Kansanedustajien asuntoihin tunkeutuminen

Asuntoihin tunkeutuminen psykologisen painostuksen välineenä

Suomessa selvitettiin poikkeuksellista turvallisuusasiaa, jossa epäiltiin yli 50 kansanedustajan kotiin tunkeudutun. Tapaus nostaa esiin historiallisen vertailukohdan, jota ei voi sivuuttaa. Neuvostoliiton KGB ja myöhemmin Venäjän DKRO ovat käyttäneet koteihin tunkeutumista paitsi tiedusteluun myös kohteiden psykologiseen painostamiseen.

Eduskunnan puhemiesten (Halla-aho/Risikko) 1.10.2026 pitämä tiedotustilaisuus antoi suomalaisille muistutuksen Venäjän harjoittamasta perinteisestä psykologisesta painostamisesta. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan joidenkin kansanedustajien koteihin on epäillysti tunkeuduttu.

Tapaus on kuin klassinen kouluesierkki DKRO:n toiminnasta. SecMeterin tarkastelema hypoteesi on, että tapahtumasarjan taustalla voisi olla Venäjän valtiollinen toimija. Lähtökohtana on, että kansanedustajien koteihin tunkeutumisilla Venäjä haluaa mahdollisesti kertoa, että älkää tukeko Ukrainaa tai teidän on syytä pelätä seurauksia.

DKRO:n dokumentoidussa toiminnassa on piirteitä, jotka muistuttavat Suomessa kerrottuja havaintoja. Jos kansanedustajien koteihin tunkeutumisiin on liittynyt myös uhkauksia, kuten julkisuudessa on kerrottu, tapaukset muistuttavat läheisesti Mikael Storsjön kokemuksia, joiden taustalla oli FSB toimintaa. Tämä tekee hypteesistä relevantin.

DKRO:n dokumentoidussa toiminnassa erityisen huomionarvoista on yksityisiin asuntoihin kohdistuneiden tunkeutumisten yhdistyminen muihin häirintämenetelmiin.

Perinteisessä vastavakoilussa asuntoihin tunkeutumisen tarkoituksena voi olla tiedonhankinta. Psykologisessa häirinnässä luvaton käynti voi kuitenkin saada myös toisenlaisen merkityksen.

Mikäli kohdehenkilö huomaa ulkopuolisen käyneen hänen kodissaan, seurauksena voi olla epävarmuutta, turvattomuuden tunnetta ja pelkoa tapahtuman toistumisesta.

Tällainen vaikutus voi syntyä riippumatta siitä, onko asunnosta kadonnut omaisuutta.

DKRO:n tapauksessa asuntoihin tunkeutumiset ja muu häirintä on dokumentoitu osana samaa operatiivista toimintaympäristöä. Sen sijaan kaikkien yksittäisten tunkeutumisten psykologista tarkoitusta tai käytettyjen menetelmien yksityiskohtia ei ole julkisesti vahvistettu.

Tämä erottelu on tärkeä, kun DKRO:n tunnettuja toimintatapoja verrataan Suomessa vuonna 2026 julkisuuteen tulleisiin kansanedustajien koteihin kohdistuneisiin epäiltyihin tunkeutumisiin.

Asia Hypoteesi 1 Hypoteesi 2 Kivisen tapaus Kavkaz Center

Kotiin tunkeutuminen on DKRO:n viesti asukkaalle
DKRO eli FSB:n vastatiedusteluoperaatioiden osasto (ven. Департамент контрразведывательных операций) kuuluu FSB:n vastatiedustelurakenteeseen. Sen tunnettuun toimintaan on liitetty erityisesti ulkomaisten diplomaattien ja muiden länsimaisten kohteiden seurantaa, provokaatioita, häirintää ja asuntoihin tunkeutumisia Venäjällä.

Viron ulkomaantiedustelupalvelu on kuvannut DKRO:n nimenomaan yksiköksi, joka organisoi länsidiplomaatteihin kohdistuvaa salaista ja näkyvää seurantaa, provokaatioita sekä residensseihin tehtyjä murtautumisia.

DKRO:n agentit ovat tunnetusti tunkeutuneet ulkomaisten kohteiden, kuten diplomaattien koteihin ja hotellihuoneisiin jättäen tietoisesti pieniä jälkiä käynnistään. Tavoitteena ei ole varastaa mitään, vaan siirtää kirja pöydällä, vaihtaa tavaran paikkaa, sytyttää valo tai jättää ovi raolleen.

Tapausten noin vuoden mittainen sarjallisuus ja niissä toistuva sama toimintamalli, mitään ei varasteta, on mielenkiintoista. Tämä on Venäjän tiedusteluoperaatiossa tyypillistä. Yleensä DKRO tunkeutuu asuntoon esimerkiksi asiakirjojen tutkimiseksi, tietoteknisten laitteiden käsittelemiseksi, salakuuntelulaitteen asentamiseksi, turvallisuusjärjestelyjen selvittämiseksi tai sen testaamiseksi, kuinka helposti kohteen yksityiseen tilaan voidaan päästä.

