FSB - SecMeter

Go to content

FSB

Yritysturvallisuus > Tiedustelupalvelut > Venäjä
FSB (Federalnaja Sluzba Besopasnosti) on Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu, joka perustettiin vuonna 1995. Tuolloin Venäjän presidentin turvallisuuspalvelu ja federatiivinen vastavakoilupalvelu. FSK (1994-1995) organisoitiin FSB:n.

FSB:n johtaja on asemaltaan liittovaltion ministeri ja hänet nimittää ja erottaa Venäjän presidentti.

FSB on organisoitu horisontaalisesti alueellisiin yksiköihin, jotka toimivat kunkin alueen jokaisessa kaupungissa. FSB:llä on oma tutkintavankila.

FSB:n johtajana on 2.5.2008 alkaen toiminut kenraali Aleksandr Vasiljevitš Bortnikov. Hän toimi aiemmin vuodesta 1975 alkaen Pietarin KGB:ssä ja oli ennen virkaansa nimittämistä taloudellisen turvallisuusneuvoston johtaja.

Korruptionvastainen Russiangate-sivusto kertoi 23.1.2018 FSB:n johtajan Aleksandr Bortnikovin omistavan tuloihinsa nähden poikkeuksellisen arvokkaan kiinteistön eliittikylässä Sestroretskissä noin 30 kilometriä Pietarista luoteeseen. Arvoltaan noin 200 - 300 miljoonan ruplan ”pimeän” kiinteistön omistuksesta ei ilmoitettu verottajalle.

Kolme tuntia uutisoinnin jälkeen sivusto suljettiin ilmeisesti Venäjän viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden valvontaviranomaisen Roskomnadzorin päätöksellä. Venäläiset Internet- ja mobiilipalveluntarjoajat estivät yksinkertaisesti pääsyn Russiangate-sivustolle. Samalla sivuston rahoittajat ilmoittivat, että he lopettavat rahoituksen. Lähteet: (telegra.ph 23.1.2018, themoscowtimes.com 24.1.2018, rferl.org 25.1.2018, iltalehti.fi 25.1.2018)

Bortnikov on osakkaana myös Sovkomflotissa, joka vie Venäjän öljyä ja kaasua tankkereilla. Aleksandr Bortnikov on todennut, että suurin osa terrorististen järjestöjen toiminnasta on al-Qaidasta riippumatonta. Bortnikovin mukaan internet toimii terroristien värväys-, koulutus- ja toiminnan suunnittelukanavana. Hänen mukaan internetissä käydään todellista sotaa kansalaisten ja ennen kaikkea nuorison sydämistä ja mielistä. Lähde: (Venäjän ääni finnish.ruvr.ru 6.7.2011)

FSB:n tehtäviä

  • Hankkia tiedustelutietoa, jonka tavoitteena on varmistaa Venäjän sisäinen turvallisuus.
  • Tunnistaa tutkia ja ehkäistä rikollista toimintaa kuten esimerkiksi terrorismia, korruptiota, salakuljetusta, harmaata taloutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta.
  • Estää ydinmateriaalin salakuljetus.
  • Suorittaa ja tukea tiedusteluoperaatioita yhteistyössä SVR:n ja GRU:n kanssa.
  • Vastaa Venäjän federaation aluehallintojen viestintävälineiden ja televerkkojen valvonnasta, telekuuntelusta sekä viestien tallennuksesta.

FSB:n historiaa
FSB on FSK:n uusi nimi. Venäjän federatiivinen turvallisuuspalvelu käsittää entisen KGB:n toisen päähallinnon ja eräitä muita alaosastoja. Johtajina ovat toimineet mm. Sergei Stepasin, Mihail Barsukov, Nikolai Kovaljev ja Vladimir Putin ja Nikolai Patrushev. Nikolai Patrushev siirtyi vuonna 2008 FSB:n johtajan tehtävistä Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeristöön. Turvallisuusneuvosto on aiemmin toiminut presidentin työrukkasena.

