Poliittinen vakoilu - SecMeter

Go to content

Poliittinen vakoilu

Yritysturvallisuus > Vakoilu
Vallan pysyvyys on vallapitäjien päivittäinen huolen aihe. Vallanpitäjät ovat aina halunneet olla selvillä poliittisista vastustajistaan ja valtarakenteen kumouksellisista voimista. Poliittisen vakoilun juuret ulottuvat tuhansien vuosien taakse varhaisten kulttuurien ja sivilisaatioiden aikoihin. Vakoojat ovat kautta aikoijen keränneet tietoja isännilleen satamissa, toreilla, kapakoissa ja kokouksissa.

Suomessa uskottiin poliittisen vakoilun päättyneen Neuvostoliiton luhistumiseen. Myöhemmin havahduttiin tilanteeseen, jossa Suomeen kohdistuva poliittinen vakoilu oli terävöittänyt rooliaan ja löytänyt suomalaisesta yhteiskunnasta uusia vakoilun kohdealueita.

Poliittinen vakoilu on kaksitahoista, sisäistä ja ulkoista. Edelleen eräät poliittiset ryhmittymät käyttävät vakoilun keinoja hankkiakseen mm. negatiivista tietoa kilpailevista poliittisista henkilöistä ja ryhmittymistä, tarkoituksenaan kilpailijoiden julkinen kompromettointi.

Toisaalta poliittista vakoilua suorittavat vieraiden valtioiden tiedustelupalvelut, tarkoituksenaan soluttautua yhteiskunnan päätöksentekojärjestelmään tai hankkiakseen hallintoviranomaisten ja poliittisten päättäjien hallussa olevia turvaluokiteltuja tietoja.

Poliittinen vakoilu kytkeytyy yhteiskunnan poliittiseen päätöksentekojärjestelmään ja on uhka demokraattiselle päätöksenteolle. Poliittisen vakoilun tavoitteena on tuottaa hyödyllistä informaatiota ja avata vaikuttamiskanavia, joita hyödyntämällä pyritään varmistamaan omat politiikan päämääräksi asetetut tavoitteet. Vaikuttaminen tapahtuu epäsuorasti etsimällä politiikan sisäpiiristä sopivia henkilöitä (mm. valmistelijoita, avustajia ja neuvonantajia), joiden äänellä odotetaan olevan merkittävää painoarvoa yhteiskunnan korkeimman tason päätöksentekijöiden toimintaan, näkemyksiin ja ratkaisuihin.

Pysyviksi poliittisen vaikuttamisen kohteiksi ovat Suomessa vakiintuneet mm. EU-asiat ja suhtautuminen Natoon. Esimerkiksi vuonna 2016 Ruotsin maaperällä toimi kymmeniä SVR:n ja GRU:n vakoilijoita, joiden tavoitteena oli manipuloida, häiritä ja vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon mm. vastustamalla Ruotsin isäntämaasopimusta sotilasliitto Naton kanssa. Kymmenkunta heistä joutui poistumaan Ruotsista. Säpon vastavakoilun johtava analyytikko Wilhelm Unge totesi, että ainakin yhdessä konferenssissa oli osanottaja, joka voidaan yhdistää venäläiseen tiedustelupalveluun. Säpo ei paljastanut, millaisesta konferenssista oli kyse.

Poliittisesta vastustuksesta huolimatta Ruotsin valtiopäivät päätti isäntämaasopimuksesta 25.5.2016. Viiden tunnin kovasanaisen keskustelun jälkeen isäntämaasopimus hyväksyttiin äänin 254 puolesta ja 40 vastaan. Lähteet: (ts.fi 30.4.2016, dn.se 17.3.2016, 18.3.2016, 25.5.2016). Suomen NATO isäntämaasopimuksen solmimista vastustettiin erityisesti vasemmiston käynnistämin operaatioin. Sopimuksen vastustamisella tuettiin SVR:n ja GRU:n tavoitteita Suomessa. Puolustusvoimien komentaja allekirjoitti sopimuksen (yhteisymmärryspöytäkirja) 4.9.2014.

Tiedustelupalvelut eivät käytä vakoojanimitystä maanpetokselliseen toimintaan osallistuvista henkilöistä, koska nimitys viittaa nimenomaan selkeästi kielteiseen tai maanpetokselliseen toimintaan. Heistä käytetään yleensä nimitystä tietolähde. Supo käyttää tiedustelupalvelun vakoojasta termiä ”tiedustelumies” tai ”tiedusteluasiamies”.

KGB luokitteli "konttorissa" vakoojat tiukkojen byrokraattisten normien mukaisesti eri kategorioihin. Allekirjoituksella tarkoitettiin sitoutumista maanpetokselliseen toimintaan.

Allekirjoittamalla standardisopimuksen kyseinen henkilö suostui yhteistyöhön esimerkiksi NKVD:n ja myöhemmin KGB:n kanssa. Allekirjoituksia säilytetään KGB:n kontaktihenkilöitä koskevissa kansioissa. Allekirjoitusta käytettiin erityisesti Itävallassa, Suomessa ja Unkarissa. Allekirjoituksia voidaan käyttää yhä edelleen yhteistyön jatkuvuuden varmistamiseen.

Supo seurasi tiiviisti suomalaisten henkilöiden ja Neuvostoliiton puoluelinjan edustajien välisiä tapaamisia. Felix Karasev kuvasi supon vastavakoilun toimintaa tökeröksi. Karasev mainitsee, että ravintolassa supon etsivä istui aina naapuripöytään, tilasi oopperavoileivän ja pullon olutta.

Supon etsivä yritti kaikin keinoin kuunnella mitä pöydässä puhuttiin. Toimintatapa oli aina sama, joten oopperavoileivän ja olutpullon tilaavaa henkilöä saattoi joka kerran epäillä supon etsiväksi. Supon vuoden 2012 vuosikertomuksen mukaan poliittisen tiedustelun päähuomio oli siirtynyt 2000-luvulla sisäpolitiikasta Suomen kansainvälisiin suhteisiin. Lähde: (hs.fi 2.3.2013)

Mustat listat
Sulkulista on käsite, joka on syytä pitää erillään mustasta listasta. Sulkulistalla tarkoitetaan petosten ennaltaehkäisyyn käytettävää luvanvaraista henkilörekisteriä. Oikeuden sulkulistan ylläpitoon myöntää tietosuojalautakunta. Nykyisin sulkulistan ylläpito-oikeus on mm. rahoituslaitoksilla, vakuutusyhtiöillä ja rakennuskonevuokraamoilla.

Mustalla listalla (mielipidelista) tarkoitetaan henkilö- tai yhteisöluetteloa, josta ilmenee poliittinen mielipide, suhtautumistapa tai muu tieto, jota käytetään listatun syrjintään ja mitätöintiin. Mustia listoja on ylläpidetty ja käytetty kaikkina aikoina poliittisen valtataistelun, taloudellisen sodankäynnin ja kilpailun välineinä.

Mustia listoja käytetään tyypillisesti sisäpolitiikan ja talouselämän piirissä, erityisesti työsyrjintään. Listaamista voidaan pitää perustellusti vakavana yhteiskunnallisena ilmiönä, joka loukkaa listattujen tasavertaisuutta ja perusoikeuksia.

Vihreä kirja
Vihreää kirjaa pidetään Suomen kuuluisimpana mustana listana. Sven Laine kokosi luettelon (vihreän kirjan) Sirola-opistoin käyneistä henkilöistä. Sirola-opisto oli Yrjö Sirolan säätiön ylläpitämä vuonna 1946 perustettu yhteiskuntatieteiden kansankorkeakoulu. Koulun käyneitä olivat lähes kaikki tunnetut SKDL:n poliitikot.