Tässä tapauksessa kyse näyttäisi olevan psykologisesta vaikuttamisesta. Tarkoituksena on, että kohde huomaa jonkun olleen hänen kodissaan. Sanaton viesti on: Me pääsemme kotiisi.

Kansanedustaja tietää, että hänen yksityiseen tilaansa on päästy hänen tietämättään. Hän ei tiedä, mitä on katsottu, kuvattu, kopioitu tai mahdollisesti asennettu. Eikä hän ennen kaikkea tiedä, tapahtuuko se uudelleen.

Tavoitteena voisi olla turvallisuudentunteen horjuttaminen ja sitä kautta pyrkimys vaikuttaa kohteen käyttäytymiseen tai poliittiseen päätöksentekoon. Juuri tällaisesta menetelmästä on dokumentoituja kuvauksia sekä Neuvostoliiton KGB että myöhemmin Venäjän DKRO:n toiminnasta. Yhdysvaltain ulkoministeriö käyttää termiä home intrusions.

Normaalissa peitetyssä operaatiossa tunkeutujan kannattaisi pyrkiä siihen, ettei kukaan koskaan huomaa hänen käyneen paikalla. Tässä menetelmässä tehdään päinvastoin. Jälki jätetään nähtäväksi.

Demonstratiivinen seuranta
Psykologisesta painostamisesta käytetään venäläiseen tiedustelukulttuuriin liittyvää käsitettä demonstrativnaya slezhka eli demonstratiivinen seuranta. Operaation ei tarvitse olla salainen, jos tavoite on kansanedustajan pelottelu, kohteen pitää ymmärtää olevansa Venäjän seurannassa. Tämä tapahtuu muuttamalla pieniä asioita kohdehenkilön kodissa, joka saa henkilön kysymään itseltään: Muistanko väärin, vai onko täällä käynyt joku?

Keinoja

laitetaan valot päälle
jätetään jääkaapin ovi auki
jätetään esimerkiksi linnun raato asunnon oven eteen
pieniä tavaroita siirretään
avataan ikkuna
avataan televisio
avataan vesihana
katkotaan johtoja
poistetaan tietokoneesta henkilökohtaisia valokuvia.

DKRO:n psykologiset menetelmät perustuvat KGB jo kylmän sodan aikana kehittämiin toimintatapoihin. KGB toimintamallissa kodilla on erityinen merkitys. Työpaikalla tai kadulla tapahtuva seuranta kertoo kohteelle, että häntä tarkkaillaan.

Kansanedustajan kotiin meneminen kertoo, ettei hänellä ole enää täysin yksityistä tilaa. Stasin Zersetzung vei tämän ajatuksen vielä pidemmälle. Itä-Saksan Stasi kehitti 1970- ja 1980-luvuilla pitkälle viedyn Zersetzung-menetelmän, jonka tarkoituksena oli murentaa kohteen toimintakykyä ilman näkyvää valtiollista väkivaltaa.

Tavoitteena saattoi olla saada kohde epäilemään ympäristöään, läheisiään ja lopulta omaa havaintokykyään. Tämä teki menetelmästä erityisen tehokkaan.

Avoimella väkivallalla on tekijä. Epämääräisellä häirinnällä ei välttämättä ole. Miksi tällainen toimintatapa olisi tehokas juuri poliitikkoihin?

Kansanedustajiin kohdistuva tapahtumasarja on kohdevalintana turvallisuuspoliittisesti ymmärrettävä. Kansanedustajat eivät ole vain yksityishenkilöitä. He osallistuvat lainsäädäntöön, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, valiokuntatyöhön sekä päätöksentekoon, jolla voi olla merkitystä myös vieraille valtioille.

Kaikilla kansanedustajilla ei luonnollisesti ole hallussaan valtiosalaisuuksia. Mutta vaikuttamisoperaatiossa se ei välttämättä ole edes olennaista. Tavoitteena voisi olla päätöksentekijöiden turvallisuudentunteen horjuttaminen.

Jos poliitikko alkaa ennen jokaista kotiin paluuta miettiä, onko joku käynyt siellä hänen poissa ollessaan, vaikutus ulottuu paljon varsinaista tunkeutumista pidemmälle. Kun tunkeutuminen huomataan, psykologinen vaikutus alkaa vasta tekijän poistuttua.

Rikosprosessi tuskin antaa vastausta
Poliisin näkökulmasta ongelmallista on, ettei asunnossa ole murtojälkiä eikä sieltä ole varastettu mitään. Ongelmallista on myös se, että tapahtumat ovat suurelta osin vanhoja ja perustuvat muistikuviin. Tällöin kysymyksen tulee lähinnä rikosnimike kotirauhan rikkominen, jonka tunnusmerkistö täyttyy jo pelkästä oikeudettomasta sisälle menemisestä tai siellä oleskelusta, omaisuuden varastaminen tai paikkojen rikkominen ei ole edellytys rikoskynnyksen ylittymiselle.

