Kohu sisäisestä koulutuksesta
Yritysturvallisuus > Suojelupoliisi
Supon sisäinen koulutus vaaransi kansallisen turvallisuuden

Vuonna 2009 supon sisäiseen toimintaan liittynyt koulutushanke herätti laajaa huomiota, kun siitä tehtiin tutkintapyyntö oikeuskanslerille. Tutkintapyynnön kohteena oli valtion turvallisuuden ja puolueettomuuden vaarantaminen.
Tapaus nosti esiin merkittäviä kysymyksiä viranomaisten toimivallasta, tiedusteluyhteistyön rajoista, avoimuudesta ja kansallisen turvallisuuden määrittelystä globaalissa toimintaympäristössä. Se pakotti myös arvioimaan, missä kulkevat julkisen vallan käytön rajat, kun kyse on salassa pidettävästä ja ulkopuolisille suljetusta toiminnasta.
Vuoden 2009 lopussa supossa toteutettiin koulutustarpeiden kartoitus, joka oli poikkeuksellinen monella tapaa. Selvityksen toteutti brittiläinen turvallisuusalan yritys, jonka henkilöstö koostui pääosin entisistä Ison-Britannian tiedustelupalveluiden (MI5 ja SIS) työntekijöistä.
Osan koulutuksesta maksoi tiettävästi Ison-Britannian ulkomaan tiedustelupalvelu SIS, mikä lisäsi prosessin arveluttavuutta kansallisen suvereniteetin näkökulmasta.
Brittiläisen turvallisuusalan yhtiön suorittaman selvityksen toimeenpanon valtuutti Supon päällikkö Ilkka Salmi. Hänen 1.10.2009 lähettämänsä sähköpostin mukaan toinen yrityksen edustajista tunnettiin supossa kollegana ja viraston yhteistyökumppanina, kun taas toinen oli entinen SIS:n työntekijä ja koulutusasioiden asiantuntija.Salmi myös edellytti, että kaikki supolaiset vastaavat yrityksen laatimaan kyselylomakkeeseen. Tämä herätti huolta henkilöstön keskuudessa, sillä kyseessä oli ulkopuolinen taho, jonka sitoutuminen Suomen lainsäädäntöön, tiedustelupolitiikkaan ja kansallisiin turvallisuusintresseihin oli vähintäänkin epämääräinen.Tutkintapyyntö ja oikeuskanslerin ratkaisuAsiasta tehtiin tutkintapyyntö oikeuskanslerille, joka näki tarpeelliseksi siirtää asian Poliisihallituksen ja poliisiylijohtaja Mikko Paateron käsiteltäväksi. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan marraskuussa 2010 antaman ratkaisun mukaan asian selvittäminen kuului hallinnollisesti Poliisihallituksen toimivaltaan.Mikko Paatero kommentoi tapausta toteamalla: "Ihmeellistä on se, että siitä tehtiin kantelu." Hänen näkemyksensä kuvastaa virkamiesjohdon vaikeutta hyväksyä, että myös turvallisuusviranomaisten toimintaa voidaan ja pitää arvioida oikeudellisin ja eettisin perustein. Paatero pyysi supossa selvitystä siitä, oliko organisaation keskeisiä tietoja luovutettu ulkomaisille kouluttajille, ja ketkä tällaisia tietoja mahdollisesti käsittelivät. Tämän selvityksen perusteella Poliisihallitus tekisi johtopäätökset ja raportoisi asiasta oikeuskanslerille.Turvallisuus, suvereniteetti ja läpinäkyvyysTapaus herättää keskeisen kysymyksen siitä, missä määrin kansallinen turvallisuus voidaan ulkoistaa. Kun turvallisuusorganisaatio käyttää ulkomaalaisia asiantuntijoita ja vieläpä entisiä vieraiden valtioiden tiedusteluviranomaisia, vaarana on, että supon riippumattomuus ja tiedonhallinta vaarantuvat. Tällaisessa tilanteessa ei ole kyse vain koulutuksesta, vaan mahdollisesti myös strategisesta vaikuttamisesta ja luottamuksellisten tietojen päätymisestä ulkopuolisille.Samalla on huomattava, että kansainvälinen yhteistyö on tiedustelutoiminnan arkea. Globalisaatio, kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi pakottavat kansalliset turvallisuusviranomaiset jakamaan tietoa ja osaamista. Kuitenkin tällaisen yhteistyön on aina perustuttava lainsäädäntöön ja tapahduttava valvotusti. Supon tapaus osoittaa, että näitä sääntöjä ei noudatettu huolellisesti.Tutkintapyyntö oikeuskanslerille
Oikeuskanslerille jätetyn tutkintapyynnön aiheena oli valtion turvallisuuden ja puolueettomuuden vaarantaminen. Tutkintapyynnön johdosta oikeuskansleri Jaakko Jonkka teki asiasta ratkaisun marraskuussa 2010, jonka perusteella juttu siirrettiin Poliisihallitukselle ja poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle. Mikko Paatero totesi "Ihmeellistä on se, että siitä tehtiin kantelu".