Sirola-opiston käyminen ei ollut kylmän sodan aikana suositus elinkeinoelämän piirissä. Vielä 1960-luvulla kansakoulua käyneet kommunistien lapset pyrittiin ohjaamaan opettajien toimesta apukouluun, jotta he eivät olisi päässeet talouselämän johtaviin asemiin. Lähde: (kansakoulun opettaja, Meilahden koulu, Helsinki 1960)

Kansio 351
Suomi-Neuvostoliitto-Seura (SNS) kokosi salaista kansiota vuodesta 1958 alkaen aina toimintansa päättymiseen saakka. Kansio 351 oli Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kuusi mappia neuvostovastaista materiaalia käsittävän kokoelman nimi. SNS:n toiminnan päätyttyä aineisto on siirretty Kansallisarkistoon.

Kansio sisältää yksityisten kansalaisten ilmiantoja eri henkilöiden neuvostovastaisuudesta. Useimmat kansiot sisältävät kuitenkin neuvostovastaisuudeksi tulkittuja lehtileikkeitä. Osa asiakirjoista on merkitty salaisiksi.

Kansio 351:een kerättiin mm. kanteluita neuvostovastaisista henkilöistä ja yhteisöistä. Poliittisen tilanteen muututtua kansion aineistoa olisi voitu käyttää kyseisiä henkilöitä vastaan. Neuvostovastaisten voimien mustalle listalle pääsivät vuonna 1985 mm. seuraavat yhteisöt:

  • Oikeistolehdistö
  • Yleisradio
  • Ydin-lehti (julkaisija: Sadankomitean tuki ry.)
  • Kansan Uutiset
  • WSOY Alea-kirja.

”Liisan lista”
Maaliskuun lopulla vuonna 1998 lehdistö kiinnostui työministeriön eräällä konsulttitoimistolla teettämästä viestintätutkimuksesta. Työministeriö ei kuitenkaan antanut tutkimusta julkisuuteen. Raportti oli luokiteltu "ei julkisuuteen". Muutamaa päivää myöhemmin Iltalehti (1.4.1998) paljasti salailun syyn.

Raportti sisälsi toimittajakohtaisen mielipidelistauksen otsikolla "arvolataus toimittajittain", jossa suhtautuminen oli luokiteltu asteikolla plus neljästä miinus neljään (+4/-4). Luettelo jakaa toimittajat hyviin ja pahoihin poikiin "good guys/bad guys". Samana päivänä TV1:n uutislähetyksessä klo 21.00 työministeri Liisa Jaakonsaari kielsi jyrkästi listan olemassaolon "mitään listaa ei ole olemassa".

Vastaava kommentti toistui MTV3:n uutislähetyksessä klo 22.00, jossa myös kerrottiin, että uutistoimituksen hallussa on 4 -sivuinen luettelo lehtimiesten suhtautumisesta työministeriön työvoimapoliittisiin ratkaisuihin.
Päivää myöhemmin (2.4.1998) työministeriö päätti järjestää lehdistötilaisuuden ja jakoi viestintätutkimuksen kopion lehdistölle.

Työministeri toivoi, ettei luettelosta käytetä nimitystä "musta lista", koska se kalskahtaa pahalle. Työministeri toivoi, että listasta käytettäisiin nimitystä "Liisan lista", koska se kuulostaa paremmalta. Tapausta käsiteltiin myös eduskunnan kyselytunnilla 2.4.1998. Jälleen työministeri ilmoitti, että mitään mustia listoja ei ole olemassa, vaan kysymys on työvoimapoliittisesta uudistuksesta tehdystä analyysistä.

CIA Suomessa
Kommunisteja tarkkailleet organisaatiot muodostivat kylmän sodan Suomessa laajan vastarintaverkoston, jonka piirissä käytiin vilkasta tietojenvaihtoa. Nato ja CIA käyttivät tiedustelutoimintaan Suomessa myös Yhdysvalloista saapuneita opiskelijoita.

Operaatio Gladio oli Euroopan laajuinen maanalainen vastarintaverkosto. Vastarintaverkoston tavoitteena oli länsimaisen demokratian turvaaminen varautumalla Varsovan liiton mahdollisiin hyökkäyksiin. Suomen Gladio-vastarintaverkostoa rahoittivat Yhdysvaltain, Britannian ja Norjan tiedustelupalvelut. Vastarintaverkostolla oli yhteydet myös Ruotsin tiedustelupalveluun. Vastarintaverkoston hallussa oli mm. ulkomaisilta tiedustelupalveluilta (lähinnä Yhdysvalloista) hankittuja aseita, ammuksia, räjähteitä ja viestilaitteita.

Suomessa sotilaallinen vastarintatoiminta oli pääasiassa varustautumista, asekätkentää, rajan yli tapahtuvaa tiedustelua ja tietojenvaihtoa. Poliittinen vakoilu oli lähinnä kommunistien aikeiden vakoilua ja tiedon välittämistä läntisille tiedustelupalveluille. Vastarintaverkoston keskeinen solmukohta ja moottori oli Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö (SYT), joka oli perustettu vuonna 1952 estämään kommunistien hankkeita.

Poliittisen historian professori Kimmo Rentolan mukaan CIA:lle luottamuksellisia tietoja luovuttivat mm. Väinö Leskinen, Max Jakobson ja Johannes Virolainen. Vastapalveluksena he toivoivat saavansa CIA:lta tukea poliittisille pyrkimyksilleen. Britannian tiedusteluun yhteydessä oli mm. Päiviö Hetemäki.

Kylmän sodan aikana CIA oli erityisen aktiivinen koko Euroopassa ohjatessaan sosiaalidemokraatteja kommunismin vastaisessa taistelussa. Suomen organisaatio osallistui neljä kertaa vuodessa yhteispalavereihin pohjoismaiden ja Länsi-Saksan vastaavien tiedusteluorganisaatioiden kanssa.

CIA värväsi agentteja hotelli Marskin baarissa
Amerikkalaisen toimittaja Gordon F. Sanderin mukaan CIA etsi toimijoita 1970-luvulla Hotelli Marskin baarissa Neuvostoliittoon suuntautuviin kertaluonteisiin operaatioihin. Kaksi Yhdysvaltojen Helsingin-suurlähetystön CIA:n tiedusteluaseman agenttia tarjosi Sandersille 10 000 dollarin korvausta muutaman sivun mittaisesta matkaraportista Neuvostoliitosta.

Tarjouksen teki CIA:n agentti, joka esittäytyi nimellä Mike ja toimivansa vienti- ja tuontialalla. Samaan aikaan Helsingissä toimi noin 50 Neuvostoliittolaista agenttia toimittajan tai kirjeenvaihtajan peitteellä ja noin 12 CIA:n agenttia maatalousasiantuntijan peitteellä. Lähteet: (Usein unohdettu Suomi, Gordon F. Sander, Gummerus Kustannus 2012, ISBN 978-951-20-8576-7, Iltalehti 15.3.2012 sivu 23)

KGB Suomessa
Suomi oli KGB:n ja CIA:n pelilauta, jossa työpaikoilla pelinappuloina olivat "sossut" ja "taistolaiset". Molemmat osapuolet kävivät vuosikymmenien ajan häikäilemätöntä poliittista valtataistelua työpaikkojen keskeisistä luottamustoimista. Asetelmaa voidaan luonnehtia työmarkkinajärjestöjen propagandan voimalla käytyyn sisällissotaan.

KGB:n arkistonhoitajan papereista löytyi noin 40 suomalaisen kontaktin nimet vuosilta 1972-84. Vuonna 1976 KGB:n Helsingin residentuura raportoi Moskovalle, että ajanviettopaikkoja kolmansien maiden arvokkaiden agenttien kanssa olivat Hyvinkäällä ravintola Rastas ja Helsingissä Eerikinkadulla sijainnut Safari Club. Lähde: (Vasili Mitrohin arkisto)

Suomalaissukuisen venäläistoimittaja Leonid Laakson mukaan monet järjestöön kuuluneet ja muutkin suomalaiset olivat oikeasti lipeviä kantelijoita, ystävä kavalsi ystävän. Neuvostoliitossa nähtiin silloin, että tuollainen moraalin rappio oli Neuvostoliiton etu. Lähteet: (Ilta-Sanomat 19.7.1997, Ilta-Sanomat, Viikonvaihde 1919.6.1997)

Vakoojapöly
Erilaisten merkkiaineiden käyttö rikostutkimuksissa on poliisin arkipäivää. KGB käytti vuosia henkilöiden seurantaan kemiallisia seuranta-aineita. KGB halusi tarkkailla henkilöitä, joihin amerikkalaiset olivat olleet yhteydessä.