Venäjän presidentti Boris Nikolajevitsh Jeltsin ilmoitti erottavansa Nikolai Kovaljevin tehtävästään 26.7.1998 Karjalan vierailunsa aikana. Turvallisuuspalvelun uudeksi johtajaksi nimitettiin Vladimir Putin, joka oli aiemmin toiminut KGB:n agenttina Saksassa ja Kremlin varainhallintojohtajana.

Putin oli toiminut myös neuvoa-antavan turvallisuusneuvoston sihteerinä. Vuotta myöhemmin 9.8.1999 Jeltsin nimitti Vladimir Putinin Venäjän pääministeriksi "kasvamaan presidentin tehtäviä varten" (Helsingin Sanomat 10.8.1999 C1).

Venäjän turvallisuuspalvelu seuraa tarkoin ulkomaalaisten diplomaattien toimia Venäjällä. FSB pidätti mm. toukokuussa 1996 venäläisen ulkoministeriön virkailijan Platon Obuhovin vakoilusta epäiltynä ja yhteistyöstä Britannian Moskovan lähetystön tiedustelutyöntekijöiden kanssa.

Iltalehden tietojen mukaan FSB:n miehet liikkuivat kesällä 1997 Suomen kirjapainoissa ja kustannusyhtiöissä etsimässä Boris Jeltsinin entisen turvallisuuspäällikön Aleksandr Korzhakovin hänestä kirjoittamaa "kohumuistelmaa". Kirjassa paljastetaan Jeltsinistä kiusallisia asioita. Jeltsinin avustajat epäilivät, että muistelmat tuodaan Suomesta Venäjälle, jonka johdosta Venäjän tulli on saanut määräyksen takavarikoida kirjat. Lähde: (Iltalehti 7.8.1997)

Vuoden 1997 lopulla Venäjä ryhtyi valmistelemaan FSB:n ja rajajoukkojen yhdistämistä, tarkoituksena siirtää rajajoukot FSB:n alaisuuteen. Venäjän puolustusneuvoston mukaan yhdistettävien organisaatioiden tehtävät ovat 90-prosenttisesti samantyyppisiä. Yhdistämisen tarkoitus on saada aikaan välttämättömiä säästöjä.

FSB:n toimistorakennuksessa Moskovassa Lubjanka -aukiolla lähellä Kremliä syttyi tulipalo 11.11.1999. Palokunta sai hälytyksen kello 02.15 paikallista aikaa. Yöllä sattuneessa palossa loukkaantui neljä turvallisuuspalvelun työntekijää. Vakavia palovammoja saanut henkilö jouduttiin toimittamaan tehohoitoon. Kolmen muun vammat eivät olleet vakavia. Kymmenen työntekijää evakuoitiin rakennuksesta ikkunoiden kautta.

Rakennuksen toisesta kerroksesta alkunsa saanut palo levisi noin kuudenkymmenen neliön alueelle. Palo saatiin sammutettua hieman ennen kello neljää paikallista aikaa, jonka jälkeen pelastustyöt jatkuivat uhrien etsinnällä savun täyttämässä rakennuksessa. Palon uskottiin saaneen alkunsa sähkölämmityslaitteiden väärästä käsittelystä.

FSB:n alaisuudessa on myös erikoisjoukkoja, Esimerkiksi Alfa (Spets-gruppa Alfa) on perustettu vuonna 1974 silloisen KGB;n seitsemännen pääosaston alaisuuteen. Alfan esikuvia olivat Britannian SAS ja USA:n 1SFOD-D (Delta) erikoisjoukot. Erikoisjoukon vahvuus on noin 300, jonka pääryhmä on sijoitettu Moskovassa ja kolme pienempää ryhmää muualle.

Venäjä huolissaan vakoilun lisääntymisestä
Venäjä on huolissaan ja myös kiusaantunut alati lisääntyvästä vakoilutoiminnasta ja koki vakoilun uhkana omalle kansalliselle turvallisuudelleen. Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n johtaja Nikolai Kovaljov totesi vuoden 1996 lopulla, että ulkomaisten tiedustelupalvelujen toiminnan tukahduttaminen on FSB:n pääasiallisin tehtävä. FSB oli saanut tietoonsa yli sata tapausta, joissa Venäjän kansalaiset olivat luovuttaneet alansa tietoutta ulkomaalaisille yrityksille.