Mikko Paatero halusi supolta selvityksen, oliko supon keskeisiä tietoja kerrottu brittiläisille kouluttajille ja ketkä niitä ovat käsitelleet.
Mikko Paatero kertoi odottavansa supon selvitystä asiasta. Sen jälkeen Poliisihallitus ottaa kantaa asiaan, joka raportoidaan oikeuskanslerille.
Brittiläinen turvallisuusalan yritys toteutti supossa loppuvuodesta 2009 koulutustarveanalyysin. Tiettävästi osan koulutuksesta maksoi Ison-Britannian ulkomaan tiedustelupalvelu SIS. Brittiläisen turvallisuusalan yrityksen johdossa ja työntekijöinä toimii entisiä MI5:n ja SIS:n työntekijöitä.
Valtuutuksen selvityksen toteuttamiseen antoi supon päällikkö Ilkka Salmi. Selvityksestä tiesi myös viraston johtoryhmään kuuluneita henkilöitä ja apulaispäälliköitä.
Supon päällikkö Ilkka Salmi lähetti 1.10.2009 sähköpostiviestin, jossa kertoi, että brittiläisen turvallisuusyrityksen toinen edustajista tunnetaan supossa "kollegana ja viraston yhteistyökumppanina" ja toinen edustajista on lisäksi "myös Brittien SIS:n entinen työntekijä ja koulutusasioiden asiantuntija".
Ilkka Salmi edellytti, että kaikkien supolaisten on vastattava brittiläisen turvallisuusyrityksen laatimaan kyselylomakkeeseen.
Mitä selvitettiin ja miten?
Brittiläinen turvallisuusalan yritys toteutti supossa koulutustarveanalyysiksi nimetyn kyselytutkimuksen. Vastaaminen tapahtui kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn vastasi yli sata supon työntekijää. Tämän lisäksi haastateltiin noin 50 supon työntekijää.
Kyselylomakkeen kysymykset koskivat mm. supon työntekijöiden työtehtäviä, vastuualueita ja koulutusta. Haastattelijat halusivat tietoja myös supon sisäisestä kulttuurista, organisaation arvoista ja normeista.
Osaa kyselyyn vastanneista ryhdyttiin kouluttamaan myös kouluttajiksi. Ohjauksesta vastasi Britannian sisäisestä turvallisuudesta vastaavan MI5:n entinen työntekijä.
Eräät koulutettavat kiinnittivät huomiota kouluttajien esittämiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin supon toimintatavoista. Jotkut supon työntekijät alkoivat epäillä, että brittiläisen yrityksen keräämä aineisto päätyisi Britannian ulkomaan tiedustelupalvelu SIS:n haltuun vaarantaen Suomen valtion turvallisuuden ja puolueettomuuden. Lähteet: (suomenkuvalehti.fi 17.12.2010, hs.fi 17.12.2010, iltasanomat.fi 17.12.2010, ts.fi 17.12.2010)
Kuka koulutti supon työntekijöitä?
Maailmalla ei ole montaa merkittävää yksityistä turvallisuusorganisaatiota, jotka toimivat myös terrorismin parissa. Brittiläisiä yrityksiä on kolme. Merkittävimmät toimijat ovat:
- Aegis (Britannia)
- Control Risk Group (Britannia)
- Hakluyt & Co (Britannia)
- Kroll (USA)
AEGIS
Aegis perustettiin vuonna 2002. Yrityksen johtohahmo oli Britannian armeijan entinen eversti Tim Spicer. Yhtiön kotipaikka on Britannia. Pääkonttori sijaitsee Lontoossa. Yrityksellä on toimipaikkoja Afganistanissa, Bahrainissa, Irakissa ja Yhdysvalloissa.
