksen ja yksityisyyden varaan

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kuka tahansa pappi olisi tällaisessa toiminnassa mukana. Se kertoo vain, että rooli itsessään on riskialtis, jos joku haluaa käyttää sitä väärin.

Kylmän sodan aika

Kylmän sodan aikana on useita dokumentoituja tapauksia, joissa pappeja rekrytoitiin CIA:n, MI6:n ja KGB:n käyttöön, koska heillä oli

• liikkumisvapautta,
• luottamuksellinen pääsy ihmisten koteihin,
• luonnollinen syy matkustaa ja tavata ihmisiä

Papit olivat erittäin uskottavia peitteitä, joita harvoin epäiltiin. Tunnettuja tapauksia mm. Itä-Euroopassa, Baltiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Esimerkiksi USA:ssa on paljastunut pienempiä tapauksia, joissa pappina esiintymistä on käytetty tiedonhankinnan peitteenä.

Tunnettuja kansainvälisiä tapauksia, joissa uskonnollista roolia on käytetty vakoilun tai vaikuttamisen välineenä

Iran

Iranin moskeijat ja uskonnolliset johtajat diasporan valvontavälineinä. Useat maat ovat karkottaneet diplomaatteja ja uskonnollisia toimijoita tällaisen toiminnan vuoksi. Euroopan ja Pohjois-Amerikan turvallisuuspalvelut ovat raportoineet, että Iranin tiedustelupalvelu (MOIS) on:

• käyttänyt moskeijoiden henkilöstöä
• rekrytoinut uskonnollisia johtajia
• käyttänyt “uskonnollisia neuvonantajia”
• diasporan valvontaan ja pelotteluun.
• rekrytoinut uskonnollisia johtajia
• käyttänyt “uskonnollisia neuvonantajia”
• diasporan valvontaan ja pelotteluun.

Toiminnan piirteitä:

• seurantaa ja raportointia Iranin opposition toiminnasta ulkomailla
• poliittisesti aktiivisten iranilaisten tarkkailua
• painostamista uhkaamalla perheitä Iranissa
• poliittisesti aktiivisten iranilaisten tarkkailua
• painostamista uhkaamalla perheitä Iranissa

Kiina

Kiinan uskonnolliset kulttuurikeskukset ovat tiedustelun jatkeita. Kiina on käyttänyt:

• buddhalaisten temppelien johtajia
• kristillisiä yhteisöjä
• uigureiden ja hauien uskonnollisia toimijoita diasporayhteisöjen valvomiseen.

Tunnettuja toimijoita:

• Kiinan yhtenäistämisrintama (United Front Work Department) käyttää uskonnollisia rooleja peiteasemina
• jotkut papit ja kulttuurijohtajat ovat raportoineet diasporan poliittisen aktivismin Kiinaan
• uskonnollisia yhteisöjä on käytetty vaikuttamiseen (“soft power”) ja sensuuriin

Venäjä

Venäjän ortodoksisen kirkon ja valtiollisen tiedustelun (SVR/FSB) yhteydet ovat olleet toistuvasti esillä tiedusteluhistorian tutkimuksessa. Konkrettisia esimerkkejä:

• kylmän sodan aikana useita ortodoksipappeja paljastui KGB-yhteistyöhön ulkomailla
• Euroopassa on raportoitu tapauksia, joissa pappeja on käytetty kreikkalaisissa, serbialaisissa ja romanialaisissa yhteisöissä mielialojen kartoittamiseen
• kirkon edustajia on liitetty Venäjän pehmeän vaikutusvallan operaatioihin (diaspora, konservatiiviset verkostot)

Tämä ei tarkoita, että kirkko kokonaisuutena olisi osa tiedustelua, vaan yksittäisiä toimijoita on käytetty peitteenä.

Turkki

Turkin valtiollinen uskonnonhallintovirasto Diyanet ylläpitää moskeijoita ympäri Euroopan. Vuosina 2016–2020 useat maat muun muassa Saksa, Alankomaat, Itävalta ja Belgia raportoivat, että:

• osa imaameista oli kerännyt tietoja Gülen-liikkeeseen tai kurdiaktivismiin liittyvistä henkilöistä
• toimintaa pidettiin järjestelmällisenä
• osa lähetettiin takaisin Turkkiin epäilyjen vuoksi
• esimerkiksi Saksassa BfV (Saksan sisäinen tiedustelupalvelu Bundesamt für Verfassungsschutz) kuvasi toimintaa ulkovaltojen laittomaksi tiedusteluksi.