Yhdysvaltojen Moskovan suurlähetystö kertoi, että yksi tällainen merkkiaine oli terveydelle vaarallinen nitrofenyylipentadienaali (NPPD). NPPD:n jättämät tahrat ovat näkymättömiä, eikä tahra näy ultraviolettivalossa. KGB käsitteli Moskovassa amerikkalaisten käyttämien tilojen lattioita, mattoja ja autoja sekä muita pintoja luminolijohdannaisilla kemikaaleilla. Luminolia oli myöhemmin helppo löytää henkilöistä, jotka olivat koskettaneet käsiteltyjä pintoja.

Vuonna 1967 ydinfyysikko Franz Leuteritz kehitti koodinimellä "Cloud" tunnetun radioaktiivisen seurantaohjelman, jonka tuloksena Itä-Saksalla oli käytettävissä 28 eri radioaktiivista merkkiainetta. Kannettavat ilmaisimet ja radioisotoopit kehitti Central Institute for Nuclear Research in Rossendorf.

Merkkiaineet oli kehitetty erilaisia käyttötarkoituksia varten mm. neuloja, nestemäistä suihketta, paperia, mustetta, autoon kiinnitettäviä magneetteja ja ilma-asetta varten. Ilma-aseella ammuttiin radioaktiivinen merkkiaine diplomaattiauton renkaaseen, jolloin sitä voitiin helposti seurata 100 päivän ajan.

SDP:n tiedustelupalvelu
Suomen sosiaalidemokraattisella puolueella oli toisen maailmansodan jälkeen oma salainen tiedustelupalvelu (asevelijuntta). Toiminta tapahtui yhteistyössä mm. puolustusvoimien tiedusteluosaston, Ruotsin Helsingin sotilasasiamiehen, pohjoismaisten ja Länsi-Saksan sosiaalidemokraattisten puolueiden kanssa.

Sosiaalidemokraattien organisoima tiedustelupalvelu toimi lähes 40 vuotta 1980-luvun alkuun saakka. Organisaatio koostui lähes 2000 aseistetusta asiamiehestä. Asiamiehiä johti SDP:n järjestösihteeri. Organisaatio vakoili Neuvostoliiton lähetystöä ja kommunisteja. Toimintaan osallistui myös Suomen sotilastiedustelu ja USA:n lähetystö yhteyshenkilönään CIA:n agenttina tunnettu Raymond Ylitalo.

Muiden muassa työnantajajärjestöt ja CIA rahoittivat yrityksen toimintaa. Vastapalveluksena tiedustelutietoja luovutettiin mm. CIA:lle. Tiedustelun tuloksia julkaistiin kuukausikatsauksissa ja suppeammissa katsauksissa useamman kerran viikossa. Jakeluun kuuluivat mm. eri tiedostusvälineiden "luottotoimittajat", supo ja työnantajajärjestöt.

Supo kehitti taktiikkaansa
Suojelupoliisi joutui turvautumaan kylmän sodan aikana työnantajien ylläpitämään vakoiluverkostoon, koska sen oma tiedustelu oli pitkään jäljessä mm. SDP:n tiedustelun tehokkuudesta. Tilanne tunnettiin myös CIA:ssa.

Heinäkuussa 1954 CIA arvioi, että sosiaalidemokraattien tiedusteluorganisaatio oli supoa keskeisempi kommunistien vakoilemisessa. Vakoiluverkosto toimitti supon lisäksi tietoja myös puolustusvoimille ja muille puolueille. SDP:n Kalevi Sorsa kannusti työnantajia jatkamaan vakoilua vielä 1970-luvulla.

Presidentti Urho Kekkosen politiikan suomalaiset vastavoimat saivat länsimaiden tiedustelupalveluilta tietoja mm. Neuvostoliiton Suomen suurlähetystön henkilöstöstä ja heidän tehtävistään KGB:ssä. Lähteet: (hs.fi 14.6.2013, iltalehti.fi 14.6.2013)

Presidentti Urho Kekkonen käytti tietolähteinään mm. supon raportteja, Suomalaisen Yhteiskunnan tuki ry:tä, Etelärannan työnantajapiirejä ja SDP:n tiedustelupalvelua. Lähde: (Salminen Juhani, Asevelijuntta, Jyväskylä 1996)

Samaan aikaan SDP:n tiedustelupalvelun toimiessa CIA:n organisoimana "vapain valtuuksin" supo pidätti vuonna 1982 TV-toimittajan, joka oli toiminut mm. postilaatikkona ottamalla vastaan ulkomailta lähetettyjä kirjeitä toimittaakseen ne edelleen neuvostodiplomaatille (kokelaan värväysvaihe).

Poikkeuksellisesti supo pidätti myös kokoomuslaisen poliitikon ja tietokirjatoimittajan, joka oli hankkinut tietoja itäblokin maiden lähetystöissä työskennelleistä henkilöistä ja välittänyt ne edelleen CIA:lle sekä Länsi-Saksan tiedustelupalvelulle.

Molemmissa tapauksissa seurauksena olivat tuomiot maanpetoksesta. SDP:n tiedustelupalvelun toimia katsottiin kuitenkin läpi sormien. Sen toimintaan ja laittomuuksiin ei koskaan puututtu. Kukaan ei ole joutunut vastaamaan toiminnasta tuomioistuimeen.

Supon tietotaito karttui ajan saatossa, mutta jatkossakin se pyrki puolustusvoimien tiedustelun tavoin olemaan yhteydessä mm. teollisuuden vakoiluverkostoon.

Supon päällikkö Arvo Penttiä epäiltiin KGB:n agentiksi
KGB:n salaisten dokumenttien tietojen perusteella oli aihetta epäillä supon päällikkönä vuosina 1972-1978 toimineen Arvo Pentin antaneen KGB:lle lupauksia yhteistyöstä rahallista korvausta vastaan.

Arvo Pentti teki ensimmäisen virkamatkansa Moskovaan salassa vuonna 1972. Tällä matkalla hän keskusteli KGB:n ulkomaantiedustelun (PGU) ulkoisen vastavakoiluhallinnon päällikön V. K. Bojarovin kanssa ja lupautui luottamukselliseen yhteistyöhön. KGB katsoi, että Arvo Pentti oli yhteistyöhön suostuessaan värvätty agentiksi. Arvo Pentti sai peitenimen "Mauri" sekä 150 000 markkaa.

Arvo Pentin arvellaan ohjanneen KGB:ltä saamiaan varoja Arvo Korsimon perustamaan Maaseudun yhteisvaliokunnan säätiöön, jonka hallituksessa Pentti toimi vielä eläkkeelle jäätyäänkin. Säätiön tehtävänä oli tukea K-linjan toimintaa ja kerätä varoja Kekkosen vaalityön rahoitukseen. Säätiön tilille oli ohjautunut vuosina 1971-1973 kaikkiaan 219 300 markkaa, joiden alkuperää ei koskaan pystytty selvittämään.

Vuonna 1974 "Mauri" tapasi KGB:n puheenjohtajan Juri Andropovin ja vahvisti salaisen yhteistyön KGB:n kanssa tehtävänä länsimaisten tiedustelupalvelujen toiminnan paljastaminen ja estäminen. KGB:n tavoitteena oli muodostaa luottamuksellisen suhde Arvo Pentin välille. KGB yhteistyö jatkui vuoteen 1978 saakka, jolloin Arvo Pentti jäi eläkkeelle.

Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, oliko Arvo Pentti tosiasiallisesti KGB:n ohjailtavissa. Lähteet: (tsv.fi Vol 32 nro 6/2014 Kimmo Rentola, iltasanomat.fi 20.11.2014, iltalehti.fi 201.11.2014, hs.fi 20.11.2014)

Suomi poliittisen verkkovakoilun kohde
MTV3 julkaisi 31.10.2013, jonka mukaan Suomen ulkoasianministeriössä oli paljastunut vuosia kestänyt laaja ja vakava verkkovakoilutapaus, jonka takana olivat Venäjän tai Kiinan tiedustelupalvelut.

Ulkoministeriön tietohallintojohtaja Ari Uusikartano kertoi kuulleensa verkkovakoilusta ”tässä muodossaan” ensimmäistä kertaa MTV3:n uutisesta. Hän totesi, että tämä viittaus, mikä uutisessa on, on hyvin vakava. MTV3:n uutisoimasta monta vuotta kestäneestä verkkovakoilusta Uusikartanolla ei ollut mitään tietoa. ”Me selvitämme nyt sisäisesti, mistä tässä uutisessa on kyse” Lähde: (uusisuomi.fi 31.10.2013)

Suomen ulkoasiainministeriön ja EU:n välinen tietoliikenne oli vuosia Venäjän ja/tai Kiinan tiedustelupalveluiden verkkovakoilun kohteena. Vakoilun epäiltiin jatkuneen noin neljän vuoden ajan. Suomi tarjosi avoimen väylän tiedustelupalveluille EU:n tietojärjestelmiin. Tietohallintojohtaja Ari Uusikartano kertoi TV1:n uutislähetyksessä kello 17.00, että jo syksyllä 2009 havaittiin, ettei kaikki ole hyvin.

Verkkovakoilu paljastui ulkoasiainministeriölle supon ilmoitettua asiasta 17.1.2013 Ruotsista tulleen vinkin seurauksena. Lähde: (TV1 A-studio 4.11.2013) Ruotsin puolustusvoimien radiotiedustelulaitos FRA oli havainnut Venäjältä tulleen hyökkäyksen.

Ulkoasiainministeriö, supo tai FRA eivät kuitenkaan ole vahvistanut tätä tietoa. Tieto perustuu Helsingin Sanomissa 2.11.2013 julkaistuun artikkeliin. Naton kyberturvallisuuskeskusta isännöivä Viro olisi myös voinut havaita saman asian. Todennäköisin verkkovakoiluhavainnon välitysreitti oli kuitenkin FRA > säpo > supo > ulkoasiainministeriö. Tiedon luotettavuudesta voi olla muutoinkaan täysin varma.

Tiedustelutoimintaan liittyy olennaisesti myös Suomessa harhaanjohtavien tietojen (kananruoka) julkaisu. On myös täysin mahdollista, että vakoilutoiminta on havaittu Suomen oman verkkotiedustelun toimesta, eikä asiaa ole haluttu kertoa julkisuuteen verkkotiedusteluun liittyvien laillisuusongelmien johdosta. Ongelmilta vältytään välittämällä julkisuuteen nimettömien välikäsien kautta tieto, että FRA havaitsi vakoilutoiminnan. Ainoa varma todennettavissa oleva asia on, että tapausta käytettiin tehokkaasti hyväksi uuden tiedustelulainsäädännön lobbauksessa.

Verkkovakoilun todentamiseksi oli saatava haittaohjelmasta ”sormenjäljet”, jotta hyökkäys oli ylipäätään mahdollista havaita. Viestintäviraston silloinen CERT-FI-yksikkö (nykyisin Kyberturvallisuuskeskus) tarjosi apuaan haittaohjelman identifioimiseksi. CERT-FI sai haittaohjelman sormenjäljet käyttöön maaliskuussa 2013 ulkomaalaiselta yhteistyökumppaniltaan. Samoilla sormenjäljillä etsittiin haittaohjelmaa myös muiden ministeriöiden tietoverkoista. Vastaavaa hyökkäystä ei kuitenkaan onnistuttu havaitsemaan.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja piti tapauksesta tiedotustilaisuuden. Ulkoministeri Tuomioja vahvisti tiedotustilaisuudessa verkkovakoilun. Tuomiojan mukaan verkkovakoilu onnistuttiin havaitsemaan keväällä 2013 eli nelisen vuotta sen jälkeen, kun ensimmäiset epäilyt olivat syntyneet. Tuomioja ei osannut sanoa kuka tai ketkä olivat tekijöitä.

Kyseisessä toimistoverkossa (Windows-verkko) ei käsitelty kuitenkaan luottamuksellista tai salaista tietoa. Suomi informoi asiasta myös EU:ta. Osoittautui, ettei Suomi ollut ainoa valtio, johon oli hyökätty vastaavalla menetelmällä.

Tieto verkkovakoilusta pidettiin Suomessa erittäin pienessä piirissä. Median ensitietojen mukaan kyberhyökkäys oli toteutettu Red October-nimisellä vakoiluohjelmalla, jonka tietohallintojohtaja Ari Uusikartano kumosi UM:n tiedotustilaisuuden jälkeen. Hänen mukaan ministeriön toimistoverkkoon ei hyökätty Red October -haittaohjelmalla.

Käytössä olleet turvaohjelmistot eivät tunnistaneet hyökkäystä. Kyseessä oli samankaltainen haittaohjelma kuin Red October, mutta kehittyneempi versio. Haittaohjelma oli toistaiseksi tuntematon, eikä sillä ollut vielä nimeä. Lähde: (uusisuomi.fi 31.10.2013)

Hyökkääjä käytti Kiinan kansanarmeijan kyberhyökkäyksiin erikoistuneelle yksikölle 61398 tunnusomaista APT-hyökkäystekniikkaa, joka tarkoittaa pitkälle erikoistunutta ennalta valittuun kohteeseen räätälöityä hyökkäystä. Kiinan Suomen-suurlähetystö kiisti jyrkästi, että Kiina olisi vakoillut Suomea. Todennäköisin hyökkääjä näytti olevan oletetun hyökkäyssuunnan perusteella Venäjän hallitukselle työskentelevä hakkeriryhmä Cozy Bear.

Tarkemmissa tutkimuksissa varmistui aiempi epäily, että verkkovakoilu oli ehtinyt jatkua jaksoittain vuosien ajan. Hyökkääjä käytti useita eri hyökkäystapoja. Haittaohjelmia latautui mm. käyttäjän vieraillessa vieraan valtion hallinnoimalla verkkosivustolla. Lähde: (hs.fi 1.2.2014) Suomen turvallisuusviranomaiset eivät saaneet täyttä varmuutta siitä, oliko verkkovakoilu saatu estettyä.

Pääministeri Jyrki Katainen totesi MTV3 uutistoimitukselle antamassaan haastattelussa, että hän sai tietää verkkovakoilusta keväällä 2013 eli heti, kun tapaus tuli viranomaisten tietoon. Vakoilusta ei haluttu heti tiedottaa, koska vakoilun paljastuminen haluttiin salata verkkovakoilua suorittavilta tiedustelupalveluilta. Pääministeri Kataisen mukaan verkkovakoilun yhteydessä ei tiettävästi paljastunut EU-tietoa. Vakoilun kohteeksi ei joutunut myöskään huippusalaista tietoa. Lähde: (mtv3.fi 31.10.2013)

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen totesi haluavansa selvityksen, miksi valiokunnalta pimitettiin tieto ulkoasianministeriön verkkovakoilusta. Salolaisen mukaan ulkoasiainministeriö on ulkoasianvaliokunnan alainen ja valiokunnalla on supon valvontatehtävä. Supo ei informoinut asiasta, kun ulkoasiainvaliokunta vierailu supossa muutamia viikkoja sitten. Lähde: (hs.fi 31.10.2013)

Suojelupoliisin viestintäpäällikkö kertoi, että supo oli aloittanut asiasta esitutkinnan. Asiaa tutkittiin nimikkeellä törkeä vakoilu. Lähteet: (mtv3.fi 31.10.2013, TV1 uutislähetykset 31.10.2013, UM tiedotustilaisuus 31.10.2013 kello 18.30, MTV3 uutislähetys 31.10.2013 kello 19.00)

Myöhemmin supon päällikkö Antti Pelttari totesi Yle Uutisille, että ulkoasiainministeriön verkkovakoilututkinta on edennyt. Lähde: (yle.fi 7.11.2013) Pelttarin toteamuksesta huolimatta UM:n verkkovakoiluun syyllistyneet tahot eivät koskaan varmuudella selvinneet ja juttu jäi osittain pimeäksi. Todennäköisesti Kreml oli tunkeutunut UM:n toimistoverkkoon Uroburos–vakoiluohjelman avulla.