Mikäli tapaukseen liittyy järjestelmällisyyttä, suunnitelmallisuutta tai motiivina on esimerkiksi kansanedustajan työhön vaikuttaminen tai häirintä, tekoa voidaan arvioida myös ankarammin törkeänä kotirauhan rikkomisena tai muina liitännäisinä rikoksina.

Valtion johtoon ja demokratian instituutioihin kohdistuvat turvallisuusuhat ylittävät aina yleisen edun vuoksi esitutkintakynnyksen poikkeuksellisen herkästi. Kansanedustajien kotiin tunkeutumisepäilyissä esitutkintakynnys on ylittynyt, ja virallinen tutkinta on käynnistetty.

Helsingin poliisilaitos vahvisti tiedotteessa 1.10.2026 aloittaneensa asiassa esiselvityksen/esitutkinnan alkutoimet tiiviissä yhteistyössä Keskusrikospoliisin kanssa. Helsingin poliisilaitos vahvisti tiedotteessa 7.10.2026 aloittaneensa asiassa esitutkinnan rikossnimikkeellä törkeän varkauden yritys.

Poliisi päätti tutkia kansanedustajien asuntoihin tunkeutumisia törkeän varkauden yrityksinä, eikä kotirauhan rikkomisena. Tämä valinta perustuu ennen kaikkea lakiteknisiin syihin, pakkokeinojen mahdollistamiseen sekä rikoslain määritelmiin.

Poliisi ei saa päättää rikosnimikkeitä ilman perusteluita tai pelkän mielivallan mukaan. Suomen laki velvoittaa poliisia toimimaan ankarasti säädeltyjen periaatteiden mukaisesti. Poliisin on kyettävä juridisesti perustelemaan jokainen valitsemansa rikosnimike, ja tätä valintaa valvovat sekä tutkinnanjohtaja että viime kädessä syyttäjä ja tuomioistuin.

Julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella asunnoissa ei ole tavanomaisia murtojälkiä, eikä mikään viittaa siihen, että sieltä olisi yritetty varastaa mitään. Päinvastoin, merkit viittaavat nimenomaan psykologiseen häirintään ja pelotteluun, ei varkauteen.

Tämä herättää perustellun kysymyksen, miten poliisi voi tutkia juttua törkeän varkauden yrityksenä, jos kumpikaan rikosnimikkeen keskeisistä peruspalikoista anastaminen tai murtautuminen ei näytä täyttyvän. Vaikka asunnoista ei ole kadonnut tavaraa, eikä ovia ole hakattu kirveellä rikki, Suomen rikoslaki sallii tulkita nämä käsitteet tiedustelu- ja vakoiluyhteyksissä laajemmin. Rikosnimikkeen valinta perustuu tässä tapauksessa kahteen lakitekniseen ja taktiseen syyhyn, jotka selittävät tämän tutkintanimikkeen valinnan.

1. Murtautumisen ja anastamisen laajempi juridinen tulkinta
Rikosoikeudessa murtautumiseksi lasketaan muukin kuin fyysinen paikkojen rikkominen.
Jos asuntoon on menty sisään esimerkiksi varastetulla yleisavaimella, tiirikoimalla, manipuloimalla älylukkoja tai hyödyntämällä turvajärjestelmän haavoittuvuutta, teko täyttää asuttuun asuntoon murtautumisen kriteerit.
Varkauden ei tarvitse kohdistua materiaan, esimerkiksi lompakkoon tai koruihin. Jos tutkinnassa epäillään, että tunkeutuja on mennyt asuntoon kopioidakseen salaisia asiakirjoja, asentaakseen kuuntelulaitteita tiedon keräämiseksi tai ladatakseen dataa kansanedustajan tietokoneelta, kyseessä on juridisesti pyrkimys oikeudettomaan aineellisen tai digitaalisen hyödyn hankkimiseen. Tämä tekee teosta lakiteknisesti varkauden yrityksen.

2. Taktinen ja laillinen pakko pakkokeinojen saamiseksi
Tämä on käytännön tutkinnan kannalta kaikkein tärkein syy. Suomen laissa poliisin kädet on sidottu rikosnimikkeiden mukaan.
Jos poliisi kirjaisi jutun kotirauhan rikkomisena, laki kieltäisi poliisia käyttämästä salaisia pakkokeinoja. Poliisi ei saisi selvittää, mitkä matkapuhelimet ovat liikkuneet asuntojen läheisyydessä (televalvonta), eikä se saisi seurata epäiltyjä.
Koska murtojälkiä ei ole, ilman puhelindataa ja teletunnistustietoja poliisilla ei olisi mitään keinoa saada tekijöitä kiinni.
Törkeän varkauden yritys puolestaan on riittävän vakava rikos, jotta käräjäoikeus voi myöntää poliisille luvat televalvontaan, suunnitelmalliseen seurantaan ja muihin järeisiin tutkintamenetelmiin.