Eritrea

Eritrea käyttää diasporaa valvovaa toimintaa globaalisti, ja raportit osoittavat, että:

• pappeja ja yhteisövanhimpia on käytetty keräämään tietoja eritrealaisten poliittisista mielipiteistä
• uskonnollisia toimijoita on käytetty veronkeruun ja painostuksen peitteenä (diasporavero)
• Euroopassa on dokumentoitu uhkailua, painostusta ja pakkoa

Kun papin rooliin yhdistyy autoritaarisen valtion diasporakontrolli, väärinkäytön riski kasvaa.

Esimerkkejä päilyttävistä tapauksista

Ruotsi

Säpo (Säkerhetspolisen) käynnisti tutkinnan kirkosta Västeråsissa vuonna 2024–2025, jota epäiltiin mahdollisena venäläisen tiedustelun tukikohtana. Kyse on kirkosta lähellä Stockholm-Västerås lentokenttää ja muita strategisesti tärkeitä kohteita.

Tutkinnan taustalla oli havaintoja, että ”Church of the Kazan Icon of the Mother of God” kirkon edustajilla oli yhteyksiä venäläisiin tiedustelupalveluihin. Raporttien mukaan kirkon käyttö näyttäytyi epäilyttävänä. Kirkko oli rakennettu valtionyhtiön rahoituksella ja sijainti sekä rakenteelliset yksityiskohdat muun muassa sijainti lähellä strategisia kohteita nostivat esiin vakavia kansallisen turvallisuuden kysymyksiä.

Kirkko sijaitsee vain 300 metrin päässä Västeråsin lentokentästä. Lähellä on myös vesi- ja energiainfrastruktuuria. Tämä sijainti nosti suuria turvallisuushuolia esiin.

Tämä on ehkä selkein ja julkisuuteen asti edennyt tapaus siitä, että ROC:n seurakunta on suoraan epäilty tiedustelurakenteena toimimisesta.

Ukraina

Vuonna 2025 Ukrainan ulkomaantiedustelupalvelun mukaan jotkut ROC:n papit ovat rekrytoineet ukrainalaisia, jotka olivat paenneet sotaa ja asuneet ulkomailla. Kirkko toimii tällöin peitteenä.

Papisto ei välttämättä pyydä seurakuntalaisia suoraan vakoilutoimintaan, vaan käyttää hengellistä ja yhteisöllistä valtaa saadakseen ihmisiä Kremlin tavoitteita tukeviin tehtäviin.

Tämä osoittaa, että kirkollinen infrastruktuuri ja diasporayhteisöt voivat toimia osana venäläistä vaikuttamis- ja tiedustelustrategiaa myös Euroopan ulkopuolella.

Afrikka

Viime aikoina on raportoitu, että ROC käyttää hyväkseen kirkollisia rakenteitaan Afrikassa pehmeän vallan instrumenttina. Tarkoituksena on luoda pro-Kremlin verkostoja, levittää Venäjälle suopeaa narratiivia ja heikentää paikallisten ekumeenisten kirkkojen asemaa.

Kyse ei ole välttämättä tiedustelusta perinteisessä mielessä, mutta esimerkki siitä, miten kirkkoa voidaan käyttää osana hybridivaikuttamista, joka yhdistettynä tiedusteluun voi olla strateginen uhka monelle valtiolle.

Viro

Riigikogu (Viron parlamentti) ehdotti vuonna 2025 lakimuutoksia, joiden tarkoituksena on estää uskonnollisia yhteisöjä, joilla on ulkomaisia johtosuhteita, toimimasta, jos ne voivat uhata valtion turvallisuutta. Tässä yhteydessä mainittiin suoraan ROC ja sen potentiaalinen rooli ulkomaisena vaikutusvoimana.

Tämä heijastelee turvallisuuspoliittista arviota siitä, että ROC:n toimintaa ulkomailla pidetään monissa länsimaissa realistisena uhkana.

ROC muodostaa vakavan ongelman

Useissa maissa on epäilty ja tutkittu yksittäisiä tapauksia, joissa papit tai kirkolliset rakenteet ovat toimineet tiedustelu- tai vaikuttamiskanavina. Uskonnollisten instituutioiden käyttö poliittisena tai tiedustelullisena instrumenttina tapahtuu usein piilossa hybridisodankäynnin keinoin. Se on vaikea paljastaa, koska toiminta voi näyttäytyä uskonnollisena, kulttuurisena tai yhteisöllisenä.