FSB paljasti vuosina 1995 - 1996 noin 400 ulkomaisten tiedustelujärjestöjen työntekijää ja 39 järjestöjen palveluksessa ollutta venäläistä. Useissa tapauksissa Suomea oli käytetty koulutuspaikkana, tukikohtana ja läpikulkumaana. Esimerkkinä paljastettiin Venäjän ulkoministeriön virkamies, joka sai syyskuussa 1996 syytteen tietojen toimittamisesta Britannian salaiselle palvelulle. Venäjä ilmaisi virallisen vastalauseensa myös Turkin harjoittamalle vakoilutoiminnalle.

FSB:n mukaan mm. NATO harjoittaa sotilastiedustelua Murmanskin alueella. Murmanskista kotoisin olevia henkilöitä on yritetty värvätä ulkomailla vieraan valtion tiedustelupalvelun agenteiksi. Useita matkailuyritysten palveluksessa olleita henkilöitä on jouduttu karkottamaan, koska he ovat keränneet tiedustelutietoja Venäjältä. Tiedustelutietoja on hankittu myös venäläisillä jäänmurtajilla napajäätikölle järjestettyjen turistimatkojen aikana.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev kertoi helmikuussa 2012 turvallisuuslaitoksen kollegiumin kokoukselle, että ulkomaalaisten tiedustelupalvelujen toiminta ei ole Venäjällä vähentynyt. Venäjän vastavakoilu oli onnistunut paljastamaan 199 vakoilijaa.

Turvallisuuskomitean toiminta tuotti hyviä tuloksia. Vuonna 2011 se pystyi ehkäisemään ulkomaalaisten erikoispalvelujen 41 ammattilaisen toiminnan ja paljastamaan ulkovaltojen erikoispalvelujen 158 agenttia, joiden joukossa oli myös Venäjän kansalaisia. Lähde: (finnish.ruvr.ru 7.2.2012)

Taktiikkaa
FSB:n keinovalikoimiin kuuluu mm. ulkomaalaisten henkilöiden lavastaminen vakoojiksi. Lavastuksia Venäjä käyttää poliittisiin tarkoituksiin ja ulkomailla vakoilusta tuomittujen henkilöiden vaihtoon. Lavastus voidaan toteuttaa esimerkiksi ravintolassa, jossa uhrille tarjotaan yllättäen muistitikkua tai asiakirjaa. Uhrin ottaessa muistitikun tai asiakirjan käteensä, tilanne videoidaan taustalla ja kuvattu materiaali uutisoidaan nopeasti. Käsikirjoituksen mukaisesti muistitikulta tai asiakirjasta paljastuu tietoa (kananruokaa), jonka perusteella henkilöä voidaan syyttää vakoilusta. Myöhemin uhrilta pyritään saamaan eri keinoin myös tunnustus. Tehokas keino on uhata 20 vuoden vankeusrangaistuksella ilman tunnustusta. Tuomioistuin käsittelee tapauksen ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaisesti ja langettaa tuomion. Myöhemmin henkilöä käytetään poliittisena pelinappulana.

FSB vakoilee
FSB:n sisäisen turvallisuuden tehtäviä ovat mm. vastavakoilu ja vakoilu, järjestäytyneen rikollisuuden, ääriliikkeiden ja terrorismin vastainen taistelu sekä rajavalvonta. Viime vuosina FSB:n toiminnalle on ollut leimaa antavina hybridisodankäynnin piirteinä kiusanteko, kuten viisumiasioiden vaikeuttaminen, suoranainen värväystoiminta, liike-elämän aktiviteetteihin puuttuminen, yritystoiminnan vaikeuttaminen ja venäläisten intressien häikäilemätön turvaaminen.

FSB:llä on laaja vakoojien ja ilmiantajien verkosto, jonka käytössä on kehittyneitä teknisiä laitteita. FSB pystyy kuuntelemaan esim. hotellihuoneiden puhelimia. Joihinkin hotellihuoneisiin on mm. asennettu valo- ja videokuvauksen mahdollistavia laitteita ja pimeäkuvaukseen tarvittavia infrapunakuvauslaitteita.