Rikosnimike on poliisin työkalu, joka voi muuttua
Poliisi käyttää aina esitutkinnan alussa teosta mahdollisimman raskaana pitämäänsä rikosnimikettä varmistaakseen, että sillä on käytössään kaikki lain sallimat tutkintatyökalut.

Jos esitutkinnan aikana selviää, että kyseessä olikin pelkkä motiivitoton kiusanteko eikä tiedonhankinta- tai vakoiluyritys, nimike muuttuu matkan varrella. Jos taas asunnoista löytyy merkkejä valtiollisesta tiedustelusta, nimike voi koventua esimerkiksi turvallisuussalaisuuden paljastamiseksi tai laittomaksi tiedustelutoiminnaksi.

Vaikka murtojälkiä ei ole, juridisesti murtautumiseksi lasketaan myös se, jos asuntoon on menty sisään taitavasti lukko manipuloimalla, varastetulla avaimella tai turvajärjestelmän haavoittuvuutta hyödyntäen.

Poliisin peruste törkeän varkauden yritykselle nojaa todennäköisesti siihen suojeltavaan kohteeseen ja materiaaliin, jota kansanedustajilla on. Taktisesti esitutkinnan alussa on perusteltua tutkia mahdollisuutta, että tunkeutujan tavoitteena oli viedä tai kopioida valtiollisesti arkaluontoista tietoa tai materiaalia, mikä rinnastetaan anastamiseen.

Helsingin poliisin käynnistämä laajamittainen rikostutkinta kohtaa poikkeuksellisia haasteita
Vaikka operaatioiden yksittäisiä suorittajia tai välikäsiä saataisiinkin kiinni, taustalla mahdollisesti olevan vieraan valtion tiedustelun aukoton osoittaminen ja ulkomaisten toimijoiden saattaminen suomalaiseen rikosprosessiin on äärimmäisen vaikeaa. Tämä niin sanottu uskottava kiellettävyys on hybridioperaatioille täysin tunnusomainen piirre, mikä vaikeuttaa ilmiön juridista selvittämistä. Vaikka tutkinta onkin valtion johdon ja demokratian turvaamiseksi välttämätön, sen lopputuloksen saavuttaminen vaatii viranomaisilta huomattavia resursseja suhteessa perinteisiin rikosprosesseihin.

Supo ei pysty tarjoamaan poliisille konkrettista apua
Kansanedustajien koteihin kohdistuneiden epäiltyjen tunkeutumisten yhteydessä on perusteltua kysyä, onko viranomaisten kyky tarjota konkreettista apua riittävä ja arvioiko supo Venäjän hybriditoiminnan mahdollisuutta Suomessa liian varovaisesti.

Supo on toistuvasti varoittanut tekemästä Venäjästä automaattisesti selitystä kaikille poikkeaville tapahtumille. Sen mukaan perusteettomat Venäjä-spekulaatiot voivat jopa hyödyttää Venäjää vahvistamalla mielikuvaa sen kaikkivoipaisuudesta. Samantyyppinen varovaisuus on näkynyt Itämeren kaapelivaurioita koskevassa keskustelussa.

Tässä lähestymistavassa voidaan nähdä perusteltu lähtökohta. Tiedusteluviranomaisen ei pidä nimetä tekijää ilman näyttöä. Ongelmaksi se voi kuitenkin muodostua, jos varovaisuudesta tulee ajattelumalli, joka estää Venäjä-hypoteesin.

Supo itse arvioi Venäjän olevan Suomen merkittävin kansallisen turvallisuuden uhka. Se on myös tunnistanut Venäjän tiedustelupalveluiden käyttävän Euroopassa paikallisia sijaistoimijoita ja pitänyt saman toimintamallin esiintymistä Suomessa mahdollisena.

Tätä taustaa vasten kansanedustajien koteihin eri puolilla Suomea kohdistuneissa poikkeuksellisissa tunkeutumisissa Venäjä-hypoteesia ei pitäisi hyväksyä ilman näyttöä, mutta sitä ei myöskään pitäisi käsitellä pelkkänä haitallisena spekulaationa.

Jos tapauksia on ilmoitettu jo yli viisikymmentä ja toimintatapa toistuu samanlaisena, mitään ei varasteta ja kohteina ovat valtakunnan keskeiset poliittiset päättäjät, kyseessä on kansallisen turvallisuuden näkökulmasta niin poikkeuksellinen ilmiö, että mahdollisen vieraan valtion tiedustelu- tai vaikuttamisoperaation pitäisi kuulua tutkinnan keskeisiin hypoteeseihin.

Keskeinen kysymys ei ole, onko Venäjä kaikkivoipa, vaan se, onko supolla riittävä suorituskyky havaita hajautettuja operaatioita ja paljastaa Suomessa toimivia Venäjän verkostoja, joita Venäjän tiedustelupalvelut käyttävät, kuten paikallisia henkilöitä, välittäjiä, vaarannettuja tietojärjestelmiä tai sisäpiirilähteitä.

