Venäjä hylkäsi diplomatian kulissit

Julkaistu mistä SecMeter sisään Kansallinen turvallisuus · Torstai 31 Hei 2025 · 6:30
Tags: Kansallinen, turvallisuus

Venäjän ulkopolitiikka ei enää piilottele, eikä sen todellista luonnetta enää pidä kenenkään peitellä. Kun Venäjän edustaja Maksim Bujakevitš saapui Suomeen ETYJin 50-vuotisjuhlakokoukseen heinäkuussa 2025, hänen ei tuonut rakentavaa rauhanomaista viestiä kokoukseen. Hänen viesti oli laskelmoitu osoitus halveksunnasta kansainvälisiä instituutioita kohtaan ja uhkaus niille, jotka toimivat Venäjän poliittisia päämääriä vastaan.

Bujakevitš väitti suomalaisten kollegoidensa hymyjen hyytyneen, kun he saivat kuulla Venäjän sotilaallisista vastatoimenpiteistä. “Minusta heidän pitäisi olla iloisia. Valintahan oli tietoinen,” Bujakevitš sanoi suomalaisista kollegoistaan viitaten Suomen Nato-jäsenyyteen ja siihen, että Venäjän sotilaalliset vastatoimet ovat sen "looginen seuraus".

Bujakevitš syytti somekanavallaan Euroopan nykyistä eliittiä yhteistyön hengen tuhoamisesta ja väitti, että eurooppalaiset johtajat keskittyvät vain vastakkainasettelun kylvämiseen. Lähteet: (iltalehti.fi 31.7.2025, yle.fi 31.7.2025)

Bujakevitš jatkoi vähättelemällä ETYJin Moskovan mekanismia, joka tutkii muun muassa Venäjän toimia Ukrainassa. Hänen mukaansa mekanismi on “juridisesti merkityksetön”, ja hän totesi: “Meillä on oma moskovalainen mekanismimme. Se on venäläisen sotakoneiston mekanismi.”

Bujakevitš on myös sosiaalisen median viesteissään nimitellyt ukrainalaisia natseiksi ja todennut: "Kaikki ymmärtävät: Taistelut jatkuvat, muu on pelkkää runoutta", hän kirjoitti.

Nämä lausunnot eivät ole irtiottoja tai lipsahduksia. Ne ovat osa johdonmukaista ulkopoliittista linjaa, joka näkyy läpi Venäjän ylimmän johdon puheissa.

Presidentin puheet, sodan sävyt
Presidentti Vladimir Putin on vuosien ajan rakentanut kuvaa Venäjästä piirityksen kohteena olevana suurvaltana. Hänen puheissaan korostuvat lännen uhka, historiallinen oikeutus ja Ukrainaan kohdistuvat syytökset, joilla pyritään oikeuttamaan hyökkäyssota.

Puheessaan toukokuussa 2025 Putin sanoi: “Länsi tukee nyky-Ukrainaa, jonka ideologia on suoraa jatkoa Natsi-Saksan perinnölle.” Lähde: (Kremlin virallinen tiedote 9.5.2025)

Tällaiset puheet eivät ole vain historian vääristelyä, ne valmistelevat kansalaismielipidettä hyväksymään pitkän ja verisen konfliktin.

Medvedevin uhkaretoriikka
Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev on 2020-luvulla muuttunut pragmaattisesta teknokraatista avoimesti uhkailevaksi retorikoksi. Hänen julkiset lausuntonsa sisältävät toistuvia viittauksia ydinaseiden käyttöön ja länsijohtajien demonisointiin.

Kesäkuussa 2025 Medvedev kirjoitti Telegram-kanavallaan: “Jos Nato laajenee vielä senttiäkään itään, vastauksemme ei ole diplomaattinen. Se on ballistinen.” Lähde: (Medvedev Telegram 18.6.2025)

Tämäntyyppinen kielenkäyttö osoittaa, kuinka aggressiivisuus on nyt poliittisesti hyväksyttyä ja jopa toivottua Venäjän hallinnon sisäpiirissä.

Zaharova ja valtiollinen disinformaatio
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova on noussut keskeiseksi hahmoksi kansainvälisen propagandan kentällä. Hänen tehtävänsä ei ole selventää Venäjän linjaa, vaan hämärtää totuutta.

Huhtikuussa 2025 hän totesi Moskovassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa: “Ukrainan hallinto on lännen Frankenstein-projekti, jonka tarkoitus on tuhota venäläinen sivilisaatio. Se ei ole itsenäinen valtio vaan läntisen hybridisodan instrumentti.” Lähde: (TASS 10.4.2025)

Zaharovan tyyli yhdistää ideologista hyökkäystä, historian manipulointia ja suoraa valehtelua. Hänen toistuvat puheensa “lännen dekadenssista” ja “venäläisen kulttuurin vainosta” rakentavat kuvaa maailmasta, jossa Venäjä toimii ikään kuin vastarintaliikkeenä globalisaatiota vastaan.