Venäläinen Alexander Novikov (36) kertoi vakoilleensa (toimitti raportteja FSB:lle) vuosina 2006-2008 FSB:n toimesta oppositiopoliitikko Garri Kasparovia. He olivat kiinnostuneita kaikesta, jopa pienimmistäkin yksityiskohdista, Novikov sanoi. Helsingin Sanomien mukaan Novikov saapui Tanskasta Suomeen ja asettui Rovaniemelle. Novikov anoi Suomesta turvapaikkaa. Hän kertoi joutuvansa Venäjällä suureen vaaraan, jos hänet palautetaan. Suomen viranomaiset hylkäsivät turvapaikkahakemuksen.

Novikov kertoi itse olevansa FSB agentti ja haluavansa lopettaa vakoilun ja saada poliittisen turvapaikan. Novikov kertoi syntyneensä Transdniestriassa, jossa valmistui lääketieteellisestä oppilaitoksesta. Hän jatkoi opiskeluaan Tomskin lääketieteellisessä instituutissa.

Novikov muutti Moskovaan vuonna 2002, jossa työskenteli eri klinikoilla lääkärinä ja edustajana saksalaisessa lääkealan yritys Werwag Farmasiassa. Tuolloin hän oli ensimmäisen kerran yhteydessä Novikov oli yhteydessä FSB:n virkailijaan, joka esitteli itsensä nimellä Alexei Vladimirovich. Hän kirjoitti Novikoville osoitteen ja ehdotti keskustelua mielenkiintoisesta tarjouksesta.

Novikoville luvattiin palveluksista 8000 ruplaa kuukaudessa. Novikovin tehtävänä oli soluttautua OGF-oppositiopuolueeseen (UCF, United Civil Front), vakoilla puolueen jäseniä ja raportoida järjestön aktiviteeteista. Puolueen johtajana toimi tuolloin Garri Kasparov.

FSB antoi Novikoville koodinimen "Mihail." FSB vahvisti, että Alexander Novikov toimi agenttina ja jonka tärkein motiivi oli 15.000 dollarin suuruinen velka. Novikov totesi, että hän oli ottanut tämän luoton vasta sen jälkeen, kun hänet oli palkattu agentiksi. Lähteet: (Helsingin Sanomat 2.3.2009, Novaja Gazeta 3.3.2009)

Case "Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystössä vakoojaepäily"
Venäjä käyttää vakoilijoina länsivaltojen suurlähetystöihin palkkaamia asemamaan kansalaisia. Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystöön palkattu venäläinen naispuolinen lähetystövirkailija osoittautui vakoojaksi. Hänellä oli kymmenen vuoden ajan laajat valtuudet mm. salaisen palvelun intranet- ja sähköpostinjärjestelmään, joista ilmenee mm. presidentin ja varapresidentin aikataulut.

Salaisen palvelun mukaan naisen toiminta ei vaarantanut kansallista turvallisuutta. Hänellä ei ollut pääsyä kansallisiin turvallisuussalaisuuksiin, eikä hän ole voinut niitä myöskään saada haltuunsa.Salainen palvelu myönsi, että kaikki henkilöt (FSN, Foreign Service Nationals), jotka työskentelevät ulkomaisissa lähetystöissä ovat kiinnostavia henkilöitä oman  kotimaan tiedustelupalveluille. Erityisesti tämä korostuu Venäjällä.

Yleensä paikallisesti palkattujen lähetystötyöntekijöiden tehtävät rajataan turvallisuussyistä käännös-, tulkkaus-, kulttuuriohjaukseen, yhteydenpitoon ja hallinnollisiin tukitehtäviin. Tapauksen katsottiin vahingoittavan Salaisen palvelun mainetta ja sillä oli suoranaisia seurauksia muiden valtioiden vastaaville organisaatioille, henkilöstön turvallisuudelle ja niiden suojelukohteille.