Kyseessä oli ilmeisesti GRU:n k
yberoperaatioiden yksikkö 26165, joka on tunnettu APT-hyökkäyksistä. GRU:n uskotaan hyökänneen rootkit haittaohjelmien (alkulatausohjelmia, esimerkiksi Rootkit.Win32.Turla.*) avulla satojen eri hallitusten kohteisiin ympäri maailmaa. Turla levitti rootkit-ohjelmia useilla eri tavoilla (hyökkäysvektoreita) mm. kohdistettujen spear phising hyökkäysten avulla.

Rootkitin asentumisen jälkeen komentopalvelin lähettää tyypillisesti hyökkäyksen kohteena olevalle tietokoneelle takaporttiohjelman esimerkiksi Backdoor.Win32.Turla. *, joka tunnetaan myös nimillä "WorldCupSec", "TadjMakhal", "Wipbot" tai "Tadvig". Tämän jälkeen kohteena oleva kone on täysin hyökkääjän komennettavissa.

Turla kybervakoiluryhmän operatiivinen erikoisuus on kalliiden yksisuuntaisten satelliittiyhteyksien käyttö tiedonsiirrossa. Satelliittiyhteyksiä käyttämällä on mahdollista häivyttää tietojen vastaanottajan fyysinen sijainti.

Lopulta keskiviikkona 2.7.2014 ulkoasiainministeriö tiedotti verkkovakoiluun liittyvien selvitysten tuloksista. Mukana tiedotustilaisuudessa oli myös supon päällikkö Antti Pelttari. Selvitysten mukaan Suomen ulkoministeriö oli nelisen vuotta aktiivisen verkkovakoilun kohteena. Verkkovakoilu kohdistui ulkoasiainministeriön tavanomaiseen toimistoverkkoon, josta on sähköposti- ja internetyhteydet.

Ulkoasiainministeriö onnistui torjumaan myös useita uusia tietomurtoyrityksiä, koska tietoturvaa oli selvitysten aikana kovennettu. On mahdollista, että myös salaisiksi määriteltyjä asiakirjoja on voinut päätyä vieraiden valtioiden käsiin ja tästä on aiheutunut vahinkoa Suomen eduille.

Selvitysten mukaan kahden erillisen tietomurron takana on kaksi eri valtiota. Ensimmäistä havaittua tietomurtoa tutkittaessa havaittiin myös toinen aiemmin tuntematon vakavampi tietomurto.

Julkisuuslain salassapitosäännöksiin vedoten supo ei suostunut nimeämään epäiltyä yksittäistä valtiota. Oli todennäköistä, että ensimmäinen Ruotsin FRA:n ilmoittama tietomurto oli Venäjän toteuttama ja jälkimmäinen edistyneempi tietomurto oli ehkä NSA:n toteuttama. Kiina oli ainoana valtiona julkisesti kiistänyt, olleensa verkkohyökkäysten takana. Venäjä vaikeni Helsingin Sanomien kysyessä asiasta.

Kokonaisuutena verkkovakoilussa oli kysymys koko EU:ta koskevasta laajemmasta vakoiluhankkeesta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi Ylen A-studion haastattelussa 2.7.2014, että ainakin 12 Euroopan maata mm. Belgia on ollut samanlaisen tai samankaltaisen tietomurron kohteena kuin Suomi. Lähteet: hs.fi 2.7.2014, yle.fi 2.7.2014, mtv3.fi 2.7.2014)

Kesällä 2019 supo kertoi, että kahden eri valtion ulkoministeriöön vuonna 2013 kohdistamien verkkovakoilutapausten tutkinta on keskeytetty, koska rikosepäilyä ei ole voitu kohdistaa kehenkään yksittäiseen henkilöön. Lähteet: (ilkka.fi 19.7.2019, is.fi 19.7.2019, hs.fi 19.7.2019)

Johtopäätös on se, että valtiollisten toimijoiden vihamielisiä kyberhyökkäyksiä (tiedusteluoperaatioita) ei Suomessa tutkita, koska rikosvastuun kohdentaminen yksittäisiin henkilöihin on mahdotonta. Suomen viranomaisten toimenpiteet rajoittuvat pääsääntöisesti havainnointiin ja torjuntaan. Rikosoikeudellisesta vastuusta puhuminen on akateemista ”pöhinää”. Tekijät toimivat omien valtioidensa lainsäädännön ja hallinnon suojaamina. Venäjän ja Kiinan operatiiviset kyberhyökkäykset Suomen hallintoa vastaan jatkuvat keskeytyksettä. Kuten PET:in entinen päällikkö Hans Jørgen Bonnichsen on todennut ”vakoilu on toimintaa, joka tapahtuu 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa”.

Case "Ukrainan pääministerin tulkki pidätettiin vakoilusta Venäjän hyväksi"
Ukrainan pääministerin protokollaosastolla tulkkina toiminut mies pidätettiin Kiovassa keskiviikkona 20.12.2017 epäiltynä vakoilusta Venäjän hyväksi. Pidätetyllä oli pääsy mm. salaisiin tietoihin ja hän oli mukana ulkomailla korkean tason vierailuilla. Tulkin lisäksi Ukrainassa pidätettiin vakoilusta epäiltynä myös turvallisuuspalvelu SBU:n vanhempi virkamies.

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU julkaisi tapauksesta tiedotteen, jonka mukaan Venäjän tiedustelupalvelu rekrytoi Stanislav Yezhovin vakoojaksi pitkän ulkomaankomennuksen aikana. Ukrainan tiedustelupalvelu oli havainnut vakoilun jo useita kuukausia ennen pidätystä, mutta antoivat Stanislav Yezhovin jatkaa tulkkaajana toistaiseksi kerätäkseen vakoilutoiminnasta mahdollisimman paljon tietoja.

Ukrainan turvallisuuspalvelun vastavakoilun päällikkö Oleksiy Petrov totesi, että Stanislav Yezhov toimi vastuuntuntoisesti, ahkerasti ja luovasti venäläisen tiedustelupalvelun hyväksi. Hän välitti tietoja, varasti asiakirjoja, salakuunteli uutisia, etsi tietoa kollegoistaan ja lähetti tiedot säännöllisesti Venäjälle. Venäjän tiedustelupalvelu oli luovuttanut Stanislav Yezhoville erikoisvälineistöä tietojen keräämistä varten.

Moskovaa kiinnosti mm. se kuinka pitkälle Britannia ja muut länsimaat olivat valmiita menemään Ukrainan aseellisessa tukemisessa ja Venäjän vastaisissa pakotteissa. Lähteet: (bbc.com 21.12.2017, kyivpost.com 21.12.2017, sky.com 21.12.2017, theguardian.com 21.12.2017, dailymail.co.uk 22.12.2017, cbc.ca 22.12.2017)

Case ”Kiinan varapääministerin apulainen pidätettiin vakoilusta Yhdysvaltojen hyväksi”
Kiinan kansantasavallan turvallisuusministeriössä (MSS Ministry of State Security) työskennellyt virkamies pidätettiin ja vangittiin vuoden 2012 alussa vakoilusta epäiltynä. Ministeriössä toimii mm. maan tärkein tiedusteluelin. Se vastaa Kiinan sisäisestä ja ulkomaisesta tiedustelutoiminnasta ja on Kiinan hallituksen suurin ja aktiivisin ulkomainen tiedusteluorganisaatio. Ministeriön johtajana toimi Geng Huichang. Kiinassa MSS:n lisäksi Kiinan kansan vapautusarmeijan pääesikunnan toinen ja kolmas osasto harjoittaa sotilastiedustelua.