Voima ennen oikeutta
Bujakevitšin, Putinin, Medvedevin ja Zaharovan lausunnot muodostavat kokonaiskuvan Venäjän ulkopolitiikasta. Venäjä ei enää pyri olemaan osa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Se ei yritä näyttää diplomaattiselta, koska se ei halua sitä enää olla. Sen sijaan Venäjän ulkopolitiikka perustuu nyt avoimeen voimankäyttöön, uhkailuun ja disinformaation hyödyntämiseen strategisena työkaluna.

Tämä linjaus ei ole reaktio vaan valinta. Se on strateginen irtautuminen kansainvälisestä yhteistyöstä ja samalla haaste koko Euroopan turvallisuudelle.

Miten vastata voimapolitiikkaan?
Länsimaiden ei riitä enää tuomita sanoja, vaan niihin on vastattava konkreettisesti. Tarvitaan:

Yhteisten instituutioiden puolustamista, kuten ETYJin ja ICC:n vahvistamista.
Tukea riippumattomalle medialle ja totuuteen perustuvan tiedon jakamiseen, myös venäjänkieliselle yleisölle.
Hybridivaikuttamisen torjuntaa kyberpuolustuksen, koulutuksen ja lainsäädännön tasolla.
Diplomatian ylläpitoa, mutta ei sen varjolla myöntyväisyyttä.

Onko Venäjä vaarallinen?
Venäjä on vaarallinen, mutta ei pysäyttämätön. Vaarallisin vihollinen ei ole Venäjä itse, vaan välinpitämättömyys sen toimien edessä. Venäjän nykytoiminta perustuu voimaan, uhkailuun ja pelkoon. Se tekee siitä vaarallisen sekä Euroopan turvallisuudelle että kansainväliselle vakaudelle. Samalla on tärkeää ymmärtää, että tämä vaarallisuus ei ole ylivoimainen eikä ikuinen.
Yhteinen, johdonmukainen ja päättäväinen vastaus diplomatian, puolustuksen, median ja talouden keinoin voi hillitä ja rajoittaa Venäjän vaikutusvaltaa.

Viisi syytä, miksi huoli on perusteltu

Sotilaallinen aggressio ei ole poikkeus vaan politiikkaa
Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 ei ollut yksittäinen lipsahdus, vaan jatkumoa aiemmalle toiminnalle: Georgian sota (2008), Krimin miehitys (2014), Itä-Ukrainan separatistien tukeminen. Sotilaallinen voimankäyttö on selvästi tietoinen osa ulkopolitiikkaa, ei hätävara. Nyt Venäjä käy täysimittaista hyökkäyssotaa, jonka tavoitteena on horjuttaa koko Euroopan turvallisuusrakennetta.

Diplomatian sijaan pelottelua
Venäläisdiplomaatti Maksim Bujakevitš totesi Helsingissä ETYJin kokouksessa: “Meillä on oma moskovalainen mekanismimme, se on venäläisen sotakoneiston mekanismi.”

Tämä ei ole kielikuva, vaan linjaus. Myös Dmitri Medvedev uhkailee avoimesti ydinaseilla, ja presidentti Vladimir Putin käyttää historiaa oikeuttamaan nykyiset valloituspyrkimykset.

Kun diplomaattien puheissa diplomatiaa kutsutaan “runoudeksi” ja sotilaallista voimaa realismiksi, se kertoo siirtymästä kansainvälisen järjestelmän ulkopuolelle.

Disinformaatio on järjestelmällistä ja valtiollista
Ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova syyttää länttä Venäjän “sivilisaation tuhoamisesta” ja kutsuu Ukrainan hallintoa “Frankenstein-projektiksi”. Valtion media ja viranomaiset vääristelevät historiaa, levittävät salaliittoteorioita ja normalisoivat väkivaltaa.

Tämä ei ole vain sisäpolitiikkaa, se on suunnattua myös ulkomaille, esimerkiksi diasporayhteisöihin, sosiaalisessa mediassa ja energiapolitiikan kautta. Disinformaatio toimii osana laajaa hybridioperaatiota.

Kansainvälisen oikeuden halveksunta
Venäjä ei enää pyri edes näennäisesti toimimaan kansainvälisten sääntöjen mukaan. Se on rikkonut YK:n peruskirjaa, Budapestin muistion, ETYJin periaatteita ja useita asevalvontasopimuksia.

Sen edustajat ilmoittavat nyt avoimesti, että kansainväliset ihmisoikeusmekanismit ovat “merkityksettömiä”. Tämä asettaa vaaran koko globaalille järjestelmälle, jossa heikommat valtiot tarvitsevat yhteisesti sovittuja sääntöjä selviytyäkseen. Kiinan osittama tuki Venäjän järjestelmälle on hyvin vaarallista kaikille maailman kansoille.

Sisäpolitiikka ruokkii ulkoista aggressiota
Venäjä on siirtynyt autoritaarisesta hallinnosta yhä suljetumpaan ja pelkoa käyttävään järjestelmään. Vapaata mediaa ei enää ole, oppositio on vaiennettu, ja kansan mielipide mobilisoidaan ulkoista viholliskuvaa vastaan.