Onko supon tehtävä ohjata kansalaiskeskustelua, mitä saa sanoa ja mitä ei saa sanoa?
Pyrkimyksessään estää Venäjää hyödyntämästä suomalaista keskustelua se tuottaa juuri sellaisia seurauksia, joita vihamielisellä vaikuttamisella tavoitellaan, epäluottamusta, vastakkainasettelua ja kokemusta siitä, ettei instituutioita saa arvostella avoimesti.

Venäjän vaikuttamistoiminnan yhtenä tavoitteena on aina ollut länsimaisten yhteiskuntien sisäisen luottamuksen horjuttaminen. Siksi olennaista ei ole vain se, mitä keskustelussa sanotaan Venäjästä, vaan myös se, säilyykö kansalaisten luottamus siihen, että viranomaisia, mediaa ja poliittista johtoa voidaan arvostella ilman, että arvostelun esittäjän lojaalisuutta ryhdytään kyseenalaistamaan.

Jos perusteltuun kritiikkiin vastataan toistuvasti sillä, että keskustelu pelaa Venäjän pussiin, huomio siirtyy itse asiakysymyksestä kriitikon motiiveihin. Tällöin syntyy vaimennusvaikutus, vaikka mitään muodollista keskustelun rajoittamista ei tapahtuisi.

Jos ihmisille syntyy kokemus, ettei heidän huoliaan käsitellä sisällöllisesti, vaan ne torjutaan turvallisuuspoliittisella leimalla, epäluottamus viranomaisiin ja mediaan kasvaa. Samalla vaihtoehtoisille selityksille ja salaliittoteorioille syntyy enemmän tilaa.

Siksi todellista Venäjän pussiin pelaamista voi olla myös sellaisen keskusteluilmapiirin synnyttäminen, jossa kansalaiset alkavat epäillä, ettei vallankäyttäjiä tai turvallisuusviranomaisia saa arvostella vapaasti. Avoimen yhteiskunnan vahvuus ei ole kritiikin puuttuminen, vaan kyky käsitellä kritiikkiä ilman, että kriitikko muutetaan ongelmaksi.

SecMeter-hypoteesin mukaan toiminnan taustalla on nimenomaan Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelun FSB:n alainen osasto DKRO. Venäjä on tässä yhteydessä perusteltu tutkintalinja, vaikka tällä hetkellä ei ole julkista näyttöä siitä, että DKRO olisi tekojen takana tai että eduskunnassa toimisi Venäjän tiedustelulähde.

Tästä huolimatta hypoteesi on mahdollinen. Koska kyseessä näyttäisi olevan Venäjän organisoima pelotteluoperaatio, kysymys kuuluu: mistä kohteiden osoitteet on hankittu ja miten kohteet on valittu?

Ovatko kansanedustajien osoitetiedot peräisin Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä?
Jos tarkoituksena olisi selvittää tiettyjen henkilöiden kotiosoitteita, hyökkääjän ei tarvitsisi murtautua järjestelmään ja varastaa koko rekisteriä. Tietoturvan kannalta paljon huomaamattomampi skenaario olisi väärinkäyttää jo olemassa olevia käyttöoikeuksia ja tehdä kohdennettuja henkilöhakuja. Siksi tieto siitä, ettei DVV:n keskusjärjestelmässä ole havaittu massiivista tietomurtoa, ei vielä sulkisi pois osoitetietojen hankkimista jonkin käyttöoikeusketjun kautta.

Käytännössä osoitetietoja voivat saada ainakin seuraavat ryhmät omien oikeuksiensa ja tehtäviensä puitteissa:

Viranomaiset ja julkishallinnon organisaatiot, jos osoite on tarpeen lakisääteisen tehtävän hoitamiseksi. VTJ:n käyttöoikeudet ovat organisaatio- ja käyttötarkoitussidonnaisia. DVV:n omassa tietolupamallissa käyttöoikeudet ovat henkilökohtaisia ja käyttäjä on pystyttävä jälkikäteen yksilöimään.
Pankit, vakuutusyhtiöt ja vastaavat toimijat voivat saada tehtäviinsä tarpeellisia henkilötietoja. Laki sallii tietyissä tilanteissa myös osoite- ja yhteystietojen luovuttamisen.
Perintä- ja luottotietotoimijat voivat lain nojalla saada muun muassa toiminnan kohteena olevan henkilön osoite- ja yhteystietoja.
Sähköverkkoyhtiöt ja sähkönmyyjät voivat saada asiakkaan yksilöimiseksi ja asiakassuhteen hoitamiseksi tarpeellisia osoite- ja yhteystietoja.
Tietyissä rajoissa VTJ-tietoja voidaan käyttää myös asiakasrekisterien ylläpitoon, suoramarkkinointiin ja tutkimukseen. Tavallisia nimi- ja osoitetietoja voidaan lain määrittelemissä tilanteissa luovuttaa näihinkin tarkoituksiin.