Salainen palvelu (United States Secret Service) on Yhdysvaltain lainvalvontavirasto, joka toimii isäasiainministeriön alaisuudessa ja jolla on yli 150 toimistoa ympäri maailmaa. Salaisen palvelun tehtävänä on "suojella Yhdysvaltain poliittista johtoa ja Yhdysvaltojen taloudellista ja kriittistä infrastruktuuria".

Naisen toiminta paljastui vuonna 2016 RSO:n suorittamien rutiinitarkastusten yhteydessä. Tapauksen paljastuttua naisen turvallisuusselvitys peruutettiin kesällä 2017 ja hänet irtisanottiin.

Naisen toiminta paljastettiin yksinkertaisella ja perinteisellä menetelmällä. Naiselle tarjottiin pääsy kiinnostavaan tietoon eli syötettiin "kananruokaa", jonka jälkeen hänen toimintaa mm. tapaamisia ja puheluita tarkkailtiin jonkin aikaa. Lopulta hän jäi kiinni itse teossa luovuttaessaan tietoja FSB:n edustajille. Hänellä havaittiin olleen säännöllisiä ja luvattomia tapaamisia FSB:n virkailijoiden kanssa. Lähteet: (theguardian.com 2.8.2018, cnn.com 2.8.2018, wvnn.com 2.8.2018, dailymail.co.uk 2.8.2018)

SORM (Sistema Operativno-Rozysknykh Meropriyati, System for Operational-Investigative Activities)
SORM on Venäjän laissa vuonna 1995 FSB:lle sallitun salakuunteluhankkeen koodinimi jacFSB:n toiminnallisten tiedustelutoimien järjestelmä (internet-valvontajärjestelmä). Myöhemmin salakuunteluhanketta laajennettiin (SORM2). Laki antaa FSB:lle oikeuden salakuunnella kansalaisten televiestintää, kuten esimerkiksi puhelin ja internet-liikennettä.

Lain mukaan FSB:n on ennen salakuuntelun aloittamista saatava oikeuden suostumus. Salakuuntelu on kuitenkin mahdollista toteuttaa itsenäisesti ilman operaattoreiden toimenpiteitä. Internetin palvelujen tarjoajien (ISP) tulee järjestää omalla kustannuksellaan lakiin perustuen suora ja esteetön yhteys palveluntarjoajan tietokantoihin, muun muassa sähköpostiviesteihin.

Venäjän turvallisuuspalvelulla on salamurhiin erikoistunut yksikkö
FSB:n salainen sittemmin lakkautettu järjestäytyneen rikollisuuden tutkinta- ja ennaltaehkäisyosasto oli URPO (Upravleniye po Razrabotke Peresecheniyu Deyatelnosti Prestupnykh Obyedineniy). Osasto vastasi FSB:n ns. märistä tehtävistä (Mokroye Delo). URPO lakkautettiin Litvinenkon ja Trepaškinin paljastusten jälkeen. Nikolai Kovaljevin johtajakaudella yksikön johtajana toimi kenraali Khokholkov ja hänen sijaisenaan kapteeni Alexander Kamyshnikov.

Yksikön tehtävänä oli mm. tappaa poliittiset vastustajat ja ongelmia aiheuttavat liikemiehet. Venäjän salaisen palvelun agenteille annettiin 19.3.2003 käsky tappaa ulkomailla asuvat henkilöt, joita pidettiin Venäjälle vaarallisina mm. Boris Berezovski. Käskyn antoi Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n johto.  Lähteet: (HS.fi 28.5.2009, telegraph.co.uk 2.10.2011)

Venäjä asetti tavoitteeksi perustaa 1.5.2004 mennessä uuden salamurhia toteuttavan yksikön, jonka toiminta-alueena oli EU ja entiset Neuvostoliitoon kuuluneet maat. Yksikkö raportoi suoraan FSB:n johtajalle. FSB:n entinen eversti Mihail Trepaškin kertoi, että organisaatiossa toimii salamurhiin erikoistunut yksikkö, jonka toiminta-alueena on myös ulkomaat.

