Voiko Trump estää Suomen hävittäjäkaupat?

Kysymys nousee esiin hetkellä, jolloin kansainvälinen politiikka on jälleen siirtymässä kohti kovempaa valtapeliä. Trumpin uhkaukset uusista tullimaksuista, EU:hun kohdistuva painostus ja transatlanttisten suhteiden kiristyminen ovat herättäneet huolta myös puolustushankintojen kohtalosta silloinkin, kun kyse on jo sovituista ja käynnissä olevista hankkeista.

Koska Suomi on sitoutunut Yhdysvalloista hankittaviin F-35-hävittäjiin vuosikymmenten ajaksi, kysymys ei koske vain yhtä kauppasopimusta. Kyse on strategisesta riippuvuudesta, jonka merkitys korostuu maailmassa, jossa suurvaltasuhteet ovat aiempaa ailahtelevampia.

Teoriassa Yhdysvallat voisi vaikuttaa hävittäjätoimituksiin, mutta käytännössä se olisi äärimmäisen epätodennäköistä ilman mittavaa poliittista ja strategista hintaa Yhdysvalloille itselleen. Todennäköisempää kuin toimitusten katkeaminen on se, että elämme epäluottamuksen ajassa, jossa aiemmin itsestään selvinä pidetyt oletukset kumppanuuksien vakaudesta joutuvat uudelleenarvioinnin kohteiksi.

Pitkät hankinnat ja lyhyt päivänpolitiikka

Suomen F-35-hankinta on seurausta vuosina 2015–2021 käydystä poikkeuksellisen perusteellisesta prosessista. Kyse ei ollut vain hävittäjän suorituskyvystä, vaan koko puolustusjärjestelmän tulevaisuudesta, kuten huollosta, varaosista, ohjelmistopäivityksistä ja yhteensopivuudesta liittolaisten kanssa. Päätös tehtiin ajassa, jolloin Yhdysvallat näyttäytyi vakaana ja ennustettavana turvallisuuskumppanina.

Vuoden 2025 poliittinen todellisuus on toinen. Trumpin paluu Valkoiseen taloon, hänen kriittinen suhtautumisensa Natoon ja EU:hun sekä avoin halukkuus käyttää kauppapolitiikkaa painostuksen välineenä luovat varjon myös puolustussuhteiden ylle. Tästä huolimatta puolustushankinnat elävät omalla aikajanallaan. Ne eivät taivu helposti päivänpoliittisiksi vipuvarsiksi. Juuri tämä suojaa toimitusvaiheessa olevia hankkeita.

Juridiikka vastaan todellisuus

Suomen F-35-kauppa on toteutettu Yhdysvaltain hallituksen Foreign Military Sales -järjestelyn kautta. Tämä tarkoittaa, että Yhdysvaltain hallinnolla ja viime kädessä presidentillä, on muodollinen rooli toimituksissa. Teoriassa toimituksia voitaisiin viivästyttää tai rajoittaa poliittisella päätöksellä.

Käytännössä tällainen ratkaisu olisi poikkeuksellinen. Sopimukset on jo allekirjoitettu ja ensimmäinen kone on luovutettu. Lisäksi F-35 ei ole kahdenvälinen kauppatavara, vaan monikansallinen järjestelmä, jonka uskottavuus perustuu toimitusvarmuuteen. Toimitusten politisointi horjuttaisi koko Yhdysvaltojen puolustusteollista asemaa ja sen kykyä toimia luotettavana toimittajana.

NATO muuttaa asetelman

Suomen NATO-jäsenyys vahvistaa tätä asetelmaa entisestään. Suomen ilmavoimien suorituskyky ei ole enää vain kansallinen kysymys, vaan osa liittokunnan yhteistä puolustusta. Hävittäjien toimitusten estäminen merkitsisi käytännössä NATO-liittolaisen puolustuskyvyn heikentämistä.

Kyseessä olisi poikkeuksellisen vahva poliittinen signaali, ei vain Suomelle, vaan koko Euroopalle. Vaikka Trump on arvostellut Natoa, Yhdysvaltojen strateginen etu ei ole murentaa liittokunnan uskottavuutta omilla toimillaan.

Entä tullit ja kiristys?

Trumpin tullipuheet ja Grönlantiin liittyvä painostus herättävät kysymyksen, voisiko puolustushankinnoista tulla tulevaisuudessa kiristyksen väline. Toistaiseksi vastaus on kielteinen. Puolustustarvikkeita ei yleensä kohdella tavanomaisena kauppana, eikä niitä ole sisällytetty tullisotiin. Varaosat ja huolto nähdään ennen kaikkea turvallisuuspoliittisina, ei kaupallisina kysymyksinä.

Ajatus kiristyksestä ei kuitenkaan ole täysin absurdi. Juuri tämä tekee tilanteesta poliittisesti uuden. Epäluottamus on palannut osaksi keskustelua, vaikka konkreettista uhkaa ei ole näköpiirissä.

Oliko hävittäjäpäätös virhe?

Jos päätös tehtäisiin nyt, Yhdysvaltojen ailahteleva politiikka vaikuttaisi varmasti arviointiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tehty päätös olisi ollut virhe. Päinvastoin, hankinnan peruuttaminen tai viivyttäminen olisi turvallisuuspoliittisesti riskialtista ja taloudellisesti kallista. Uusi kilpailutus veisi vuosia, eikä vastaavaa suorituskykyä olisi nopeasti saatavilla.

Suomen kannalta olennaista ei ole paniikki, vaan realismi. Varautuminen, liittolaissuhteiden vahvistaminen ja sen ymmärtäminen, että suurvallat ajavat aina omaa etuaan. Toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että Yhdysvaltojen etu olisi heikentää Suomen puolustusta. Mutta aika, jolloin tämä nähtiin täysin itsestään selvänä, on ohi.