Lisäksi laissa on yksittäisten henkilöiden osoitetietopalvelu, jossa nykyinen osoite voidaan tietyin edellytyksin luovuttaa tavalliseen yksityiseen käyttötarkoitukseen.

Osoitteita voidaan hankkia useilla muillakin tavoilla. Kansanedustajien asuinpaikkoja voidaan selvittää avoimista lähteistä, viranomais- ja kaupallisista rekistereistä, seurannalla, tietomurroilla tai mahdollisen sisäpiirilähteen avulla. Siksi pelkkä oikeiden osoitteiden hallussapito ei vielä osoita eduskunnan sisäistä vuotoa.

Tilanne muuttuu kiinnostavammaksi, jos kohteita on useita kymmeniä ja ne sijaitsevat eri puolilla Suomea. Tällöin on perusteltua selvittää, onko kohteiden tarkat osoitteet saatu yhdestä tai muutamasta keskitetystä lähteestä sen sijaan, että ne olisi koottu erikseen lukuisista paikallisista isännöinti-, huolto- ja kiinteistöjärjestelmistä.

Mahdollisia lähteitä ovat esimerkiksi henkilötietorekisterit, puolueiden ja eduskuntaryhmien aineistot sekä mahdollisesti eduskunnan omat henkilötietojärjestelmät. Tutkinnassa pitäisi erottaa toisistaan ainakin kolme tietoa:

Mistä kohteiden nimet on saatu?
Mistä tarkat kotiosoitteet on saatu?
Mistä mahdollinen tieto asuntojen turvallisuusjärjestelyistä ja sopivista käyntiajankohdista on saatu?

Näiden tietojen ei tarvitse olla peräisin samasta paikasta. Esimerkiksi osoitelista on voitu saada keskitetystä rekisteristä, kun taas kameroiden, hälytysjärjestelmien tai asukkaiden poissaolojen selvittäminen on voitu tehdä erillisellä ennakkotiedustelulla.

Erityisen merkittäväksi sisäpiirilähteen hypoteesi muuttuisi, jos selviäisi, että useiden kohteiden osoitteet ovat olleet salassa pidettäviä tai turvakiellon suojaamia ja että juuri nämä tiedot löytyvät samasta rajatusta järjestelmästä. Vielä vahvempi havainto olisi se, että samassa järjestelmässä olisi myös tietoa kohteiden turvallisuusjärjestelyistä.

Samoin pitäisi selvittää, yhdistääkö kohteiksi joutuneita kansanedustajia jokin muu tekijä. Sellainen voisi olla esimerkiksi tietty valiokunta, Nato- tai Ukraina-asioiden käsittely, Venäjä-politiikka, turvallisuusluokiteltuun tietoon pääsy tai muu tehtävä, joka voisi tehdä henkilöstä vieraan tiedustelupalvelun kannalta kiinnostavan.

Onko kohteiksi valittu nimenomaisesti ne kansanedustajat, joiden kodeissa ei ole video- tai muita turvallisuusjärjestelmiä, on tärkeä hypoteesi, joka pitäisi testata vertaamalla tunkeutumisen kohteeksi joutuneiden ja muiden kansanedustajien turvajärjestelyjä.

Myös paikallisiin lähteisiin perustuva vaihtoehto pitää säilyttää. Osoitetietoja voidaan saada esimerkiksi kiinteistö-, huolto- ja muista järjestelmistä. Jos kohteet kuitenkin sijaitsevat eri puolilla Suomea ja kuuluvat useiden toisistaan riippumattomien palveluntarjoajien piiriin, tällaisen hajautetun tiedonkeruun selitys muuttuu työläämmäksi kuin keskitetyn tietolähteen käyttäminen.

Fyysinen seuranta on eräs mahdollisuus. Yksittäisen kansanedustajan koti voidaan selvittää seuraamalla häntä, mutta kansanedustajien järjestelmällinen seuraaminen olisi työläs ja resursseja vaativa tapa, minkä vuoksi valmiin osoiteaineiston käyttö olisi organisoidussa operaatiossa todennäköisempi vaihtoehto.