Vuonna 2006 säädetyn lain mukaan FSB:n tiedustelun erityisryhmä voi tehdä ns. terrorismin vastaisina toimina operaatioita (salamurhia) myös ulkomailla.Yksikön keinovalikoimiin kuuluvat mm. kuolinsyytodistusten väärentäminen, lavastetut onnettomuudet ja myrkyttäminen.

Lontoossa vuonna 2006 radioaktiivisella (polonium 210) isotoopilla myrkytetty Aleksandr Litvinenko kertoi historioitsija Juri Felštinskin kanssa julkaisemassaan kirjassa työskennelleensä kyseisessä yksikössä. Trepaškin mukaan yksikköön kuuluneita henkilöitä on ollut mm. Bostonissa selvittämässä Felštinskin asuinpaikkaa ja liikkumista.

FSB:n pidätysoikeudet laajentuivat
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev puhui tammikuussa 2010 tarpeesta laajentaa FSB:n toimivaltaa. Medvedev totesi, että FSB:n yksi tärkeimmistä painopistealueista on terrorismin ja ääriliikkeiden vastaiset toimet.

FSB:n pidätysoikeuksia laajentava lakiesitys läpäisi duumassa 11.6.2009 ensimmäisen käsittelyn kolmesta. Lakiesityksen perusteella FSB saa oikeuden kutsua ihmisiä kuultaviksi, jos heidän epäillään suunnittelevan rikosta. Tavalliselle kansalaiselle seuraa sakkoa 500-1000 ruplaa (15 päivän vankeusrangaistus) ja virkamiehelle sakkoa 1000-3000 ruplaa.

Venäjällä toimivien ihmisoikeusjärjestöjen mukaan FSB voi lakiesityksen myötä pidättää kenet tahansa ilman tuomioistuinkäsittelyä. Venäjän viranomaisten on väitetty käyttävän tekosyynä osallistumista ääriliikkeiden toimintaan toisinajattelijoiden hiljentämiseksi. Lain myötä FSB:llä on mahdollisuus mm. vaikeuttaa opposition ja riippumattomien toimittajien työskentelyä. Lähteet: (rightsinrussia.info 27.4.2010, hs.fi 11.6.2010)

FSB:n johtaja EU:n pakotelistalle
Ukrainan kriisin syventyessä EU lisäsi lauantaina 26.7.2014 FSB:n johtajan Aleksander Bortnikovin pakotelistalleen ja hänen varansa jäädytettiin. Borotnikovia syytettiin Ukrainan suvereniteetin heikentämisestä. Pakotelistalle pääsi myös mm. Venäjän turvallisuusneuvoston johtaja Nikolai Patrušev. Lähteet: (mtv3.fi 26.7.2014, yle.fi 26.7.2014, hs.fi 26.7.2014)

FSB kuulusteli suomalaista tutkijaa
Venäläisen Eurochem yhtiön Fosforit lannoitetehtaan turvallisuudesta vastaavat poliisit pidättivät Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijan keskiviikkona 11.4.2012 Venäjän Lugajoella.

Tutkija oli työmatkalla ottamassa näytteitä Lugajoen (Laukaanjoen) ympäristöstä. Tutkijalla ei ollut passia mukana.
Tutkija kuljetettiin lähellä sijaitsevalle lannoitetehtaalle, jossa vuoroin kaksi ja vuoroin kolme paikalle saapunutta maahanmuuttoviranomaisten (FSB) henkilöä kuulusteli häntä noin kuuden tunnin ajan. Vain pääkuulustelija puhui englantia. Venäläiset syyttivät tutkijaa omavaltaisuudesta ja riidan haastamisesta.