Yrityksen asiakkaina on kansainvälisiä yrityksiä, järjestöjä ja hallitusten virastoja. Yritys tuottaa turvallisuusratkaisuja mm. YK:n toimijoille ja Lloydsille.
Yritys tarjoaa asiakkailleen turvallisuuteen liittyviä asiantuntijapalveluita, neuvontaa sekä riskienhallinnan ratkaisuja.
Yrityksen henkilöstö koostuu mm. entisistä armeijan upseereista, diplomaateista, poliiseista, journalisteista ja tiedustelupalveluiden virkailijoista.
Control Risks Group (CRG)
Yhtiön kotipaikka on Britannia. CRG on merkittävä brittiläinen turvallisuusalan toimija, jonka palveluksessa on Britannian tiedustelupalveluiden entisiä upseereita, SAS ja SBS erikoisjoukkojen upseereita sekä poliiseja. CRG perustettiin vuonna 1975 ja se toimii globaalisti yli 100 maassa. Yritys on erikoistunut siepattujen panttivankien vapauttamiseen.
Asiakkaina ovat yritykset, hallitukset ja kansainväliset järjestöt. CRG:lla on useita yritysasiakkaita ja mm. ulkoministeriö Suomessa. Parhaiten CRG:n palvelut tunnetaan suomalaisissa yrityksissä matkustusturvallisuuden osalta.
Hakluyt & Co
Yhtiön kotipaikka on Britannia. Pääkonttori on Lontoossa. Yhtiön perusti vuonna 1995 SIS:n entiset virkamiehet Christopher James ja Mike Reynolds. Christopher James jäi eläkkeelle vuoden 2006 puolivälissä. Hänen tilalleen yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Keith Craig.
Yhtiö on erikoistunut liiketoimintatiedon hallintaan. Organisaatio rakentuu asiantuntijaverkostoille. Sunday Times paljasti vuonna 2001, että Hakluyt oli palkattu vakoilemaan Greenpeacea.
Kroll Associates
Yhtiön kotipaikka on USA. Kroll on ehkä maailman merkittävin turvallisuusalan toimija. Yrityksen perusti Jules Kroll vuonna 1972.
Yhtiön pääkonttori sijaitsee New Yorkissa. Sillä on yli 60 toimipistettä kuudessa maanosassa, Kroll palvelee maailmanlaajuista asiakaskuntaa kuten yrityksiä, valtionhallinnon organisaatioita ja myös yksityishenkilöitä.
Yrityksen palveluksessa on mm. entisiä erikoisjoukkojen upseereita, tiedustelupalveluiden työntekijöitä ja poliiseja. Monet heistä toimivat Kroll Associatesissa yksityisinä konsultteina.
Yhtiön asiakkaina on mm CIA ja joukko muita USA:n tiedusteluvirastoja. Yhtiön konsulttien epäillään sotkeutuneen mm. SIS:n toimeksiannosta suoritettuihin "likaisiin operaatioihin".
Kroll on erityisen vahva forensic-tutkimuksissa. Krollin asiantuntijat mm. palauttavat salattuja, tuhoutuneita tai piilotettuja tiedostoja ja rekonstruoivat tuhottuja sähköisiä jalanjälkiä. Krollin asiantuntijat tulevat paikan päälle tarvittaessa, vaikka keskellä yötä, jolloin käyttäjät eivät koskaan saa tietää mitä heidän koneellaan on tehty.SecMeterin arvio kouluttajastaSecMeterin arvion mukaan kouluttajana toimi todennäköisesti Hakluyt & Co. Yhtiöllä on yhteyksiä Britannian hallintoon ja suoraan SIS:iin (MI6:een). Jos arvio pitää paikkansa supon johto toimi amatöörimäisesti, varomattomasti ja harkitsemattomasti vaarantaen Suomen kansallisuuden turvallisuuden konkreettisesti ja täysin anteeksiantamattomalla tavalla. Supon koko johto olisi pitänyt tapauksen perusteella