Maissa, joissa uskonnonvapaus ja yhdistymisvapaus on suojattu, on vaikeaa sulkea kirkon toimintaa kokonaan, koska se voi perustella toimintaansa uskonnonvapaudella, mikä tekee valvonnasta ja ennakoinnista vaikeaa.

Vaikka kirkon johtoa olisi painostettu tai kirkko tekisi yhteistyötä turvallisuuspalveluiden kanssa, monet seurakuntalaiset ja papit voivat olla täysin tietämättömiä tällaisista yhteyksistä. Yleistämiset ovat siksi ongelmallisia.

Suomen ortodoksinen kirkko

Suomen ortodoksikirkko ei kuulu ROC:n alaisuuteen. Suomen ortodoksikirkko on kuitenkin historiallisesti monikerroksinen instituutio. Sen identiteetissä on sekoittunut suomalais-ortodoksisia perinteitä, venäläistä ortodoksisuutta ja muiden ortodoksisten traditioiden vaikutuksia.

Tämä tarkoittaa, että vaikka ROC:n ulkomaiset seurakunnat voivat toimia Kremlin vaikutuskanavina, se ei automaattisesti tarkoita, että sama koskisi suomalaista kirkkoa.

Toisaalta diaspora-kysymykset, jännitteet venäjänkielisten ja suomenkielisten välillä, venäjäystävälliset äänet tuovat esiin sen, että kirkkoyhteisössä on potentiaalisia heikkoja kohtia, joihin Kremlin vaikutus voi kiinnittyä.

Riski on todellinen

On vahvaa näyttöä siitä, että Kremlin strategiaan kuuluu käyttää ortodoksista kirkkoa ulkomailla sekä ideologisena vaikutuskanavana että tiedusteluss- ja hybridivaikuttamisessa. Tämä tekee kirkosta potentiaalisen osan turvallisuuspoliittista pelikenttää.

Suomen turvallisuusviranomaiset sekä useiden maiden tiedustelupalvelut ovat varoittaneet ROC:n ulkomaisten rakenteiden mahdollisesta käytöstä vaikutusoperaatioissa, informaatiosodankäynnissä ja joissakin tapauksissa myös tiedustelussa.

Suomessa keskustelu on korostunut Venäjän hyökkäyssodan 2022 jälkeen ja kärjistynyt Suomen ortodoksisen kirkon sisällä muun muassa venäjänkielisen seurakuntaväestön, pappien venäjäkytkösten ja arkkipiispan turvallisuushuolien vuoksi.

Arkkipiispa Elia on useissa haastatteluissa kertonut, että hän on jatkuvasti yhteydessä suojelupoliisiin Venäjän vaikuttamisyritysten johdosta. Kirkon sisällä esiintyy jakolinjoja, jotka ovat haavoittuvuuksia, joita ulkopuolinen toimija pyrkii hyödyntämään

Jakolinjat Suomessa

Jakolinjat kertovat, että Suomen ortodoksinen kirkko on sisäisesti epävakaassa tilassa, mikä lisää hybridivaikuttamisen riskiä. Osa venäjänkielisestä seurakunnasta on ihmetellyt, miksi kirkko on valinnut Ukrainan puolen sodassa. Tämä on kiristänyt ilmapiiriä.

• Papiston ja johdon sisäiset näkemyserot sodan rukouksista ja eripura piispojen valinnassa.
• Kotkan seurakunnassa on syntynyt vastakkainasettelua suomen- ja venäjänkielisten välillä. Seurakunnassa on tehty useita kunnianloukkausilmoituksia, kanteluita yhdenvertaisuusviranomaisille ja esitetty syytöksiä venäjämielisestä toiminnasta.

Pappi Zanemonetsin tapaus

Pastori Alexander Zanemonets (s.1976) on filosofian tohtori Moskovan valtiollisesta yliopistosta (2002) ja hän on suorittanut Kostroman hengellisen seminaarin. Hänet on vihitty papiksi vuonna 2021.

Hän toimi Suomessa vuosina 2022-2024 Ukrainan sotapakolaisten palvelemiseen perustetussa määräaikaisessa papin toimessa. Zanemonets osaa venäjää (äidinkieli), ukrainaa, ranskaa, hepreaa ja kreikkaa. Zanemonetsilla ei ole vakinaiseen papin toimeen edellytettävää muodollista pätevyyttä.