Historiallisesti tällaiset järjestelmät ovat epävakaita, arvaamattomia ja vaarallisia, koska ulkopoliittinen kriisi voi toimia sisäisen kontrollin välineenä.

Haluaako länsi hyökätä Venäjälle?
Tämän uhkakuvan ylläpito on Putinin hallinnon strateginen työkalu. Putinin hallinnolle on elinehto, että kansalaiset uskovat lännen haluavan hyökätä sen kimppuun useista historiallisista, poliittisista ja propagandistisista syistä.

Kyse ei ole vain pelosta, vaan strategisesti rakennetusta uhkakuvasta, jolla Putinin hallinto oikeuttaa nykyisen sisä- ja ulkopolitiikan. Tämän elintärkeän uhkakuvan ylläpitämiseksi Venäjä toimii kuten toimii. Uhkakuvan ylläpitämiseksi on jatkuvasti uhottava natseilla, sodalla ja ydinaseilla.

Venäjän historialliset traumat, todellisia ja rakennettuja
Venäjällä on pitkä historia oikeista hyökkäyksistä lännestä:

Napoleonin hyökkäys (1812)
Natsi-Saksan hyökkäys (1941)
Kylmän sodan ympäröimisen tunne

Toinen maailmansota jätti erityisen syvän jäljen: noin 27 miljoonaa neuvostokansalaista kuoli. Tämä on muovannut Venäjän strategista kulttuuria, jossa "turvavyöhykkeet" länsirajoilla nähdään elintärkeinä.

Putin on tietoisesti rakentanut tätä muistoa identiteetin perustaksi, muistuttaen toistuvasti "fasismin torjunnasta", johon Venäjän on nyt hänen mukaansa taas varauduttava, esimerkiksi Ukrainassa.

Naton laajentuminen nähdään piirityksenä
Venäjän eliitti, erityisesti Putin kokee, että Naton laajeneminen itään 1990-luvulta lähtien merkitsee nöyryyttämistä ja uhkaa.

Vaikka Nato on puolustusliitto, Venäjän näkökulmasta sen leviäminen entisiin Neuvostoliiton satelliittimaihin (Puola, Baltian maat, Romania, Suomi) on geopoliittinen nöyryytys ja strateginen riski.

Venäjä ei näe Nato-jäsenyyksiä naapurimaissa suvereniteetin ilmentyminä, vaan tarkoituksellisesti lännen vaikuttamisoperaationa.

Sisäpolitiikan tarve, ulkoinen vihollinen yhdistää
Autoritaarinen järjestelmä tarvitsee usein ulkoisen vihollisen. Länsi, erityisesti Yhdysvallat ja Euroopan unioni esitetään uhkana, joka haluaa heikentää Venäjää sisältä päin:

tukemalla oppositiota
edistämällä demokratiaa ja sananvapautta
arvostelemalla ihmisoikeusloukkauksia

Tätä kuvataan “värivallankumouksina” ja “hybridisotana”. Kremlin retoriikassa länsi haluaa romahduttaa Venäjän sisältä käsin.

Propaganda ja psykologinen valmistelu kansalle
Valtion media toistaa jatkuvasti, että länsi "vihaa" Venäjää ja haluaa sen resurssit, alistumisen tai hajaannuksen. Kun ihmiset uskovat, että heitä uhataan, he hyväksyvät voimakeinot ja rajoitukset.

Lehdistö tukahdutetaan
Oikeudet rajoitetaan
Vastustajat leimataan lännen agenteiksi

Tämä tarina oikeuttaa sodan Ukrainassa ja diktatoriset keinot kotimaassa.

Putinin maailmankuva on nollasummapeli
Putinin geopoliittinen ajattelu perustuu kylmän sodan logiikkaan, jos länsi voittaa, Venäjä häviää. Putin ei usko, eikä ole koskaan uskonut yhteiseen turvallisuuteen, vaan siihen, että valta ja vaikutus on jaettu “vaikutusalueisiin”.

Jos länsi voittaa, se tarkoittaa Putinin näkökulmasta Venäjän tappiota. Putin ei hyväksy tilannetta, että kaikki voittavat. Rauha Ukrainassa merkitsisi tällaista tilannetta. Nollasummapelissä Venäjän on systeemisesti nähtävä länsi uhkana, todellisuudesta riippumatta.

Putinin hallinto rakentaa tarkoituksella kertomusta, että länsi haluaa hyökätä sen kimppuun, koska:

Se perustuu historiallisiin pelkoihin ja traumoihin
Nato näyttäytyy piirityksenä, ei puolustuksena
Autoritaarinen hallinto tarvitsee ulkoisen vihollisen
Propaganda valjastaa nämä pelot kansan mobilisoimiseksi
Putin näkee maailman nollasummapelinä (voimapelinä), jossa länsi on uhka Venäjän ylivaltapyrkimyksille.

Ei arvosteluja vielä.