vaihtaa, mutta poliittinen ohjaus suojeli jälleen kerran supon johtoa.Supon johdon olisi pitänyt arvioida riski vakavammin. Tietoturvaa ja tietovuotojen mahdollisuuksia olisi tullut käsitellä etukäteen. Koulutus olisi ollut mahdollista toteuttaa myös kotimaisin voimin tai luotettavien kansallisten kumppaneiden kautta, joilla on asianmukainen turvallisuusvalvonta.Myyrät eivät ole kadonneet tiedustelupalveluista mihinkäänSupon olisi pitänyt ottaa toiminnassaan huomioon, että myös Britannian tiedustelupalveluissa on myyriä ja tiedot vuotavat mm. Venäjälle ja Kiinaan. Britanniassa ei ole poikkeuksellista, että entiset agentit siirtyvät yksityisten turvallisuusyritysten palvelukseen ja säilyttävät yhteydet myös vanhaan työnantajaansa. MI6:ssa ja MI5:ssä on paljastunut useita merkittäviä myyriä eli kaksoisagentteja, jotka ovat toimineet vihamielisten valtioiden hyväksi. Näistä tunnetuimpia ovat mm. seuraavat henkilöt:
Cambridgen viisikkoCambridgen viisikko oli Neuvostoliiton hyväksi toiminut vakoojaverkosto, joka koostui viidestä brittiläisestä korkeakoulutetusta miehestä. He kaikki opiskelivat 1930-luvulla Cambridgen yliopistossa ja olivat ideologisesti kommunismiin kallellaan. Heidän toimintansa paljastui vasta vuosikymmeniä myöhemmin.Guy BurgessBurgess työskenteli BBC:llä, MI6:ssa ja ulkoministeriössä. Hän luovutti Neuvostoliitolle satoja salaisia asiakirjoja. Vuonna 1951 hän pakeni Moskovaan yhdessä Donald Macleanin kanssa.Donald MacleanMaclean toimi diplomaattina ja luovutti Neuvostoliitolle tietoja Yhdysvaltojen ydinaseohjelmasta. Hän pakeni Moskovaan Burgessin kanssa vuonna 1951.George BlakeBlake toimi MI6:ssa ja kääntyi Neuvostoliiton puolelle Korean sodan aikana. Hän paljasti Neuvostoliitolle satoja agentteja ja operaatioita, mikä johti monien brittivakoojien pidätyksiin ja teloituksiin. Blake jäi kiinni vuonna 1961 ja tuomittiin 42 vuodeksi vankeuteen, mutta pakeni viiden vuoden jälkeen ja asui loppuelämänsä Moskovassa.Kim PhilbyPhilby toimi MI6:ssa korkeassa asemassa ja oli yksi vakavimmista myyristä Britannian historiassa. Philpy välitti Neuvostoliitolle valtavan määrän salaisia tietoja, mukaan lukien operaatioita, jotka kohdistuivat Neuvostoliittoon. Philby pakeni Moskovaan vuonna 1963, missä hän eli kuolemaansa saakka.Anthony BluntBlunt oli taidehistorioitsija ja toimi kuningatar Elisabet II:n taidekokoelmien kuraattorina. Hän tunnusti vakoilun vuonna 1964, mutta hänen toimintansa paljastettiin julkisesti vasta vuonna 1979. Hän menetti ritarinarvonsa, mutta ei koskaan joutunut oikeuteen.John CairncrossCairncross työskenteli eri hallinnonaloilla ja luovutti Neuvostoliitolle tietoja muun muassa Britannian ydinaseohjelmasta. Hän tunnusti toimintansa 1960-luvulla, mutta hänen roolinsa paljastui laajemmin vasta 1990-luvulla.Sir Roger HollisMI5:n entistä johtajaa epäiltiin Neuvostoliiton myyräksi, mutta todisteet hänen syyllisyydestään ovat kiistanalaisia. Margaret Thatcherin hallitus hyväksyi tiedon vuotamisen hänen epäillystä kaksoisroolistaan, mutta varmaa näyttöä ei ole esitetty.