Miten asuntoihin on päästy huomaamattomasti ilman murtojälkiä
Mahdollisia selityksiä on käytännössä useita. Mahdollisia selityksiä ovat esimerkiksi kopioitu avain, väärinkäytetty yleisavain tai muu murtojälkiä jättämätön pääsy. Julkisuudessa ei ole tietoa siitä, mitä menetelmää mahdollisissa tunkeutumisissa olisi käytetty. Näkyvien murtojälkien puuttumiselle on useita mahdollisia selityksiä:

Lukon hienomekaaninen manipulointi (Tiirikointi ja asennusavaimet). Kokenut tai valtiollisen tason toimija kykenee avaamaan perinteisen mekaanisen lukon erikoistyökaluilla, kuten tiirikoilla tai iskukoodeilla (bump key), vaurioittamatta lukon ulkoisia osia.
Joku on onnistunut valokuvaamaan asunnon avaimen ja valmistamaan avaimest kopion.
Jollakulla on ollut asuntoon sopiva yleisavain.
Ovi tai ikkuna on jäänyt lukitsematta.
Ovi on jätetty takalukitsematta.
Huoltohenkilö on käynyt asunnossa (huoltoyhtiön työntekijä tai isännöitsijä).
Älylukkojen kohdalla kyseeseen voi tulla sähköisen kulkutunnisteen tai koodin luvaton haltuunotto.
Lukossa on vika tai se on avattu vaurioittamatta sitä.

Poliisin tutkinnan yksi keskeinen kysymys
Mistä järjestelmistä tunkeutumisten kohteiksi joutuneiden kansanedustajien osoitteet ja mahdolliset turvallisuustiedot ovat olleet saatavissa, ketkä ovat käyttäneet näitä tietoja ja näkyykö käyttö-, haku-, tulostus- tai vientilokeissa poikkeavaa toimintaa ennen epäiltyjä tunkeutumisia?

Jos sama käyttäjä, päätelaite tai pieni henkilöjoukko olisi käsitellyt poikkeuksellisesti useiden myöhemmin kohteiksi joutuneiden kansanedustajien tietoja, kyse olisi erittäin merkittävästä johtolangasta.

Vasta tämän jälkeen voidaan perustellusti arvioida, onko kyseessä sisäpiiriläinen, vaarantunut tietojärjestelmä, ulkopuolinen tietovuoto vai jokin muu tiedonhankintamenetelmä.

Eduskunnassa toimivan Venäjän tiedustelulähteen mahdollisuutta ei siis pidä sulkea pois, mutta sitä ei myöskään voida nykyisillä julkisilla tiedoilla esittää tosiasiana. Oikea kysymys on, onko olemassa sellainen rajattu tietolähde ja käyttöjälki, joka yhdistää kohteiksi joutuneet kansanedustajat toisiinsa?

Asian tutkintajärjestys
Ydinkysymys ei ole miten asuntoon päästiin, vaan miksi juuri nämä ihmiset valittiin ja mistä joku sai tiedot heidän valitsemisekseen?

Varmistetaan ensin tapausjoukko. Jokaisesta ilmoituksesta tehdään yhtenäinen aikajana:

mitä havaittiin
milloin viimeksi asunto varmasti oli koskematon
ketkä pääsivät asuntoon
oliko kansanedustaja matkalla
mitä muutettiin
oliko vastaavaa tapahtunut aiemmin.

Näin kymmenistä epäilyistä voidaan erottaa ne tapaukset, joissa ulkopuolinen käynti on kaikkein todennäköisin.

Analysoidaan kohdevalinta ennen tekijän etsimistä. Verrataan kohteiksi joutuneita kaikkiin muihin kansanedustajiin. Haetaan yhteiset nimittäjät:

valiokunnat
tehtävät
Venäjä/Ukraina/Nato-asiat
turvallisuusluokiteltu tieto
matkat
asumismuoto
mitä henkilötietoja juuri heistä on käsitelty samoissa järjestelmissä.

Selvitetään osoitteiden alkuperä. Tämä on ensimmäisiä varsinaisia teknisiä tutkintatoimia. Tehdään lista kaikista järjestelmistä, joissa jokaisen kohteen tarkka kotiosoite on ollut saatavilla. Sen jälkeen etsitään niiden leikkaus, onko yksi järjestelmä, jonka kautta lähes kaikki kohteet löytyvät?

Erotetaan osoitetieto turvallisuustiedosta. Jos tekijöiden voidaan päätellä tienneen esimerkiksi kameroiden, hälyttimien tai muun valvonnan puuttumisesta, selvitetään erikseen missä tällainen tieto on ollut. Jos osoite löytyy kymmenestä paikasta mutta turvajärjestelyä koskeva tieto vain yhdestä tai kahdesta, jälkimmäinen on paljon arvokkaampi johtolanka.

Jäädytetään ja analysoidaan lokit välittömästi. Eduskunnan, mahdollisten viranomaisrekisterien ja muiden relevanttien järjestelmien kirjautumis-, haku-, tulostus-, vienti- ja käyttöoikeuslokit pitäisi säilyttää ennen kuin niitä poistuu normaalien säilytysaikojen vuoksi. Erityisen kiinnostavia olisivat haut, joissa on katsottu useita myöhemmin kohteiksi joutuneita henkilöitä saman käyttäjän tai päätelaitteen kautta.

Tutkitaan tekninen murto ja sisäpiiriläinen rinnakkain. Jos tiedot ovat peräisin yhdestä järjestelmästä, ei heti oleteta ”myyrää”. Sama havainto voi syntyä vaarantuneesta käyttäjätunnuksesta, haittaohjelmasta, etäyhteydestä tai oikeasta sisäpiiriläisestä. Nämä pitää erottaa toisistaan digitaaliforensiikalla.