Eurochem-yhtiön tiedotusjohtajan Vladimir Torinin mukaan tutkija oli lähtenyt näytteet otettuaan omavaltaisesti kävelemään yhtiön alueelle, joka kuuluu Venäjällä tiukasti vartioitaviin strategisiin yrityksiin. Yhtiön tiedotusjohtajan mukaan tutkija oli toiminnallaan rikkonut Venäjän lakia. Omavaltaisesti toimimalla tutkija petti sekä Eurochemin että Suomen ympäristökeskuksen luottamuksen.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Aleksandr Lukashevitsh toivoi Suomelta kattavaa lisäselvitystä tutkijan toimista ja käytöksestä Kingiseppissä. Venäjän ulkoministeriön mukaan tutkija toimi toisin kuin oli sovittu. Ministeriö katsoi, että tutkija oli poikennut sovitulta näytteenottoalueelta ja tunkeutunut viisi kilometriä lannoitetehdas Fosforitin vartioidulle alueelle. Lähteet: (mid.ru 842-21-04-2012, yle.fi 22.4.2012, mtv3.fi 22.4.2012)

Tehdasalueelta FSB kuljetti tutkijan Kingiseppin poliisilaitokselle täyttämään pidätyspaperia. Poliisilaitokselta tutkija kuljetettiin kello 21.30 edelleen tuntemattomaan paikkaan putkaan. Pidätyksen aikana tutkijalle ei annettu ruokaa vuorokauteen. Putkaan vietäessä tutkijalla oli mukanaan vain yksi oma banaani ja vesipullo. Hän vietti yksin rautaoven takana kaksitoista tuntia.

Seuraavana päivänä FSB ja maahanmuuttovirastoviranomaiset kuulustelivat tutkijaa kello 15.00 asti. Tutkija koki tilanteen niin painostavana, ettei halunnut kertoa kuulusteluista jälkeenpäin mitään, peläten oman turvallisuutensa vaarantuvan. Myös muita tutkijaryhmän jäseniä kuulusteltiin.

Kuulustelijat ilmoittivat tutkijalle, että he haluavat tarkastaa tutkijan tietokoneen. Tästä tutkija kieltäytyi, koska hänelle oli selvinnyt, että kuulustelijat olivat FSB:n edustajia. Kuulustelijat hermostuivat tutkijan asenteesta ja uhkasivat tehdä asiat hänelle niin vaikeiksi kuin vain pystyvät ja että kieltäytymisestä seuraa vähintään 48 tunnin pidätys. Tutkijan kieltäytyessä edelleen luovuttamasta tietokonettaan se takavarikoitiin sisällön tutkintaa varten. Tietokoneen muistissa oli tutkijan tallenteita kymmenen vuoden ajalta.

Paluumatkalla Venäjän ja Suomen rajalla tutkijaa kuulusteltiin vielä kahdeksan tunnin ajan. Samassa yhteydessä Venäjän tulli takavarikoi tietokoneen. Tulli ilmoitti tutkijalle, että tietokoneessa oli valokuvia strategisista kohteista mm. Kingiseppin teollisuusalueesta. Lähteet: (yle.fi 13.4.2012, 19.4.2012, TVI uutislähetys 19.4.2012 kello 20.30, mtv3.fi 19.4.2012)

Suomen ympäristöministeriö vastaanotti maanantaina 23.4.2012 kirjeen Venäjän federaation luonnonvara- ja ympäristöministeriön varaministeri Rinat Gizatulilta. Kirjeen mukaan suomalaisten ja venäläisten tulkinnat tutkijan toiminnasta eroavat toisistaan.

Suomen ympäristöministeriö ilmoitti vastaavansa kirjeeseen. Suomi ei saanut Venäjän ulkoministeriltä vastausta kysymykseen, miksi tutkijaan kohdistettiin ankaria poliisitoimia Kingiseppissä ja rajalla. Tutkija ei ollut enää pidätyksen jälkeen halukas matkustamaan Venäjälle. Lähde: (yle.fi 23.4.2012)

Venäjällä paljastui pääministeri Vladimir Putinin salamurhahanke
Venäjän ja Ukrainan turvallisuuspalvelut paljastivat Venäjän pääministeri Vladimir Putinin kohdistuneen salamurhahankkeen, joka oli tarkoitus toteuttaa viikko vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen.

Salamurhahankeen takana oli kolme terroristia, jotka toimivat tshetshenialaisen kapinallisjohtajan Doku Umarovin alaisuudessa. Miehet olivat venäjän ja Kazakstanin kansalaisia. Salamurhaa valmisteltiin Odessassa Ukrainassa, jonne he olivat saapuneet Arabiemiirikuntien liiton ja Turkin kautta.