Alexander Zanemonets on ortodoksinen pappi, joka on aiemmin toiminut papistossa Moskovan patriarkaatin alaisessa kirkossa. Hänen taustastaan tiedetään, että ennen Suomeen tuloa hän oli asunut Israelissa useita vuosia. Hänet vihittiin papiksi vasta noin puoli vuotta ennen Suomeen tuloa.

Vuonna 2022, Venäjän aloittaessa hyökkäyssodan Ukrainaan, Suomeen saapui suuri määrä ukrainalaisia pakolaisia. Humanitaarisen tilanteen paineessa Suomen ortodoksinen kirkko palkkasi papin, Alexander Zanemonetsin, auttamaan ukrainalaispakolaisia.

Kirkko tarvitsi henkilön, joka pystyi tarjoamaan hengellistä ja kulttuurista tukea erityisesti ukrainan kieltä puhuville. Pian kuitenkin paljastui, että Zanemonets ei ollut sitä, miltä hän aluksi vaikutti. Hänen ukrainan kielen taitonsa oli heikko, ja hänen siteensä Venäjään olivat tiiviimmät kuin aluksi ilmoitettiin.

Tapaus herätti laajaa huolta ja keskustelua uskonnollisten instituutioiden turvallisuusroolista ja ulkopuolisesta vaikuttamisesta Suomessa.

Zanemonets saapui Suomeen esittäytyen ukrainalaiseksi ja osaavansa ukrainaa, mutta myöhemmin paljastui, että hänen kielitaitonsa oli puutteellinen ja että hän oli ollut Moskovassa asuva Moskovan patriarkaatin alaisessa kirkossa vain puoli vuotta ennen Suomeen tuloaan.

Hänen pappisvihkimyksensä oli tapahtunut vasta syksyllä 2021, mikä herätti kysymyksiä hänen pätevyydestään ja kokemuksestaan humanitaarisen tilanteen kohtaamiseen. Lisäksi hänen siteensä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja epämääräiset ilmoitukset taustastaan herättivät epäluottamusta seurakunnassa.

Zanemonets toimi papin tehtävissä ainakin jossain vaiheessa Helsingissä, ja myöhemmin hänen työtehtävänsä jatkuivat eri seurakunnissa,. Ilmeisesti Zanemonetsin tarkoituksena oli tehdä työtä myös Tampereen ja Kokkolan alueella.

Kirkko päätti katkaista yhteistyön Zanemonetsin kanssa, kun ilmeni, että luottamusta ei voida ylläpitää. Tämä päätös osoitti, että rekrytointiprosessissa oli puutteita ja että seurakunta oli haavoittuva ulkopuolisille vaikutusyrityksille, vaikka kyse ei ollut rikosoikeudellisesta rikkomuksesta.

Zanemonetsin tapaus ei ollut suora vakoiluesimerkki, mutta se on merkittävä varoitus. Zanemonetsin tapaus havainnollistaa, miten uskonnollinen instituutio voi olla sekä humanitaarinen resurssi että potentiaalinen turvallisuusriski.

Zanemonetsin tapaus ei suoraan todista vakoilusta Suomessa, mutta se osoittaa, että seurakuntien rekrytointi ja diasporayhteydet voivat muodostaa potentiaalisen haavoittuvuuden kansalliselle turvallisuudelle.

Kirkon rooli diasporaan ja venäjänkielisiin yhteisöihin voi sisältää myös informaatio‑ ja propagandavaikutusta. Tämä tapahtuu usein hienovaraisesti, esimerkiksi kielitaitoon, kulttuuriyhteyksiin ja sosiaaliseen verkostoon perustuen. Zanemonetsin esiin tulo juuri humanitaarisen avun kontekstissa nostaa esiin, kuinka pehmeä vaikutus voidaan piilottaa normaaliin seurakuntatyöhön.

Zanemonets-tapaus tarjoaa useita opetuksia Suomen ortodoksiselle kirkolle ja turvallisuusviranomaisille. Humanitaarisissa ja nopeissa rekrytointitilanteissa on varmistettava, että taustat, pätevyys ja mahdolliset ulkopuoliset yhteydet tarkistetaan huolellisesti.

Kirkon tulee raportoida selkeästi ulkomaiset yhteydet, rahoitus ja henkilöstön aiemmat asemat. Yhteistyö supon kanssa on välttämätöntä, jotta mahdolliset riskit voidaan tunnistaa ennen kuin ne realisoituvat.

Diaspora- ja kieliryhmien välisten jännitteiden hallinta lisää seurakunnan resilienssiä ja vähentää ulkopuolisen vaikuttamisen mahdollisuutta.