Hakluyt & Co -yhtiön tehtävät liittyvät juuri siihen, mikä herätti supon työntekijöissä epäilyjä, tiedustelua ja aineiston keräämistä, jonka arveltiin päätyvän SIS:lle. Yhtiö on tunnettu siitä, että se on käyttänyt asiantuntijaverkostoja ja yritysmaailman peitetoimintaa vakoiluun (esimerkiksi Greenpeacea vastaan). Tähän viittaa myös supon työntekijöiden kokema tunne siitä, että kouluttajat "esittivät yksityiskohtaisia kysymyksiä" supon toiminnasta, enemmän keräten kuin kouluttaen.Tapaus ajoittuu vuoteen 2010, jolloin useat mediat (HS, IS, TS, Suomen Kuvalehti) uutisoivat supon koulutukseen liittyvistä epäilyistä. Tähän aikaan Hakluyt & Co oli erityisen aktiivinen eurooppalaisilla ja suomalaisilla markkinoilla.Hakluyt toimii suljetusti, harvoin näkyvillä omalla nimellään, mutta käyttää alihankkijoita ja verkostoja kerätäkseen tietoa korkean tason virkamiehiltä ja yrityksiltä. Tämä malli sopii kuvaan siitä, että koulutus oli näennäistä, mutta sen todellinen tarkoitus oli tiedonhankinta.Muut vaihtoehdot poissuljettujaVähemmän todennäköisiä vaihtoehtoja ovat Control Risks Group (CRG). Vaikka sillä on brittitaustaa ja yhteyksiä myös Suomeen, se on tunnetumpi konkreettisista turvallisuuspalveluista ja operatiivisesta koulutuksesta, ei salamyhkäisestä tiedonkeruusta.Aegis on myös mahdollinen, mutta sen tausta painottuu enemmän sotilaalliseen ja yritysturvallisuuteen, ei niinkään tiedustelulliseen peitetoimintaan. Kroll-yhtiöllä on historiaa "likaisista operaatioista", mutta se on vähemmän todennäköinen, kun otetaan huomioon tapauksen konteksti, joka viittaa nimenomaan brittiläiseen yhteyteen ja SIS:iin.Arviointiin liittyvät sitaatit Hakluyt & Co:sta
Sunday Times (2001)"Hakluyt & Company on brittiläinen turvallisuus- ja tiedusteluyritys, joka käyttää entisiä SIS:n agentteja keräämään salaisia tietoja yritysasiakkaiden kilpailijoista ja aktivistiryhmistä, kuten Greenpeacea vastaan."Guardian (2007)"Hakluyt toimii kuin 'varjo-MI6', tarjoten asiakkailleen tiedustelupalveluita, jotka yhdistävät liikemaailman ja kansallisen turvallisuuden intressejä."John Sawers (entinen MI6-johtaja, Hakluytin hallituksen jäsen)"Yritysten on nykymaailmassa ymmärrettävä geopoliittiset riskit. Hakluyt auttaa heitä saamaan ne tiedot, joita perinteiset konsultit eivät voi tarjota."Security Analyst Report (2010)"Hakluyt & Co toimii hiljaisesti ja tehokkaasti, ja se on tunnettu verkostostaan, joka ulottuu korkeimmille tasoille hallituksissa ja yrityksissä maailmanlaajuisesti."Luottamuksen kriisi ja hallinnon valvontaSupon sisäisestä koulutuksesta tehty tutkintapyyntö oli harvinainen osoitus siitä, että turvallisuusorganisaation sisällä voi syntyä huoli ylimmän johdon päätöksenteosta. Vaikka poliisiylijohto suhtautui tapaukseen vähättelevästi, tutkintapyynnön olemassaolo itsessään kertoo jännitteistä ja mahdollisesti syvästä luottamuspulasta viraston sisällä.Oikeuskanslerin ratkaisu siirtää asia hallinnolliseen käsittelyyn ei sinänsä ollut poikkeuksellinen, mutta se jätti auki laajemman kysymyksen: miten valvotaan viranomaistoimintaa, joka tapahtuu osin salassa? Kuka vastaa, kun kyse ei ole selkeästi rikosoikeudellisesta teosta, vaan hallinnollisesta harkinnasta, joka voi silti vaarantaa valtion edun?Tapaus osoittaa tarpeen kehittää viranomaistoiminnan sisäistä valvontaa ja eettistä ohjeistusta erityisesti tilanteissa, joissa toimitaan kansallisen turvallisuuden nimissä. Salaisuus ei saa olla suoja vastuuttomuudelle.Suojelupoliisin sisäinen koulutusprojekti ja siitä tehty tutkintapyyntö olivat enemmän kuin pelkkä hallinnollinen kiista. Ne paljastivat rakenteellisia ongelmia kansallisen turvallisuuden hallinnassa, päätöksenteon avoimuudessa ja viranomaisten keskinäisessä luottamuksessa. Tapaus muistuttaa, että avoin yhteiskunta tarvitsee myös avoimuutta niissä rakenteissa, jotka suojelevat sen ydinarvoja. Turvallisuus ei voi perustua hiljaisuuteen, vaan vastuulliseen, valvottuun ja eettisesti kestävään toimintaan.