Toistaiseksi oli epäselvää, millaisia tietoja CIA:n tietolähteenä toiminut henkilö oli Yhdysvalloille luovuttanut ja oliko ulkomailla asuvien kiinalaisten vakoojien turvallisuus vaarantunut. CIA maksoi tietolähteelleen satoja tuhansia dollareita.

Kiina ja Yhdysvallat salaili tietolähteen paljastumista kuukausia, koska ne pyrkivät estämään uuden kriisin kahden välisissä suhteissaan. Paljastunutta vakoilutapausta pidettiin merkittävimpänä USA:n ja Kiinan välisenä vakoiluskandaalina vuoden 1985 jälkeen, jolloin kiinalainen tietolähde Yu Qiangsheng loikkasi Yhdysvaltoihin.

Yu Qiangsheng paljasti Yhdysvaloille, että CIA eläkkeellä ollut analyytikko oli vakoillut Kiinalle. Vuonna 1986 analyytikko teki itsemurhan vankilan sellissä, vain päivää ennen elinkautista vankilatuomiotaan. Lähteet: (reuters.com 1.6.2012, wordpress.com 1.6.2012, huffingtonpost.com 1.6.2012)

Case "Yhdysvaltojen lähetystöt tarkkailevat ja rekisteröivät pohjoismaiden kansalaisia"
Yhdysvaltojen lähetystöjen turvallisuudesta vastaava SDU-yksikkö (Surveillance Detection Unit) tarkkailee ja rekisteröi kohdemaiden kansalaisia. Toimintaa kutsutaan kansanomaisesti vakoiluksi. Lue lisää laajaksi paisuneesta SDU:n vakoiluskandaalista Pohjoismaissa. Lue enemmän Yhdysvaltojen SDU-toiminnasta.

Case ”Yhdysvallat vakoilee ja kerää tietoja YK-virkailijoista sekä diplomaateista”
Wikileaksin julkaiseman cablegate-raportin mukaan ulkoministeri Hillary Clinton määräsi vuonna 2009 diplomaatteja vakoilemaan YK:n johtoa ja keräämään yksityiskohtaisia tietoja YK:n viestintäjärjestelmistä (HUMINT).
Wikileaksin julkaiseman cablegate-raportin mukaan CIA kehotti yhdysvaltalaisia diplomaatteja keräämään tietoja YK-virkailijoista ja pääsihteeri Ban Ki-Moonista (HUMINT).

CIA teki tietopyynnön ensin liittovaltion hallinnolle, joka välitti ne edelleen diplomaateille ympäri maailmaa.
Pyydettäviä tietoja olivat mm. YK-virkailijoiden luottokorttien numerot, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot ja tietojärjestelmien salasanat.

YK: n diplomaatit myönsivät yksityisesti, että vakoilu YK:n päämajassa New Yorkissa ja muissa YK: n eri toimipaikoissa eri puolilla maailmaa on yleistä. Lähde: (Reuters 2.12.2010)

Case ”KGB:n kirjeoperaatio”
Georg C. Ehrnrooth epäili, että vuonna 1972 hänen USA:n kongressiin lähettämän kirjeen nappasi Helsingin pääpostin lajittelukeskuksen lähtevää postia käsittelevä KGB:n yhdyshenkilö.

Kirje kulkeutui Tehtaankadulle, jossa KGB oli erikoistunut mm. avaamaan kirjelähetyksiä ja palauttamaan ne jälleen alkuperäisiin lähetyskuoriin.

Kirje julkaistiin maaliskuussa 1972 muunneltuna propagandatarkoituksessa simoslaisten Päivän Sanomissa 1972. Päivän Sanomien päätoimittaja tapasi Albert Akulovia, jonka Ehrnrooth uskoi antaneen operaation toimeksiannon. Poliisi tutki tapauksen. Juttu meni tuomioistuimeen saakka.

Vuonna 1972 marraskuussa Päivän Sanomien päätoimittaja ja toimittaja tuomittiin kirjesalaisuuden rikkomisesta sakkoihin ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Kirjassaan ”Krokotiilien keskellä” Georg C. Ehrnrooth nimesi epäiltyinä Neuvostoliiton lähetystösihteerin ja KGB-agentin Albert Akulovin.

Konfliktin seurauksena Albert Akulov joutui poistumaan Suomesta huhtikuussa 1973 presidentti Urho Kekkosen määräyksestä.

Samalla kertaa poistui myös Pravdan kirjeenvaihtaja Juli Jahontov. Albert Akulov on kiistänyt julkisuudessa häneen kohdistuneen poistumismääräyksen ja kertonut poistuneensa "ajallaan".

Tuure Junnila teki asiasta aikanaan hallitukselle kirjallisen kyselyn. Hallitus lupasi selvittää asiaa, mutta tuloksetta.
Postin KGB -yhdyshenkilöä ei myöskään saatu selville. Lähde: (Ehrnrooth, Georg C.: Krokotiilien keskellä sivut 292 - 295. Muistelmia kylmän sodan vuosikymmeniltä. Schildts, Jyväskylä 1999.ISBN 951-50-1039-X)

Case "Suomen Moskovan suurlähetystön kaukokirjoittimesta löytyi vakoilulaite 1972"
Neuvostoliitto vakoili Suomen ulkoministeriön ja Suomen Moskovan suurlähetystön välistä tietoliikennettä kaukokirjoittimeen asennetun vakoilulaitteen avulla vuodesta 1970 vuoteen 1972.

Salakuuntelun mahdollistava laite oli asennettu kaukokirjoittimeen todennäköisesti junakuljetuksen yhteydessä matkalla kuriiripostissa Suomesta Moskovaan. Laitteen löytymisestä tiesi pääministeri Kalevi Sorsan ja presidentti Urho Kekkosen lisäksi vain muutama henkilö. Laite paljastui ulkoministeriön viestityspäällikön kuultua huhuja, joiden mukaan neuvostoviranomaiset pystyivät avaamaan Suomen diplomaattisanomia.

Huhujen johdosta salakirjoitukseen käytetty kaukokirjoitinlaite toimitettiin Helsinkiin tarkempia tutkimuksia varten, jolloin siinä havaittiin ylimääräinen laite. Laitteen avulla signaalin voimakkuus sähköverkossa saatiin vaihtelemaan teleksin lähettämien merkkien tahdissa, jotka neuvostotiedustelu tallensi.

Suurlähetystön peruskorjausten yhteydessä 1970-luvun puolivälissä lähes jokaisesta huoneesta löytyi salakuuntelumikrofoni. Lattialautojen alta löytyi myös ylimääräisiä sähköjohtoja, jotka johtivat naapuritaloon.
Telex-salakuuntelu julkaistiin professori Timo Soikkasen kirjoittamassa ulkoministeriön historiasarjan kolmannessa osassa Presidentin ministeriö 1970–1981. Lähteet: (HS.fi 24.8.2008, YLE Uutiset 25.8.2008, MTV3.fi 25.8.2008)

Case "CIA Moskovassa"
CIA nauhoitti Moskovassa 1960-luvulla politbyroon jäsenten autoissa käymiä keskusteluja, jotka oli salattu puheen sekoittajilla. Sanomien purkaminen onnistui, joskin siihen kului runsaasti aikaa. Keskustelut sisälsivät tavanomaista jutustelua, mutta myös poliittista taustatietoa.

Case "CIA kuunteli Henry Kissingeriä"
Elinkautiseen vankeusrangaistukseen Neuvostoliiton hyväksi tehdystä vakoilusta tuomittu Aldrich Ames paljasti, että Henry Kissinger oli luovuttanut tietoja Neuvostoliiton suurlähettiläälle Anatoli Dobrinille presidentti Jimmy Carterin hallinnosta ja siitä, kuinka presidentti Carteria voi ohjailla Salt-sopimuksen osalta.

Dobrin laati tiedoista muistion ja lähetti sen salattuna kaapeliviestinä Moskovaan. Moskovassa CIA:n vakoilija kaappasi viestin linjalta ja toimitti muistion CIA:n päämajaan.