Yksi terroristeista sai surmansa 4.1.2012 asunnossa suoritetun pommin rakentamisharjoituksen yhteydessä. Räjähdys kiinnitti Ukrainan tiedustelupalvelun huomion, joka raportoi asiasta FSB:lle 6.1.2012. Kaksi salamurhahankkeeseen osallistunutta venäläistä miestä pidätettiin. Lähteet: (yle.fi 27.2.2012, hs.fi 27.2.2012, mtv3.fi 27.2.2012)

Venäjä terrorisoi Yhdysvaltain diplomaattien elämää Moskovassa
Venäjän turvallisuuspalvelu aktivoi vuonna 2014 Ukrainan intervention jälkeen aiempaa laajemmin hyvin vastenmielisiä amerikkalaisiin diplomaatteihin, heidän perheisiin ja lähetystöjen henkilökuntaan kohdistuvia psykologisen terrorin keinoja kaikkialla Euroopassa.  Venäjän turvallisuuspalvelu tai sen bulvaanit

  • seuraavat näkyvästi diplomaattien ja heidän perheenjäsenten liikkumista
  • saapuvat yllättäen kutsumattomana vieraana diplomaattien sosiaalisiin tapaamisiin
  • murtautuvat yöllä diplomaattiperheiden asuntoihin
  • järjestävät asuntojen huonekaluja uuteen järjestykseen, sytyttävät valoja palamaan, kytkevät televisioita päälle ja ulostavat huoneiden matoille
  • puhkovat diplomaattiperheiden auton renkaita viiltelemällä
  • surmaavat diplomaattiperheiden asunnossa olevia lemmikkieläimiä
  • maksavat mielenilmaisujen järjestämisestä yksittäisiä henkilöitä vastaan
  • maksavat Venäjää sympatisoiville toimittajille yksittäisiä henkilöitä kompromettoivista lehtikirjoituksista.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry puhui ongelmasta maaliskuussa 2016 Moskovan vierailun aikana ja vaati Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia lopettamaan amerikkalaisten diplomaattien pelottelun. Ongelma ei kuitenkaan poistunut.

Yhdysvaltain hallinto pohti epätyydyttävään tilanteeseen mahdollisia vastakeinoja. Presidentti Barack Obama kuitenkin päätti, ettei Yhdysvallat ryhdy käyttämään psykologisia pelottelukeinoja venäläisiä diplomaatteja kohtaan.
Yhdysvallat päätti kuitenkin rajoittaa venäläisten diplomaattien liikkumista siten, että he saavat toimia Yhdysvalloissa vain 40 kilometrin säteellä omasta asemapaikastaan.

Venäjä reagoi ilmoitukseen viipymättä. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova luonnehti rajoitusta suoranaiseksi kiusanteoksi ja provosoinniksi ja Venäjän vastaavan samalla mitalla. Lähde: (tass.ru 23.6.2016)

Diplomaattien häirinnässä ei ole kyse Venäjän uudesta hybridisodankäynnin keinosta, vaan Venäjän turvallisuuspalveluiden toimintakulttuuriin juurtuneesta vanhasta psykologisen terrorin keinovalikoiman käytöstä, jota kutsutaan nimellä Zersetzung.

Vastaavan tyyppisiä pelottelukeinoja on kohdistettu aika-ajoin myös Suomessa asuvia Venäjän hallintoon kriittisesti suhtautuvia henkilöitä vastaan. Lähteet: (washingtonpost.com 27.6.2016, bbc.com 27.6.2016, dailymail.co.uk 27.6.2016, realclearworld.com 27.6.2016)

Sääntö nro 3
Siltä, jolla on vastuu, puuttuu oikeus jälkiviisauteen.
Sääntö nro 2
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.
Sääntö nro 1
Valvontaa ei voi korvata luottamuksella.
Sääntö nro 3
Asiakkaiden luottamus on voitettava joka päivä uudelleen.
Sääntö nro 2
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.
Back to content