Rakennetaan yhteinen tapahtuma-aikajana. Jos tiettyjä henkilötietoja on katsottu esimerkiksi 2–8 viikkoa ennen epäiltyä tunkeutumista ja tämä toistuu useissa tapauksissa, kyse on jo huomattavasti vahvemmasta aihetodisteesta kuin yksittäisestä avoimesta ovesta.

Tämän jälkeen tutkitaan toteuttajaverkosto. Vasta kun kohteiden valinta ja tiedon alkuperä alkavat hahmottua, kannattaa yhdistää esimerkiksi tele-, matkustus-, ajoneuvo-, kamera- ja muu saatavilla oleva aineisto mahdollisiin samoihin henkilöihin tai ryhmiin. Vuoden vanhaa kuvamateriaalia ei ehkä enää ole, mutta organisatorinen ja digitaalinen jälki voi säilyä paljon pidempään.

Ulkovaltakytkös ratkaistaan viimeisenä erillisenä kysymyksenä. Vaikka ensin löytyisi tietovuoto eduskunnasta. Venäjä- tai muu valtiollinen kytkös on osoitettava erillisellä vastatiedustelun aineistolla.

Tässä tutkinnassa kiinnostavin mahdollinen todistusketju ei siis välttämättä olisi sormenjälki asunnosta. Se voisi olla esimerkiksi:

30 kohdehenkilöä → 27:n osoitteita katsottu samasta järjestelmästä → sama käyttäjä/päätelaite → haut ennen tapahtumia → samoihin henkilöihin liittyviä turvallisuustietoja → yhteys ulkopuoliseen toimijaan.

Tällainen ketju voisi olla erittäin merkittävä, vaikka itse asunnoista ei enää saataisi käytännössä mitään käyttökelpoista teknistä näyttöä.

Miten voi tunnistaa relevantin hypoteesivaihtoehdon?
Jäljempänä esitetään kaksi hypoteesiä kansanedustajien asuntoon tunkeutumisesta. Relevantti hypoteeis pystytään erottamaan Mallin 1 (itsenäinen DKRO) ja Mallin 2 (DKRO + 2. palvelu) toisistaan toisistaan poikkeavien indikaattorien avulla.

DKRO tietää tarkalleen, miten asuntoon tunkeudutaan jättäen juuri oikean määrän merkkejä (demonstratiivinen seuranta), jotta kohde ymmärtää kyseessä olevan viestin, mutta viranomaisille ei jää suoria todisteita. FSB:n 2. palvelu SZKSiBT taas tietää, miten tämä psykologinen paine kanavoidaan poliittiseksi vaikuttamiseksi.

A. Tekninen ja digitaalinen jälki (Cyber & Signals Intelligence)
Hypoteesin 1 tapauksessa viestiliikenne ja operaatioturvallisuus (OPSEC) ovat erittäin tiukkoja. Viestit kulkevat suoraan DKRO:n perinteisten kanavien kautta diplomaattisiin solmukohtiin tai suojattuihin sotilasyhteyksiin.

Hypoteesin 2 tapauksessa mukana on 2. palvelun sijaistoimijoita tai rikollisverkostoja, viestinnässä näkyy "melua". Tämä "melu" on mahdollista havaita kaupallisten kryptosovellusten, kuten Telegramin ja Signalin epätavallisena käyttönä, rahavirtoina, kuten kryptovaluutat, pimeinä käteissiirtoina tai viestintänä, joka linkittyy 2. palvelun tunnettuihin palvelimiin tai peiteorganisaatioihin.

B. Kohdevalinnan logiikka (Targeting analysis)
Hypoteesin 1 tapauksessa kohteet valitaan puhtaasti sotilaallis-strategisen tai vastavakoilullisen intressin mukaan, esimerkiksi puolustusvaliokunnan jäsenet, joilla on pääsyoikeus Naton itäblokin suunnitelmiin.

Hypoteesin 2 tapauksessa kohdevalinnassa näkyy poliittisen kontrollin ja ideologisen painostuksen leima. Kohteeksi saattaa joutua kansanedustaja, joka on ollut äänekkäästi esillä venäläisen kiinteistöomistuksen rajoittamisessa, itärajan sulkemisessa tai diasporaan kohdistuvassa lainsäädännössä, asioissa, jotka kuuluvat suoraan 2. palvelun tontille.

C. Kiinniotettujen profiili
Mikäli poliisi saa kiinni asunnon läheisyydessä urkkineen "alihankkijan", tämän puhelimen ja taustojen perusteella voidaan jäljittää rekrytointiketju. Jos rekrytointi on tapahtunut diasporayhteyksien tai Venäjän sisäisten poliittisten verkostojen kautta, se on vahva indikaattori Sedovin 2. palvelun osallisuudesta.