Kissingerin luovuttamia tietoja pidettiin vastapuolen avustamisena ja vakoilusyytettä harkittiin. Ames kertoi myös, että Kissinger-tiedot on myöhemmin tuhottu (rikkaruohonkitkentä), eikä koko tapahtumasta ole mitään asiakirjoja jäljellä. Tapaus osoittaa konkreettisesti, että vastoin eräiden tietoliikenneasiantuntijoiden väitteitä, runkolinjoja on mahdollista kuunnella ja salatut viestit purkaa ilman suurempia ongelmia.

Case "CIA ja Ruotsin sotilastiedustelupalvelu IB vakoili vasemmistolaisia"
Dagens Nyheterin mukaan CIA yritti 1950-luvulla värvätä Olof Palmen agentikseen. Palme suostui toimimaan läheisessä yhteistyössä CIA:n kanssa ja luovutti heille muun muassa kolmen ruotsalaisen vasemmistoaktivistin nimet.
Palme toimitti amerikkalaisille mm. kolmen Prahan kommunistipainotteiseen opiskelijatapaamiseen osallistuneen ruotsalaisen nimet, jotka CIA raportoi edelleen Washingtoniin.

  • Olof Palme nähtiin usein Yhdysvaltain lähetystön vieraana, missä hän tapasi mm. lähetystön CIA-päällikön.
  • Ruotsin sotilastiedustelu IB oli tietoinen tapaamisista ja piti Palmen CIA yhteyksiä yksinomaan myönteisenä asiana.
  • Sotilastiedustelu ei pitänyt Palmea CIA:n agenttina, vaan katsoi yhteydenpidon enemmän vakaumukselliseksi asiaksi.
  • Sotilastiedustelu IB:n tulkinta vastaavasta teosta muuttui, jos yhteydenpito tapahtui KGB:n suuntaan. Lähde: (Dagens Nyheter 12.1.2008)

IB aloitti epäilyttäviksi luokiteltujen kansalaisten tarkkailun jo vuonna 1945. Ruotsin hallitus kielsi Ruotsin kansalaisten tarkkailun IB:ltä vuonna 1969. Kiellosta piittaamatta IB tarkkaili siviilejä vielä vuoden 1975 jälkeenkin.

Pääministeri Tage Erlanderin hallitus siirsi vuonna 1969 Ruotsin sisäisen turvallisuuden vastuun säpolle. Ruotsin puolustusvoimien komentaja Stig Synnegren sai kuitenkin Tage Erlanderin suostumaan siihen, että IB voi jatkaa tarkkailutoimintaa vielä kaksi vuotta.

Kommunisteiksi tunnettujen Ruotsin kansalaisten tarkkailu jatkui kuitenkin useita vuosia, koska Stig Synnegrenin mukaan hän olisi syyllistynyt virkarikokseen, ellei olisi ottanut huomioon kommunistien taholta Ruotsin valtioon kohdistuvaa uhkaa.

IB:n eräs menetelmä oli eri yritysten ja laitosten henkilökunnan keskuudessa tapahtuva vakoilu. USA edellytti kehittyneen sotilasteknologian myynnin vastapainoksi eri organisaatioissa tapahtuvaa henkilökunnan vakoilua.

IB:llä oli yhteistyötä myös Mossadin kanssa. Gunnar Ekberg toimi Ruotsin sotilastiedustelu IB:n agenttina 1970-luvulla. Hän väitti muistelmateoksessaan "He Die Anyway", että IB oli soluttautunut Ruotsin vasemmistopiireihin.

Yhteistyö Mossadin kanssa oli erittäin luottamuksellista, eivätkä kaikki ruotsalaiset ministerit eivät olleet tästä tietoisia.
Kirjassaan Ekberg väittää, että IB:n tehtävänä oli valvoa kommunistisen toimintaa ja tunnistaa sen kumoukselliset osat.

IB luovutti Mossadille tietoja myös Ruotsissa toimivista palestiinalaisista järjestöistä.  Mossad tarjosi puolestaan tiedustelutietoja IB:lle tunnetun vasemmistolaisen toimittaja Jan Guilloun murhaamiseksi 1970-luvulla.

IB oli kuitenkin todennut Mossadille " me emme tapa ihmisiä Ruotsissa". Haarezille antamassaan lausunnossa 65-vuotias Guillou epäili murhahanketta ja uskoi väitteellä haettavan julkisuutta Ekbergin kirjaa kohtaan. Lähde: (Haarez.com 9.8.2009)

Ruotsalainen kirjailija ja toimittaja Jan Guillou myönsi ottaneensa vastaan toimeksiantoja Neuvostoliiton turvallisuuspalvelulta,

Yhteydenpito KGB:n tiedustelumiehiin mm. KGB: n eversti Jevgeni Gergeliin alkoi vuonna 1967 ja kesti useita vuosia. Gordievskyn mukaan Gergel oli erittäin pätevä johtaja ja todellinen ammattilainen.

Guillou sai palveluksistaan KGB:ltä rahapalkkioita. Hän kirjoitti mm. artikkelin Ruotsin sosiaalidemokraattien suhteista Vietnamiin. Guillou kiisti kuitenkin osallistuneensa varsinaiseen vakoilutoimintaan.

Ulkomaisten turvallisuuspalvelujen tiedustelumiesten tapaaminen ei ole Guilloun mukaan laitonta. Ruotsin turvallisuuspoliisi pääsi Guilloun jäljille vuonna 1967, kun Guilloun ystävä ilmiantoi tämän yhteydenpidosta KGB-upseeriin. Lähteet: (Expressen 24.10.2009, YLE.fi 24.10.2009, uusisuomi.fi 24.10.2009)

Case "Norjan tiedustelupalvelu vakoili vasemmistolaisia"
Oman tiedustelupalvelun (Overvåkingspolitiet) teot kauhistuttivat norjalaisia. Vuonna 1996 julkistetun ns. Lundin komission raportin mukaan 50 000 Norjan kansalaista oli joutunut salaisen poliisin tarkkailtaviksi vasemmistosympatioidensa vuoksi.

Aiemmat salakuuntelu- ja vakoiluepäilykset osoittautuivat karmealla tavalla todeksi. Norjan suurkäräjät vaativat ainutlaatuista tutkimusta salaisen poliisin toiminnasta sen jälkeen, kun oli paljastunut, että työväenpuolue oli asentanut laajan salakuuntelulaitteiston ammattiliittojen keskusjärjestön tiloihin Osloon.

Norjalaiset poliitikot järkyttyivät luettuaan raportista oikeusvaltion periaatteita loukkaavasta salaisen poliisin toiminnasta. Raportin mukaan salainen poliisi oli lakeja halveksien salakuunnellut, rekisteröinyt ja vakoillut norjalaisia aina vauvoista vanhuksiin. Laiton tiedustelutoiminta tapahtui työväenpuolueen toimeksiannosta. Työväenpuolue halusi kartoittaa kommunistit, äärivasemmistolaiset puolueet ja kansanliikkeet sekä yksityishenkilöt.

Norjan tiedustelupalvelu piti pääministeri Paavo Lipposta Neuvostoliiton asiamiehenä. Paavo Lipponen, joka piti Norjan turvallisuuspalvelua ykkösvihollisenaan myönsi turvallisuuspoliisin seuranneen hänen toimiaan. Lähde: (Iltalehti 10.6.1998)

Paavo Lipponen kertoi vuonna 2009 julkaistussa muistelmateoksessaan, että KGB yritti värvätä hänet avustajakseen kahdesti. KGB halusi Lipposen raportoivan havainnoistaan SDP:n sisällä. Lipponen kuitenkin kieltäytyi molemmilla kerroilla tehtävästä. Lähde: (MTV3 uutislähetys 21.10.2009, Paavo Lipposen haastattelu)

Case "Indonesian Suomen suurlähetystöä salakuunneltu"
Indonesian suurlähetystöjen puhelimia on salakuunneltu seitsemässä maassa. Asiasta kertoi sanomalehti Jakarta Post. Lehtiartikkelin mukaan Indonesian parlamentin jäsenen Djoko Susilon epäilee, että lähetystöjen puhelimia on salakuunneltu Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Etelä-Koreassa, Japanissa, Kiinassa ja Burmassa vuosien ajan.

Hän kertoi kuuntelun paljastuneen rutiinitarkastuksissa, muttei kertonut tarkempia yksityiskohtia. Djokon mukaan salakuuntelu Pohjoismaissa liittyy mahdollisesti vuoden 2005 Acehin rauhanneuvotteluihin. Rauhansopimus allekirjoitettiin 15. elokuuta 2005 Helsingissä. Lähde: (Turun Sanomat 18.7.2006)

Case "EU-salakuuntelusta syytetään Israelia"
Eurooppa-neuvosto kokoontuu yleensä Brysselissä Justus Lipsius -rakennuksessa. Vuoden 2003 helmikuussa rakennuksesta löydettiin tilatarkastuksen yhteydessä puhelinkuuntelulaitteita Britannian, Espanjan, Italian, Itävallan, Ranskan ja Saksan delegaatioiden tiloista.

Asiantuntijat pitivät mahdollisena, että salakuuntelulaitteet ovat olleet paikoillaan jo rakennuksen valmistumisesta lähtien vuodesta 1995. Ranskalaisen Le Figaro –päivälehti pitää todennäköisimpänä epäiltynä Israelia. Lehden mukaan tutkimuksia lähellä olevan lähteen mukaan muun muassa EU-maiden Irak-kantojen tunteminen olisi hyödyttänyt Israelia suuresti.

Israelin epäilyksenalaisuutta lisää lehden mukaan se, että myös Itävalta oli joutunut salakuuntelun kohteeksi. Israel oli huolestunut vuonna 2000 valtaan nousseen Jörg Haiderin oikeistohallituksesta.
Lehden mukaan löydetyistä laitteista ei ollut kuitenkaan löytynyt mitään, mikä antaisi viitteitä niiden asettajasta. Lähde: (Le Figaro 1.4.2003)

Case "Israelilaiset vakoojat sieppasivat presidentti Bill Clintonin sähköpostisanomia"
Sunday Times –lehden mukaan Mossad sieppasi vuonna 1998 presidentti Bill Clintonin lähettämiä Lähi-Idän rauhanneuvotteluihin liittyviä sähköpostisanomia. Israelin tiedusteluagentit käyttivät hyväksi Telrad -yhtiötä, joka toimi verkkolaitevalmistaja Nortelin alihankkijana uusittaessa Valkoisen talon viestintäjärjestelmää.

Israelilaiset agentit lisäsivät Valkoisen talon viestijärjestelmään asennuksen yhteydessä pieniä silmin havaitsemattomia mikropiirejä. Tilaisuus mikropiirien asentamiseen avautui, kun Telrad ja Nortel olivat sopineet Israelin ilmavoimien viestijärjestelmän uusimisesta, jolloin Israelin ilmavoimien henkilöstölle sallittiin pääsy Nortelin tehtaille. Mossad toteutti operaation siitä huolimatta, että Israelin hallitus oli kieltänyt Mossadia vakoilemasta Yhdysvalloissa. Lähde: (IT-Viikko 15.6.2000, sivu 17)

Case "Israel"
Puhelinteknikot löysivät Israelin pääministeriehdokkaan Jitzhak Mordechain puhelimesta ammattitason salakuuntelulaitteen. Mordechai oli itse pyytänyt puhelinkojeensa nuohousta.

Aiemmin talvella pääministeri Benjamin Netanjahu oli erottanut Mordechain puolustusministerin virasta tämän ilmoittauduttua Likud -puolueen johtajan Netanjahun kilpailijaksi 17.5.1999 käytävissä vaaleissa. Lähde: (TV1 teksti-TV:n ulkomaan uutiset 13.4.1999)

Case "KGB salakuunteli Mauno Koivistoa Neuvostoliiton matkan aikana"
Tellervo Koivisto paljasti kirjassaan, että Mauno Koiviston Suomen Pankin pääjohtajan kaudella he majoittuivat korkealuokkaisessa moskovalaisessa hotellissa, jonka huoneeseen oli asennettu salakuuntelumikrofoneja.

Tellervo Koivisto kertoi että, "tapaus veti hiljaiseksi". Rouva Koivisto epäili myös, että hänen takkinsa nappeihin oli asennettu mikrofonit moskovalaisessa pesulassa. Hänelle kuitenkin vakuutettiin, että napit oli vain väärin kiinnitetty. Lähde: (Iltalehti 21.10.1999, sivu 5)

Case "Entistä CIA:n virkailijaa syytettiin vakoilusta
Syytteiden mukaan entinen CIA:n virkailija luovutti kahdelle maalle tietoja siitä, kuinka CIA:n onnistui kuunnella näiden maiden salattua viestiliikennettä ja vaati CIA:lta 2,5 miljoonaa markkaa siitä, että hän ei paljastaisi luottamuksellisia tietojaan ulkopuolisille. Lähde: (YLE -uutiset 4.4.1998)

Case "Viron sisäministeriöstä paljastui vakoilukeskus"
Viron sisäministeriön kahdesta ullakkohuoneesta paljastui Venäjän vakoilukeskus. Keskuksesta oli 180 kiinteää linjaa eri puolille Venäjää. Virallisesti keskuksen kautta piti vaihtaa tietoja mm. kadonneista henkilöistä. Virossa epäillään, että keskuksen kautta välitettiin myös vakoilutietoja.

Sisäministeri Lepikson perusti tutkimuskomission selvittämään salaperäisen tietoliikennekeskuksen toimintaa. Tarkoituksena oli laatia selvitys vuoden 1991 jälkeen Virosta lähteneiden viestien sisällöstä. Lähde: (Ilta-Sanomat 9.7.1997)

Case "Norjan viranomaiset salakuuntelivat suomalaisia"
Pohjois-Norjassa asuvat suomalaiset olivat jo pitkään epäilleet, että Norjan viranomaiset kuuntelevat heidän puhelinkeskusteluja ja seuraavat postilähetyksiä.

Salakuuntelutapaukset julkisti Trommssan yliopistosta virkavapaalla oleva suomen kielen professori. Salakuuntelu oli ollut niin törkeää, että professori aikoi tehdä asiasta selvityspyynnön.

Professorin aloittaessa työnsä yliopistossa hänen työhuoneen virkapuhelinta "korjattiin", jolloin puhelin alkoi käyttäytyä omituisesti. Professori epäili myös, että presidentin puolison Eeva Ahtisaaren soittaessa hänelle presidentin vaalien alla vuonna 1993, heidän käymänsä keskustelu kuunneltiin ja nauhoitettiin.

Jo aiemmin 1980-luvun puolivälissä eräs Kööpenhaminan suomen kielen lehtori huomasi Altassa työskennellessään, että suomalaisten seuranta oli silmiin pistävää. Hänen ongelmanaan ei ollut puhelimen salakuuntelu vaan kirjelähetysten luvaton avaaminen. Hän joutui usein hakemaan tullista avattuja kirjelähetyksiä. Altan postin päällikkö oli kertonut, että Suomesta tulevat postilähetykset ovat erityistarkkailussa.

Tuolloin suojelupoliisin osastopäällikkö Yrjö Laihio piti väitteitä uskomattomina ja kehotti asianosaisia kääntymään paikallisten viranomaisten puoleen. (Ilta-Sanomat 13.2.1997)

Sääntö nro 2
Valvontaa ei voi korvata luottamuksella.

Sääntö nro 3
Asiakkaiden luottamus on voitettava joka päivä uudelleen.
Sääntö nro 2
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.
Sääntö nro 3
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.

Sääntö nro 4
Jonkun pitää aina johtaa.

Sääntö nro 5
Delegoimalla ei voi välttää vastuuta.

Sääntö nro 1
Yritysturvallisuuden on palveltava toimintojen tavoitteita.

Back to content